Herra Jeesus Kristus opettaa meitä palvelemaan
Vapahtajamme avulla me voimme rakastaa Hänen kallisarvoisia lampaitaan ja palvella heitä, kuten Hän palvelisi.
Herra Jeesus Kristus on sanonut:
”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. – –
Niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta.”1
Tämän Raamatun jakeen kreikankielisessä versiossa käytetty sana hyvä tarkoittaa myös ’kaunista, suurenmoista’. Niinpä tänään haluan puhua hyvästä paimenesta, kauniista paimenesta, suurenmoisesta paimenesta, nimittäin Jeesuksesta Kristuksesta.
Uudessa testamentissa Häntä nimitetään ”suureksi paimeneksi”2, ”ylimmäksi paimeneksi”3 ja ”sielujenne paimeneksi ja kaitsijaksi”4.
Vanhassa testamentissa Jesaja kirjoitti: ”Paimenen lailla hän kaitsee [laumaansa].”5
Mormonin kirjassa Häntä nimitetään ”hyväksi paimeneksi”6 sekä ”suureksi ja todelliseksi paimeneksi”7.
Opissa ja liitoissa Hän julistaa: ”Ja nyt, minä olen teidän keskellänne, ja minä olen hyvä paimen.”8
Meidän aikanamme presidentti Russell M. Nelson on julistanut: ”Hyvä paimen hoivaa rakastaen kaikkia laumansa lampaita, ja me olemme Hänen todellisia apulaispaimeniaan. Etuoikeutenamme on viedä Hänen rakkautensa ja lisätä siihen oma rakkautemme ystäville ja lähimmäisille – ruokkien, hoivaten ja raviten heitä – kuten Vapahtaja haluaisi meidän tekevän.”9
Vastikään presidentti Nelson on sanonut: ”Yhtenä Herran toden ja elävän kirkon tunnusmerkkinä tulee aina olemaan järjestäytynyt, ohjattu pyrkimys palvella Jumalan yksittäisiä lapsia ja heidän perheitään. Koska tämä on Hänen kirkkonsa, me Hänen palvelijoinaan palvelemme yksilöitä, kuten Hän palveli. Me palvelemme Hänen nimessään, Hänen voimallaan ja valtuudellaan sekä Hänen rakastavalla ystävällisyydellään.”10
Kun fariseukset ja lainopettajat nurisivat Herraa vastaan sanoen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan”11, Hän vastasi esittämällä kolme kaunista kertomusta, jotka olemme oppineet tuntemaan vertauksena eksyneestä lampaasta, vertauksena kadonneesta hopearahasta ja vertauksena tuhlaajapojasta.
On mielenkiintoista huomata, että kun evankeliumin kirjoittaja Luukas esittelee nämä kolme kertomusta, hän käyttää sanaa vertaus yksikössä eikä monikossa.12 Vaikuttaa siltä, että Herra opettaa yhden ainutlaatuisen opetuksen kolmella kertomuksella – kertomuksilla, joissa on eri numeroita, sata lammasta, kymmenen hopearahaa ja kaksi poikaa.
Tärkein numero kaikissa näissä kertomuksissa on kuitenkin numero yksi. Ja opetus, jonka voimme oppia tuosta numerosta, on se, että te voitte olla apulaispaimen sadalle vanhimmalle ja tulevalle vanhimmalle vanhinten koorumissanne tai kymmenen nuoren naisen neuvoja tai Alkeisyhdistyksessä kahden lapsen opettaja, mutta aina, aina te palvelette heitä, huolehditte heistä ja rakastatte heitä yhtä kerrallaan, yksilöinä. Ette koskaan sano: ”Onpa typerä lammas” tai ”Enhän minä oikeasti tarvitsekaan sitä kolikkoa” tai ”Miten kapinallinen poika hän onkaan”. Jos te ja minä tunnemme ”Kristuksen puhdasta rakkautta”13, niin me – kuten mies kertomuksessa eksyneestä lampaasta – ”[jätämme] ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, [lähdemme] sen kadonneen perään ja [etsimme], kunnes [kunnes… kunnes löydämme] sen”14. Tai kuten nainen kertomuksessa kadonneesta hopearahasta, me sytytämme lampun, lakaisemme huoneen ja etsimme tarkoin, kunnes… kunnes… kunnes löydämme sen.15 Jos tunnemme ”Kristuksen puhdasta rakkautta”, me noudatamme isän esimerkkiä kertomuksessa tuhlaajapojasta. ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.”16
Tunnemmeko pakottavan kiireen sen miehen sydämessä, joka kadotti vain yhden lampaan? Tai pakottavan kiireen sen naisen sydämessä, joka kadotti vain yhden hopearahan? Tai sanoin kuvaamattoman rakkauden ja myötätunnon tuhlaajapojan isän sydämessä?
Vaimoni María Isabel ja minä palvelimme Keski-Amerikassa Guatemalan kaupungissa. Siellä minulla oli tilaisuus tavata Julia, uskollinen kirkon jäsen. Tunsin innoitusta kysyä häneltä hänen perheestään. Hänen äitinsä kuoli syöpään vuonna 2011. Hänen isänsä oli ollut uskollinen johtohenkilö vaarnassaan palvellen piispana sekä neuvonantajana vaarnanjohtajalleen usean vuoden ajan. Hän oli todellinen Herran apulaispaimen. Julia kertoi minulle hänen isänsä uupumattomista ponnisteluista käydä tapaamassa ihmisiä, auttaa ja palvella. Hän todellakin riemuitsi Herran kallisarvoisten lampaiden ruokkimisesta ja hoitamisesta. Hän meni uudelleen naimisiin ja pysyi aktiivisena kirkossa.
Muutama vuosi myöhemmin hän kävi läpi avioeron, ja nyt hänen piti jälleen kerran käydä kirkossa yksin. Hän tunsi itsensä ulkopuoliseksi ja tunsi myös, että jotkut ihmiset arvostelivat häntä hänen avioeronsa vuoksi. Hän lakkasi käymästä kirkossa, kun kielteinen henki täytti hänen sydämensä.
Julia puhui ylistävästi tästä suurenmoisesta apulaispaimenesta, joka oli uuttera, rakastava ja myötätuntoinen mies. Muistan elävästi, että minulle tuli pakottavan kiireen tunne, kun hän kuvaili isäänsä. Halusin tehdä jotakin tämän miehen hyväksi – miehen, joka oli tehnyt niin paljon niin monien hyväksi niinä vuosina.
Julia antoi minulle isänsä matkapuhelinnumeron, ja aloin soittaa hänelle toivoen, että saisin tilaisuuden tavata hänet henkilökohtaisesti. Useiden viikkojen ja lukuisien tuloksettomien puhelinsoittojen jälkeen hän viimein vastasi puhelimeen.
Kerroin hänelle, että olin tavannut hänen tyttärensä Julian ja että olin kovin vaikuttunut siitä, millä tavoin hän oli palvellut, auttanut ja rakastanut Herran kallisarvoisia lampaita niin monen vuoden ajan. Hän ei odottanut sellaista kommenttia. Kerroin hänelle, että halusin todella tavata hänet henkilökohtaisesti kasvotusten. Hän kysyi minulta, miksi ehdotin tällaista tapaamista. Vastasin: ”Haluan todella tavata niin suurenmoisen naisen isän.” Sitten puhelimessa oli muutaman sekunnin ajan hiljaista – muutaman sekunnin, jotka tuntuivat minusta ikuisuudelta. Hän kysyi vain: ”Milloin ja missä?”
Sinä päivänä, kun tapasin hänet, pyysin häntä kertomaan minulle joistakin hänen kokemuksistaan, kun hän kävi tapaamassa, auttamassa ja palvelemassa Herran kallisarvoisia lampaita. Kun hän kertoi koskettavia kertomuksia, huomasin, että hänen äänensävynsä muuttui ja sama henki, jota hän oli tuntenut niin monet kerrat apulaispaimenena, palasi. Nyt hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Tiesin, että tämä oli minulle oikea hetki, mutta huomasin, etten tiennyt, mitä sanoa. Rukoilin mielessäni: ”Isä, auta minua.”
Yhtäkkiä kuulin itseni sanovan: ”Veli Florian, Herran palvelijana pyydän anteeksi sitä, ettemme olleet sinun tukenasi. Anna meille anteeksi. Anna meille uusi tilaisuus osoittaa sinulle, että me rakastamme sinua. Että me tarvitsemme sinua. Että sinä olet meille tärkeä.”
Seuraavana sunnuntaina hän tuli takaisin. Hän keskusteli pitkään piispansa kanssa ja pysyi sitten aktiivisena. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän kuoli – mutta hän oli tullut takaisin. Hän oli tullut takaisin. Todistan, että Vapahtajamme avulla me voimme rakastaa Hänen kallisarvoisia lampaitaan ja palvella heitä, kuten Hän palvelisi. Niinpä siellä Guatemalan kaupungissa Herra Jeesus Kristus toi takaisin laumaansa yhden kallisarvoisen lampaan. Ja Hän opetti minulle palvelutyötä koskevan opetuksen, jota en voi unohtaa. Hyvän paimenen, kauniin paimenen, suurenmoisen paimenen, Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.