Epätäydellinen sadonkorjuu
Vapahtaja on valmis hyväksymään vaatimattomat uhrimme ja tekemään ne täydellisiksi armollaan. Kristuksen kanssa toimiessa ei ole epätäydellistä sadonkorjuuta.
Nuorena poikana opin pitämään vuodenaikojen voimakkaasta vaihtelusta Lounais-Montanassa Yhdysvalloissa, jossa vartuin. Lempivuodenaikani oli syksy – sadonkorjuun aika. Perheemme toivoi ja rukoili, että kuukausien kova työmme palkittaisiin runsaalla sadolla. Vanhempani kantoivat huolta säästä, eläinten ja viljelykasvien terveydestä ja monista muista asioista, joihin he eivät voineet juurikaan vaikuttaa.
Varttuessani tulin entistä tietoisemmaksi kaiken siihen liittyvän tärkeydestä. Elantomme riippui sadosta. Isäni opetti minut käyttämään viljankorjuussa tarvittavia laitteita. Seurasin, kun hän siirsi koneet pellolle, leikkasi pienen kaistaleen viljaa ja tarkisti sitten tilanteen leikkuupuimurin takana varmistaakseen, että mahdollisimman paljon jyviä päätyi viljasäiliöön eikä niitä heitetty pois ruumenien mukana. Hän toisti tämän toimenpiteen useita kertoja säätäen konetta joka kerta. Juoksin rinnalla ja seuloin hänen kanssaan ruumenia ja teeskentelin tietäväni, mitä olin tekemässä.
Kun isä oli tyytyväinen koneen säätöihin, löysin maasta ruumenien joukosta viljanjyviä ja näytin niitä hänelle arvostelevin katsein. En unohda, mitä isäni sanoi minulle: ”Se on riittävän hyvää ja parasta, mihin tämä kone pystyy.” En ollut oikein tyytyväinen hänen selitykseensä, vaan pohdin tämän viljankorjuun puutteita.
Vähän myöhemmin, kun sää muuttui iltaisin kylmäksi, seurasin, kuinka tuhannet etelään muuttavat joutsenet, hanhet ja sorsat laskeutuivat pelloille ravitakseen itseään pitkällä matkallaan. Ne söivät epätäydellisestä viljankorjuustamme maahan jääneet jyvät. Jumala oli tehnyt tilanteesta täydellisen. Eikä yhtään jyvää joutunut hukkaan.
Maailmassamme ja jopa kirkon kulttuurissa on usein kiusaus tehdä täydellisyyden tavoittelusta pakkomielle. Sosiaalinen media, epärealistiset odotukset ja usein myös oma itsekritiikkimme saavat aikaan riittämättömyyden tunteita – että emme ole tarpeeksi hyviä emmekä koskaan tule olemaankaan. Jotkut ymmärtävät väärin myös Vapahtajan kehotuksen olla täydellisiä1.
Muistakaa, ettei perfektionismi ole samaa kuin se, että tulee täydelliseksi Kristuksessa.2 Perfektionismi vaatii mahdottomia, itse asetettuja mittapuita, joilla vertaamme itseämme muihin. Tämä aiheuttaa syyllisyyttä ja ahdistusta ja voi herättää meissä halun vetäytyä ja eristäytyä.
Täydelliseksi tuleminen Kristuksessa on eri asia. Se on Pyhän Hengen rakastavasti ohjaamaa edistymistä, jossa tullaan enemmän Vapahtajan kaltaiseksi. Mittapuut on asettanut hyvä ja kaikkitietävä taivaallinen Isä, ja ne on selkeästi määritelty liitoissa, jotka meitä pyydetään ottamaan vastaan. Se vapauttaa meidät syyllisyyden ja riittämättömyyden taakasta ja tähdentää aina sitä, keitä me olemme Jumalan silmissä. Vaikka tämä edistyminen kohottaa meitä ja saa meidät tulemaan paremmiksi, meitä mitataan sen mukaan, mikä on henkilökohtainen omistautumisemme Jumalalle, ja me osoitamme sen pyrkimyksillämme seurata Häntä uskossa. Kun hyväksymme Vapahtajan kutsun tulla Hänen luokseen, huomaamme pian, että meidän parhaamme riittää ja että rakastavan Vapahtajan armo täydentää vajavuutemme tavoilla, joita emme osaa kuvitellakaan.
Voimme nähdä tämän periaatteen toiminnassa, kun Vapahtaja ruokki viisituhatta.
”Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ’Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?’ – –
Filippus vastasi: ’Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.’
Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle:
’Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?’”3
Oletteko koskaan miettineet, mitä Vapahtaja on varmasti tuntenut tätä nuorta poikaa kohtaan, joka lapsen uskolla tarjosi sitä, minkä hän varmasti tiesi olevan surkean riittämätöntä käsillä olevaan tehtävään?
”Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat.
Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ’Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.’”4
Vapahtaja teki vaatimattoman uhrin täydelliseksi.
Vähän tämän kokemuksen jälkeen Jeesus lähetti opetuslapsensa kulkemaan edeltä veneellä. He huomasivat pian olevansa keskellä yötä myrskyisellä merellä. He säikähtivät, kun he näkivät aavemaisen hahmon kävelevän heitä kohti vettä pitkin.
”Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ’Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.’
Silloin Pietari sanoi hänelle: ’Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.’
’Tule!’ sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo.
Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ’Herra, pelasta minut!’ hän huusi.
Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ’Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?’”5
Veljet ja sisaret, keskustelu ei kenties päättynyt siihen. Uskon, että kun Pietari käveli Vapahtajan käsipuolessa takaisin veneeseen läpimärkänä ja mahdollisesti tuntien itsensä hyvin typeräksi, Vapahtaja on saattanut sanoa jotakin tämän kaltaista: ”Voi, Pietari, älä pelkää äläkä ole huolissasi. Jos voisit nähdä itsesi sellaisena kuin minä näen sinut, epäilyksesi hälvenisi ja uskosi lisääntyisi. Minä rakastan sinua, rakas Pietari, koska nousit pois veneestä. Uhrisi on hyväksyttävä, ja vaikka horjuitkin, olen aina paikalla nostamassa sinut syvyyksistä, ja sinun uhrisi tehdään täydelliseksi.”
Vanhin Dieter F. Uchtdorf on opettanut:
”Uskon, että Vapahtaja Jeesus Kristus haluaisi teidän näkevän, tuntevan ja tietävän, että Hän on teidän voimanne. Että Hänen avullaan ei ole mitään rajoja sille, mitä te voitte saavuttaa. Että mahdollisuutenne ovat rajattomat. Hän haluaisi teidän näkevän itsenne niin kuin Hän näkee teidät. Ja se poikkeaa suuresti siitä, miten maailma näkee teidät. – –
Hän antaa voimaa väsyneille, ja niille, jotka tuntevat itsensä voimattomiksi, Hän lisää vahvuutta.”6
Meidän on muistettava, että olipa meidän paras-mutta-epätäydellinen uhrimme mikä tahansa, Vapahtaja voi tehdä siitä täydellisen. Vaikka ponnistelumme tuntuisivat kuinka merkityksettömiltä hyvänsä, me emme saa koskaan aliarvioida Vapahtajan voimaa. Yksinkertainen ystävällinen sana, lyhyt mutta vilpitön palvelutyökäynti tai rakkaudella opetettu Alkeisyhdistyksen oppiaihe voivat Vapahtajan avulla lohduttaa, pehmentää sydämiä ja muuttaa ihmisten elämää iankaikkisesti. Meidän kömpelöt ponnistelumme voivat johtaa ihmeisiin, ja siinä samalla me voimme osallistua täydelliseen sadonkorjuuseen.
Usein meidät asetetaan tilanteisiin, jotka saavat meidät venymään. Emme ehkä tunne olevamme tehtävän veroisia. Saatamme katsoa niitä, joiden kanssa palvelemme, ja tuntea, ettemme ole koskaan tarpeeksi hyviä. Veljet ja sisaret, jos teistä tuntuu tältä, katsokaa niitä merkittäviä miehiä ja naisia, jotka istuvat takanani ja joiden kanssa palvelen.
Tunnen tuskanne.
Olen kuitenkin oppinut, että aivan kuten perfektionismi ei ole samaa kuin tuleminen täydelliseksi Kristuksessa, itsemme vertaaminen muihin ei ole samaa kuin jonkun esimerkin noudattaminen. Kun vertaamme itseämme muihin, se voi johtaa vain kahteen tulokseen. Joko pidämme itseämme muita parempina ja tulemme tuomitseviksi ja kriittisiksi heitä kohtaan tai pidämme itseämme muita huonompina ja tulemme ahdistuneiksi, itsekriittisiksi ja lannistuneiksi. Itsemme vertaaminen muihin on harvoin kannattavaa, se ei ole kohottavaa ja joskus se on suorastaan masentavaa. Itse asiassa tällainen vertaileminen voi olla hengellisesti tuhoisaa ja estää meitä saamasta tarvitsemaamme hengellistä apua. Toisaalta niiden ihmisten esimerkin noudattaminen, joita kunnioitamme ja jotka osoittavat Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia, voi olla opettavaista ja kohottavaa sekä auttaa meitä tulemaan paremmiksi Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi.
Vapahtaja antoi meille esikuvan, jota seurata, kun Hän noudatti Isänsä mallia. Hän opetti opetuslastaan Filippusta: ”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: ’Anna meidän nähdä Isä’?”7
Ja sitten Hän opetti: ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen.”8
Vaikka ponnistelumme tuntuisivat kuinka merkityksettömiltä hyvänsä, niin jos olemme vilpittömiä, Vapahtaja käyttää meitä työnsä toteuttamiseen. Jos vain teemme parhaamme ja luotamme siihen, että Hän täydentää vajavuutemme, meistä voi tulla osa meitä ympäröiviä ihmeitä.
Vanhin Dale G. Renlund on sanonut: ”Teidän ei tarvitse olla täydellisiä, mutta me tarvitsemme teitä, koska jokainen halukas voi tehdä jotakin.”9
Ja presidentti Russell M. Nelson opettaa meitä: ”Herra rakastaa ponnistelemista.”10
Vapahtaja on valmis hyväksymään vaatimattomat uhrimme ja tekemään ne täydellisiksi armollaan. Kristuksen kanssa toimiessa ei ole epätäydellistä sadonkorjuuta. Meillä täytyy olla rohkeutta uskoa, että Hänen armonsa on meitä varten – että Hän auttaa meitä, pelastaa meidät syvyyksistä, kun horjumme, ja tekee vähemmän täydellisistä ponnisteluistamme täydellisiä.
Kylväjävertauksessa Vapahtaja kuvailee siemeniä, jotka kylvetään hyvään maahan. Jotkin tuottavat satakertaisesti, toiset kuusikymmenkertaisesti ja toiset kolmekymmenkertaisesti. Kaikki ovat osa Hänen täydellistä satoaan.11
Profeetta Moroni kutsui jokaista: ”Niin, tulkaa Kristuksen luokse ja tulkaa täydellisiksi hänessä – –; ja jos te kiellätte itseltänne kaiken jumalattomuuden ja rakastatte Jumalaa koko väkevyydestänne, mielestänne ja voimastanne, silloin hänen armonsa riittää teille, niin että te hänen armostaan voitte olla täydellisiä Kristuksessa.”12
Veljet ja sisaret, minä todistan Kristuksesta, jolla on voima tehdä täydelliseksi jopa vaatimattominkin uhrimme. Tehkäämme parhaamme, tuokaamme, mitä voimme, ja laskekaamme uskoa osoittaen epätäydellinen uhrimme Hänen jalkojensa juureen. Hänen nimessään, joka on täydellisen sadon mestari, nimittäin Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.