Koettelemuksissa usko tuo rauhaa ja iloa
Niin synkiltä kuin olosuhteet saattavatkin näyttää tässä nykypäivän maailmassa, ja mitä tahansa myrskyjä me kohtaammekin henkilökohtaisesti, – – meillä voi olla – – ilo nyt.
Opetettuaan kansanjoukkoa Jeesus ja Hänen opetuslapsensa lähtivät veneellä Galileanjärven itäiselle rannalle. Oli ilta, ja Vapahtaja nukkui mukavasti veneen perässä nojaten päänaluseen. ”Äkkiä nousi kova myrskytuuli ja aallot löivät veneeseen.” Peloissaan opetuslapset herättivät Hänet: ”Opettaja, etkö näe, me hukumme!”1 Vapahtajan vastauksessa oli Hänelle ominaista tyyneyttä: ”Miksi te noin pelkäätte, vähäuskoiset?”2 ”Silloin hän nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: ’Vaikene, ole hiljaa!’ Tuuli asettui, ja tuli aivan tyven.”3
Hän, joka oli luonut maailman, käski jälleen luonnonvoimia.4 Ihmeissään Hänen opetuslapsensa kysyivät: ”Mikä mies tämä oikein on? Häntähän tottelevat tuuli ja aallotkin.”5
Elämme levottomia aikoja. Maailmassa on puhjennut suuri pahuuden myrsky. Syntisyyden tuulet ulvovat ympärillämme. Sodan aallot lyövät veneeseemme. Kuten Paavali kirjoitti Timoteukselle: ”Viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, – –. He ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman.”6
On totta, että yllemme kerääntyy uhkaavia pilviä, mutta samalla tavoin kuin Vapahtajan sanat toivat rauhan veneessä oleville apostoleille, ne tuovat rauhan meille nykyään: ”Kun kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, älkää pelästykö. Niin täytyy käydä, mutta se ei vielä merkitse loppua.”7 ”Jos te olette valmiita, te ette pelkää.”8
Elialle Jehova sanoi: ”Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä.” Elia totteli, ja myrskyn ja maanjäristyksen ja tulenlieskan jälkeen hän vihdoin kuuli ”hiljaista huminaa”. Herra kysyi Elialta, joka oli piiloutunut luolaan: ”Miksi olet täällä, Elia?” Ja Elia vastasi: ”Israelilaiset ovat hylänneet sinun liittosi. He ovat hajottaneet alttarisi ja tappaneet profeettasi, niin että vain minä olen jäänyt jäljelle. Nyt he etsivät minua riistääkseen minultakin hengen.” Mutta Herralla oli Elialle tärkeä työ tehtäväksi, ja siksi ”Herra sanoi hänelle: ’Lähde takaisin samaa tietä, jota tulit.’”9 Niinpä Elia lähti.
Meidänkin on tultava ulos turvallisista luolistamme, sillä meillä on tärkeä työ tehtävänä. Henkensä hiljaisen, vienon äänen avulla Herra suojelee meitä, auttaa meitä ja opastaa meitä.
Muistakaa, että Herra opetti Jeredin veljeä rakentamaan perhettään varten aluksia auttaakseen heitä kulkemaan turvallisesti suunnattoman valtameren vesien yli, suojellakseen heitä tuulia ja aaltoja vastaan ja tuodakseen heidät luvattuun maahan.
Nämä alukset olivat muotoilultaan epätavallisia, mutta ne olivat hyvin turvallisia: ”Ja tapahtui, että kun he olivat hautautuneina syvyyteen, vesi ei voinut vahingoittaa heitä – – eikä mikään meren hirviö voinut murskata heitä eikä valas vahingoittaa heitä.”10
Näissä aluksissa ei kuitenkaan ollut mitään valoa. Tämä huolestutti Jeredin veljeä. Hän ei halunnut perheensä tekevän matkaansa pimeydessä. Niinpä hän ei jäänytkään odottamaan käskyä, vaan vei huolensa Herran eteen. ”Ja Herra sanoi Jeredin veljelle: Mitä sinä tahdot minun tekevän, että teillä olisi valoa aluksissanne?”11
Jeredin veljen vastaus tähän kysymykseen edellytti hänen puoleltaan uutteraa ponnistelua: Hän kiipesi Seleminvuorelle ”ja sulatti kalliosta kuusitoista pientä kiveä”.12 Sitten hän pyysi Herraa koskettamaan niitä kiviä, niin että ne antaisivat valoa.
Vanhempina ja johtajina meidän täytyy muistaa, ettei ole soveliasta, että Herra käskisi kaikessa.13 Jeredin veljen tavoin meidän täytyy huolellisesti harkita perheemme jäsenten tarpeita, laatia suunnitelma noiden tarpeiden tyydyttämiseksi ja sitten viedä suunnitelmamme rukouksessa Herran eteen. Tämä edellyttää meiltä uskoa ja ponnisteluja, mutta Hän auttaa meitä, kun etsimme Hänen apuaan ja pyrimme tekemään Hänen tahtonsa.
Tämän Herran kanssa saamansa kokemuksen jälkeen Jeredin veli jatkoi uutteraa valmistautumistaan edessä olevaa matkaa varten.14 Samoin tulee meidänkin kuunnella profeettojemme opetuksia. Elävät profeetat ovat kehottaneet meitä kerran toisensa jälkeen panemaan elämämme järjestykseen – pääsemään eroon velasta, varastoimaan ruokaa ja muita välttämättömiä tavaroita, maksamaan kymmenyksemme, hankkimaan sopivan koulutuksen ja elämään käskyjen mukaan. Olemmeko me noudattaneet näitä välttämättömiä opetuksia?
Kun katsomme lastemme ja lastenlastemme silmiin, näemme aikaamme liittyvää epäilystä ja pelkoa. Minne tahansa nämä kallisarvoiset nuoret menevätkin maailmassa, he kuulevat puhuttavan työttömyydestä, köyhyydestä, sodasta, moraalittomuudesta ja rikollisuudesta. He ihmettelevät: Kuinka me voimme selviytyä näistä ongelmista?
Vastauksia löytääkseen he katsovat takaisin meidän silmiimme ja kuuntelevat meidän sanojamme. Kuulevatko he meidän puhuvan luottavaisina ja toiveikkaina huolimatta aikamme koettelemuksista?
Heidän täytyy saada nähdä meidän jatkuvasti rukoilevan ja tutkivan pyhiä kirjoituksia yhdessä, pitävän perheiltoja ja perheneuvoston kokouksia, palvelevan uskollisesti kirkon tehtävissämme, käyvän temppelissä säännöllisesti ja olevan kuuliaisia liitoillemme. Kun he näkevät meidän kestävyytemme käskyjen pitämisessä, heidän pelkonsa hälvenevät ja heidän luottamuksensa Herraan kasvaa.
Kun näytämme koettelemuksissa uskomme, me vakuutamme lapsillemme, ettei vastustajan raivo ole kuolemaksi. Jeesus rukoili Isäänsä meidän puolestamme: ”En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta.”15 Tuohon rukoukseen vastataan taivaallisen Isän sopivaksi katsomana aikana meidän uskomme mukaan.
Sillä välin meidän maallisilla haasteillamme on merkitys ja tarkoitus. Ajatelkaapa profeetta Joseph Smithiä. Läpi koko elämänsä hän kohtasi lannistavaa vastustusta – sairautta, onnettomuuksia, köyhyyttä, väärinkäsityksiä, vääriä syytöksiä ja jopa vainoa. Joku saattaisi tuntea kiusausta kysyä: Miksei Herra suojellut profeettaansa tuollaisilta esteiltä, tarjonnut hänelle rajattomia voimavaroja ja tukkinut hänen syyttelijöidensä suita? Vastaus on: Meidän jokaisen on käytävä läpi tiettyjä kokemuksia tullaksemme enemmän Vapahtajamme kaltaisiksi. Kuolevaisuuden koulussa opettajina ovat usein kivut ja kärsimykset, mutta opetuksen tarkoituksena on jalostaa meitä, siunata meitä ja vahvistaa meitä eikä tuhota meitä. Herra sanoi uskolliselle Josephille:
”Poikani, rauha olkoon sielullesi; vastoinkäymisesi ja ahdinkosi kestävät vain pienen hetken.”16
”Jos sinut heitetään syvyyteen; jos hyökyvät aallot vehkeilevät sinua vastaan; jos ankarista tuulista tulee vihollisiasi; jos taivaat kasaavat synkeytensä ja kaikki luonnonvoimat yhdistyvät tukkiakseen tien; – – tiedä, poikani, että kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi.”17
Profeetta Josephin elämän monista koettelemuksista huolimatta suuria asioita tapahtui evankeliumin palauttamiseksi näinä myöhempinä aikoina. Joseph ymmärsi ja hän on opettanut meille, että kun hän kamppaili jonkin haasteen kanssa, Herra ei sallinut hänen tuhoutua. Samalla tavoin meidän uskomme koetukset ovat korvaamattomia mahdollisuuksia huomata, kuinka syvästi Mestari välittää meidän sielujemme hyvinvoinnista auttaakseen meitä kestämään loppuun asti.
Meidän päivinämme Herran tukea antava käsivarsi ojentuu meitä kohti Hänen pyhien temppeliensä toimitusten kautta. Profeetta Joseph sanoi varhaisille pyhille Nauvoossa: ”Te tarvitsette endaumentin, veljet, voidaksenne olla valmiita ja pystyäksenne voittamaan kaikki.”18 Kuinka oikeassa hän olikaan! Koska myöhempien aikojen pyhät saivat siunauksekseen temppeliliitot ja voimaa korkeudesta, he pystyivät uskossa kestämään koettelemuksia. Oman pioneeritaipaleensa päättyessä Sarah Rich kirjoitti muistiin: ”Ilman sitä uskoa ja tietoa, joka meille suotiin siinä temppelissä, – – meidän matkamme olisi ollut kuin – – hyppy pimeyteen.”19
Mieltäni liikuttaa se, kuinka paljon Vapahtaja kärsi. Vaikka Hän oli Isän Ainosyntyinen, viekkaat ihmiset tavoittelivat Hänen henkeään aivan alusta lähtien. Koko Hänen palvelutehtävänsä ajan, meni Hän minne tahansa, huhupuheet, valheet ja vainot seurasivat Häntä.
Erityisen suuren vaikutuksen minuun tekee Vapahtajan kuolemaa edeltäneen viikon pohtiminen: ylipapit kyseenalaistivat Hänen valtuutensa, yrittivät saada Hänet ansaan ja kahdesti vehkeilivät surmatakseen Hänet. Getsemanessa opetuslastensa nukkuessa Hän kärsi koko ihmiskunnan synnit ja vuosi verta joka huokosesta. Hänet kavallettiin ja vangittiin, Häntä kuulusteltiin ja lyötiin, Hänen päälleen syljettiin ja Häntä ruoskittiin. Johtavan neuvoston kuulustelun jälkeen Hän joutui Herodeksen pilkattavaksi, ja lopuksi Hänet vietiin Pilatuksen luo, missä Hänen käskettiin seistä vihaisen väkijoukon edessä. Kun Hänet oli ruoskittu ja Hänen päähänsä oli painettu piikkikruunu, Hänet pakotettiin kantamaan ristinsä Golgatalle. Hänen käsiinsä ja jalkoihinsa lyötiin naulat. Hänen ruumiinsa nostettiin alhaisten rosvojen keskelle. Sotilaat heittivät Hänen maallisesta omaisuudestaan arpaa, ja Hänen janonsa sammuttamiseksi annettiin hapanviiniä. Kuuden tunnin kuluttua20 Hän uskoi henkensä Isänsä käsiin, antoi henkensä ja kuoli.
Kun tarkastelemme Vapahtajan elämän viimeistä viikkoa maallisesta näkökulmastamme, ensivaikutelmamme saattaa olla se, että näemme vain kärsimystä ja tuhoa. Näemme kenties vain Vapahtajan äidin ja muut itkemässä ristin juurella, peloissaan olevat sotilaat, maailman suuren sekasorron vallassa, kallioiden halkeilevan, temppelin väliverhon repeävän kahtia ja kolme tuntia kestävän pimeyden peittävän maan. Samanlainen myrskyjen ja tuhon näytelmä esitettiin Uudessa maailmassa. Lyhyesti sanoen näemme kauhistuttavan myrskyn raivoamisen.
Mutta katsokaa uudestaan – tällä kertaa uskon silmin.
Ottakaa huomioon, että viimeisinä, elämänsä tuskallisimpina viikkoina Jeesus opetti, todisti, kohotti, siunasi ja vahvisti ympärillään olevia. Hän herätti Lasaruksen kuolleista, opetti Isästään, saattoi temppelin järjestykseen, esitti useita vertauksia, todisti lesken uhraavan lanttinsa, kertoi opetuslapsilleen toisen tulemisensa merkeistä, vieraili spitaalia sairastaneen Simonin talossa, asetti sakramentin, pesi apostolien jalat ja opetti opetuslapsiaan rakastamaan toisiaan. Hän todisti jumaluudestaan Jumalan Poikana ja kertoi Lohduttajasta – Pyhästä Hengestä. Suuressa jäähyväisrukouksessaan Hän rukoili Isäänsä apostoliensa puolesta sekä kaikkien niiden puolesta, jotka uskovat heidän sanoihinsa, jotta Hänen ilonsa täyttäisi heidät.21
Hänen synkimpänä hetkenään rauhan ja ilon valo ei kadonnut. Se kirkastui! Kuolemansa jälkeen Hän ilmestyi Magdalan Marialle. Millaista iloa ihmiset ovatkaan tunteneet sinä aamuna, kun uutiset alkoivat levitä: ”Hän on noussut kuolleista.”22 Aikanaan Hän ilmestyi naisille tiellä, Kleopakselle ja eräälle toiselle opetuslapselle Emmauksen tiellä, apostoleille ja opetuslapsille yläkerran huoneessa sekä epäilevälle Tuomaalle ja muille. Jälleen iloittiin ja riemuittiin sovituksesta ja ylösnousemuksesta.23
Mutta ei tässä kaikki. Presidentti Joseph F. Smith – profeetta, näkijä ja ilmoituksensaaja – näki näyssä Vapahtajan vierailun henkimaailmaan:
”Ja erääseen paikkaan oli koottu yhteen lukematon määrä vanhurskaiden henkiä, jotka olivat olleet uskollisia todistuksessa Jeesuksesta eläessään kuolevaisuudessa. – –
Kaikki nämä olivat lähteneet kuolevaisesta elämästä lujina toivossa kirkkauden ylösnousemuksesta – – [ja] he olivat täynnä iloa ja riemua ja – – he riemuitsivat yhdessä, koska heidän vapautuksensa päivä oli käsillä.
He olivat kokoontuneet odottamaan Jumalan Pojan tulemista henkimaailmaan julistamaan heidän lunastustaan kuoleman siteistä.”
Nämä uskolliset henget tiesivät, että pian ”heidän nukkuva tomumajansa palautettaisiin täydelliseen muotoonsa, luu luuhunsa ja jänteet ja liha niihin, henki ja ruumis yhdistettäisiin niin, ettei niitä enää koskaan erotettaisi, jotta he saisivat ilon täyteyden.”
Ja ”tämän suunnattoman joukon odottaessa ja keskustellessa – riemuiten hetkestä, jolloin heidät vapautettaisiin kuoleman kahleista, Jumalan Poika ilmestyi julistamaan vapautusta vangituille, jotka olivat olleet uskollisia.”24
Veljeni ja sisareni, niin synkiltä kuin olosuhteet saattavatkin näyttää tässä nykypäivän maailmassa, ja mitä tahansa myrskyjä me kohtaammekin henkilökohtaisesti, kodissamme ja perheessämme, meillä voi olla tämä ilo nyt. Toisinaan me emme ymmärrä kuolemaa, sairautta, henkisiä tai fyysisiä vammoja, henkilökohtaisia murhenäytelmiä, sotaa ja muita selkkauksia. Jotkin näistä ovat välttämätön osa koetustamme kuolevaisuudessa. Toiset – kuten Henok näki ennakolta – ovat osa valmistautumista Vapahtajan toista tulemista varten, kun ”taivaat pimenevät ja pimeyden verho peittää maan; ja taivaat järkkyvät ja myös maa; ja suuria ahdinkoja on ihmislasten keskuudessa, mutta”, Herra on sanonut, ”kansani minä varjelen.” Ja kun Henok näki kaiken tämän, hän ”sai ilon täyteyden”.25
Tänä aamuna, tänä Vapahtajan syntymän ja ylösnousemuksen vuodenaikana, lausun erityisen ilon ja riemun todistuksen siitä, että Hän todellakin tuli tähän maailmaan, kärsi meidän syntiemme vuoksi ja Hän on palaava jälleen. Meidän uskomme Häneen ja meidän kuuliaisuutemme Hänen käskyjänsä kohtaan tuovat täydellisen toivon kirkkauden26 ja hälventävät epätoivon pimeyden ja synkkyyden näinä levottomina aikoina. Hänellä, jolla oli voima tyynnyttää luonnonvoimat, on voima tyynnyttää meidän sielumme, suoda meille turva myrskyltä: ”Vaikene, ole hiljaa.”27
Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.