Lujia liittojemme pitämisessä
Se, että ponnistelee eteenpäin lujana Kristuksessa, tarkoittaa liittojen pitämistä. – – Kun me teemme nämä asiat, – – mielemme ylentyy ja sydämemme täyttyy rakkaudella.
Siitä lähtien kun minut kutsuttiin tehtävääni vain puoli vuotta sitten, olen tuntenut syvää, Jumalasta lähtöisin olevaa rakkautta teitä kohtaan, rakkaat sisareni. Toivon todella, että te nuoret naiset kaikkialla tietäisitte olevanne hyvin rakkaita – ei vain minulle, vaan myös vanhemmillenne ja johtajillenne ja erityisesti taivaalliselle Isällenne.
Joskus tätä rakkautta on vaikea huomata. Eräs tuntemani nuori nainen näytti onnistuvan kaikessa. Hänet oli juuri valittu koulunsa oppilaskunnan edustajaksi, hän oli pyrkinyt ja päässyt madrigaalikuoroon ja hänet oli valittu koulutanssiaisten kuningattareksi. Eräänä päivänä hän tuli koulusta ja heittäytyi itkien sängylleen. Äiti kysyi, mikä oli hätänä, ja tytär parahti: ”Tunnen itseni epäonnistuneeksi, kukaan ei pidä minusta, minulla ei ole mitään kykyjä, en selviä koulutyöstä ja olen niin rumakin.” Kukaan ei olisi osannut arvata hänen tuntevan oloaan epävarmaksi, yksinäiseksi ja riittämättömäksi. Mutta useimmat teini-ikäiset tuntevat olonsa sellaiseksi jossakin vaiheessa.
Ja jotkut nuoret kärsivät vielä ilmeisemmistä vaikeuksista. Esimerkiksi niistä nuorista naisista, joita tunnen, yhdellä tytöllä on äiti, joka on menehtymässä syöpään. Yhden vanhemmat ovat eronneet. Yksi tytöistä pysyy kotonaan viikonloppuisin, kun kaikki hänen ystävänsä lähtevät ulos juomaan. Yksi nuori nainen vammautui onnettomuudessa. Erään tytön isä on kutsuttu armeijan palvelukseen. Eräs hyvä sisar on huolissaan harhateille joutuneesta veljestään.
Mikä voi auttaa nuoria, joilla on tällaisia moninaisia ja suunnattomia ongelmia? Toimintailtojen tämän vuoden teema, johon tänä iltana keskitymme, tarjoaa vastauksen. Siinä sanotaan: ”Teidän täytyy ponnistella eteenpäin lujina Kristuksessa, niin että teillä on täydellinen toivon kirkkaus ja rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan” (2. Nefi 31:20). Rakastan tätä pyhien kirjoitusten kohtaa. Siinä kuvataan, kuinka meidän tulisi kohdata elämämme haasteet. Kun ponnistelen eteenpäin toivossa ja rakkaudessa, minä myös tunnen saavani toivoa ja rakkautta.
Se, että ponnistelee eteenpäin lujana Kristuksessa, tarkoittaa liittojen pitämistä. Joka viikko me uudistamme kasteenliittomme ja lupaamme ottaa Hänen nimensä päällemme, muistaa Hänet aina ja pitää Hänen käskynsä (ks. OL 20:77). Kun me teemme nämä asiat, me olemme lujia Kristuksessa ja mielemme ylentyy ja sydämemme täyttyy rakkaudella. Yksinkertaisesti sanottuna, kun pidän liittoni, tunnen saavani toivoa ja tunnen saavani rakkautta.
Eräs nuori ystäväni, jota kutsun Lindseyksi, tarvitsi toivoa. Hän asui kodissa, josta puuttui Hengen vaikutus ja rakkaus. Hänen ystävänsä olivat riehakkaita, ja useimmat hänen Nuorten Naisten johtajistaankin pitivät häntä vain ”projektina”. Mutta syvällä sisimmässään Lindsey tunsi Herran rakastavan häntä hänen surkeasta tilanteestaan huolimatta. Lindsey keskittyi muistamaan Hänet aina. Lindsey päätti olla menemättä mukaan, kun hänen ystävänsä toimivat väärin. Hän pyrki palvelemaan taivaallista Isää oman huoneensa hiljaisuudessa, koska hän halusi tuntea Herran Hengen elämässään. Jokin hänessä halusi olla hyvä, pitää Herran käskyt. Vaikka hänen tietonsa oli vajavaista eikä hän saanut ulkopuolista tukea, hän pyrki pitämään kasteenliittonsa. Hän tunsi toivoa pyrkiä eteenpäin ja hän tunsi saavansa rakkautta taivaalliselta Isältä.
Herra on luvannut meille, ettei Hän unohda meitä, sillä Hän on piirtänyt meidät käsiensä ihoon (ks. Jes. 49:16). Ja meidän lupauksemme Hänelle on, ettemme unohda Häntä, sillä me olemme piirtäneet Hänet sydämeemme.
Varhaisille pyhille opetettiin tätä periaatetta heidän kärsimyksissään Missourissa. Herra neuvoi heitä odottamaan ”kärsivällisesti Herraa, sillä teidän rukouksenne ovat tulleet Herran Sebaotin korviin – –. Sen tähden hän antaa teille tämän lupauksen peruuttamattomin liitoin, että ne täytetään; ja kaikki, millä teitä on ahdistettu, koituu yhdessä teidän parhaaksenne.” (OL 98:2–3.) Tämä lupaus ei poistanut heidän koettelemuksiaan, mutta se lohdutti heitä ja antoi heille toivoa tulevaisuudesta.
Samalla tavoin Abraham ponnisteli eteenpäin lujana, uskoen vakaasti Jumalan hänelle antamiin lupauksiin. Joka kerta lukiessani, kuinka Abraham käveli Morian vuorelle uhratakseen poikansa Iisakin, voin tuntea hänen tuskansa. Hän ei tiennyt tuon koetuksen lopputulosta, kuten me tiedämme sen historiallisesta näkökulmasta käsin. Hän käveli kohti tuntematonta. Silti hän pysyi lujana. Hän eli uskoen lupauksiin, että Herra siunaisi häntä. Mitä huolia hän sitten tunsikin, ne eivät estäneet häntä ponnistelemasta eteenpäin lujana Kristuksessa.
Missourin pyhien tavoin Lindsey tiesi, että hänen surkeista olosuhteistaan huolimatta taivaallinen Isä ei ollut hylännyt häntä. Hänen rakkautensa oli järkkymätön. Lindsey sai lohdutusta Hänen rakkautensa ”peruuttamattomasta liitosta” – – että ”kaikki, millä teitä on ahdistettu, koituu yhdessä teidän parhaaksenne” (OL 98:3). Kuten oli Abrahamin laita, Lindseynkään tie ei ollut helppo kulkea, mutta silti hän ponnisteli eteenpäin. Niin tehdessään hän sai apua. Eräs hyvä kirkon johtaja rakasti ja opasti häntä. Hän pääsi lähemmäksi taivaallista Isää ja löysi lopulta nuoren miehen, joka rakasti häntä, opetti hänelle paljon evankeliumista ja meni hänen kanssaan naimisiin.
Vihdoinkin monia niistä siunauksista, joita Lindsey oli kaivannut aiemmin elämässään, vuodatettiin hänen päälleen. Hän huomasi saavansa kokea Hengen läsnäolon omassa perheessään ja voivansa kasvattaa vanhurskaita lapsia. Hän, joka kerran oli eristyksissä ja unohdettuna, tuntee nyt olevansa rakkauden ympäröimänä. Se on tulosta siitä, että hän ponnisteli eteenpäin odottaen kärsivällisesti Herraa. Pysyminen lujana Kristuksessa toi toivoa Lindseylle, ja samoin se tuo meille jokaiselle, kun kamppailemme elämän haasteiden kanssa. Kuoron tänä iltana laulamat sanat kannustavat meitä tulemaan Hänen tykönsä:
”Ja vaikka minne tieni vie
tai uhka minkälainen lie,
Hän turvani on ainoa,
Hän vihollisten voittaja.
On Hänen luonaan lohdutus,
on eksyneelle armahdus.
Hän levon väsyneelle suo.
Oi tulkaa, tulkaa Herran luo.”
(”Tulkaa Herran luo”, MAP-lauluja, 64.)
Samalla kun liittojen pitäminen antaa meille toivoa jatkaa eteenpäin, se muuttaa myös sydämemme. Herra opettaa Jeremian kirjassa: ”Tämän liiton minä teen – –: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä” (Jer. 31:33). Liitot avartavat sydämemme ja sallivat meidän tuntea ”rakkautta Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan” (2. Nefi 31:20). Muistakaa, että kun me pidämme liittomme, me tunnemme saavamme toivoa ja me tunnemme saavamme rakkautta.
Jeesus opetti vuorisaarnassa sydämen hyveitä, kuten rakkautta, anteeksiantoa ja myötätuntoa. Hän opetti meitä opetuslapsiaan ottamaan päällemme Hänen nimensä ja luonteensa. Se muuttaa meidän sydämemme ja siunaa meitä kanssakäymisessämme muiden kanssa. Vanhin Marvin J. Ashton on sanonut: ”Kun me todella käännymme Jeesukseen Kristukseen, omistaudumme Hänelle, tapahtuu jotakin mielenkiintoista: huomiomme kääntyy lähimmäistemme hyvinvointiin, ja me alamme kohdella muita yhä kärsivällisemmin ja ystävällisemmin, [ja] hellästi hyväksyen” (”Kieli voi olla terävä miekka”, Valkeus, heinäkuu 1992, s. 20).
Voisitteko te olla lujempia Kristuksessa omassa kodissanne, perheenne jäsenten keskuudessa? Kun lupaatte ottaa päällenne Hänen nimensä ja luonteenpiirteensä, se tarkoittaa sitä, että teidän tulee puhua vähän lempeämmin, käyttäytyä vähän ystävällisemmin, palvella sisaruksianne epäitsekkäämmin sekä arvostaa ja auttaa vanhempianne avoimemmin.
Meidän poikamme teki niin kauan sitten eräällä retkellämme. Olimme matkanneet monia kilometrejä nähdäksemme erään kauniin linnan. Kun vihdoin pääsimme perille, yksi nuoremmista tyttäristämme oli väsynyt ja kiukkuinen. Hän kieltäytyi nousemasta autosta ja lähtemästä pienelle kävelylle nähdäkseen paikan, jota olimme tulleet katsomaan niin pitkän matkan päästä. Hän sai useimmat meistä kärsimättömiksi. Mutta neljätoistavuotias poikamme nosti hänet hellästi selkäänsä ja kantoi hänet linnan luo. Tuo kireä tilanne laukesi poikamme hiljaisen rakkaudenosoituksen ansiosta. Se säilyy muistoissamme pitempään kuin näkymä linnasta.
Joskus parhaimmillamme oleminen on vaikeinta omassa kodissamme. Siihen vaaditaan tuota uutteraa pyrkimystä ”ponnistella eteenpäin”. Mutta kun pidätte liittonne, te opitte rakastamaan täydellisemmin niitä, joiden kanssa teidät on liitetty yhteen iankaikkisin sitein. Silloin voitte laajentaa rakkautenne vaikutuspiiriä myös oman perheenne ulkopuolelle.
Joitakin vuosia sitten perheemme asui lyhyen aikaa Brasiliassa. Kaksi viikkoa ennen kuin meidän oli määrä palata kotiin, jouduimme autokolariin. Ajaessamme kaatosateessa kotiin sakramenttikokouksesta saavuimme erääseen kotimme lähellä olevaan tienristeykseen. Eräs auto ajoi pysäköidyn auton takaa suoraan meidän automme kylkeen. Onneksi kukaan ei loukkaantunut kummassakaan autossa, mutta kumpikin auto sai pahoja lommoja. Kun mieheni John nousi autosta keskustelemaan ahdingostamme toisen kuljettajan kanssa, muistuttelin hänelle, ettei se ollut meidän syytämme. Hän palasi pian autolle ja ajoi takaisin pieneen maataloon, jossa asuimme, metallin raapiessa pyöriä jokaisella kierroksella. Toinen auto seurasi meitä. John sanoi vain: ”Minä selitän myöhemmin.”
Kun tulimme kotiin, John kävi hakemassa pienen kirjekuoren, jossa pidimme käteistä hätätilanteiden varalta, ja antoi perheelle rahaa auton korjausta varten. He lähtivät onnellisina. Olin hämmästynyt. Sitten John kokosi perheemme yhteen. Vähän anteeksipyytelevästi hän selitti, mitä oli tehnyt. ”Tiedän, ettei kolari ollut meidän syytämme, mutta kun keskustelin tuon perheen kanssa, niin ainut ajatus mielessäni oli, että vain vähän yli tunti sitten olin tehnyt taivaallisen Isän kanssa liiton tehdä aina niin kuin Hän tekisi. Tiesin, että jos Hän olisi ollut tilallani, Hän olisi tuntenut myötätuntoa tuota perhettä kohtaan ja Hän olisi tehnyt kaiken voitavansa heitä auttaakseen.” Kuinka esimerkillinen aviomies ja isä! Hän oli muistanut liittonsa. Kristuksen kaltaista rakkautta osoittaessaan hän oli pehmittänyt sydämiä.
Todistan teille, että kun muistan liittoni joka päivä, tunnen todellakin toivoa ja tunnen rakkautta. Tiedän, että kun pysyn lujana Kristuksessa, se tuo minulle täydellisen toivon kirkkauden ja sydämeeni rakkautta Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan.
”Vaan mitä pyytää meiltä Hän pyhässä sanassaan? Ain usko, toivo, rakasta, käy Poikaa seuraamaan!” (”Hän antoi Poikansa”, Lasten laulukirja, s. 20; Valkeus, huhtikuu 1992, Lasten Valkeus, s. 11). Rukoilen, että me jokainen tulisimme Hänen tykönsä saadaksemme toivoa ja seuraisimme Hänen rakkauden esimerkkiään, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.