Muistin heinäsirkat
Synnyin Englannissa vuonna 1942 rakastavaan perheeseen, johon kuului isä, äiti ja sisko. Kun olin seitsemänvuotias, meitä siunattiin vielä yhdellä perheenjäsenellä – poikavauvalla. Äitini rakasti Vapahtajaa, mutta hän ei kuulunut mihinkään tiettyyn kirkkoon. Hänellä oli tapana käydä lähimmässä kirkossa ja kannustaa siskoani ja minuakin käymään kanssaan. Opin siis varsin paljon Jeesuksesta Kristuksesta ja toivoin löytäväni kirkon, joka vahvistaisi uskoani Häneen.
Eräänä päivänä kotiimme tuli iso kuvakirja nimeltä Buffalo Bill’s Wild West Annual (Buffalo Billin villin lännen vuosikirja). En tiedä, mistä se tuli. Siihen aikaan luulin, että kenties joku ystävistäni oli tuonut sen ja unohtanut ottaa sen lähtiessään kotiin. Siinä oli kuvakertomuksia Buffalo Billistä ja Billy the Kidistä – juuri sellaista tietoa, joka oli tärkeää pojalle, joka halusi olla karjapaimen. Siinä kerrottiin kuvin myös vainotusta ihmisryhmästä, jonka lainvastainen väkijoukko karkotti kauniista kaupungista ja pakotti kulkemaan satojen kilometrien matkan sekä kärsimään loputonta piinaa, ennen kuin he perustivat uuden kodin lännen erämaahan. Jokainen pieni kuva kertoi dramaattisen tarinan kärsimyksestä ja uskosta. Kertomus sisälsi myös muutamia kuvia ihmeestä, johon liittyi satoa syöviä heinäsirkkoja ja heinäsirkkoja syöviä lokkeja.
Luin kertomuksen useaan kertaan, ennen kuin käsitin, että ne vainotut ihmisraukat olivat erään kirkon jäseniä. Sitten hitaasti minulle valkeni, että tämä kirkko oli se, jota etsin. Halusin liittyä siihen kirkkoon. Valitettavasti edessäni oli ongelma. Kertomuksen viimeinen kuva kertoi Salt Lake Citystä Utahissa. Eräästä toisesta lähteestä sain selville, että Utah sijaitsi Amerikan Yhdysvalloissa. Koska minulla ei ollut mitään toivoa voida matkustaa Englannista Utahiin, minun olisi luovuttava suunnitelmastani liittyä kirkkoon. Minulle ei koskaan juolahtanut mieleeni, että kirkko voisi olla jossakin muuallakin kuin Yhdysvalloissa.
Ja niin oli asianlaita 11 vuoden ajan. Siihen mennessä perheeni oli muuttanut Australiaan ja asettunut asumaan Sydneyyn. Siellä veljeni alkoi tutkia uutta uskontoa. Hän toi kotiin muutamia esitteitä, jotka kiinnostivat minua, ja sanoi pyytävänsä vanhimmat käymään. Suostuin ajatellen, että luonani kävisi pari arvokasta vanhaa miestä. Olin varsin yllättynyt, kun kaksi suurin piirtein minun ikäistäni nuorta miestä tuli käymään ja opettamaan minulle pelastussuunnitelman perusasioita. Kiinnostukseni heräsi ja suostuin osallistumaan sarjaan keskusteluja.
Kuuntelin lähetyssaarnaajia, mutta minulla ei ollut mitään aikomusta liittyä kirkkoon, varsinkin kun kuulin kymmenyksistä. Mutta sitten eräänä päivänä toinen lähetyssaarnaajista alkoi kertoa joistakin pioneereista, jotka oli pakotettu kulkemaan pitkä matka paikkaan nimeltä Salt Lake City. Höristin korviani ja aloin esittää kysymyksiä. Oliko tämä se kirkko, jonka tarinaan liittyi heinäsirkkoja ja lokkeja? Kun lähetyssaarnaaja mainitsi Brigham Youngin, tunnistin nimen välittömästi ja ymmärsin, että olin saapunut elämässäni suureen tienhaaraan. Jos aioin liittyä johonkin kirkkoon, tämä olisi se.
Kymmenyksiin liittyvä ongelma ratkesi, kun sain kuulla viisauden sanasta. Laskeskelin käyttäväni 10 prosenttia tuloistani savukkeisiin ja alkoholiin. Niinpä maksamalla kymmenykset en olisi taloudellisesti yhtään huonommassa asemassa, ja rahat käytettäisiin paljon paremmin kuin tukkimaan keuhkojani mustalla tervalla ja myrkyttämään maksaani.
Sillä välin veljeni oli antanut esitteet myös äidille. Äiti lupasi lukea ne junassa matkalla työhön sinä päivänä. Kun hän tuli kotiin sinä iltana, hän oli kääntynyt kirkkoon täysin. Hän pettyi kuullessaan, että hänen täytyisi kuunnella sarja lähetyssaarnaajien oppiaiheita, ennen kuin hän voisi mennä kasteelle!
Niinpä me kaikki liityimme kirkkoon – ensin veljeni, sitten minä viikkoa myöhemmin, ja äitini kastettiin ja konfirmoitiin viikko sen jälkeen. Isälläni kesti 21 vuotta, mutta viimein hän liittyi vuonna 1985. Meidät kaikki sinetöitiin Sydneyn temppelissä vuosi myöhemmin.
Olen käynyt Salt Lake Cityssä useita kertoja, ja olen vieraillut kirkon historiaan liittyvillä paikoilla Palmyrassa, Kirtlandissa ja Nauvoossa. Kaikissa paikoissa, joihin menen, saan muistutuksia Buffalo Billin kuvakirjan kertomuksesta, enkä koskaan lakkaa kiittämästä Herraa siitä, että Hän toi sen elämääni, kun olin 10-vuotias poika.