Laupias samarialainen: Unohtuneet vertauskuvat
Yksi vaikuttavimmista kertomuksista, mitä Jeesus Kristus kertoi, on vertaus laupiaasta samarialaisesta. Jeesus kertoi tämän vertauksen miehelle, joka oli kysynyt: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus vastasi kysymällä: ”Mitä laissa sanotaan?”
Mies vastasi viitaten kohtiin 5. Moos. 6:5 ja 3. Moos. 19:18: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja – – lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Kun Jeesus lupasi: ”Tee näin, niin saat elää”, mies kysyi haastavasti: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Vastauksena tämän miehen kysymyksiin Jeesus kertoi vertauksen laupiaasta samarialaisesta. (Ks. Luuk. 10:25–35.)
Syvempiä merkitystasoja
Vapahtaja puhui usein vertauksin, koska jokaiseen vertaukseen liittyy syvempi merkitys, jonka ymmärtävät vain ne, joilla on korvat kuulla (ks. Matt. 13:9). Profeetta Joseph Smith vahvisti, etteivät epäuskoiset ymmärtäneet Vapahtajan vertauksia. Kuitenkin ”opetuslapsilleen [Herra] selitti [vertaukset] selkeästi”, ja me voimme ymmärtää vertaukset, profeetta opetti, ”jos me vain avaamme silmämme ja luemme hetken vilpittömästi”.1 Tieto tästä periaatteesta kutsuu pohtimaan laupiaan samarialaisen vertauskuvallista sanomaa. Jeesuksen Kristuksen evankeliumin valossa tämä mestarillinen kertomus tiivistää nerokkaasti pelastussuunnitelman tavalla, jota harvat nykypäivän lukijat ovat kenties huomanneet.
Tämän vertauksen sisältö on ilmiselvän merkityksensä puolesta selvästi käytännönläheinen ja dramaattinen, mutta vanha kristillinen perimätieto on nähnyt tämän vertauksen vaikuttavana allegoriana, joka kertoo ihmiskunnan lankeemuksesta ja lunastuksesta. Tämä varhaiskristillinen käsitys laupiaasta samarialaisesta on kuvattu tunnetussa 1000-luvulla rakennetussa Char-tresin katedraalissa Ranskassa. Yhdessä sen kauniista lasimaalausikkunoista esitetään ikkunan yläosassa Aadamin ja Eevan karkottaminen Eedenin puutarhasta ja vastaavasti ikkunan alaosassa vertaus laupiaasta samarialaisesta. Tämä havainnollistaa ”Kristuksen vertauksen vertauskuvallista tulkintaa, joka oli yleinen keskiajalla”.2 Tämän ikkunan näkeminen sai minut ihmettelemään: miten Aadamin ja Eevan lankeemus liittyy vertaukseen laupiaasta samarialaisesta?
Löysin pian vastauksen.3 Tämän allegorisen tulkinnan juuret ulottuvat syvälle varhaiseen kristinuskoon. Toisella vuosisadalla jälkeen Kristuksen Irenaeus Ranskassa ja Klemens Aleksandrialainen näkivät kumpikin laupiaan samarialaisen esittävän itse Kristusta pelastamassa langennutta, synnin haavoittamaa uhria. Muutamia vuosia myöhemmin Klemensin oppilas Origenes esitti saaneensa tämän tulkinnan aikaisemmilta kristityiltä, jotka olivat kuvailleet allegorian seuraavalla tavalla:
”Matkalla ollut mies on Aadam. Jerusalem on paratiisi, ja Jeriko on maailma. Rosvot ovat vihollisen voimia. Pappi on laki, leeviläinen on profeetat ja samarialainen on Kristus. Haavat ovat tottelemattomuus, juhta on Herran ruumis, [majatalo], joka ottaa vastaan kaikki, jotka haluavat tulla, on kirkko. – – [Majatalon] isäntä on kirkon johtaja, jolle sen huolenpito on uskottu. Ja se seikka, että samarialainen lupaa palata, kuvaa Vapahtajan toista tulemista.”4
Sen lisäksi että tätä allegorista käsitystä opettivat muinoin Jeesuksen seuraajat, se oli käytännöllisesti katsoen maailmanlaajuinen koko varhaisen kristinuskon ajan, ja sen puolesta puhuivat Irenaeus, Klemens ja Origenes sekä 300- ja 400-luvuilla Khrysostomos Konstantinopolissa, Ambrosius Milanossa ja Augustinus Pohjois-Afrikassa. Tämä tulkinta löytyy mitä täydellisimmin kahdessa muussa keskiaikaisessa lasimaalausikkunassa – Bourgesin ja Sensin katedraaleissa Ranskassa.
Pelastussuunnitelman malli ja kuvajainen
Lukijat saavat paljon pohtimalla pyhiä kirjoituksia, varsinkin kun nämä kirjoitukset todistavat Jeesuksesta Kristuksesta (ks. Joh. 5:39). Vertaus laupiaasta samarialaisesta todistaa Kristuksesta. Se kertoo pelastussuunnitelmasta, Vapahtajan sovittavasta rakkaudesta ja meidän matkastamme kohti iankaikkisen elämän perimistä. Se voidaan lukea kertomuksena, joka kertoo paitsi miehestä, joka meni Jerusalemista Jerikoon, myös kaikista, jotka tulevat alas Jumalan kasvojen edestä elääkseen maan päällä. Tämä merkitys tulee näkyviin mitä selvimmin Jeesuksen Kristuksen evankeliumin valossa, joka on palautettu Hänen myöhempien aikojen profeettojensa kautta.
Tutkikaamme tämän kertomuksen osia.
Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet.
Eräs mies. Varhaiskristityt vertasivat tätä miestä Aadamiin. Tämä yhteys on saattanut olla ilmeisempi muinaisissa kielissä kuin nykyajan käännöksissä. Heprean kielessä sanalla aadam on merkitykset ’ihminen, ihmiskunta’ sekä ’ihmiset’ samoin kuin ’Aadam’ erisnimenä.5 Näin Klemens Aleksandrialainen näki syystä tämän allegorian uhrin edustavan ”meitä kaikkia”. Todellakin me kaikki olemme tulleet alas aadameina ja eevoina ja joutuneet alttiiksi kuolevaisuuden vaaroille ja vaiheille: ”Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat…” (1. Kor. 15:22).
Oli matkalla [engl. meni alas, suom. huom.]. Tässä ilmauksessa varhaiskristillinen kirjoittaja Khrysostomos näki Aadamin laskeutumisen puutarhasta tähän maailmaan – kirkkaudesta maailmaan, kuolemattomuudesta kuolevaisuuteen. Luukkaan evankeliumin 10. luvun kertomus antaa ymmärtää, että mies meni alas tarkoituksella, tietoisena vaaroista, joita matkaan liittyisi. Kukaan ei pakottanut häntä menemään alas Jerikoon. Hän nähtävästi tunsi, että matka oli niiden tiedossa olevien vaarojen arvoinen, joita Jeesuksen aikaan sellaiseen matkaan kehnosti hoidetuilla teillä liittyi.6
Jerusalemista. Jeesus kuvaa henkilön lähteneen Jerusalemista eikä mistä tahansa tavanomaisesta paikasta. Pyhän temppelikaupungin pyhyyden vuoksi varhaiskristityt näkivät tässä yksityiskohdassa ilman muuta käsityksen siitä, että tämä henkilö oli tullut alas Jumalan kasvojen edestä.
Jerikoon. Jeriko samastettiin helposti tähän maailmaan. Jeriko, joka sijaitsee yli 250 metriä merenpinnan alapuolella, on maapallon matalimmalla sijaitseva kaupunki. Sen leuto talvi-ilmasto teki siitä hedonistisen lomanviettopaikan, jonne Herodes oli rakentanut loisteliaan lomapalatsin. Meidän tulee kuitenkin ottaa huomioon, ettei vertauksen matkalainen ollut vielä saapunut Jerikoon, kun rosvot hyökkäsivät. Tuo henkilö oli kulkemassa pitkin jyrkkää tietä alas kohti Jerikoa, mutta hän ei ollut vielä saapunut pohjalle.
Yllätti [engl. lankesi, suom. huom.]. Tässä on helppo nähdä viittaus langenneeseen kuolevaiseen olotilaan sekä yksilön synnillisyyden ahdinkoon: ”Niin, kaikki ovat langenneita ja kadotettuja” (Alma 34:9).
Rosvojoukko. Eri varhaiskristilliset kirjoittajat katsoivat rosvojoukon (eli ryöstäjien) kuvaavan joko Perkelettä ja hänen saatanallisia voimiaan, jumalattomia henkiä tai vääriä opettajia. Luukkaan käyttämän sanan ”ryöstäjät” kreikankielinen vastine viittaa siihen, etteivät nämä rosvot olleet satunnaisia toimijoita. Matkalaisen kimppuun hyökkäsi joukko vaarallisia maantierosvoja, jotka kuuluivat juonittelevaan, järjestäytyneeseen yhteisöön, jonka toimet olivat harkittuja ja suunniteltuja.
Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.
Veivät häneltä vaatteetkin päältä. Varhaiskristityt aistivat, että Jeesus puhui tässä jostakin tärkeästä. Origenes ja Augustinus näkivät matkalaisen vaatteiden menettämisen vertauskuvana siitä, että ihmiskunta menetti kuolemattomuuden ja virheettömyyden. Khrysostomos puhui ”hänen kuolemattomuuden viittansa” eli ”kuuliaisuuden viitan” menettämisestä. Ambrosius puhui siitä, kuinka matkalaiselta ”riistettiin hengellisen armon suoja, jonka me [kaikki] olemme saaneet [Jumalalta]”.
Nähtävästi hyökkääjät halusivat matkalaisen vaatteita, sillä kertomuksessa ei ole minkäänlaista mainintaa mistään rikkauksista tai kauppatavaroista, joita hän olisi saattanut kuljettaa mukanaan. Jostakin syystä rosvoja näyttävät kiinnostavan hänen vaatteensa. Ne ovat jotakin sellaista, jotka hän on tuonut pyhältä paikalta ja joita he kadehtivat ja jotka he haluavat ottaa pois.
Pieksivät [engl. haavoittivat, suom. huom.]. Tämä sana nähtiin vertauksena elämän kivuista, sielun tuskista sekä moninaisten syntien ja paheiden aiheuttamista kärsimyksistä. Sielun viholliset tosiaankin jättävät haavoja (ks. MK Jaak. 2:8–9). Rikkomuksella on todelliset seuraukset (ks. Alma 41:10).
Henkihieveriin [engl. puolikuoliaaksi, suom. huom.]. Rosvot lähtivät jättäen henkilön nimenomaan ”puolikuoliaaksi”. Voimme nähdä tässä yksityiskohdassa viittauksen ensimmäiseen ja toiseen kuolemaan. Henkilö oli langennut, tullut synnin alaiseksi ja tullut kuolevaiseksi kärsimällä ensimmäisen kuoleman. Toinen kuolema, pysyvä ero Jumalasta, voitaisiin kuitenkin vielä torjua (ks. Alma 12:32–36).
Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
Sattui. Juutalaisen papin paikalle tulo tapahtui ”sattumalta”, ei tarkoituksellisen etsinnän tuloksena. Hänen läsnäolonsa siellä ei kuulunut kenenkään suunnitelmaan.
Pappi, – – samoin – – leeviläinen. Varhaiskristilliset kirkkoisät kaikki katsoivat papin kuvaavan Mooseksen lakia. Heidän mielestään ongelma ei ollut siinä, etteivät Vanhan testamentin pappeuden haltijat olisi halunneet auttaa langennutta miestä, vaan siinä, ettei Mooseksen laissa ollut voimaa pelastaa häntä. Mooseksen laki oli todellakin vain malli ja kuvajainen sovituksesta, joka oli vielä tuleva, ei sen täysi voima (ks. Moosia 3:15–17).
Leeviläisen katsottiin kuvaavan Vanhan testamentin profeettoja, joiden sanat Herra tuli täyttämään (ks. Matt. 5:17; 3. Nefi 15:2–5). Pappien alempaan luokkaan kuuluvat leeviläiset suorittivat askareita temppelissä. Ainakin tämä leeviläinen oli vähällä auttaa; hän ”osui paikalle” ja näki. Hän saattoi haluta auttaa mutta piti itseään kenties liian mitättömänä auttamaan. Häneltä puuttui myös voima pelastaa kuoleva henkilö.
Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne.
Samarialainen. Varhaiskristilliset kirjoittajat näkivät yksimielisinä laupiaan samarialaisen kuvaavan Kristusta. Khrysostomos esittää, että samarialainen on osuva kuvaus Kristuksesta, koska ”kuten samarialainen ei ole Juudeasta, ei Kristuskaan ole tästä maailmasta”.
Jeesuksen kuulijakunta Jerusalemissa on hyvinkin saattanut tunnistaa tässä Vapahtajan viittaavan itseensä. Jotkut Jerusalemin juutalaiset torjuivat Jeesuksen solvaten Häntä: ”Sinä olet samarialainen – –. Eikö asia olekin niin?” (Joh. 8:48.) Koska Nasaret on laakson toisella puolella Samariasta pohjoiseen, nämä kaksi paikkakuntaa voisi helposti liittää yhteen. Ja kuten samarialaisia pidettiin koko ihmiskunnan vähäisimpinä, samoin profetoitiin, että Messias olisi hyljeksitty ja ihmisten torjuma eivätkä ihmiset pitäisi häntä minään (ks. Jes. 53:3).
Kun hän saapui paikalle. Näyttäisi siltä, että samarialainen (kuvaten Kristusta) nimenomaan etsi ihmisiä, jotka tarvitsivat apua. Kirjoitus ei kerro hänen saapuneen sattumalta. Origenes huomautti, että ”hän meni alas aikoen pelastaa kuolevan miehen ja pitää tästä huolta”. Vapahtaja tuli mukanaan öljyä ja siteitä ja hänen tarkoituksenaan oli tuoda lunastus maailmalle (ks. 3. Nefi 9:21).
Sääli. Tämä tärkeä sana kertoo Kristuksen puhtaasta rakkaudesta. Kreikankielinen sana kertoo, että samarialaisen sisin liikuttui syvästä, sisäisestä myötätunnosta. Tätä [kreikankielistä] sanaa käytetään Uudessa testamentissa vain silloin, kun kirjoittajat haluavat kuvata Jumalan jumalallisia armon tunteita. Se löytyy huomiota herättävästi vertauksissa armottomasta palvelijasta, jossa kuninkaan (kuvaten Jumalaa) ”tuli sääli” (Matt. 18:27), ja tuhlaajapojasta, jossa isä (kuvaten jälleen Jumalaa) näki poikansa palaavan ja ”heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.” (Luuk. 15:20.) Samalla tavoin samarialainen kuvaa jumalallisen myötätuntoista Kristusta, joka kärsi niin suuresti, ”jotta hänen sydämensä täyttyisi armolla, lihan mukaisesti, jotta hän osaisi lihan mukaisesti auttaa kansaansa sen heikkouksien mukaisesti” (Alma 7:12).
Sitoi [hänen haavansa]. Jotkut varhaiskristityt sanoivat, että siteet kuvasivat rakkautta, uskoa ja toivoa, ”pelastuksen siteitä, joita ei voi avata”. Toiset näkivät siteinä Kristuksen opetukset, jotka sitovat meidät vanhurskauteen. Myöhempien aikojen pyhät lisäisivät, että pelastettu henkilö sidotaan Herraan liittojen välityksellä (ks. OL 35:24; 43:9).
Öljy. Oliiviöljyvoide olisi ollut hyvin lievittävää. Vaikka useimmat varhaiskristilliset kirjoittajat näkivät tässä vertauskuvan Kristuksen lohtua antavista sanoista, niin Khrysostomos näki tämän ”pyhänä voiteluna” – mikä saattaa viitata muutamiin pappeuden toimituksiin, sairaan parantamiseen (ks. Jaak. 5:14), Pyhän Hengen lahjaan (jonka vertauskuvana on usein oliiviöljy) tai kuninkaan tai kuningattaren voiteluun.
Viini. Samarialainen kaatoi myös viiniä avohaavaan puhdistaakseen sen. Myöhemmät kristilliset kirjoittajat näkivät tämän viinin Jumalan sanana – sellaisena, joka kirvelee – mutta varhaiskristillinen tulkinta yhdisti viinin Kristuksen vereen, josta on vertauskuvana sakramentti (ks. Matt. 26:27–29; 3. Nefi 18:8–11). Tämä viini, sovituksen veri, pesee pois synnin ja puhdistaa sielun sekä suo Jumalan Hengen olla meidän kanssamme. Fyysisen avun antamisen lisäksi todella laupias samarialainen huolehtii myös evankeliumin pelastavista periaatteista ja toimituksista. Sovituksen viini saattaa alkuun kirvellä, mutta sen vaikutukset tuovat pian parantavan rauhan.
Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
Nosti miehen juhtansa selkään. Täyttäen profetian Kristus kantaa meidän kipumme (ks. Jes. 53:4; Alma 7:11). Samarialaisen juhdan ajateltiin kuvaavan Kristuksen ruumista. Tulla nostetuksi hänen juhtansa selkään on uskoa, että Jumala tuli lihaksi, kantoi syntimme ja kärsi meidän puolestamme.
Majatalo. Varhaiskristityille tämä tekijä kuvasi ilman muuta kirkkoa. ”Majatalo” oli ”julkinen talo, joka oli avoinna kaikille”. Julkista suojapaikkaa voi verrata Kristuksen kirkkoon usealla tavalla. Tienvarren majatalo ei ole taivaallinen määränpää, vaan välttämätön tuki, jonka avulla matkalaiset saavuttavat iankaikkisen kotinsa.
Piti hänestä huolta. Samarialainen pysyi haavoittuneen henkilön luona ja huolehti hänestä henkilökohtaisesti ensimmäisenä yönä. Hän ei sysännyt haavoittunutta liian nopeasti majatalon isännän huostaan, vaan pysyi hänen luonaan läpi synkkien hetkien. Kuten Origenes toteaa, Jeesus huolehtii haavoittuneesta ”paitsi päivän aikana, myös yöllä. Hän omistaa tälle kaiken huomionsa ja tarmonsa.”
Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ”Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.”
Seuraavana aamuna. Varhaiset kirkkoisät näkivät tässä käsityksen, jonka mukaan Jeesus nousisi ylösnousemuksen aamuna. Lyhyen aikaa Kristus huolehti henkilökohtaisesti opetuslapsistaan. Taivaaseenastumisensa jälkeen Hän jätti matkalaisen kirkon huolehdittavaksi.
Isäntä. Edellisen mukaisesti varhaiset kirkkoisät näkivät majatalon isäntänä Paavalin tai muut apostolit ja heidän seuraajansa. Vaikka majatalo viittaa kirkkoon yleensä, niin majatalon isäntä ja hänen palveluksessaan olevat voivat kuitenkin kuvata kaikkia kirkon johtajia ja työntekijöitä, joille Herra on uskonut tehtävän ravita kaikkia parantumista etsiviä pelastettuja sieluja ja pitää heistä huolta.
Kun tulen takaisin. Kristusta kuvaava hahmo lupaa avoimesti tulla takaisin – luonteva viittaus Kristuksen toiseen tulemiseen. Kreikankielinen sana, joka on käännetty ilmauksella ’tulen takaisin’, esiintyy vain yhden toisen kerran Uudessa testamentissa, kohdassa Luuk. 19:15. Siinä sillä viitataan vertaukseen kuninkaasta, joka palaisi arvioimaan sitä, mitä ihmiset olivat tehneet heille annetulla rahalla. Tämä yhteys vahvistaa selvästi tätä viittausta toiseen tulemiseen.
Korvaan eli palkitsen. Lopuksi, majatalon isännälle luvataan, että kaikki hänen kulunsa korvataan: ”Minä korvaan kaikki kulut, mitä sinulle koituu.” Tämä lupaus – eli itse asiassa avoimen sekin antaminen majatalon isännälle – on hämmentänyt nykypäivän selittäjiä, jotka ymmärtävät tämän kertomuksen yksinkertaisesti tosielämään perustuvana tapahtumana, kenties enemmän kuin mikään muu osa kertomusta. Kuka järkevä ihminen esittäisi sellaisen rajaamattoman sitoumuksen tuntemattomalle majatalon isännälle? Mutta kun kertomus ymmärretään vertauskuvallisesti, tässä lupauksessa on järkeä, sillä samarialainen (Kristus) ja hänen majatalon isäntänsä tuntevat toisensa ja luottavat toisiinsa jo ennen lupauksen antamista.
Iankaikkinen käsky
Koska meidän on vaikea ymmärtää Jumalan ääretöntä luonnetta ja jumalallista täydellisyyttä, Hän puhuu meille vertauksin (ks. Moos. 5:7). Vertauskuvat johdattavat meidän rajallisen mielemme pyhiin totuuksiin, jotka on verhottu Kristuksen verrattoman evankeliumin salaisuuteen, ja laupiaan samarialaisen vertauksen ymmärtäminen vertauskuvallisesti lisää iankaikkisia ulottuvuuksia sen moraalia koskeviin opetuksiin.
Jeesus opetti vertauksissaan Isän pelastussuunnitelman pääkohdat. Tämän suunnitelman mallina ja kuvajaisena laupias samarialainen asettaa meidän ystävälliset tekomme lähimmäisiämme kohtaan täällä kuolevaisuudessa sitä iankaikkista taustaa vasten, mistä olemme tulleet tänne, kuinka olemme langenneet nykyiseen ahdinkoomme ja kuinka sitovat toimitukset ja luvatun Lunastajan parantava rakkaus sekä Hänen kirkkonsa suoma ravinto voivat pelastaa meidät nykyisestä tilanteestamme, kun me palvelemme ja elämme kelvollisina saamaan palkinnon Hänen toisen tulemisensa yhteydessä.
Vertauksen näkeminen tässä valossa kutsuu lukijoita samastumaan itse asiassa kertomuksen jokaiseen hahmoon. Yhdellä tasolla ihmiset voivat nähdä itsensä laupiaana samarialaisena toimien aineellisina pelastajina sekä pelastajina Siionin vuorella edistäen elintärkeää työtä kadotettujen sielujen pelastamisessa. Jeesus sanoi lainopettajalle: ”Mene ja tee sinä samoin” (Luuk. 10:37). Tekemällä samoin kuin samarialainen me ryhdymme yhdessä Hänen kanssaan auttamaan ihmiskunnan pelastuksen ja iankaikkisen elämän toteuttamisessa.
Opetuslapset haluavat myös pitää itseään majatalon isäntinä, joille Jeesus Kristus on antanut tehtäväksi helpottaa haavoittuneiden matkalaisten pitkäaikaista hengellistä toipumista.
Tai edelleen lukijat saattavat nähdä itsensä matkalaisena. Kun vertaus alkaa, jokainen tuntee myötätuntoa yksinäistä ja uupunutta matkalaista kohtaan ja samastuu häneen. Me kaikki tarvitsemme pelastusta. Kun kertomus päättyy, kaikki matkalaiset voivat tuntea olevansa turvassa saatuaan tietää, että tämän tulkinnan mukaan Hän, joka ”oli ryöstetyn miehen lähimmäinen” (Luuk. 10:36), ei ole kukaan muu kuin armelias Kristus. Hän on kaikkein esikuvallisin lähimmäinen.
Tämä oivallus vastaa lainopettajan toiseen kysymykseen: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Samanaikaisesti se vastaa myös ensimmäiseen: ”Mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Iankaikkinen elämä tulee rakastamalla Jumalaa sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi” (Luuk. 10:27) ja rakastamalla Hänen Poikaansa (lähimmäistäsi) niin kuin itseäsi. Ja sen me teemme toimimalla siten kuin Vapahtaja toimi rakastaessamme lähimmäisiämme, sillä kun me palvelemme heitä, me olemme pelkästään Jumalamme palveluksessa (ks. Moosia 2:17).
Laupiaan samarialaisen vertauksen symbolit
|
Symboli |
Varhaiskristillinen tulkinta |
|
Laupias samarialainen |
Jeesus Kristus |
|
Uhri |
Synnin haavoittama ihminen |
|
Jerusalem |
Paratiisi |
|
Jeriko |
Maailma |
|
Pappi |
Mooseksen laki |
|
Leeviläinen |
Profeetat |
|
Juhta |
Kristuksen ruumis |
|
Majatalo |
Kirkko |
|
Majatalon isäntä |
Kirkon johtaja |