Vain yhden ämpärillisen
Heinäkuun 12. päivänä 2004 heräsin noin klo 5.20 ja tapani mukaan kurkistin ulos ikkunasta. Vartija asuinalueemme portilla oli mitä suurimmassa määrin hereillä. Eräs rouva heristeli sormeaan aivan hänen nenänsä edessä, ja 25 muuta naista seisoskeli aitaa vasten, ja heillä jokaisella oli yksi tai useampia tyhjiä ämpäreitä tai vateja. Pukeuduin nopeasti ja menin ulos.
Edellisenä päivänä vedenjakelu oli katkaistu Temassa – 100 000 asukkaan kaupungissa – ja useiden kilometrien säteellä sen ympäristössä. Kukaan ei ollut saanut vettä vuorokauteen, ja ihmisten keskuudessa oli syntymässä paniikki. Me emme olleet huomanneet ongelmaa, koska Ghanan lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa, jossa palvelin keskuksen johtajana, oli iso varasäiliö, josta pumppasimme vettä aina kun tarvitsimme sitä. Tulimme toimeen varastossamme olevalla vedellä, vaikka sinne ei lisättykään uutta vettä täydennykseksi.
Jostakin syystä vettä tuli myös kokouspaikkamme ulkohanasta (samalla vartioidulla asuinalueella), ja joku oli ilmoittanut muille ihmisille, että mormoneilla oli vettä. Ihmisiä tuli joka suunnasta ämpäreineen hakemaan vettä. Talonmies oli ehtinyt kokouspaikalle ennen minua ja oli sitä mieltä, ettei ketään saanut päästää sisään. Hän oli varma, että kestäisi vain hetken, kun meiltäkin loppuisi vesi.
Kutsuin vartijan ja talonmiehen luokseni. Kysyin talonmieheltä, mitä Vapahtaja tekisi. Pyysin häntä miettimään sitä hyvää tai pahaa tahtoa, jota päätöksemme synnyttäisi. Sanoin hänelle, että vesi saattaisi aivan hyvin loppuakin hanastamme, mutta olisi parempi, jos se loppuisi niin, että viimeinen pisara putoaisi naapurin ämpäriin. Hän oli samaa mieltä, ja avasimme portin ja yritimme saada aikaan järjestystä siinä yhä kasvavassa väkijoukossa, joka juoksi päästäkseen sisään. Pyysimme, että jokainen heistä ottaisi vain yhden ämpärillisen. Kello oli nyt 6.15. Jono oli pitkä ja vedenpaine alhainen, mutta hanasta tuli edelleen vettä.
Luulimme, että vedentulo lakkaisi. Missään muualla kaupungissa ei saatu vettä. Jokainen liittyi kanssamme rukoukseen pyytämään, että taivaallinen Isä antaisi tästä hanasta yhä tulla vettä näille hyvin janoisille ihmisille. Vesi ei missään vaiheessa loppunut hanasta. Ja ihmiset olivat hyvin kiitollisia.
Toinenkin ihmeellinen asia tapahtui tämän kriisin aikana. Tarkistimme lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksen vesisäiliön, ja se oli vain puolillaan. Emme halunneet mainostaa sitä, että meillä oli sielläkin vettä, koska ajattelimme, että voisimme säästää sen todellisia hätätilanteita varten, jos kriisi jatkuisi päiväkausia. Mutta sitten vartioidulle alueelle ajoi avopakettiauto, jonka lavalla oli muutamia isoja tynnyreitä. Se oli Teman yleissairaalasta. Heilläkin oli iso varasäiliö hätätilanteita varten, mutta se oli jo tyhjentynyt, ja heillä oli janoisia potilaita. Niinpä annoimme heidän peruuttaa pakettiautonsa koulutuskeskuksen säiliön luo ja täyttää tynnyrinsä hätävarallamme. Kehotimme heitä tulemaan tarvittaessa takaisin hakemaan lisää. Jakaisimme vettä niin kauan kuin säiliöstämme riittäisi. He olivat kiitollisia.
Noin kolmen aikaan sinä iltapäivänä kaupungin vesitilanne saatiin kuntoon ja jonossa olleet ottivat tyhjät ämpärinsä ja juoksivat kotiin. Mutta hyvät tunteet ovat yhäkin tallella