Mormonin kirjan hedelmiä
Kun luen Mormonin kirjaa, minulle tapahtuu väistämättä jotakin. Taakkani tuntuvat keveämmiltä. Usko ja toivo syrjäyttävät murheeni, huoleni ja epäilykseni. Elämä tuntuu valoisammalta.
Kun olin ollut nuorena lähetyssaarnaajana Saksassa kentällä vasta kuukauden tai pari, minulla oli kaksi samankaltaista kokemusta, jotka vaikuttivat syvällisesti todistukseeni Mormonin kirjasta.
Kulkiessamme eräänä aamuna ovelta ovelle koputimme toverini kanssa erään huomattavan kirkon pappismiehen oveen. Hän kutsui meidät sisään, pyysi meidät istumaan pöytänsä ääreen ja aloitti sitten välittömästi erittäin kiihkeän ja vuolaan hyökkäyksen Mormonin kirjaa vastaan. Ymmärsin suurimman osan siitä, mitä hän sanoi, eikä siitä riidanhaluisesta tavasta, jolla hän puhui, voinut erehtyä, mutta koska en osannut tarpeeksi saksaa, minun oli vaikea vastata. Vanhempi toverini, joka oli vahva ja hieno lähetyssaarnaaja, esitti yksinkertaisesti voimallisen todistuksen kirjasta. Sitten me poistuimme. Sydämeni hakkasi. Taisin vapistakin vähän. Olin huolissani.
Viikkoa tai paria myöhemmin tapasimme kadulla miehen, joka suostui ottamaan meidät vastaan. Sovimme ajan, ja hän antoi meille osoitteensa Bückeburgissa, maalauksellisessa pikkukaupungissa, joka sijaitsi useiden kilometrien päässä asemapaikaksemme määrätystä Mindenin kaupungista mutta kuului silti alueeseemme.
Oli talvi, ja sovittuna sunnuntaiaamuna nousimme pyörillemme ja poljimme pitkän matkan ponnistellen voimakkaassa, hyisessä vastatuulessa. Kylmissämme ja huohottaen painoimme miehen kerrostalon ovikelloa, ja hän avasi summerilla oven. Kiipesimme portaat hänen asunnolleen, ja hän päästi meidät sisään. Tunnistimme välittömästi huoneessa vallitsevan riitaisan hengen – saman hengen, jonka olimme tunteneet muutamaa viikkoa aikaisemmin papin kotona.
Isäntämme ei pyytänyt meitä istuutumaan. Sen sijaan hän poistui hetkeksi huoneesta. Hän palasi kädessään Raamatun useita eri laitoksia, laski ne pöydälle ja sanoi hyvin äänekkäästi ja uhmakkaasti: ”Haluatte siis puhua [uskonnosta]?” Sitten hän ikkunaa osoittaen ärjäisi: ”Hyvä, mutta heittäkää ensin Mormonin kirjanne Weser[jokeen]!”
Kokemuksestamme papin kanssa oli kulunut muutama viikko, ja nyt kykenin sanomaan lauseen tai pari saksaksi. Yritin tehdä niin. Jälleen kerran vanhempi toverini lausui vain lujan, vakaan todistuksen Mormonin kirjasta ja kiitti kohteliaasti miestä hänen meille uhraamastaan ajasta. Sitten poistuimme ja poljimme takaisin Mindeniin, tällä kertaa myötätuuleen.
Minulla oli todistus siitä, että Mormonin kirja on totta, tai ainakin silloin luulin niin. Mutta noiden kahden kokemuksen jälkeen, jotka olivat ajallisesti niin lähekkäin, kävi tuskallisen selväksi, ettei todistukseni ollut sen enempää syvällinen kuin voimakaskaan. Olin epävarma itsestäni ja kyvystäni todistaa totuudenmukaisesti Mormonin kirjasta voimallisella ja vakuuttavalla tavalla.
Päätin mielessäni, että jos aioin menestyä lähetystyössä, minun oli parasta huolehtia siitä, että todistukseni Mormonin kirjasta oli aito ja luja. Ryhdyin tekemään töitä sen eteen. Luin ja rukoilin ja ajattelin ja pohdiskelin. Viimein Herra siunasi ponnisteluni. Sain todistuksen, eikä se ole koskaan hävinnyt vaan on pikemminkin vahvistunut vuosien myötä.
Olen ajatellut usein noita kahta kokemusta. Olen kiitollinen viisaalle ja vakaalle toverille ja tavallaan olen kiitollinen tietämättömälle papille ja varsin fanaattiselle miehelle, jotka kuvaannollisesti tarttuivat minua hartioista ja ravistelivat. Vielä tänäkin päivänä, runsaat 40 vuotta myöhemmin, muistan heidän nimensä ja tapaamistemme yksityiskohdat. Kun ajattelen heitä, mieleeni tulee hieno kohta Kolmannesta Nefin kirjasta:
”Ja siten kuin minä olen teitä käskenyt, siten kastakaa. Eikä teidän keskuudessanne pidä olla kiistoja, kuten tähän asti on ollut; eikä teidän keskuudessanne pidä olla kiistoja minun oppini kohdista, niin kuin on tähän asti ollut.
Sillä totisesti, totisesti minä sanon teille, että se, jossa on kiistelyn henki, ei ole minusta vaan on Perkeleestä, joka on kiistelyn isä, ja hän yllyttää ihmisten sydämet kiistelemään vihaisina keskenään.
Katso, minun oppini ei ole yllyttää ihmisten sydämiä vihaisina toisiaan vastaan, vaan minun oppini on, että sellaisen on loputtava.” (3. Nefi 11:28–30.)
Ajattelen myös Paavalin suuria sanoja galatalaisille: ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä” (Gal. 5:22–23).
Ne ovat hedelmiä, joita koen lukiessani Mormonin kirjaa. Sen sivujen lukeminen, sen sisältämien Kristuksen ihmeellisten oppien pohtiminen, yritys soveltaa niitä elämääni – kaikki se saa mielessäni ja sielussani aikaan voimallisen sydämen muutoksen (ks. Moosia 5:2; Alma 5:14), mikä antaa minulle päättäväisyyttä toimia paremmin, olla vähän ystävällisempi, vähemmän kriittinen ja anteliaampi ja jakaa muiden kanssa ne suuret siunaukset, jotka Herra on minulle antanut.
Ne ovat Jumalan Hengen hedelmiä. Ne ovat Mormonin kirjan hedelmiä.