Mistä pidän eniten kirkossa
Olimme äskettäin mieheni kanssa päivällisellä muutamien ystäviemme kanssa. Keskustelu kääntyi uskontoon, ja yksi ystävistä, vähemmän aktiivinen kirkon jäsen, alkoi kertoa minulle, miksi kirkko ei ole totta.
Selittäessään hän muuttui itsepintaiseksi, vihamieliseksi ja uhkaavaksi. Koko sen ajan istuin ja kuuntelin. Ensin minua itketti, mutta sitten suutuin, ja mieleni teki haukkua hänet pataluhaksi. Hiljainen, vieno ääni käski minun kuitenkin olla hiljaa.
Ystävämme ei saanut vuodatustaan loppumaan ennen kuin olimme päättäneet ateriamme ja maksaneet laskun. Sitten hän vaikeni aivan kuin odottaen, että kumoaisin hänen väitteensä. Istuin hetken aloillani ja rukoilin mielessäni. Sitten sanoin rauhallisesti lempeällä äänellä: ”Tiedätkö, mistä pidän eniten kirkossa käymisessä sunnuntaisin? Sakramentista. Saan silloin tilaisuuden painaa hiljaa pääni ja rukoilla taivaallista Isää. Kerron hänelle kaikesta, mitä olisin voinut tehdä eri tavoin kuluneella viikolla, ja etsin keinoja toimia paremmin.”
Sitten lisäsin: ”Ajattelen kaikkia niitä ihmisiä, joille yritin olla siunaukseksi kuluneella viikolla, ja pyydän taivaallista Isää auttamaan, että löytäisin lisää ihmisiä, joille voin olla siunaukseksi tulevalla viikolla. Olen kiitollinen siitä, että minulla on sakramentin aikana joka viikko aikaa tehdä niin ja tulla niin hyväksi kuin pystyn.”
Ystävämme katsoi minua eikä sanonut mitään. Lähdimme ravintolasta ja kävelimme autolle. Kysyin sitten häneltä, muistiko hän kaikki ne itsensä kehittämistä koskevat kirjat, joita minulla oli kotona kirjahyllyssäni. Hän muisti. Sanoin hänelle, että kirkkoon liittymiseni jälkeen minun ei ole enää tarvinnut lukea yhtään ainutta itsensä kehittämistä koskevaa kirjaa. Sanoin, että ainoa kirja, josta saan enää vastauksia, on Mormonin kirja.
Muutamaa päivää myöhemmin hän soitti pyytääkseen anteeksi.
”Tulkaa Kristuksen luokse – – [ja rakastakaa] Jumalaa koko väkevyydestänne, mielestänne ja voimastanne” (Moroni 10:32), Moroni neuvoo meitä. Kun olen yrittänyt noudattaa tuota neuvoa, rakkauteni Jumalan lapsia kohtaan on lisääntynyt – jopa niitä kohtaan, jotka yrittävät olla vihollisiani.