Lasteni rukous
Kun vastasin puhelimeen kappelillamme Viseussa Portugalissa, mietin, kuka soittaja oli. Yllätyin kuullessani linjalta kahdeksanvuotiaan poikani värisevän äänen.
”Äiti, auto törmäsi Vivianaan”, hän sanoi. ”Hän on elossa, mutta hänen päästään vuotaa verta! Hän on matkalla sairaalaan.”
Minä melkein pyörryin. Mitä tekisin? Onneksi perheeni oli lähellä – kaksi sisaristani oli kanssani. Toinen heistä lähti kanssani sairaalaan, kun taas toinen lähti kaitsemaan ja lohduttamaan kolmea kotona hädissään olevaa lastani.
Kaiken sen ahdistuksen keskellä halusin rukoilla mutta kykenin vain itkemään. Matkalla sairaalaan minut valtasi kuitenkin äkkiä rauhan ja varmuuden tunne. Minusta tuntui, ettei minun tarvinnut surra. Kaikki kääntyisi parhain päin.
Sisareni huomasi muutoksen ja kysyi: ”Oletko kunnossa?” Nyökkäsin. Epäillen hän kysyi uudelleen: ”Oikeasti? Oletko kunnossa?”
”Olen”, vastasin ja olin hiljaa loppumatkan ajan.
Kun saavuimme sairaalaan, havaitsin, että nelivuotias tyttäreni oli tajuissaan ja vain lievästi loukkaantunut. Lohdutettuani häntä en voinut lakata ajattelemasta rauhaa, jota olin tuntenut.
Viviana palasi kotiin oltuaan päivän sairaalassa. Puhuessaan onnettomuudesta sisareni, joka oli ollut lasteni kanssa, sanoi: ”Eilen, kun ambulanssi lähti, Vanessa ja Vasco menivät sisälle ja rukoilivat yhdessä.”
Minua liikutti tietää, että kaiken pelon keskellä, jota lapseni kokivat, he muistivat, mitä heille oli opetettu kotona ja Alkeisyhdistyksessä. He olivat vain 6- ja 7-vuotiaita, mutta heillä oli usko rukouksen voimaan. He tiesivät, että taivaallinen Isä kykeni auttamaan heidän pikkusiskoaan.
Ajattelin koko iltapäivän heidän uskoaan. Sitten mieleeni tuli ajatus: milloin olin alkanut tuntea rauhaa? Kun olin laskenut, kuinka kauan matka sairaalaan kesti, tajusin, että rauhallinen tunne valtasi minut samoihin aikoihin kun Vanessa ja Vasco olivat rukoilleet.
Tiedän, että taivaallinen Isä kuuli nuo suloiset äänet ja siunasi paitsi tytärtäni terveydellä niin myös minua rauhalla. En koskaan unohda, mitä opin sinä päivänä lapsiltani: meillä on rakastava Isä, joka kuulee rukouksemme ja haluaa siunata sekä ”varmuudella vahvistaa” (”Ole nöyrä”, MAP-lauluja, 77), että Hän välittää meistä.