Parantamisen hengellinen puoli
Palveli seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä vuosina 1987–2000.
Pyhien kirjoitusten kertomukset Jeesuksen elämästä ja opetuksista ovat täynnä viittauksia Hänen verrattomaan voimaansa parantaa kaikenlaisia kärsimyksiä. Evankeliumeissa on yli 20 tilannetta, joissa Jeesus paransi sairaita: kuninkaan virkamiehen pojan parantamisesta Kapernaumissa (ks. Joh. 4:46–53) ylipapin palvelijan Malkoksen irti sivalletun korvan palauttamiseen entiselleen (ks. Luuk. 22:50–51; Joh. 18:10).
Kristuksen parantavat voimat ulottuivat fyysisten sairauksien lisäksi kaikkien tautien ja vaivojen parantamiseen (ks. Matt. 4:23; ks. myös Moosia 3:5; 3. Nefi 17:5–10). Äärettömässä myötätunnossaan Jeesus paransi paitsi niitä, joilla oli fyysisiä vaivoja, niin myös niitä, joiden sairaudet olivat henkisiä tai tunneperäisiä.
Nämä parantamiset ovat olennainen osa Jeesuksen Kristuksen sovitusta. Se on niin voimallinen – niin kaikenkattava laajuudessaan ja vaikutukseltaan – ettei se hyvitä vain synnin hintaa vaan voi parantaa myös kaiken kuolevaisuuden kärsimyksen. Hän, joka kulki kärsien kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja, jotta osaisi auttaa kansaansa (ks. Alma 7:11–12), joka kantoi kaikkien Aadamin sukuun kuuluvien syntien käsittämättömän taakan (ks. 2. Nefi 9:21), ojentaa samalla tavoin parantavan voimansa kaikille, olipa heidän kärsimyksensä syy mikä tahansa. ”Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet” (Jes. 53:5).
Pappeuden osuus
Jumalallisella voimallaan Vapahtaja voi parantaa kaikki, mutta kuolevaiset ihmiset, jotka käyttävät pyhän Melkisedekin pappeuden valtuutta, ovat Hänen tahtonsa alaisia. Joskus he eivät kykene parantamaan niitä, joille he antavat siunauksen, koska Jumala tahtoo toisin. Esimerkiksi apostoli Paavali pyysi kolme kertaa päästä ruumistaan piinaavasta pistävästä piikistä, jonka aiheuttajaa ei tiedetä (ks. 2. Kor. 12:7–8). Mutta Herra kieltäytyi tekemästä niin selittäen: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor. 12:9.) Paavali ymmärsi paremmin kuin moni muu, että koettelemukset ja kärsimys ovat sekä välttämätön että väistämätön osa elämää.
Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) ymmärsi, mikä viisaus on siinä, että pappeudenhaltijoiden parantamisvoimalle on asetettu rajoituksia. Hän huomautti: ”Pappeuden voima on rajaton, mutta Jumala on viisaasti asettanut meille itse kullekin tiettyjä rajoituksia. – – olen – – kiitollinen siitä, etten pappeuden voimallakaan pysty parantamaan kaikkia sairaita. Saattaisin parantaa ihmisiä, joiden pitäisi kuolla. – – Pelkäänpä, että tekisin tyhjiksi Jumalan tarkoitukset.”1
Monia vuosia sitten kun olin nuori ja kokematon seurakunnanjohtaja, yksi seurakuntamme jäsenistä pyysi minua mukaan siunaamaan vakavasti sairasta vaimoaan. Mies halusi selvästikin, että siunaisin vaimoa täydellisellä paranemisella tämän sairaudesta. Se oli aikomuksenikin, sillä sekä aviomies että vaimo olivat hyvin tarpeellisia tukipylväitä vähäväkisessä seurakunnassamme.
Aviomies voiteli säädettyyn tapaan vaimonsa pään pyhitetyllä öljyllä, ja minä jatkoin sinetöimällä voitelun (ks. Jaak. 5:14). Hämmästyksekseni huomasin lausuvani sanoja, joita en ollut aikonut: nainen oli ”määrätty kuolemaan” (OL 42:48). Hän ei toipuisi sairaudestaan vaan lipuisi luotamme rauhallisesti Vapahtajan rakastavien käsivarsien tuudittamana.
Nainen kuoli seuraavana päivänä, ja johdin hänen hautajaisensa surullisempana mutta viisaampana miehenä. Olin saanut suuren opetuksen: kun annamme sairaille siunauksia, ohjeenamme on oltava ”älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk. 22:42).
Parantamisen jumalallinen lahja ilmenee siis monin tavoin ja on räätälöity niiden yksilöllisiin tarpeisiin, jotka saavat sen Häneltä, joka tuntee heidät parhaiten, koska rakastaa heitä eniten. Kristuksen parantava voima voi tuoda pysyvää helpotusta siinä mielessä, että yhden tai useamman ruumiinosan epänormaali toiminta korjautuu ja kärsimyksen raskas taakka nostetaan uupuneelta sydämeltä. Mutta rauha, lepo ja vapautuminen kärsimyksestä, joita niin hartaasti usein sietämättömältä tuntuvan taakan alla kamppailevat toivovat, ei ehkä tulekaan paranemisena lääketieteellisessä mielessä, vaan siten, että kärsivät saavat lahjana lisää voimaa, ymmärrystä, kärsivällisyyttä ja myötätuntoa, joiden ansiosta he kykenevät kantamaan taakkansa. Kuten Alma ja hänen veljensä, he voivat silloin ”kantaa kuormansa helposti” ja alistua ”iloiten ja kärsivällisesti kaikkeen Herran tahtoon” (Moosia 24:15).
Lääketieteen osuus
Meidän ei pitäisi uskoa, että kaikki sairauksista kärsivät, olipa sairauden syy mikä tahansa, tarvitsevat vain pappeuden siunauksen, niin heidän taakkansa häviävät, kenties pysyvästi. Olen suuri pappeuden siunausten puolestapuhuja ja kannattaja. Tiedän monien henkilökohtaisten kokemusten perusteella, että Jeesuksella Kristuksella ja ainoastaan Hänellä on Gileadin kallisarvoista balsamia (ks. Jer. 8:22), jota lopulliseen ja täydelliseen parantumiseen tarvitaan. Mutta tiedän myös, että Jumala on antanut meille suurenmoista tietoa, josta voi olla arvaamatonta apua kärsimyksen kanssa elettäessä. Mielestäni meidän täytyy käyttää hyväksemme kaikki sellainen Jumalan antama tieto.
Jotkut sairaat, jotka ovat saaneet pappeuden siunauksen ja ovat rukoilleet hartaasti, että heidän taakkansa kevenisivät, saattavat ajatella potevansa valitettavaa uskon puutetta, jos he etsivät kärsimykseensä ammattiapua. He voivat jopa lakata ottamasta heille määrättyjä lääkkeitä ajatellen erheellisesti, että heidän uskonsa korvaa niiden tarpeellisuuden. Sellainen ajattelu on kerta kaikkiaan väärin. Ammatti-ihmisten neuvojen hakeminen ja noudattaminen sekä samanaikainen uskon osoittaminen eivät ole ristiriidassa keskenään. Itse asiassa uskon osoittaminen voi edellyttää kokeneiden terveysalan ammattilaisten neuvojen noudattamista.
Viisaat terveysalan ammattilaiset – olipa heidän akateeminen koulutuksensa tai perehtyneisyytensä ensisijaisesti lääketieteellistä tai psykologista – ovat yhä enenevässä määrin tietoisia siitä, että hengellisyys on merkittävä osatekijä heidän käytössään olevissa hoitokeinoissa. Niinkin hiljattain kuin vuosikymmen sitten vain kourallisessa lääketieteellisistä opinahjoista Yhdysvalloissa oli tarjolla hengellisyyteen ja parantamiseen liittyviä kursseja, mutta nyt niitä on yli puolessa. Erityisesti hartaasti uskonnollisten potilaiden kohdalla todisteet alkavat osoittaa, että hengelliset lähestymistavat esimerkiksi masennuksen psykoterapiassa ovat ainakin yhtä tehokkaita kuin puhtaasti maalliset hoitokeinot. Kasvava joukko lääkäreitä ja psykoterapeutteja käyttää nykyisin hengellisesti suuntautuneita hoitokeinoja ja -toimenpiteitä sekä fyysisiä että henkisiä sairauksia potevien potilaidensa hoidossa.
Uskon osuus
Sairaan osoittama usko on merkittävä parantamisen edellytys (ks. 2. Nefi 26:13; Moosia 8:18; OL 35:9). Usko, mikä on ”sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr. 11:1), on Hengen lahja, joka annetaan palkaksi henkilökohtaisesta vanhurskaudesta (ks. 1. Kor. 12:9; OL 46:19–20). Parantamisen ihme ei voi tapahtua ilman uskoa. ”Sillä ellei ihmislasten keskuudessa ole uskoa, Jumala ei voi tehdä mitään ihmettä heidän keskuudessaan; sen vuoksi hän ei näyttäytynyt, ennen kuin he uskoivat” (Et. 12:12).
Täydellinen parantaminen, jossa on mukana hengellinen osuus, edellyttää myös ymmärrystä luonteestamme Jumalan lapsina ja suhteestamme Häneen. Pyhät kirjoitukset opettavat ja nykyajan profeetat vahvistavat, että kuolevaisilla on sekä ruumis että henki – edellinen ajallinen, jälkimmäinen iankaikkinen – ja että ne kaksi yhdessä ovat elävä sielu. Isän suuri onnensuunnitelma opettaa meille, että ruumis ja henki, jotka joutuvat erilleen kuolemassa, joka tulee kaikkien kuolevaisten osaksi Jumalan hyväksi katsomana aikana, yhdistetään jälleen, ”ja kaikista ihmisistä tulee katoamattomia ja kuolemattomia, ja [heistä tulee] eläviä sieluja, joilla on täydellinen tieto” (2. Nefi 9:13; ks. myös Alma 11:42–45).
Usko rakastavaan taivaalliseen Isään ja Hänen Poikaansa, Vapahtajaamme, sekä siihen liittyvä ymmärrys siitä, että me olemme kirjaimellisesti Jumalan lapsia, joilla on jumalallinen mahdollisuus pyrkiä tulemaan sellaisiksi kuin Hän on, sekä oivallus siitä, että Hänen rakkautensa meitä kohtaan on iankaikkista ja muuttumatonta, tuo rauhaa elämäämme. Se rauha säilyy, vaikka sairauden lääketieteelliset, psykologiset tai sosiaaliset ulottuvuudet – johtuivat ne sitten fyysisestä tai henkisestä sairaudesta – pysyvät ”pistävänä piikkinä ruumiissa”.
Kärsimyksen osuus
Uskon, että hengellinen voimamme on suoraan yhteydessä siihen, miten paljon sieluamme on koeteltu. Meidän ei kuitenkaan pitäisi etsiä koettelemuksesta sen enempää kärsimystä kuin kunniaakaan. Kärsimyksellä ja kärsimisellä itsessään ei ole mitään luontaista arvoa. Kärsimys voi haavoittaa ja katkeroittaa sielun yhtä varmasti kuin se voi vahvistaa ja puhdistaa. Jotkut sielut vahvistuvat kokiessaan kärsimystä, kun taas toiset taipuvat ja taittuvat. Kuten kirjailija Anne Morrow Lindbergh viisaasti huomautti: ”Jos kärsimys itsessään opettaisi, koko maailma olisi viisas, sillä jokainen kärsii.”2 Jos meidän on määrä tulla Kristuksen kaltaisiksi osallistumalla Hänen kärsimyksiinsä (ks. Fil. 3:10), meidän täytyy maksaa hinta pyrkimällä koko sydämestämme tuntemaan Hänet ja jäljittelemään Häntä. Siihen hintaan voi todellakin sisältyä kärsimistä, mutta kärsimiseen meidän on lisättävä myötätunto, empatia, kärsivällisyys, nöyryys ja halu alistaa tahtomme Jumalan tahtoon.
Kristuksen kaikkia kohtaan tunteman rakkauden ihmeelliset osoitukset tuovat toivoa ja rohkaisua niille, jotka kärsivät kaikenlaisista vaivoista. Hänen rakkautensa on aina ulottuvillamme, eikä se koskaan petä. Kuten Paavali todisti:
”Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? – –
Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat,
ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:35, 38–39.)
Äärettömässä rakkaudessaan ja myötätunnossaan Jeesus tuntee koettelemuksemme ja surumme, sillä Hän ”muistaa jokaista kansaa, missä tahansa maassa se onkin; niin, hän laskee kansansa, ja hänen sydämellinen armonsa on kaiken maan yllä” (Alma 26:37).