Muuttuminen Josephiksi
En ollut kovin innostunut Joseph Smithin kertomuksen näyttelemisestä. Mutta sitten tapahtui jotakin, mikä muutti elämäni.
Minulle oli opetettu kertomusta Joseph Smithistä koko elämäni ajan. Uskoin, että se oli totta, koska luotin niihin, jotka minua opettivat. Jos joku puhui kielteisesti profeetta Josephista, puolustin häntä, en siksi että minulla oli todistus hänestä, vaan periaatteesta, koska tiesin, että niin minun piti tehdä.
Tilanne muuttui, kun seurakuntamme sai tehtäväkseen esittää erityisen ohjelmanumeron Ilopangon vaarnan kulttuuritapahtumassa San Salvadorissa El Salvadorissa. Ystävistäni ja minusta humoristinen hupailu sopisi parhaiten, mutta Nuorten Miesten johtajamme oli eri mieltä. Hän ehdotti, että näyttelisimme joitakin profeetta Joseph Smithin kokemuksia.
Emme olleet innostuneita ideasta. Ystäväni ja minä tiesimme, että kaikki muut esittäisivät jonkin hauskan tanssin tai sketsin, ja meitä nolotti tehdä mitään erilaista. Tiesimme, että ihmiset nauraisivat meille, kun he näkisivät meidät vanhanaikaisiin vaatteisiin pukeutuneina esittämässä vakavaa näytelmää. Olin nähnyt niin käyvän muissa tilanteissa, ja minun on myönnettävä, että olin jopa itse ollut niitä, jotka olivat nauraneet. Nuorten Miesten johtajamme lupasi kuitenkin meille, että jos tekisimme ahkerasti työtä valmistaaksemme näytelmän Joseph Smithistä, kukaan ei nauraisi.
Niinpä me elimme Joseph Smithin kertomusta seuraavien kahden kuukauden ajan. Katsoimme elokuvan ensimmäisestä näystä lukemattomia kertoja ja opettelimme siitä ulkoa jokaisen sanan ja jokaisen yksityiskohdan. Maalasimme valtavan lavasteen, joka esitti pyhää lehtoa ja avointa taivasta. Valmistimme kultalevypinon ja löysimme suurikokoisen Raamatun ja keinutuolin rekvisiitaksi. Yksi ystävistäni, joka soitti pianoa, äänitti laulun ”Joseph Smithin ensimmäinen rukous” (MAP-lauluja, 14). Äänitimme jopa linnunlaulua lehdossa ja Josephin askeleet, kun hän käveli lehtien päällä. Kun vedimme arpaa osistamme, minun tehtäväkseni lankesi Joseph Smithin näytteleminen.
Esityspäivänä saimme tietää, että odotetusti olimme ainoat, jotka esittäisivät vakavaa ohjelmaa. Ennen kuin vuoromme siis tuli, kokoonnuimme yhteen rukoilemaan, että kaikki sujuisi hyvin. Sitten tapahtui jotakin, mikä muutti elämäni.
Minun oli aika astua näyttämölle. Lehtoa esittävä lavaste oli edessäni. Kävelin siihen ja kuulin äänitetyn laulun soivan taustalla. Kun tein niin, tunsin poltteen rinnassani. Jotenkin tiesin, että tapahtuma, jota olin esittämässä, oli todellakin tapahtunut, että nuori poika, vain vähän minua nuorempi, oli todellakin kokenut sen. Kun polvistuin rukouskohtausta varten, huuleni olivat sinetöidyt – mutta eivät pahan vaikutuksen vuoksi. Tiesin pikemminkin, etten kyennyt puhumaan itkemättä. Väkevä voima todisti sydämelleni, että Josephin kertomus on totta! Tunsin suurta kiitollisuutta Herraa kohtaan Joseph Smithistä, ja minussa heräsi suuri rakkaus häntä kohtaan.
Kun avasin silmäni, tajusin, että osalla yleisöstäkin oli kyyneleet silmissä. En epäillyt lainkaan, etteikö Henki todistanut heille esittämiemme tapahtumien pyhyydestä ja totuudellisuudesta.
Kun myöhemmin palvelin lähetystyössä, puolustin edelleen kirkkoa ja profeetta Joseph Smithiä, mutta en enää vain periaatteesta. Todistin hänestä, koska kuten profeetta itse sanoi: ”Tiesin sen, ja minä tiesin, että Jumala tiesi sen, enkä voinut sitä kieltää” (JS–H 25).
Kuvitus John Zamudio