Muistokirjoitus: Liite Liahonaan
Vanhin Joseph B. Wirthlin – omistautunut valtakunnalle
11. kesäkuuta 1917 – 1. joulukuuta 2008
Ikimuistoisena jouluaattona vuonna 1937 vanhin Joseph B. Wirthlin, silloin kokoaikainen lähetyssaarnaaja, ja hänen toverinsa kävelivät Salzburgista Itävallasta Oberndorfin kylään, joka sijaitsee Baijerin Alppien suojissa. Käydessään kylässä, joka tunnetaan laulun ”Jouluyö, juhlayö”1 innoittajana, he pysähtyivät pieneen kirkkoon kuuntelemaan kuoron laulamaa joulumusiikkia.
”Kirpeän kirkas talviyö ympäröi meidät, kun aloitimme paluumatkamme”, vanhin Wirthlin muisteli. ”Kävelimme tähtitaivaan alla ja halki vasta sataneen lumen tasaisen hiljaisuuden.”2
Kävellessään nuoret lähetyssaarnaajat kertoivat toisilleen toiveistaan, unelmistaan ja tulevaisuuden tavoitteistaan. Tuossa taivaallisessa ympäristössä vanhin Wirthlin uudisti sitoumuksensa palvella Herraa: ”Päätin, että pitäisin kunniassa jokaisen tehtävän, jonka saisin Herran valtakunnassa.”3
Vanhin Wirthlin piti tuon lupauksen lopun kuolevaista elämäänsä, joka päättyi 1. joulukuuta 2008, jolloin hän kuoli rauhallisesti 91-vuotiaana korkeaan ikään liittyvistä syistä.
Palvelutyöstään piispana, neuvonantajana vaarnan johtokunnassa, neuvonantajana pyhäkoulun ylimmässä johtokunnassa, kahdentoista apulaisena ja seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin jäsenenä hän julisti: ”Olen rakastanut jokaista tehtävää, joka minulla on valtakunnassa ollut.” Kun hänet oli hyväksytty kahdentoista apostolin koorumiin 4. lokakuuta 1986, hän selitti: ”Siinä palvelustyössä jokainen päivä on tuntunut sunnuntailta, koska olen ollut Herran palveluksessa.”4
Uskoa ja amerikkalaista jalkapalloa
Joseph Bitner Wirthlin syntyi Salt Lake Cityssä Utahissa Yhdysvalloissa 11. kesäkuuta 1917 esikoisena viidestä lapsesta, jotka syntyivät johtavana piispana palvelleen Joseph L. Wirthlinin ja Madeline Bitner Wirthlinin perheeseen. Josephin isä elätti perhettään johtamalla elintarvikkeiden tukku- ja vähittäismyyntiä harjoittavaa Wirthlin’s Inc. -osakeyhtiötä, kun taas hänen äitinsä kannusti lapsiaan erilaisiin harrastuksiin mukaan lukien musiikki ja urheilu. Joseph ja Madeline opettivat lapsilleen nöyryyttä, rehellisyyttä, ahkeruutta, palvelemista, myötätuntoa ja uskoa.
Nuorella Josephilla oli monia lahjoja, mutta ajan mittaan hän suuntautui urheiluun kunnostautuen high schoolissa ollessaan amerikkalaisessa jalkapallossa, koripallossa ja yleisurheilussa. Pelattuaan pelinrakentajana East High Schoolissa hän jatkoi pelaamalla kolme vuotta Utahin yliopistossa keskushyökkääjänä.5
Puheissaan vanhin Wirthlin kertoi mielellään opetuksista, joita hän oli saanut jalkapallonpelaajana. Yhden niistä hän sai ollessaan eräässä liigamestaruuspelissä alimmaisena kymmenen pelaajan kasassa. Kun Joseph oli yrittänyt tehdä voittomaalin, hänet taklattiin aivan maalilinjan tuntumassa.
”Sillä hetkellä tunsin kiusausta työntää palloa eteenpäin. – – Olisin ollut sankari”, hän muisteli. Sitten hän kuitenkin muisti äitinsä sanat: ”Joseph”, äiti oli sanonut hänelle usein, ”tee se, mikä on oikein, olivatpa seuraukset mitkä tahansa.”
Joseph halusi olla sankari äitinsä silmissä enemmän kuin olla sankari joukkuetovereidensa silmissä. Ja niin, hän sanoi, ”jätin pallon siihen, missä se oli – kahden tuuman päähän maalilinjasta”6.
Vuoden 1936 jalkapallokauden päätyttyä Josephin isä tuli hänen luokseen puhumaan lähetystyöhön lähtemisestä. Euroopassa oli kehkeytymässä sota, ja ellei Joseph lähtisi pian, hän saattaisi menettää mahdollisuutensa palvella.
”Halusin pitää kiinni unelmastani jatkaa jalkapallon pelaamista ja valmistua yliopistosta”, vanhin Wirthlin sanoi. ”Jos ottaisin vastaan lähetystyökutsun, minun täytyisi luopua kaikesta. Tuohon aikaan lähetystyökutsu oli kahdeksi ja puoleksi vuodeksi, ja tiesin, että jos ottaisin kutsun vastaan, olisi varsin mahdollista, etten enää koskaan pelaisi jalkapalloa – ehkä en edes pystyisi valmistumaan yliopistosta.”7
Mutta Joseph oli myös unelmoinut lähetyssaarnaajana olemisesta, ja hän tiesi, mitä hänen täytyi tehdä. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän oli matkalla Eurooppaan, missä hän palvelisi Saksan-Itävallan ja Sveitsin-Itävallan lähetyskentillä vuodesta 1937 vuoteen 1939.
Hän ei enää koskaan pelannut jalkapalloa, mutta hän valmistui yliopistosta pääaineenaan liiketaloustiede. ”Siitäkään huolimatta en ole koskaan katunut sitä, että palvelin lähetystyössä ja omistauduin Herran palvelemiselle”, hän sanoi. ”Niin tekemällä elämäni on ollut täynnä seikkailua, hengellisiä kokemuksia ja iloa, joka ylittää ymmärryksen.”8
Täydellinen avioliitto
Niiden päätösten joukossa, jotka vanhin Wirthlin teki sinä jouluyönä Oberndorfissa, oli se, että hän menisi naimisiin hengellisesti vahvan naisen kanssa, joka eli evankeliumin mukaan. Hän kuvaili tulevan vaimonsa fyysisiä ominaisuuksia lähetystyötoverilleen: 165 cm pitkä, vaaleat hiukset ja siniset silmät. Kaksi ja puoli vuotta lähetystyönsä jälkeen hän tapasi Elisa Young Rogersin. Elisa vastasi täydellisesti hänen kuvaustaan.
”Muistan, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran”, vanhin Wirthlin sanoi konferenssipuheessaan vuonna 2006, kaksi kuukautta vaimonsa kuoleman jälkeen. ”Palveluksena eräälle ystävälle olin mennyt hänen kotiinsa hakemaan hänen sisartaan Francesia. Elisa avasi oven, ja ainakin omalla kohdallani se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
Arvelen hänenkin varmaan tunteneen jotakin, sillä ensimmäiset sanat, jotka muistan hänen sanoneen, olivat: ’Minä tiesin, kuka sinä oot.’”
Vanhin Wirthlin laski leikkiä tuosta kieliopillisesta virheestä, koska Elisan pääaineena oli äidinkieli. Mutta hän sanoi: ”Vaalin yhä noita viittä sanaa ihmiskielen kauneimpiin kuuluvina.”9
Heidät vihittiin Suolajärven temppelissä 26. toukokuuta 1941, ja 65 vuoden ajan vanhin Wirthlin sanoi heidän eläneen täydellisessä avioliitossa10. He vahvistivat, rohkaisivat ja tukivat toinen toistaan, ja he neuvottelivat yhdessä päätöksiä tehdessään. Vanhin Wirthlin ei koskaan lähtenyt kotoa antamatta Elisalle jäähyväissuukkoa, ja hän soitti joka päivä useaan kertaan varmistaakseen, että hänen vaimollaan oli kaikki hyvin.11
Vanhin Wirthlinin isä kutsuttiin johtavaan piispakuntaan vuonna 1938, joten lähetystyöstä palattuaan vanhin Wirthlin ryhtyi johtamaan perheen elintarvikeyhtiötä. Myöhemmin hänen ja Elisan kasvattaessa lapsiaan hän teki pitkää päivää täyttääkseen työn ja kirkon tehtävien vaatimukset. Elisa ja heidän seitsemän tytärtään ja yksi poikansa pysyivät kuitenkin vanhin Wirthlinin ylpeyden ja ilon aiheina. Kuollessaan hänellä oli 59 lastenlasta ja lähes sata lastenlasten lasta.
Muiden rakastaminen
Kaikki, jotka tunsivat vanhin Wirthlinin, jota presidentti Thomas S. Monson on kutsunut ”mieheksi, jolla on valtavasti synnynnäistä hyvyyttä”12, rakastivat häntä. Niiden 33 vuoden ajan, jotka hän palveli johtavana auktoriteettina, mukaan lukien 22 vuotta apostolina, tuo hyvyys tuli ilmi, kun hän esitti todistuksensa – sekä sanoin että teoin – Vapahtajasta ja Hänen palautetusta evankeliumistaan.
Nöyrästi ja usein humoristisesti vanhin Wirthlin kannusti myöhempien aikojen pyhiä käyttämään kuolevaisuuden parhaalla mahdollisella tavalla jäljittelemällä Vapahtajan esimerkkiä. Hän opetti, että siinä onnistuu keskittymällä yksilöihin, vaalimalla ystävällisyyttä ja rakastamalla muita.
”Kaikkein rakkaimpia ja pyhimpiä hetkiä elämässämme ovat ne, jotka rakkauden henki on täyttänyt”, hän opetti. ”Mitä suurempaa on rakkautemme, sitä suurempaa on ilomme. Loppujen lopuksi senkaltaisen rakkauden kehittäminen on todellisen menestyksen mitta elämässä.” Jos haluamme todella oppia rakastamaan, ”meidän ei tarvitse muuta kuin pohtia Vapahtajamme elämää”13.
”Me kaikki olemme kiireisiä”, vanhin Wirthlin sanoi eräässä toisessa tilaisuudessa. ”On helppoa löytää tekosyitä sille, ettei auta muita, mutta voin kuvitella niiden kuulostavan yhtä ontoilta taivaallisen Isämme korvissa kuin sen alakoululaisen pojan, joka antoi opettajalleen kirjelappusen pyytäen, että saisi olla poissa koulusta maaliskuun 30. päivästä 34. päivään.”14
Vanhin Wirthlin kannusti myös kirkon jäseniä vastoinkäymisistä huolimatta elämään ”kiittäen päivittäin”.15 ”Jos mietimme saamiamme siunauksia, unohdamme joitakin huolenaiheistamme”, hän opetti.16
Jäähyväistodistus
”Jotkut saattavat ajatella, että johtavat auktoriteetit kokevat harvoin tuskaa, kärsimystä tai hätää. Kunpa se olisikin totta”, vanhin Wirthlin sanoi viimeisessä yleiskonferenssipuheessaan. ”Viisaudessaan Herra ei säästä ketään murheelta tai surulta.”17
Vanhin Wirthlinin ”suurin suru” oli hänen rakkaan Elisansa kuolema. Sitä seuranneina yksinäisinä tunteina hän sai voimaa iankaikkisen elämän lohdullisista totuuksista ja todistuksestaan siitä, että Vapahtajan ristiinnaulitsemisen synkkää perjantaita seurasi Hänen ylösnousemuksensa kirkas sunnuntai.18
Koska vanhin Wirthlinillä oli luja todistus Vapahtajan sovitusuhrista, hän tiesi, ettei kuolema ole olemassaolon loppu ja että jälleennäkeminen odottaa uskollisia, jotka ovat tehneet lupauksia pyhissä temppeleissä.
”Me kaikki nousemme haudasta”, hän todisti lokakuussa 2006. ”Ja sinä päivänä isäni syleilee äitiäni. Sinä päivänä saan jälleen pitää sylissäni rakasta Elisaani.”19
Ja sinä päivänä sitoumus, joka annettiin kylmänä talvi-iltana kauan sitten, tulee olemaan ratkaisevan tärkeä.
Valokuva Craig Dimond; reunus Pat Gerber
Valokuvat Wirthlinin perheen luvalla, ellei toisin ole mainittu; vasemmalla: valokuva amerikkalaisesta jalkapallosta Christina Smith; oikealla: valokuva sisar ja vanhin Wirthlinistä Michael Lewis, BYU–Idaho, kopiointi kielletty; Cloy Kentin teos
Kolmen vuoden ajan Joseph B. Wirthlin (numerolla 4) pelasi amerikkalaista jalkapalloa Utahin yliopiston joukkueen keskushyökkääjänä ennen kuin hän luopui jalkapallosta ja lykkäsi opiskelujaan tullakseen lähetyssaarnaajaksi (alla) vuonna 1937. Oikealla: Joseph B. ja Elisa Young Rogers Wirthlin hääpäivänään 26. toukokuuta 1941.
Yllä: Wirthlinin suurperhe kesäkuussa 1999. Vasemmalla: Vanhin ja sisar Wirthlin tervehtivät kirkon jäseniä koulutusviikon hartaustilaisuuden jälkeen Ricks Collegessa (nykyisessä BYU–Idahossa) vuonna 1998. Alla: Maalaus vuodelta 1999 vanhin ja sisar Wirthlinistä.