Hänen täytyy olla täällä!
Lauantaiaamuna sain puhelinsoiton ystävältäni, eräältä toiselta nuorelta naimattomalta aikuiselta seurakunnassamme Wiltshiressä Englannissa. Hänen äitipuolensa, joka asui samassa kylässä kuin minä, oli sairaana ja vuoteenomana kodissaan. Äitipuoli ei pystynyt juuri liikkumaan, ja vaikka hän ei ollut kirkon jäsen, hän oli kysynyt, voisinko antaa hänelle siunauksen.
Minä olin ollut kirkon jäsen vasta muutaman kuukauden, mutta pappeuskokouksessa saamani koulutuksen ansiosta tunsin olevani kohtuullisen valmistautunut vaikkakin hieman epävarma antamaan siunauksen. Sanoin, että etsisin toverin ja tulisin mahdollisimman pian.
Ajattelin heti lähimpänä asuvaa veljeä seurakunnassa ja ajoin hänen asunnolleen. Hänen vaimonsa tuli ovelle ja muistutti minulle, että kaikki endaumentin saaneet veljet Swindonin seurakunnassa olivat lähteneet siksi päiväksi temppeliin. Kun ajoin pois jokseenkin epätoivoisena, pysäytin auton ja pyysin taivaalliselta Isältä johdatusta.
Rukoillessani kysyin, oliko sellaista Melkisedekin pappeuden haltijaa, joka voisi lähteä kanssani. Mieleeni tuli heti Stuart Ramseyn nimi. Minulla ei ollut hänen puhelinnumeroaan, mutta hän ja hänen vaimonsa Gill asuivat lentotukikohdassa noin kymmenen kilometrin päässä.
Kun saavuin heidän kotiinsa, koputin oveen täynnä varmuutta siitä, että Stuart voisi lähteä mukaani. Yllätyksekseni Gill sanoi: ”Hän ei ole täällä. Hänen piti lähteä tukikohtaan.”
Lannistumatta kysyin, saisinko häneen yhteyden. Gill selitti, että Stuart, joka oli mekaanikko, auttoi erästä ystävää korjaamaan tämän autoa tukikohdan suljetulla alueella. Häneen ei saanut yhteyttä puhelimitse, eikä minua päästettäisi turvaporttien ohi.
Miksi tunnen niin voimakkaasti, että minun pitää pyytää Stuartia apuun, ja saankin sitten tietää, etten saa häntä käsiini? Olinko ymmärtänyt väärin vastauksen rukoukseeni? ”Ei”, ajattelin itsekseni, ”hänen täytyy olla täällä.”
Samalla hetkellä kuulin selkäni takaa iloisen äänen kutsuvan minua. ”Paul, mitä sinä teet täällä?” Se oli Stuart! Hänellä oli ollut vaikeuksia ystävänsä auton korjaamisessa, ja hän oli tuntenut, että hänen pitäisi tulla takaisin kotiin. Selitin ahdinkoni, ja hän suostui heti auttamaan minua siunauksen antamisessa.
Olin kiitollinen kokeneen Stuartin seurasta. Hän antoi voitelun, ja kun minä sinetöin voitelun, tunsin kehotuksen antaa parantumisen siunaus. Ajaessani Stuartin kotiin hän riemuitsi siitä, että Henki oli johdattanut häntä jättämään työnsä juuri ajoissa, niin että tapasin hänet heillä.
Seuraavana aamuna olin ikionnellinen kuullessani, että ystäväni äitipuoli voi paljon paremmin. Olen antanut siunauksia monta kertaa sen jälkeen, mutta olen kiitollinen siitä, että opin jo varhain, että olimmepa kuinka kokemattomia hyvänsä pappeuden tehtävissämme, niin kun luotamme Herraan, pidämme Hänen käskynsä ja teemme parhaamme pitääksemme kutsumuksemme kunniassa, Hän johdattaa meitä polulla, jota meidän tulee kulkea.