Neljä puhetta, neljän ihmisen elämä muuttui

Joka huhtikuu ja lokakuu miljoonat myöhempien aikojen pyhät kuuntelevat Herran palvelijoita. Tässä neljä kirkon jäsentä kertoo, kuinka yleiskonferenssi on vaikuttanut heidän elämäänsä vuosien varrella.

Edessäpäin todellakin on hyviä asioita

Pian sen jälkeen kun mieheni oli saanut maisterinarvonsa, hän harkitsi jatkavansa opiskelua tohtoriksi asti. Tämä ajatus pelotti meitä, koska maisterintutkinnon suorittaminen oli ollut niin vaikeaa. Meillä oli kaksi pientä lasta ja halusimme kovasti saada hyvän työpaikan ja ehkä jopa omakotitalon.

Sen vuoden lokakuun yleiskonferenssissa vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista kertoi joitakin kokemuksiaan siitä, kun hänen nuori perheensä muutti Connecticutin osavaltioon hänen jatko-opintojensa vuoksi. Mekin olimme muuttaneet Connecticutiin jatko-opintojen vuoksi. Sitten hän kuvasi, kuinka hän ja hänen perheensä olivat ahtaneet koko omaisuutensa pieneen autoonsa – mekin olimme tehneet niin. Hän selitti, että kun matka alkoi, hänen autonsa oli ylikuumentunut ja mennyt epäkuntoon – ei vain kerran, vaan kahdesti! Meidänkin kulkuneuvomme oli mennyt epäkuntoon kahdesti.

Lopuksi hän kuvasi äskettäisempää kokemusta, jolloin hän oli ajanut luotettavalla autolla samaan paikkaan, jossa hänen autonsa oli mennyt epäkuntoon 30 vuotta aikaisemmin. Sielunsa silmin hän näki itsensä nuorena isänä ja lausui nämä sanat: ”Älä poika anna periksi. Älä vain keskeytä. – – Edessäpäin on apua ja iloa – paljonkin. – – Pidä vain pää pystyssä. Kaikki järjestyy lopulta. Luota Jumalaan ja usko, että edessäpäin on hyviä asioita.”¹ Vanhin Hollandin kokemus auttoi minua tuntemaan, että minua ymmärretään ja rakastetaan. Hänen esimerkkinsä antoi minulle rohkeutta tavoitella hengellistä todistusta siitä, että mieheni jatko-opiskelu oli Herran tahto meidän perheemme kohdalla. Viisi vuotta ja kaksi vauvaa myöhemmin mieheni sai väitöskirjansa valmiiksi. Opiskelu oli ilman muuta haastavaa, mutta olimme onnellisia. Olimme noudattaneet Herran tahtoa, ja Hän oli siunannut meitä aineellisesti, hengellisesti ja taloudellisesti.

Tuon konferenssin jälkeen olen usein ajatellut vanhin Hollandin puhetta. Olen oppinut, että kun pyrin luottamaan Jumalaan olemalla kuuliainen Hänen profeettojensa ja apostoliensa neuvoille, edessäpäin todella on hyviä asioita.

Melinda McLaughlin, Maryland, USA

Opin arvostamaan isoäitiä

Lapsena kirjoitin mielelläni isoäidilleni. Hän asui toisella puolella maata, joten näin häntä yleensä vain kerran vuodessa. Teini-iässä minulle jäi kuitenkin koko ajan vähemmän aikaa kirjoittamiseen, ja vähitellen yhteydenpitomme kuihtui. Aina kun isoäiti tuli käymään muutamaksi päiväksi, kysyin häneltä joskus jotain tai sanoin hänelle jotain, mutta keskustelumme eivät olleet enää aitoja tai sydämellisiä. Siinä vaiheessa, kun täytin 16 vuotta, tuskin tunsin häntä enkä enää osannut jutella hänen kanssaan.

Yhden hänen käyntinsä viimeisenä päivänä kun olin yksin keittiössä valmistamassa päivällistä, hän tuli keittiöön ja kävi istumaan. Tervehdin häntä, mutta sen jälkeen huomasin, etten keksinyt enää mitään sanottavaa. Huomasin, että hän halusi jutella kanssani ja oli luultavasti etsinyt tilaisuutta jo jonkin aikaa, mutta miten osaisin aloittaa keskustelun 75-vuotiaan naisen kanssa, jonka kanssa minulla ei mielestäni ollut mitään yhteistä?

Totesin jotakin ruoasta, jota olin valmistamassa, mutta se aihe ei vienyt pitkälle. Viimein kysyin isoäidiltä, millaista hänen elämänsä oli ollut minun ikäisenäni. Hän kertoi tarinoita työstä ja seuraelämästä. Sitten hän kertoi, kuinka hän tapasi isoisäni ja rakastui. Käsitin, etteivät hänen elämänsä ja toiveensa teini-ikäisenä olleet kovinkaan erilaisia kuin omani.

Muutama kuukausi sen jälkeen presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, puhui yleiskonferenssissa isovanhemmista. Puheessaan ”Kultaiset vuodet” hän puhui siitä viisaudesta ja opastuksesta, jota vanhemmat kirkon jäsenet voivat tarjota. Hänen aiheensa sai minut pohtimaan suhdettani isoäitiini, ja käsitin, että olin jäämässä vaille arvokasta ystävyyttä.

Päätin jälleen kirjoittaa isoäidille. En vieläkään ollut ihan varma, mitä sanoisin, joten kirjoitin vain työstä, ystävistä, perheestä ja siitä, mitä olin tekemässä. Hän vastasi jokaiseen kirjeeseeni ja kertoi minulle muista sukulaisista, puutarhastaan ja päivittäisistä toimistaan. Seuraavan kerran kun olimme yhdessä, oli helppo jutella hänen kanssaan.

Olen kiitollinen konferenssipuheesta, joka pidettiin ajankohtana, jolloin olin valmis ja halukas tutustumaan isoäitiini uudelleen. Presidentti Packerin sanat saivat minut käsittämään, etten ollut huomannut, miten korvaamaton kokemuksen, viisauden ja innoituksen lähde² isoäitini todella on. Nyt olen oppinut arvostamaan tätä ihanaa naista ja minua on siunattu hänen esimerkillään ja ystävyydellään.

Laura A. Austin, Utah, USA

Sain tietää omakohtaisesti

Myönnän, että lähtiessäni lähetystyöhöni todistukseni rajoittui tietoon pelastussuunnitelmasta ja Mormonin kirjasta. Käsitin, että todistuksestani puuttui sitä syvyyttä, jota halusin siihen, ja sen seurauksena tunsin riittämättömyyttä lähetyssaarnaajana.

Kuten useimmat ranskalaiset kirkon jäsenet siihen aikaan minäkään en ollut koskaan ollut seuraamassa yleiskonferenssilähetystä. Olimme aina katsoneet uusintalähetyksiä, joissa kuuntelimme konferenssia ranskaksi tulkin välityksellä. Nyt palvellessani lähetyssaarnaajana Walesissa ja puhuessani englantia kuulisin profeetan – presidentti Ezra Taft Bensonin (1899–1994) – puhuvan itse.

Kun kokous alkoi, paikallinen seurakunta lauloi Salt Lake Cityn tabernaakkelissa paikan päällä olevien jäsenten mukana. Minäkin lauloin, ja pian minut häkellytti valtaisa ilon ja yhteenkuuluvuuden tunne. Nämä tuntemukset todistivat minulle, että olin Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsen.

Siellä istuessani mieleeni tuli ajatus: ”Mitä jos pyytäisin Herraa vahvistamaan minulle, että presidentti Benson on Hänen profeettansa?”

Tiesin, että voisin kysyä Jumalalta (Moroni 10:4), mutta pelkäsin, että jollakin tavoin loukkaisin Häntä kysymyksilläni. Hetken pohdittuani päätin kuitenkin yrittää. Painoin pääni ja pyysin Herraa todistamaan minulle, että mies, joka aikoi puhua, oli Hänen profeettansa, näkijänsä ja ilmoituksensaajansa. Tuota pikaa sydämeeni tuli voimallinen rauhan ja onnen tunne. Nostin pääni, avasin silmäni ja kuuntelin presidentti Bensonin todistusta Mormonin kirjasta.

Siitä hetkestä lähtien tiesin omakohtaisesti, että Herra johtaa kirkkoa valitun profeetan kautta. Sen todistuksen ansiosta minulla oli konferenssista lähtiessäni uusia tavoitteita, ja tiesin, että niiden saavuttaminen riippui minusta. Muutin lähetystyöni kiintopistettä ja odotin innolla osallistumista tuleviin yleiskonferensseihin. Odotin myös innokkaasti kirkon lehtien tuloa, jotta saisin lukea Herran palvelijoiden pyhiä sanoja.

Thierry Hotz, Ranska

Kertokaa heille, että rakastatte heitä

Lokakuun 2007 yleiskonferenssissa vanhin Claudio R. M. Costa seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta puhui siitä, ettei meidän pidä odottaa huomiseen tehdäksemme ne asiat, jotka voimme tehdä tänään, varsinkin perheemme ollessa kyseessä.³ Puheensa lopuksi hän luki joitakin säkeitä, jotka perustuivat Norma Cornett Marekin runoon. Vanhin Costan puhe ja sen runon sanat koskettivat minua syvästi ja rohkaisivat minua niin, että aloin säännöllisesti ilmaista rakkauttani vanhempiani, sisariani ja ystäviäni kohtaan.

Totta kai rakastin perhettäni ja ystäviäni ennen tuon konferenssipuheen kuulemistakin, mutta minulla ei ollut tapana sanoa heille rakastavani heitä, ei ainakaan joka päivä. Kenties heidän olikin tarpeen kuulla nuo erityiset sanat minulta säännöllisemmin. En ollut aluksi varma, kuinka he suhtautuisivat siihen, mutta kun reaktio oli myönteinen, päätin jatkaa tätä käytäntöä. Muutamien seuraavien kuukausien aikana huomasin, että ihmissuhteeni vahvistuivat osittain sen ansiosta, että olin ottanut varteen vanhin Costan sanat.

Nykyään palvelen kokoaikaisena lähetyssaarnaajana tuhansien kilometrien päässä Costa Ricassa olevasta kodistani. Kaipaan perhettäni, mutta pärjään kyllä. Tiedän heidän rakastavan minua, ja tiedän myös, että he tietävät minun rakastavan heitä. Tunnen rauhaa, koska käytin (ja yhä käytän) hyväkseni tilaisuuksia ilmaista rakkauttani.

Olen kiitollinen, että meillä on tilaisuuksia säännöllisesti kuunnella Jumalan kutsumia johtajia. Tiedän, että kun seuraamme heitä, meidän elämäämme ja rakkaidemme elämää siunataan.

Vanhin Hugo Lino Rivera Mena, Boisen lähetyskenttä, Idaho

Meidän perheemme kokemus muistutti vanhin Hollandin kokemusta. Hänen kehotuksensa uskoa, ”että edessäpäin on hyviä asioita”, auttoi minua tuntemaan, että minua ymmärretään ja rakastetaan.

Kuvitus Mike Malm

Pyysin Herraa todistamaan minulle, että mies, joka aikoi puhua, oli Hänen profeettansa.

Yksityiskohta Heinrich Hofmannin teoksesta Kristus ja rikas nuorukainen, C. Harrison Conroy Co:n luvalla.