Pikaviestejä
Tiedän, että se on totta
Lapsuudestani saakka olen kuullut kirkon jäsenten lausuvan todistuksensa Mormonin kirjasta. Ajattelin, että sanat ”Tiedän, että se on totta” olivat pelkästään tavanomaisia sanoja, jotka jokainen jäsen lausui. Vasta kun saavuin lähetyskentälle palvellakseni Nigeriassa opin sanojen takana piilevän totuuden.
Eräänä iltana toverini ja minä olimme palaamassa kotiin. Ajoimme polkupyörillämme pimeää, päällystämätöntä tietä pitkin, joka oli sateen vuoksi huonokuntoinen. Sateen ja tien huonokuntoisuuden tähden toverini kaatui ja putosi pyöränsä selästä. Hänen vaatteensa, hänen pyhien kirjoitusten kantolaukkunsa – kaikki mitä hänellä oli – likaantui ja kastui.
Kun viimein saavuimme asunnollemme, puhdistimme ja kuivatimme varovasti kaiken, mikä oli vahingoittunut onnettomuudessa – lukuun ottamatta kahta Mormonin kirjaa, jotka olivat jäljellä toverini laukussa työpäivämme jälkeen. Ajattelin, ettei meidän tarvinnut välittää niistä kirjoista, koska meillä oli asunnossamme niin monia kirjoja lisää.
Muutama kuukausi onnettomuuden jälkeen etsiskelin keinoa korjata repeytynyt laulukirjani kansi. Löysin likaantuneet Mormonin kirjat, jotka olimme hylänneet hyllyyn, ja huomasin, että kannet kävisivät hyvin laulukirjani korjaamiseen. Mutta kun aioin leikata kannet irti kirjoista, mieleeni iskeytyi ajatus: ”Eikö tämä ole se kirja, jota saarnaat? Onko tämä oikea tapa kohdella sitä? Mitä tutkijasi ajattelisivat?” Kävin istumaan ja pohdiskelin hyvän tovin. Sitten sen sijaan että olisin leikannut kannet, puhdistin ne saippuavedellä, kuivasin ne ja asetin kirjat huolellisesti takaisin kirjahyllyymme.
Tämä kokemus sai minut ymmärtämään, että olin elänyt pitkään lainatulla todistuksella Mormonin kirjasta, vaikka olinkin osallistunut seminaariin ja instituuttiin. Olen sen jälkeen päässyt lähemmäksi tätä kirjaa ja arvostan sitä paljon enemmän. Käsitän, että saamme todistuksemme Mormonin kirjan pyhyydestä, kun opimme tuntemaan sitä sydäntä koskettavien kokemusten välityksellä. Lukemalla, pohdiskelemalla ja soveltamalla elämääni Mormonin kirjan opetuksia olen tullut tietämään, että se on totta.