Profeetta Joseph Smithin elämästä
Profeetan saamat innoitukset
Mukailtu julkaisusta Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith (Melkisedekin pappeuden ja Apuyhdistyksen oppikurssi), 2007, s. 295–297, 302–303.
Marraskuuhun 1833 mennessä suurin osa myöhempien aikojen pyhistä Jacksonin piirikunnassa Missourissa oli kohdannut vainoa ja heidät oli karkotettu kodeistaan.
Vuonna 1834 Herra käski Joseph Smithiä järjestämään myöhempien aikojen pyhien joukon, joka marssisi Kirtlandista Ohiosta Jacksonin piirikuntaan Missouriin. Ryhmää kutsuttiin Siionin leirikunnaksi.
Tarvitsen kaikki mahdolliset vapaaehtoiset miehet. Marssimme Jacksonin piirikuntaan ja vaadimme takaisin maat, jotka meiltä vietiin.
Yli 200 ihmistä käveli lähes 1 500 kilometriä. Usein heillä ei ollut riittävästi ruokaa eikä vettä. Jotkut miehistä riitelivät keskenään ja arvostelivat profeettaa.
Olen uupunut näin pitkästä marssista. Ansaitsemme parempaa ruokaa.
En arvannut, että tämä olisi näin vaikeaa.
Minulla on ikävä vaimoani ja lapsiani.
Eräänä päivänä, kun ylitettiin suota, yksi vankkureista juuttui.
Se ei liikahdakaan.
En enää jaksa tätä. Lähden kotiin.
Älkää antako periksi, miehet. Tarttukaa tähän köyteen ja kiskokaa.
Joitakin päiviä myöhemmin, kun miehet olivat väsyneitä ylitettyään virran lautalla, he löysivät mukavan paikan johon leiriytyä. He olivat iloisia ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
Miehet, minusta tuntuu, että meidän pitää jatkaa matkaa hieman pitemmälle. Seuratkaa minua.
Me olemme matkanneet koko päivän ja olemme nälkäisiä ja väsyneitä.
Voittehan te mennä, mutta me jäämme tänne.
Joseph ja uskollinen joukko miehiä jatkoi matkaa vielä reilun kymmenen kilometrin verran.
Minne menetkin, Joseph, minä seuraan sinua.
Kiitos, Brigham.
Ehkä meidän pitäisi seurata Josephia.
Hyvä on. Mennään.
Siionin leirikunnan miehet saivat myöhemmin viestin.
Joukko miehiä oli järjestetty tulemaan kimppuumme sinä yönä, juuri siellä missä olimme ensin ajatelleet leiriytyä.
Kuinka kiitollinen olenkaan profeetasta.
Kuvitus Sal Velluto ja Eugenio Mattozzi