2009
Kertomus ilmoituksesta: Seitsemänkymmenen vähitellen ilmenevä rooli
Syyskuu 2009


Kertomus ilmoituksesta: Seitsemänkymmenen vähitellen ilmenevä rooli

Miksi seitsemänkymmenen historian tunteminen on tänä päivänä tärkeää? Koska se antaa mallin siitä, millä tavoin Herra ilmoittaa tahtonsa kirkolleen – ja meille henkilökohtaisessa elämässämme.

Kuva
Elder Earl C. Tingey

Helmikuun 8. päivänä 1835 Joseph Smith ilmoitti Brigham ja Joseph Youngille, että hän järjestäisi kahdentoista apostolin ja seitsemänkymmenen koorumit saamansa ilmoituksen mukaisesti (ks. OL 107).

Profeetta sanoi sitten: ”’Haluan teidän ilmoittavan kaikille niille seurakuntien veljille, jotka asuvat kohtuullisella etäisyydellä tästä paikasta, kokoontumisesta yleiskonferenssiin ensi lauantaina. Nimitän siellä silloin kaksitoista erityistä todistajaa viemään evankeliumin vieraille kansakunnille, ja sinä’, hän sanoi (puhuen veli Brighamille), ’tulet olemaan yksi heistä.’ – – Sitten hän kääntyi vanhin Joseph Youngin puoleen varsin vakavana, ikään kuin näky hänen mielessään olisi yhä jatkunut, ja sanoi tälle: ’Veli Joseph, Herra on kutsunut sinut seitsemänkymmenen johtajaksi.’”

Vaikka Youngit tiesivät näiden pappeusvirkojen olemassaolosta Raamatussa, silti profeetan sanat ”saivat nämä veljet ihmetyksen valtaan”.1

Seuraavana lauantaina, helmikuun 14. päivänä, kahdentoista jäsenet nimitettiin ja asetettiin, ja kaksi viikkoa myöhemmin myös seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin jäsenet nimitettiin ja asetettiin.

Mielessäni on kaksi seikkaa, jotka ovat erityisen tärkeitä seitsemänkymmenen historiassa ja käyvät selvästi ilmi tässä ensimmäisessä seitsemänkymmenen kutsumisessa taloudenhoitokaudellamme: 1) seitsenkymmenen virka perustuu opillisesti pyhiin kirjoituksiin ja 2) seitsenkymmenen rooli liittyy erottamattomasti kahdentoista tehtävään. Kun tutkistelemme näitä kahta keskeistä seikkaa, kolmas – yhtä tärkeä ellei vielä tärkeämpi seikka – käy selvästi ilmi: Herra ilmoittaa tahtonsa rivi rivin päälle, mikä tekee myöhempien aikojen seitsenkymmenen historiasta ilmoituksen mallin kirkolle ja yksittäisille ihmisille.

1. Seitsenkymmenen virka perustuu opillisesti pyhiin kirjoituksiin

Ensimmäinen maininta seitsemästäkymmenestä löytyy Vanhassa testamentissa olevista ohjeista Moosekselle ja seitsemällekymmenelle Israelin vanhimmalle (ks. 2. Moos. 24:1).

Herra kehotti Moosesta käyttämään seitsemääkymmentä, jottei tämän tarvitsisi kantaa taakkojaan yksin: ”Kokoa Israelin vanhimmista seitsemänkymmentä miestä – –. He jääkööt sinne odottamaan sinun kanssasi.” (4. Moos. 11:16.)

Valtuuttaakseen seitsemänkymmentä asianmukaisesti Herra siirsi Mooseksen saamaa henkeä näihin seitsemäänkymmeneen. ”Kun henki laskeutui heihin, he joutuivat profeetalliseen hurmokseen.” (4. Moos. 11:25.)

Myös Uuden testamentin ajan kirkossa oli seitsenkymmenen virka. Vapahtaja itse kutsui seitsemänkymmentä ja neuvoi heitä (ks. Luuk. 10) vastaavanlaisella tavalla kuin Hän antoi ohjeita kahdelletoista (ks. Matt. 10). Hän lähetti seitsemänkymmentä matkaan selittäen, että ”joka kuulee teitä, kuulee minua” (Luuk. 10:16; ks. myös jakeet 1–15).

Seitsemänkymmenen tehokkuus oli selvästi havaittavissa, kun he raportoivat tehtävästään sanoen: ”Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi” (Luuk. 10:17).

2. Seitsemänkymmenen rooli liittyy erottamattomasti kahdentoista tehtävään

Seitsenkymmenten rooli kahteentoista nähden käy erityisen selväksi Vapahtajan ylösnousemuksen jälkeen. Kirkko oli kasvanut, niin että kaksitoista yksinään eivät pystyneet täyttämään ihmisten kaikkia tarpeita. Kun jotkut alkoivat syyttää, että leskiä syrjittiin päivittäisiä avustuksia jaettaessa, seitsenkymmenten kutsuminen vastasi kasvun aiheuttamiin haasteisiin. Seitsemänkymmentä ottivat kantaakseen joitakin taakkoja, niin ettei kahdentoista tarvinnut laiminlyödä niitä tehtäviä, jotka vain he pystyivät täyttämään:

”Valitkaa siis, veljet, keskuudestanne seitsemän hyvämaineista miestä, jotka ovat Hengen ja viisauden täyttämiä, niin me asetamme heidät tähän tehtävään.

Silloin me [kaksitoista] voimme omistautua rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen.” (Ap. t. 6:3–4.)

Tämä malli palautettiin profeetta Joseph Smithin välityksellä, ja seitsenkymmenen virka kahdentoista virkaan nähden tuli selkeästi määritellyksi nykyajan ilmoituksessa:

  • ”Myös seitsemänkymmentä kutsutaan saarnaamaan evankeliumia ja erityisiksi todistajiksi pakanoille ja koko maailmaan” (OL 107:25).

  • ”Seitsemänkymmenen tulee toimia Herran nimessä kahdentoista eli matkustavan korkean neuvoston johdolla kirkon vahvistamiseksi ja sen kaikkien asioiden johtamiseksi kaikkien kansakuntien keskuudessa” (OL 107:34).

  • Kahdentoista tulee ”apua tarvitessaan kääntyä seitsemänkymmenen puoleen eri pyyntöjen täyttämiseksi saarnaamista ja evankeliumin johtamista varten, eikä kenenkään muun” (OL 107:38).

  • Seitsemänkymmenen koorumi ”on perustettu matkustavia vanhimpia varten, jotka todistavat minun nimestäni koko maailmassa, minne matkustava korkea neuvosto, minun apostolini, lähettävätkin heidät raivaamaan tietä minun kasvojeni edessä” (OL 124:139).

Olen varma siitä, että jokainen seitsenkymmen tänä päivänä pitää suurena etuoikeutena tukea ensimmäistä presidenttikuntaa ja kahdentoista apostolin koorumia. Ja seitsenkymmenet auttavat edelleen vastaamaan kirkon kasvun tuomiin haasteisiin. Vaikka ensimmäisessä presidenttikunnassa on tavallisesti vain kolme jäsentä ja kahdentoista apostolin koorumissa kaksitoista jäsentä, seitsemänkymmenen tehtävissä ja määrässä on joustovaraa.

3. Herra ilmoittaa tahtonsa rivi rivin päälle

Kun varhaiset pyhät, mukaan lukien seitsenkymmenet, saapuivat Suolajärven laaksoon, heidät sijoitettiin hajalleen useisiin siirtokuntiin. Seitsenkymmenet oli järjestetty osapuilleen 30 koorumiksi. Pitkien välimatkojen vuoksi seitsemänkymmenen jäsenten ja johtajien kokoontuminen alkuperäisissä koorumeissaan oli vaikeaa ellei mahdotonta.

Tämän vaikeuden takia vuonna 1883 ensimmäinen presidenttikunta valmisti rukoillen kirjallisen suosituksen siitä, kuinka ja millä tavoin seitsemänkymmentä tulisi järjestää.

Huhtikuun 14. päivänä 1883 Herra hyväksyi suosituksen ja ilmoitti: ”Se, mitä olette kirjoittaneet, on minun tahtoni ja minulle otollista: ja lisäksi – – älköön sydämenne olko levoton älkääkä kantako huolta minun kirkkoni ja pappeuteni johtamisesta ja järjestämisestä ja minun työni toteuttamisesta. Pelätkää minua ja noudattakaa minun lakejani, ja aika ajoin minä ilmoitan teille asettamieni kanavien kautta kaiken, mikä on oleva välttämätöntä kirkkoni tulevalle kehitykselle ja täydelliseksi tekemiselle, minun valtakuntani ohjaamiselle ja eteenpäin viemiselle sekä minun Siionini perustamiselle ja vahvistamiselle.”2

Tämä ilmoitusta koskeva ”aika ajoin” -malli tulee selvästi esiin seitsemänkymmenen historian tutkimuksessa – tutkimuksessa, joka osoittaa, kuinka seitsemänkymmenen kutsumus, tehtävät ja velvollisuudet ovat kehittyneet rivi rivin päälle pyhien kirjoitusten opillisen perustan mukaisesti. Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on sanonut, että vähitellen ilmenneet tapahtumat seitsemänkymmenen järjestämisessä ”osoittautuvat olleen suurenmoinen Jumalan siunaus ja itsessään ilmoituksen malli”.3

Tarkastelkaamme vain joitakin tämän historian merkittäviä tapahtumia esimerkkeinä tästä rivi rivin päälle -mallista.

Seitsemänkymmenen koorumin perustaminen. Helmikuussa 1835, kun profeetta Joseph kutsui tämän taloudenhoitokauden ensimmäiset seitsenkymmenet, he kaikki olivat olleet jäseniä Siionin leirikunnassa, siinä joukossa, joka vuonna 1834 marssi Ohiosta Missouriin pyhien avuksi.

Vanhin B. H. Roberts (1842–1933) seitsemänkymmenen koorumista huomautti, että tämä palvelu osoittaa, ”että niiden miesten, jotka saavat tämän korkean aseman Jumalan pappeudessa, tulisi luonteeltaan olla sellaisia miehiä, jotka ovat tehneet uhrauksia Jumalan työn hyväksi tai jotka ovat täysin halukkaita tekemään sellaisia uhrauksia, jopa panemaan henkensä alttiiksi tämän asian edestä”.4

Kasvua Nauvoossa. Kun pyhät asuivat Nauvoossa, ”seitsenkymmenien määrää lisättiin suuresti. – – Tammikuun 1. päivään 1845 mennessä koorumien lukumäärä oli kasvanut 14:ään.” Vuotta myöhemmin koorumien määrä oli kasvanut 30:een.5

Hajalleen sijoittaminen Utahissa. Seitsenkymmenten sijoittaminen hajalleen pyhien saavuttua Utahiin johti vuonna 1883 ensimmäisen presidenttikunnan suositukseen, jossa edellytettiin, että seitsemänkymmenen koorumien jäsenet liittyvät asuinpaikkakunnallaan sijaitsevaan koorumiin.

Kuten on mainittu, Herra hyväksyi ensimmäisen presidenttikunnan suosituksen ja lupasi, että aika ajoin Hän ilmoittaisi edelleen tarpeellisia muutoksia. Näyttää siltä, että kertomus ilmoituksesta oli vasta alkamassa!

Seitsemänkymmenen koorumit vaarnoissa ja lähetyskentillä. Huhtikuussa 1953, jolloin koorumeita oli noin 500, ensimmäinen presidenttikunta oli huolissaan siitä, etteivät jotkut seitsenkymmenet kuuluneet koorumiin, ja ilmoitti, että kussakin vaarnassa tai lähetyskentällä, missä oli vähintään 36 seitsenkymmentä, tulisi järjestää seitsemänkymmenen koorumi, jonka johdossa on seitsemän johtajaa.6

Kussakin vaarnassa tai lähetyskentällä, jossa oli alle 36 seitsenkymmentä, johtaja ja kaksi neuvonantajaa johtaisivat yksikköä eikä koorumia. Yksiköt ja koorumit järjestettiin silloin sekaannuksen välttämiseksi juoksevalla numeroinnilla. Vuonna 1974 seitsenkymmenten yksiköt lakkautettiin, ja kussakin vaarnassa tuli olla koorumi. Vaarnan koorumeiden johtokunnat palvelivat vaarnalähetyksen johtokuntana.7

Aiemmin, maaliskuussa 1936, lähetystyö oli järjestetty niin että jokaisessa vaarnassa oli lähetyskenttä. Näitä vaarnalähetyksiä valvoi seitsemänkymmenen ensimmäinen neuvosto, joka toimi vaarnanjohtajien välityksellä.8

Seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin muodostaminen uudelleen. Lokakuun 1975 yleiskonferenssi toi mukanaan merkittävän virstanpylvään jatkuvassa kertomuksessa ilmoituksesta. Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) ilmoitti seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin muodostamisesta uudelleen. Tämä johtavien auktoriteettien koorumi järjestettäisiin vähitellen, kunnes siinä olisi 70 jäsentä ja seitsemän johtajaa.9

Vuotta myöhemmin, lokakuun 1976 yleiskonferenssissa, seitsemänkymmenen ensimmäistä koorumia laajennettiin lisäämällä seitsemänkymmenen ensimmäinen neuvosto ja kahdentoista apulaiset. Kaikki ensimmäisen koorumin jäsenet asetettiin ylipapin virkaan samoin kuin seitsenkymmenen virkaan.

Presidentti Kimball selitti: ”Tämän muutoksen myötä kirkon kolme johtavaa koorumia, jotka on määritelty ilmoituksissa – ensimmäinen presidenttikunta, kahdentoista apostolin koorumi ja seitsemänkymmenen ensimmäinen koorumi – on asetettu Herran ilmoittamille paikoilleen. Näin on mahdollista hoitaa tehokkaasti nykyinen vaativa työkuorma ja valmistautua työn suurempaan kasvuun ja kiihtymiseen odottaessamme päivää, jolloin Herra palaa ottaakseen suoran vastuun kirkostaan ja valtakunnastaan.”10

Vaarnoissa olevien koorumien lakkauttaminen. Lokakuun 4. päivänä 1986 kaikki seitsemänkymmenen koorumit vaarnoissa lakkautettiin ja seitsenkymmenistä vaarnan tasolla tuli vanhinten koorumien jäseniä tai heidät asetettiin ylipapin virkaan. Seitsenkymmenen virka varattiin siten kirkon johtaville auktoriteeteille.11

Toisen koorumin perustaminen. Huhtikuun 1. päivänä 1989 järjestettiin seitsemänkymmenen toinen koorumi.12 Tästä sai alkunsa kaksi seitsemänkymmenen koorumia: ensimmäinen, jossa johtavat auktoriteetit saisivat täysinpalvelleen johtavan auktoriteetin aseman täyttäessään 70 vuotta, ja toinen, jossa johtavat auktoriteetit palvelisivat viiden vuoden ajan.

Vyöhykevaltuutettujen kutsuminen. Huhtikuun 1995 yleiskonferenssissa vapautettiin kaikki kahdentoista neuvoston alue-edustajat sen vuoden elokuusta lähtien ja ilmoitettiin vyöhykevaltuutetun virka. (Alue-edustaja oli kirkon virka, joka perustettiin vuonna 1967 vaarnojen ja seurakuntien johtohenkilöiden kouluttamiseksi.)

Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) sanoi vyöhykevaltuutetuista: ”Nämä ovat ylipappeja, jotka valitaan aikaisempien ja nykyisten kokeneiden kirkon johtajien joukosta. He jatkavat nykyistä ansiotyötään, asuvat omassa kodissaan ja hoitavat tehtävänsä kirkon palvelutyönä. Heidän tehtävänsä kesto on joustava, yleensä noin kuusi vuotta. He toimivat läheisessä yhteydessä vyöhykkeen johtokuntaan.”13

Vyöhykeseitsenkymmenten kutsuminen. Kaksi vuotta myöhemmin, huhtikuussa 1997, presidentti Hinckley ilmoitti, että vyöhykevaltuutetut asetettaisiin seitsenkymmeniksi ja heitä kutsuttaisiin vyöhykevaltuutettu-seitsenkymmeniksi (nykyisin vyöhykeseitsenkymmeniksi). Tästä alkoi seitsenkymmenien määrän ja heidän tehtäviensä merkittävä lisääntyminen.

Presidentti Hinckley selitti: ”Seitsenkymmeninä heidät on kutsuttu saarnaamaan evankeliumia ja olemaan Herran Jeesuksen Kristuksen erityisiä todistajia, kuten ilmoituksissa on määritelty.”14

Presidentti Hinckley selitti, että näillä veljillä olisi side koorumiin. Hän järjesti kolmannen, neljännen ja viidennen seitsemänkymmenen koorumin maantieteellisin perustein.

Sen jälkeen vyöhykeseitsenkymmenet alkoivat johtaa jäsenten ja lähetyssaarnaajien koordinaationeuvostoja (koostuvat lähetysjohtajasta ja kaikista vaarnanjohtajista lähetyskentällä). Myöhemmin tälle kokoukselle annettiin uudeksi nimeksi koordinointineuvoston kokous, ja kokouksen asialistaa laajennettiin käsittämään useimmat kirkon ohjelmat ja monia useaa vaarnaa koskevia asioita.

Seitsemänkymmenen johtokunnan laajennetut tehtävät. Huhtikuussa 2004 seitsemänkymmenen johtokunnan jäsenet vapautettiin tärkeimpien osastojen toiminnanjohtajan tehtävistä kirkon keskuspaikassa ja muita seitsenkymmeniä kutsuttiin näihin tehtäviin. Muutamaa kuukautta myöhemmin, elokuussa 2004, seitsemänkymmenen johtokunta alkoi johtaa kaikkia kirkon 11 vyöhykettä Pohjois-Amerikassa sekä auttaa kahtatoista apostolia kaikkien kansainvälisten vyöhykkeiden johtamisessa.

Seitsemänkymmenen johtokunta alkoi kokoontua joka tiistai koko kahdentoista koorumin kanssa. Kaksitoista voivat turvautua seitsemänkymmenen johtokuntaan, sillä johtokunnan tulee ”valita toiset seitsemänkymmentä – – [ja] johtaa heitä” (OL 107:95).

Seitsemänkymmentä tänä päivänä

Kertomus ilmoituksesta seitsemänkymmenen järjestämisessä ja tehtävissä jatkuu tänä päivänä. Ensimmäinen presidenttikunta on äskettäin yhdistänyt kirkon kansainvälisiä vyöhykkeitä ja antanut vyöhykkeiden johtokunnissa palveleville seitsenkymmenille lisää hallinnollisia tehtäviä.15

Kuinka Joseph Smith olisi voinut ymmärtää ensimmäiset seitsenkymmenet asettaessaan, että tämä virka tulisi käsittämään tänä aikana 315 seitsenkymmentä kahdeksassa koorumissa kaikkialla maailmassa? Todistan, ettei Josephin tarvinnut tietää, sillä Herra tiesi, ja se, mitä Joseph pani alkuun, oli myöhempien aikojen perusta, joka pohjautui pyhien kirjoitusten oppeihin ja näkyyn, ”joka osoittaa seitsemänkymmenen järjestyksen” (OL 107:93).

Herran käsi on ollut seitsemänkymmenen vähitellen ilmenevän historian yllä alusta alkaen jokaisessa toistaan seuraavassa kehitysvaiheessa johdattaen seitsemänkymmenen virkaa noudattamaan pyhien kirjoitusten viitoittamaa reittiään. Miksi tutkia tätä vähitellen ilmenevää historiaa? Kuten presidentti Packer selitti, se on ”itsessään ilmoituksen malli”. Rivi rivin päälle Herra on ilmoittanut tahtonsa seitsemästäkymmenestä, ja minä tiedän, että Hän tekee niin edelleenkin, mitä tulee seitsemäänkymmeneen – ja teihin ja minuun, Hänen kirkkonsa yksittäisiin jäseniin.

Viitteet

  1. Joseph Young, ”History of the Organization of the Seventies”, osat 1–2, 1878, lainattuna julkaisussa History of the Church, osa 2, s. 181, viite.

  2. Julkaisussa Messages of the First Presidency of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints, toim. James R. Clark, 6 osaa, 1965–1975, osa 2, s. 354, kursivointi lisätty.

  3. Boyd K. Packer, ”The Seventy Is an Especial Witness of Jesus Christ” (29. syyskuuta 1987 pidetty puhe), s. 10.

  4. B. H. Roberts, The Seventy’s Course in Theology, First Year, 1907, s. 6.

  5. B. H. Roberts, The Seventy’s Course in Theology, s. 8–9.

  6. Ks. julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1953, s. 51.

  7. Ks. ensimmäisen presidenttikunnan kirje, 11. lokakuuta 1974.

  8. Ks. ”A New Plan for Missionary Work in the Stakes of Zion”, Improvement Era, toukokuu 1936, s. 273.

  9. Ks. Spencer W. Kimball, ”Nyt on aika tehdä työtä”, Valkeus, huhtikuu 1976, s. 2.

  10. Spencer W. Kimball, ”Seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin ennalleenpalautus”, Valkeus, huhtikuu 1977, s. 7.

  11. Ks. Ezra Taft Benson, ”Mestarin jumalalliset ominaisuudet”, Valkeus, tammikuu 1987, s. 43.

  12. Ks. Thomas S. Monson, ”Kirkon virkailijoiden hyväksyminen”, Valkeus, heinäkuu 1989, s. 15.

  13. Gordon B. Hinckley, ”Tässä työssä on kysymys ihmisistä”, Valkeus, heinäkuu 1995, s. 55.

  14. Gordon B. Hinckley, ”Olkaamme tosia ja uskollisia”, Valkeus, heinäkuu 1997, s. 6.

  15. Ks. ensimmäisen presidenttikunnan kirje, 19. kesäkuuta 2008.

Ylimpänä vasemmalla: Walter Ranen teos Joseph Smith asettaa Parley P. Prattin apostoliksi

Del Parsonin teos Seitsemänkymmentä lähetetään työhön

Valokuva Craig Dimond

Ylhäällä, vasemmalta: Ensimmäiset kahdentoista apostolin koorumin jäsenet ja ensimmäiset seitsenkymmenet asetettiin helmikuussa 1835. Seitsemänkymmenen 30. koorumin seitsemän johtajaa ja heidän sihteerinsä, noin 1890. Seitsemänkymmenen 88. koorumin jäseniä perheineen, maaliskuu 1897.

Seitsemänkymmenen ensimmäinen ja toinen koorumi, 2006.

Tulosta