Opetuksia Opista ja liitoista
Tämä on uskontomme – pelastaa sieluja
Eräs suosittu kirkon laulu, jota laulamme usein pappeuskokouksessa, on ”Teit, Israelin vanhimmat”, jonka on sanoittanut Cyrus H. Wheelock. Kolmas säkeistö kuuluu:
Luo köyhien käymme kuin Mestari ain,
Luo nälkäisten, tyhjien, onnettomain.
Me janoovat juotamme äärellä veen
Ja Siioniin kutsumme runsauteen.1
Lokakuun 1856 yleiskonferenssia edeltävänä lauantaina vanhin Franklin D. Richards sekä kourallinen kotiinpalaavia lähetyssaarnaajia saapui Suolajärven laaksoon. He ilmoittivat presidentti Brigham Youngille, että laaksoon johtavan pitkän reitin varrella oli siellä täällä satoja pioneerimiehiä, -naisia ja -lapsia, jotka olivat joutuneet varhaisen talven yllättämiksi. Ihmiset olivat nälissään, ja monia kärryjä ja vankkureita oli mennyt rikki. Ihmisiä ja eläimiä kuoli. He kaikki menehtyisivät, ellei heitä pelastettaisi.
Sunnuntaiaamuna presidentti Young antoi kaikille niille, jotka puhuisivat sinä päivänä ja sen jälkeen konferenssin aikana, tehtävän puhua pioneerien ahdingosta. Puheessaan hän sanoi:
”Tämä on minun uskontoni. Tämä on minussa olevan Pyhän Hengen käsky. Se on pelastaa ihmiset. – –
Minä sanon teille, että teidän uskonne, uskontonne tai uskontunnustuksenne ei milloinkaan pelasta yhtäkään teistä meidän Jumalamme selestiseen valtakuntaan, ellette toteuta juuri sellaisia periaatteita kuin minä nyt teille opetan. Menkää ja tuokaa tänne ne ihmiset, jotka ovat nyt tasangoilla.”2
Cyrus H. Wheelock istui mukana niissä kokouksissa. Hän kuului ensimmäiseen pelastusretkikuntaan, joka lähti Salt Lake Citystä 7. lokakuuta etsimään tasangoille jääneitä pyhiä.
Myöhemmin George D. Grant, joka johti pelastusretkikuntaa, ilmoitti presidentti Youngille: ”Minun ei paljoakaan kannata yrittää kuvailla näiden ihmisten tilannetta, sillä sen kuulet [muilta] – – . Mutta voit kuvitella 500–600 miestä, naista ja lasta, loppuun uupuneina vedettyään käsikärryjä läpi lumen ja liejun, pyörtymässä tien oheen, kompastelemassa kylmissään, lapsia itkemässä raajat kylmän kangistamina, jalat verta vuotaen ja jotkut paljain jaloin lumen ja jään armoilla. Tuo näky on miltei liikaa meistä lujimmallekin, mutta me jatkamme tehden kaikkemme, emme epäillen emmekä luopuen toivosta.”3
Laulun ”Teit, Israelin vanhimmat” sanat ovat ehkä olleet veli Wheelockin mielessä niinä vuoden 1856 vaikeina päivinä. Nuo pelastajat menivät kirjaimellisesti nälkäisten, tyhjien ja onnettomien avuksi. He rohkaisivat heitä ja näyttivät heille tien Suolajärven laaksossa olevaan Siioniin.
Pelastamme ihmisiä
Suihkukoneiden aikakautenamme, kun matka Euroopasta Suolajärven laaksoon kestää alle vuorokauden, tilanteet ja olosuhteet ovat muuttuneet rajusti. Presidentti Youngin lausuma ei kuitenkaan ole muuttunut – meidän uskontonamme on yhä pelastaa ihmisiä. Herran kirkon jäseninä velvollisuutenamme on aina pelastaa hengellisessä ja aineellisessa puutteessa olevia. Kuten Herra sanoi varhaisen palautetun kirkon vanhimmille: ”Muistakaa kaikessa köyhiä ja tarvitsevia, sairaita ja ahdistettuja, sillä se, joka ei näin tee, se ei ole minun opetuslapseni” (OL 52:40).
Me haluamme olla Herramme Jeesuksen Kristuksen todellisia opetuslapsia. Me julistamme rakastavamme Jumalaa ja haluavamme noudattaa Hänen käskyjään. Joka sunnuntai uudistamme kasteenliittomme, palvelemme Jumalaa kokouksissamme ja ylistämme Häntä niistä monista siunauksista, joita Hän antaa meille. Kuningas Benjaminin muistutus on yhä totta: ”Kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa” (Moosia 2:17).
Kun Herra haluaa siunata jonkun elämää tai auttaa jotakuta hädänalaista, Hän lähettää usein naapurin, ystävän tai perheenjäsenen. Tämä on yksi keino, jolla Hän tuo tukea ja pelastusta muille. Niin tekemällä Hän auttaa meitä ymmärtämään suuren käskyn: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Matt. 22:39).
Onko mikään ihme, että saamme usein itse eniten hyötyä siitä, että autamme muita? Herra on luvannut: ”Se, joka panee sirppinsä työhön kaikin voimin, se kokoaa varastoon, jottei menehdy, vaan tuottaa pelastuksen sielulleen” (OL 4:4). Pelastuksen tuominen muille tuo pelastuksen omalle sielullemme.
Pidämme silmämme avoimina
On monia tapoja, joilla voimme olla avuksi muille ja auttaa niitä, joilla on aineellisia tai hengellisiä tarpeita. Jos kuljemme läpi elämän silmät avoimina, Herra näyttää meille tilaisuuksia, jotka ovat siunauksena muille ja meille itsellemme.
Hiljattain osallistuin kirkon humanitaarisen työn lähetyssaarnaajien konferenssiin Jordaniassa. Tavatessani heitä näin kahden sisaren neulovan. He kertoivat minulle neulovansa pieniä myssyjä vastasyntyneille. Pääkaupungin Ammanin pohjoisosassa on sairaala, jossa syntyy päivittäin 50 vauvaa. Sikäläiset ihmiset ovat hyvin köyhiä. Synnytyksen jälkeen äiti ja vauva lähetetään takaisin kotiinsa, jossa ei ole lämmitystä. Monet näistä vauvoista sairastuvat ja kuolevat ruumiinlämmön alenemisen vuoksi. Pyysin saada kaksi neulemyssyä malliksi.
Palattuani kotiin vaimoni vei mallit Apuyhdistykseen. Se käynnisti ihmeen – aivan kuten hyvin usein tapahtuu monissa Apuyhdistyksemme kokouksissa eri puolilla maailmaa. Joulun aikaan monet sisaret läheisissä seurakunnissa alkoivat neuloa ja ommella vauvanmyssyjä. He tekivät niitä yksin, ystävien kanssa, kotona tai kirkon toiminnoissa.
Eräänä päivänä kysyin eräältä ystävältä, mitä hänelle kuului. Pilke silmäkulmassaan mies vastasi: ”Olen vauvanmyssyjen uhri. Vauvanmyssyistä puhutaan yötä päivää. Niitä on joka puolella.” Eräs sisar soitti ja kysyi minulta: ”Eikö Lähi-Idässä ole lämmin?” Kun vakuutin hänelle, että myssyjä tarvittiin, hän ryhtyi työhön.
Kun palasin Jordaniaan, matkalaukuissani oli yli 800 vauvanmyssyä. Kun annoimme ne sairaalan vauvaosaston vanhemmalle lääkärille, ne olivat hänen mielestään Jumalan lahja. Jordaniassa oli juuri ollut kylmin talvi 16 vuoteen ja lämpötila oli ollut usein reilusti pakkasen puolella.
Autamme muita
Auttamista ei rajoita ikä, terveys, aika, taidot eivätkä rahavarat. Jokainen, jolla on halu, voi auttaa toisia, jotka ovat avun tarpeessa. Voimme osallistua järjestettyihin huoltotyöprojekteihin. Voimme antaa runsaan paastouhrin. Voimme käydä tapaamassa ja lohduttamassa ystävää, joka on sairas. Voimme kutsua kylään jonkun, jolla on ongelmia. Voimme uskollisesti käydä tapaamassa kotiopetusperheitämme sekä kotikäyntipiirimme sisaria. Voimme kutsua sunnuntaikokouksiimme ystävän, joka kamppailee vastoinkäymisten kanssa. Voimme mennä kokoaikaisten lähetyssaarnaajiemme mukaan. Voimme tehdä sukututkimustyötä ja palvella usein temppelissä. Voimme kuunnella lapsiamme ja lastenlapsiamme, opettaa heitä ja kannustaa heitä kulkemaan valossa.
Toisinaan auttaminen on niinkin helppoa kuin vilpittömän rukouksen lausuminen, soittaminen jollekulle tai lyhyen viestin kirjoittaminen. Jos olemme liian kiireisiä auttaaksemme jotakuta hädässä olevaa, silloin me olemme liian kiireisiä. Kun me kuljemme ympäri maata tehden hyvää, me seuraamme Vapahtajan kutsua:
”Minä panen teidät tämän kansan valoksi. Ei ylhäällä vuorella oleva kaupunki voi olla kätkössä.
Katso, sytytetäänkö kynttilä ja pannaan vakan alle? Ei, vaan kynttilänjalkaan, ja se antaa valoa kaikille huoneessa oleville;
niin loistakoon siis teidän valonne tämän kansan edessä, että se näkisi teidän hyvät tekonne ja ylistäisi Isäänne, joka on taivaassa.” (3. Nefi 12:14–16.)
Kutsumme muita Siioniin runsauteen
Muiden auttaminen on yksinkertaisesti ihmisistä välittämistä. Me emme välitä lukumääristä tai tilastoista vaan ympärillämme olevien hyvinvoinnista. Jos teemme hyvää, autamme ja annamme hengellistä ja aineellista apua voimiemme ja kykyjemme mukaan, me automaattisesti kutsumme muita Siioniin. Heitä vetää puoleensa se, mitä me olemme ja mitä me edustamme. Se, mitä he näkevät ja tuntevat, on heille siunaukseksi. He saavat oman todistuksen tai heidän todistuksensa vahvistuu. Silloin sielustamme heijastuu Herran vakuutus:
”Ole uskollinen; hoida virkaa, jonka minä olen sinulle antanut; auta heikkoja, nosta hervonneita käsiä ja vahvista voimattomia polvia.
Ja jos olet uskollinen loppuun asti, sinä saat kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän kruunun huoneissa, jotka minä olen valmistanut Isäni kodissa.” (OL 81:5–6.)
Meidän uskontomme on todellakin sielujen pelastamista ja vapahtamista.
Julie Rogersin teos Uhraus – George Padely
Kuvitus Julie Rogers