Erään suvun palvelun perintö
Erään paraguaylaisen naisen lujuus uudessa uskossaan aloitti evankeliumissa palvelun perinteen, joka yhdistää nykyisin hänen sukunsa viisi sukupolvea.
Eulogia Diazin ja Delio Cosme Sanchezin lapset muistavat äitinsä palvelusta seurakunnan Alkeisyhdistyksen johtajana tämän: Siihen aikaan kun Alkeisyhdistystä pidettiin arki-iltapäivisin, Eulogialla oli tapana kulkea suuren naapurustostaan kootun lapsijoukon – ”pikkuisen ryhmämme”, yksi hänen tyttäristään muistelee – kanssa joka viikko pitkä matka kirkkoon. Ei ollut väliä, olivatko he jäseniä vai eivät. Jos he halusivat olla siellä ja heidän vanhempansa antoivat luvan, Eulogia otti heidät mukaan. Hän halusi mahdollisimman monen lapsen saavan nauttia Alkeisyhdistyksen siunauksista.
Eulogian ja Delion lapset muistavat isänsä palvelusta seurakunnanjohtajana tämän: Hän oli sunnuntaiaamuisin aina ensimmäisenä kokouspaikassa ja myöhemmin päivällä viimeisenä lähtemässä varmistettuaan ensin, että kaikki oli kunnossa. Hän jatkoi tuota samaa omistautumista Paraguayn piirin ensimmäisenä johtajana, kun piiri oli osa Uruguayn ja Paraguayn lähetyskenttää.
Sanchezin perheen lapset, jotka ovat nyt keski-ikäisiä ja joista joillakuilla on omia lastenlapsia, muistavat myös tämän: Heidän vanhempiensa mielestä koskaan ei ollut hyvää syytä jäädä pois kirkon kokouksista. Perhe käveli pitkän matkan kokouspaikkaan satoi tai paistoi. Ja noina varhaisina vuosina, jolloin seurakunnassa oli vähemmän jäseniä, perheenjäsenet saivat hoitaakseen monia tehtäviä opettamisesta tai musiikin johtamisesta rakennuksen siivouksessa auttamiseen.
Kirkko on sen jälkeen kasvanut Paraguayssa aimo askelin. Nykyisin siellä on 10 vaarnaa ja 11 piiriä, joissa on noin 66 000 jäsentä. Maassa on kaksi lähetyskenttää. Paraguayssa toimii yksi vain neljästä Yhdysvaltojen ulkopuolella sijaitsevasta Beehive-vaatetustehtaasta, joissa valmistetaan temppelivaatteita ja garmentteja.
Historiallinen kokouspaikka, jota kaikki rakastivat, ensimmäinen kirkon maahan rakentama seurakuntakeskus – jota kaikki kutsuivat Moroni-kappeliksi, koska siellä kokoontui sen niminen seurakunta – on poissa. Nyt sen paikalla kohoaa temppeli. Asunciónin temppeli sijaitsee keskellä ”la Manzana Mormonaa” – vapaasti käännettynä Paraguayn temppeliaukiota.
Paraguaylaiset jäsenet kokevat edistyksen suureksi siunaukseksi. Vanhemmat jäsenet eivät ole kuitenkaan unohtaneet niitä uhrauksia, jotka olivat välttämättömiä tämän päivän kirkon perustan rakentamiseksi heidän maassaan.
Perinnön luominen
Eulogia Diaz de Sanchez kastettiin lokakuussa 1960. Hänen aiemman seurakuntansa pappi yritti taivutella häntä luopumaan kirkosta ja palaamaan seurakuntaan, mutta hän oli liian varma saamastaan todistuksesta, jotta hänet olisi saatu taivutetuksi luopumaan siitä.
Eulogian äiti Castorina kastettiin seuraavassa kuussa yhdessä Eulogian tyttären Liduvinan kanssa. Toinen tytär Lina halusi mennä kasteelle, mutta hänen tuore aviomiehensä vastusti sitä.
Eulogian mies Delio liittyi kirkkoon tammikuussa 1961. Delio, joka oli mekaanikko, kertoi liikekumppanilleen, ettei voisi enää tehdä työtä sunnuntaisin. Hänen liikekumppaninsa hyväksyi sen vaivatta, koska hän arvosti uutteraa Deliota ja tämän panosta liikeyritykseen. Liikekumppani ei koskaan katunut päätöstään.
Delio ja Eulogia Sanchezin sekä heidän jälkeläistensä kertomus korostaa esimerkin pysyvää voimaa.
”Uskon, että vanhempieni rakkaus ja kärsivällisyys auttoivat meitä elämään elämäämme evankeliumia jakaen”, Lina sanoo. Vaikkei hän ensin voinutkaan mennä kasteelle, hän palveli kirkossa yhtä uskollisesti kuin joku kirkkoon kuulumaton vain voi. Vihdoin vuonna 1986, kun Linan miehen vastustus oli pehmennyt vaimon ja lasten esimerkin ansiosta, Lina astui riemuissaan kasteen vesiin.
Linan sisar Liduvina muistaa, että heidän vanhempansa olivat jatkuvasti mukana evankeliumin julistamisessa. Perheen koti, jossa iäkäs Eulogia yhä asuu, toimi jonkin aikaa 1970-luvulla myös kokouspaikkana sunnuntaisin. Delion ja Eulogian runsaan 60:n kirkossa olevan jälkeläisen lisäksi yli kaksi tusinaa muuta ihmistä liittyi kirkkoon heidän antamansa Kristuksen kaltaisen elämän esimerkin ansiosta. Liduvina sanoo, että hänen vanhempansa olivat esimerkkejä myös rehellisyydestä ja opettivat lapsensa olemaan koskaan tekemättä mitään sellaista, mitä he myöhemmin häpeäisivät.
Delio ja Eulogia tunnettiin ystävällisyydestään. Liduvina muistaa, että kun perhe oli käymässä aterialle, heidän isänsä saattoi sanoa jotakuta lähellä asuvaa ajatellen: ”Mahtaakohan sillä ja sillä olla lautasellinen ruokaa juuri nyt?” Hänellä oli tapana pyytää jotakuta perheenjäsentä viemään lautasellinen ruokaa tuolle henkilölle ennen kuin perhe nautti aterian.
Lina perheineen asui monta vuotta vanhempiensa naapurissa. Linan poika Enrique Ojeda sanoo Deliosta: ”Isoisäni oli aina esimerkki pappeudesta – noista ominaisuuksista, jotka mainitaan Opin ja liittojen luvussa 121 [jakeissa 41–45].” Enrique sanoo, että hänen isoäitinsä Eulogia ”on uskollinen nainen – uskollinen uskossaan ja uskollinen todistuksessaan”. Monet kirkkoon kuulumattomat ihmiset tulivat asumaan hänen isovanhempiensa kotiin joksikin aikaa (kun Delio ja Eulogia auliisti tarjosivat tarvittavaa apua) ja olivat heidän esimerkkinsä ansiosta pois lähtiessään kirkon jäseniä.
Delion ja Eulogian lapset seurasivat vanhempiensa esimerkkiä, kun heistä tuli aikuisia ja he perustivat omat perheensä. Myös he ovat palvelleet monissa kirkon tehtävissä. Liduvina palveli lähetystyössä ja oli monta vuotta kirkon palveluksessa Uruguayssa ennen paluutaan kotimaahansa Paraguayhin. Delion ja Eulogian poika Silvio tarvitsi hieman aikaa ennen kuin vanhempien esimerkki sai myös hänet tulemaan kirkkoon, mutta hänkin seurasi vanhempiensa mallia palvelemisesta. Myöhemmin hän oli apuna perustamassa seurakuntaa Argentiinassa, missä hän asui jonkin aikaa.
Uusia sukupolvia
Enrique syntyi samana vuonna jolloin hänen isoisänsä Delio kastettiin kirkkoon. Kasvuvuosinaan hän vietti usein aikaa naapurissa isovanhempiensa luona tai tätiensä luona, jotka kaikki olivat aktiivisia kirkossa. (Hän nimittää Liduvinaa toiseksi äidikseen.) Vaikkeivät hänen isänsä ja äitinsä hänen varhaisvuosinaan olleet jäseniä, ”veljeni ja sisareni ja minä kasvoimme kirkossa”.
Hän muistelee, ettei hänen isänsä Vicente halunnut olla missään tekemisissä kirkon kanssa – ei edes puhua siitä. Kun Vicenten lapset yrittivät antaa hänelle Mormonin kirjan, hän kirjaimellisesti heitti sen heille takaisin. Enrique kuitenkin sanoo, että ”lasten esimerkki lopulta muutti isäni”. Enriquen patriarkallisessa siunauksessa luvattiin, että hänen isänsä liittyisi kirkkoon lastensa esimerkin ansiosta. Enrique ja muu perhe pitivät tiukasti kiinni tuosta lupauksesta.
Vuonna 1986, kun Enriquen nuorempi veli palveli lähetystyössä, heidän isänsä vastustus kirkkoa kohtaan oli vähentynyt siinä määrin, että hän antoi vaimolleen suostumuksen mennä kasteelle. Käytyään kirkossa ja palveltuaan parhaansa mukaan 25 vuotta Lina oli vihdoin jäsen. Hänen miehensä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin valmis ottamaan sitä askelta. Perhe-elämä jatkui useita vuosia kaikkien paitsi Vicenten ollessa kirkon jäseniä. Sitten eräänä sunnuntaiaamuna vuonna 2002 Vicente nousi ylös, puki puvun päälleen ja oli valmis lähtemään kirkkoon –valmiina saamaan opetusta. Pian sen jälkeen hänet kastettiin, ja vuonna 2003 hänet ja hänen vaimonsa sinetöitiin temppelissä.
Nyt Enriquen sukupolvella on lapsia, jotka varttuvat kirkossa ja seuraavat omien vanhempiensa jalanjälkiä. Eulogian ja Delion jälkeläisiin kirkossa kuuluu 6 lasta, 18 lastenlasta (joista neljä on palvellut lähetystyössä) ja 23 lastenlastenlasta – toistaiseksi. Ne valinnat, joita nämä lastenlastenlapset tekevät, ovat heidän kotona saamiensa opetusten muovaamia.
Enriquen 19-vuotias tytär Adriana sanoo, että elämässä kohtaa tietenkin aina kiusauksia. Kun hän ja hänen sisaruksensa ja serkkunsa kohtaavat niitä, hän sanoo: ”Me teemme valintamme todistuksemme pohjalta.” Hänen 18-vuotias sisarensa Vivian lisää, että kun ystävät tai tuttavat ihmettelevät, mikseivät he tupakoi tai juo tai osallistu joihinkin muihin tapoihin, joita heidän ystävänsä ovat omaksuneet, mahdollisuus selittää heidän tasovaatimuksiaan on mahdollisuus olla lähetyssaarnaaja.
Myös William Da Silva, 19, on Eulogian lapsenlapsenlapsi. Hän on Linan tyttären Mercedes Ojeda de Da Silvan poika. Äitinsä lailla William kastettiin kahdeksanvuotiaana ja hän varttui kirkossa. Hänen isosiskonsa ja -veljensä ovat palvelleet lähetystyössä, ja hän palvelee parhaillaan Montevideon läntisellä lähetyskentällä Uruguayssa. William sanoo, että kotoaan saamiensa opetusten ansiosta hän ja hänen veljensä ja sisarensa sekä serkkunsa, jotka ovat aktiivisia kirkossa, toimivat erilaiselta, vahvemmalta hengelliseltä pohjalta kuin monet heidän ystävistään. ”On mielenkiintoista, kuinka paljon ystävämme tai heidän vanhempansa luottavat meihin”, hän huomauttaa. Hän selittää, että hänen ystäviensä vanhemmat sanovat usein pojilleen tai tyttärilleen, että jos William tai joku kuten Adriana tai Vivian osallistuu johonkin tapahtumaan, ”sitten sinäkin voit mennä, sillä tiedän, ettei mitään sopimatonta tapahdu”.
Tasovaatimuksista kiinni pitäminen
Adrianalla on yllään pitkä hame, jota on muokattu lisäämällä sivusaumaan kaitale, joka sulkee aiemman syvän halkion. Hänen äitinsä Lydia (Enriquen vaimo) ja tätinsä Mercedes huomauttavat, että paraguaylaisten naisten on usein hankala löytää kaupoista säädyllisiä vaatteita, joten Sanchezien jälkeläiset ovat tehneet samaa, mitä muidenkin on useasti tehtävä – muunneltava itse tai ommeltava omat vaatteensa. Lina, joka on Mercedesin äiti ja Lydian anoppi, on toiminut perheen ompelijana, mutta nykyään myös nuoremmat naiset opettelevat ompelutaitoja.
Mercedes de Da Silva sanoo, ettei hänen elämänsä ollut erityisen vaikeaa, kun hän varttui yhtenä naapurustonsa harvoista myöhempien aikojen pyhistä. ”Kaikki ystäväni tiesivät, että olin kirkon jäsen”, hän selittää. ”He kunnioittivat uskonkäsityksiäni.” Hän sanoo olleensa myös onnekas käydessään myöhempien aikojen pyhien koulua, jota pidettiin jonkin aikaa Paraguayssa. ”Lapsilleni tämä ikäkausi on paljon vaikeampi kuin se oli minulle.” Yhteiskunnan mittapuut ovat nykyään hyvin paljon sallivampia. Mercedes sanoo, että hän ja hänen miehensä Ernesto Da Silva ovat pitäneet kotonaan kiinni korkeista mittapuista, joihin kuuluu kotiintuloaika iltaisin jopa heidän vanhemmille lapsilleen. ”Keskustelemme heidän kanssaan paljon evankeliumista ja pidämme perheiltoja”, hän sanoo. ”Se on lapsillemme suuri voimanlähde, ja he tietävät sen.” Lähetysjohtaja Ernesto Da Silva vapautettiin tämän vuoden huhtikuussa vyöhykeseitsenkymmenen tehtävästä, ja hän palvelee nyt Montevideon lähetyskentän johtajana Uruguayssa.
Da Silvan perheen poika Christian ja tytär Karen, jotka palvelivat lähetystyössä, kirjoittivat itse asiassa kotiin kiittääkseen vanhempiaan niistä korkeista tasovaatimuksista, jotka heille oli opetettu, ja voimakkaasta vanhempien esimerkistä. Karen Da Silva, joka palasi Córdoban lähetyskentältä Argentiinasta vuonna 2008, selittää: ”Siitä asti kun olin pikkuinen, isovanhempani ja vanhempani ovat opettaneet minua sanojensa lisäksi myös teoillaan. He tosiaankin elivät opetustensa mukaan.” Hän sanoo, että se, mitä hän oli oppinut kotona, auttoi häntä lähetyssaarnaajana opettamaan niitä siunauksia, jotka koituvat kuuliaisuudesta.
Christian, joka palasi äskettäin San Bernardinon lähetyskentältä Kaliforniasta, yhtyy sisarensa sanoihin vanhempien esimerkin tärkeydestä elämässään ja lisää: ”Oma todistukseni evankeliumista kasvoi, kun sovelsin vanhempieni ja isovanhempieni opetuksia elämääni.” Tämä tapahtui Alman kuvailemalla tavalla. Christian selittää, että hän antoi sydämessään sijaa siemenen kylvämiselle, hänen vanhempansa opettivat hänelle totuutta ja hän näki heidän elämästään, että siemenen tuottama hedelmä oli hyvä (ks. Alma 32:27–43). ”Toivon jatkavani ravitsemista uskossa, puun – todistukseni – ravitsemista, jotta se juurtuu, kasvaa ja tuottaa edelleen hedelmää.”
Mercedes de Da Silva muistelee, että kun hän nuorena tyttönä näki evankeliumin mukaan elämisen vaikutuksen vanhempiensa ja isovanhempiensa elämässä, ”ajattelin aina, että kun kasvan isoksi, teen samoin”.
Mercedesin veli Enrique sanoo, että evankeliumin mukaan eläminen tarjoaa tiettyjä avaimia lasten kasvattamiseen uskossa. ”Kolme asiaa: opettakaa heille sanaa, opettakaa heitä esimerkillä ja auttakaa heitä oppimaan evankeliumi elämäntavaksi.”
Enrique sanoo, että evankeliumin avulla hänen ja hänen vaimonsa lapset yhdessä muiden myöhempien aikojen pyhien kodeissa Paraguayssa varttuneiden kanssa voivat kasvattaa hengelliset juuret, joita monilla muilla nuorilla ei ole. ”Heidän elämässään on tie – tarkoitus”, Enrique sanoo. Heidän päämääränsä ovat iankaikkisia, ja uskollisten, kuuliaisten vanhempien avulla he oppivat, kuinka saavuttaa ne.
Valokuvat Don L. Searle
Sanchezin suvun jäsenet kokoontuvat sukujuhlaan. Viereisellä sivulla: Asunciónin temppeli Paraguayssa.
Eulogia Diaz de Sanchez (keskellä) johdatti perheensä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon vuonna 1960. Tyttäret Liduvina (vasemmalla) ja Lina oppivat kirkossa palvelemista tarkkailemalla vanhempiensa esimerkkiä, ja he puolestaan ovat siirtäneet tämän palvelun perinnön jälkeläisilleen.
Kolme Eulogia Diaz de Sanchezin lastenlastenlasta osallistuu perheiltaan. Vasemmalta: Eduardo, Adriana, ja Vivian Ojeda. He ovat Eulogian lapsenlapsen Enriquen ja tämän vaimon Lydian lapsia.