Kirkko vai tyttöystäväni?

Diego Ortiz Segura, Costa Rica

Äitini äiti liittyi kirkkoon vuonna 1962. Hänen lapsensakin kastettiin, mutta ajan mittaan he kaikki jäivät vähemmän aktiivisiksi. Vuosia myöhemmin yksi heistä – tätini – muutti Costa Ricasta Yhdysvaltoihin ja tuli siellä aktiiviseksi kirkossa.

Teini-iässä menin käymään tätini luona vuonna 1991. Käyntini aikana tätini esitteli minut kokoaikaisille lähetyssaarnaajille, ja tapasin heidät muutaman kerran tätini kodissa. He kysyivät minulta, halusinko kuulla lisää evankeliumista, mutta sanoin heille, ettei minua kiinnostanut.

Palasin kotiin Costa Ricaan, ja sielläkin lähetyssaarnaajat tulivat käymään luonani. (Tätini oli antanut heille osoitteeni.) Minua ei edelleenkään kiinnostanut heidän sanomansa, joten pyysin heitä lähtemään.

Kului neljä vuotta. Seurustelin erään naisen kanssa, jonka kanssa olimme olleet ystäviä monia vuosia, ja suhteemme eteni kihlaukseen. Kun ajattelin yhteistä tulevaisuuttamme, sydämeni kääntyi asioihin, jotka ovat luonteeltaan hengellisiä, ja kerroin morsiamelleni, että halusin tuntea Jumalan. Päätimme, että kävisin hänen kanssaan kirkossa oppiakseni lisää Jumalasta. Samalla rukoilin itsekseni Jumalalta tilaisuuksia tulla tuntemaan Hänet.

Tänä etsimisen aikana Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaajat koputtivat jälleen oveeni. Turhautuneena siitä, että he olivat taas tulleet, käskin heidän lähteä pois, ja sitten suljin oven. Siinä samassa mieleeni tuli kuitenkin ajatus: ”Olet rukoillut saadaksesi tuntea Jumalan. Mitä jos näillä miehillä on sinulle vastauksia?”

Avasin oven uudestaan ja huusin lähetyssaarnaajien perään. Kutsuin heidät sisään opettamaan minua.

Käsitin pian heidän opettamiensa totuuksien voiman, ja otin vastaan palautetun evankeliumin. Kolme viikkoa myöhemmin 12. maaliskuuta 1995 minut kastettiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon.

Tyttöystäväni ei ollut mielissään päätöksestäni. Eräänä iltana suunnilleen kolme kuukautta myöhemmin hän sanoi minulle, että minun oli valittava joko hänet tai kirkko. Kuinka raskas valinta! Pohdittuani ja punnittuani pitkään valitsin kirkon.

Tunsin tehneeni oikean valinnan, mutta eromme jälkeiset kuukaudet olivat synkkää aikaa elämässäni. Löysin kuitenkin toivon eläessäni vasta löytämäni uskonnon mukaan, varsinkin tullessani tuntemaan taivaallisen Isäni, mitä olin rukoillut.

Vuosi kasteeni jälkeen lähdin kokoaikaiseen lähetystyöhön Nicaraguaan. Palveluni siellä toi minulle suurta iloa, ja tietoni taivaallisesta Isästäni ja rakkauteni Häntä kohtaan kasvoivat. Muutamia kuukausia sen jälkeen kun olin palannut Nicaraguasta, tapasin Lilin – naisen, josta tuli myöhemmin vaimoni.

Evankeliumin asettaminen tärkeimmäksi elämässämme ei aina ole helppoa. Tekemäni valinnat olivat vaikeita. Mutta opin silloin – ja opin yhä vieläkin – että aina kun teemme uhrauksia tunteaksemme taivaallisen Isämme, Hän ilmaisee tahtonsa meidän kohdallamme ja meidän elämässämme. Onni, joka tulee Hänen suunnitelmansa ja Hänen käskyjensä noudattamisesta, on aina vaivan arvoinen.

Morsiameni ei ollut mielissään päätöksestäni mennä kasteelle. Hän sanoi minulle, että minun oli valittava joko hänet tai kirkko.