Puhutte siis venäjää?
Anna Nikititševa, Skotlanti
Vaikka olimme hyvin kiireisiä, päätimme mieheni Daniilin kanssa, että meidän pitäisi käydä Prestonin temppelissä Englannissa vielä yhden kerran ennen vuoden 2009 päättymistä. Matka temppeliin skotlantilaisesta pikkukaupungista, jossa asumme, vie melkein kuusi tuntia, ja kesken matkan on vaihdettava bussia.
Aamu, jona suunnittelimme lähtevämme, valkeni pilvisenä ja sateisena, mutta me olimme iloisia siitä, että olimme menossa temppeliin. Odottaessamme vaihtopaikalla ylimääräisen tunnin siirtymistä toiseen bussiin alkoi sataa kaatamalla ja ilma kylmeni.
Toivo siitä, että olisimme pian temppelissä, lämmitti kuitenkin sydäntämme. Kun saavuimme Prestoniin, meillä oli vahva tunne, että meidän pitää mennä heti temppeliin. Olimme nälkäisiä ja läpimärkiä, mutta kuuntelimme Pyhää Henkeä.
Kun astuimme temppeliin, ystävällinen temppelityöntekijä kysyi temppelisuosituksiamme. Hän riisui silmälasinsa ja katsoi uudelleen suosituksissamme olevia nimiä.
”Oletteko te Venäjältä?” hän kysyi hämmästyneenä.
”Kyllä”, vastasimme vähän yllättyneinä hänen reaktiostaan.
”Puhutte siis venäjää?” hän kysyi.
”Totta kai”, sanoimme.
Silloin hän tarttui puhelimeen ja soitti jollekulle.
Pian luoksemme tuli temppelinjohtaja. Näimme hänen silmälasiensa läpi, että hänellä oli kyyneliä silmissään. ”Te olette Jumalan lähettämiä enkeleitä!” hän sanoi hymyillen ja pyysi, että seuraisimme häntä. Lähdimme hänen peräänsä ja näimme pian hämmentyneen nuoren lähetyssaarnaajan, jonka ympärillä seisoi temppelityöntekijöitä.
Kävi ilmi, että tuo lähetyssaarnaaja oli kotoisin Armeniasta ja puhui venäjää. Hänet oli kutsuttu palvelemaan Lontoon lähetyskentällä, mutta hän ei osannut vielä englantia. Temppelin vieressä olevassa lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa ei ollut yhtään ainutta venäjää puhuvaa henkilöä. Hänen oli määrä saada endaumenttinsa sinä päivänä, mutta temppelityöntekijät eivät olleet kyenneet kommunikoimaan hänen kanssaan – eivät siis ennen kuin litimärkä venäläinen aviopari tuli paikalle.
Daniil pyysi heti saada toimia nuoren lähetyssaarnaajan saattajana. Lähetyssaarnaaja oli ikionnellinen ja sanoi myöhemmin, että hän oli tuntenut erityisen hengen meidän saapuessamme.
Olen kiitollinen siitä, että kiireisistä aikatauluistamme ja sateisesta säästä huolimatta mieheni ja minä päätimme silti käydä sinä päivänä temppelissä, jotta saatoimme auttaa venäjää puhuvaa Jumalan poikaa Isossa-Britanniassa. Olen kiitollinen temppelin siunauksista, jotka kirkastavat elämäämme erityisellä valolla ja tarkoituksella. Tiedän, että jos me otamme vaarin Pyhän Hengen kehotuksista, Hän johdattaa meidät takaisin taivaalliseen kotiimme – aivan kuten Hän johdatti mieheni ja minut sinä päivänä Herran huoneeseen.