Kunnes taasen kohdataan
Eteenpäin elämässä
Rukoilin ymmärtääkseni, kuinka parantaisin särkyneen sydämen. Vähän kerrallaan opin näkemään, että vastaus oli toisenlainen särkynyt sydän.
Olin juuri kokenut seurusteluun liittyvää sydänsurua ja vietin paljon aikaa siskoni luona. Väistämättä päädyimme syömään roskaruokaa, katselemaan televisiota ja ottamaan torkkuja. Herättyäni yksiltä torkuilta huomautin: ”En usko, että olemme kovin hyvää seuraa toisillemme.” Nauroimme, mutta sinä iltana kiitin taivaallista Isääni oivalluksesta, että käytin siskoani lohdukkeena, ja rukoilin, että ymmärtäisin paremmin, mitä voisin tehdä siirtyäkseni eteenpäin elämässäni. Muutaman seuraavan kuukauden kuluessa tuohon rukoukseen vastattiin, kun sain ymmärrystä opetuksen kerrallaan.
Seuraavana päivänä osallistuessani Apuyhdistyksen kokoukseen panin merkille erään erityisen pyhien kirjoitusten kohdan: ”Toiset hän rauhoittaa ja tuudittaa heidät lihalliseen turvallisuuteen, niin että he sanovat: kaikki on hyvin Siionissa, niin, Siion menestyy, kaikki on hyvin. – – Voi sen tähden sitä, joka on huoleton Siionissa!” (2. Nefi 28:21, 24.) Olin aina lukenut nämä jakeet ajatellen, että ne kuvasivat ylpeitä, jotka olivat vain palvelevinaan Jumalaa. En ollut ajatellut, että olisin itse huoleton Siionissa viettäessäni niin paljon aikaa siskoni kanssa. Mutta aloin oivaltaa, että sen sijaan että olisin pyrkinyt paranemaan olin tyytynyt vain etsimään lohtua. Päätin silloin pyrkiä lujemmin pääsemään pois mukavuusalueeltani.
Päätös auttoi, mutta poistuminen mukavuusalueeltani teki minut tietoisemmaksi omista puutteistani, mikä johti siihen, että olin kriittisempi itseäni kohtaan. Kun mainitsin näistä tunteista eräälle ystävälle, hän huomautti: ”Eikö anteeksi antaminen itsellemme olekin hienoa?” Hänen huomautuksensa auttoi minua saamaan suuremman halun antaa itselleni anteeksi puutteeni – tulematta omahyväiseksi kuten se, joka on ”huoleton Siionissa”.
Eräänä päivänä koin oivalluksen kohdasta Morm. 2:13–14: ”Heidän murheensa ei johtanut parannukseen [Jumalan hyvyyden tähden], vaan se oli pikemminkin tuomittujen murehtimista, koska Herra ei tahtonut aina sallia heidän saavan onnea synnistä. Eivätkä he tulleet Jeesuksen luokse särkynein sydämin ja murtunein mielin.” Opin ymmärtämään, että epäonnistumisen tunteeni rajoittivat henkilökohtaista kasvuani, ja aloin pohtia, mikä olisi oikeanlaista murhetta. Sain vastaukseni pyhäkoulussa.
Opettajamme veti taululle viivan merkiten toisen pään otsikoksi ”Liika ankaruus itseä kohtaan” ja toiseen päähän ”Syökää, juokaa ja olkaa iloisia”. Puhuimme kummankin ääripään välttämisestä. Pohdin, mitkä sanat olisivat keskellä viivaa, ja Henki ohjasi ajatukseni ilmaukseen ”särkynyt sydän ja murtunut mieli”. Minusta näytti, että ratkaisua taipumukseen olla liian ankara itseään kohtaan voitaisiin kuvailla murtuneeksi mieleksi – sellaiseksi, joka on katuvainen, ottaa vastaan Herran avun ja on kiitollinen Hänen armostaan. Lääkettä siihen, että on huoleton Siionissa, voitaisiin nimittää särkyneeksi sydämeksi – sellaiseksi, joka syystäkin on motivoitunut muuttumaan ja paranemaan.
Vapahtaja opetti: ”Teidän tulee uhrata minulle uhrina särkynyt sydän ja murtunut mieli” (3. Nefi 9:20). Olen kiitollinen tiedosta, että pyrkiessäni saamaan Herran apua välttyäkseni olemasta huoleton Siionissa ja välttyäkseni tuomitsemasta itseäni ankarasti tarjoan Hänelle hyväksyttävän uhrin – uhrin, joka auttaa minua siirtymään elämässäni eteenpäin.
Valokuvakuvitus Christina Smith