Kolibrin pelastusoperaatio

William Hoggan

Kirjoittaja asuu Kaliforniassa Yhdysvalloissa.

Pelastaessamme kolibria opimme auttamaan hengellisesti heikkoja.

Nuorten Naisten leirillä Kalifornian vuorilla tytöt ja heidän johtajansa odottelivat päivällistä harjakattoisessa leirirakennuksessa. Odotellessamme jotkut tytöistä huomasivat jotakin pöydän alla. Kolibri oli jotenkin lentänyt mökkiin löytämättä enää ulospääsyä ja oli lopulta lysähtänyt lattialle. He pyysivät minua auttamaan.

Lintu näytti olevan kuolemaisillaan. Sen nokan ympärillä oli hämähäkinseittiä, ja sen höyhenet olivat sekaisin. Laitoin sen hellästi kuppiin ja kannoin sen ulos. Toivoin, että se toipuisi itsekseen, mutta tosiasiassa ajattelin sen kuolevan. Mutta kun kallistin kuppia varovasti laskeakseni kolibrin maahan, alas liukuessaan se tarrasi pikkuruisilla kynsillään kupin reunaan. Pitelin kuppia pystyssä, ja lintu piti kiinni sen reunasta silmät suljettuina. Entä nyt?

Yksi johtajista sekoitti linnun nähtyään sokerivettä ja toi sitä minulle. Ensin poistin varovasti hämähäkinseitin neulanterävän nokan päältä. Lintu ei hievahtanutkaan. Sitten kastoin sormen sokeriveteen ja pitelin tippaa nokan päässä. Tippa katosi, vaikka lintu ei liikahtanutkaan. Ehkäpä neste imeytyi sen nokkaan. Kastoin sormeni jälleen ja pitelin sitä nokkaa vasten. Tällä kertaa pikkuruinen kieli, hiustakin ohuempi, nuoli sormenpäätäni.

10 tai 15 minuutin ajan kolibri joi tipan toisensa jälkeen. Siihen mennessä monta muutakin johtohenkilöä oli kokoontunut ympärilleni, ja annoin heidänkin auttaa sen ruokkimisessa.

Yhtäkkiä lintu avasi silmänsä, ja sen pörhöllään olevat höyhenet oikenivat siinä samassa. Juotuaan vielä pari tippaa se alkoi liikutella siipiään, verrytteli niitä hetken ja lennähti suoraan ylöspäin. Se epäröi hetken yläpuolellamme ja singahti sitten pois.

Seisoimme paikoillamme ällistyneinä. Ja sitten, yhtä nopeasti kuin lintu oli lentänyt pois, tulivat hengelliset opetukset:

Usein, kun otamme yhteyttä vähemmän aktiivisiin, meidän ponnisteluistamme ei tunnu olevan mitään hyötyä. Mutta osoittamamme rakkaus löytää tiensä sisään raoista – aivan kuin sokerivesi kolibrin liikkumattomaan nokkaan – tarjoten hengellistä ravintoa, joka voi jonakin päivänä tuottaa tulosta.
Joskus emme voi jatkaa omin voiminemme; me tarvitsemme ystävällistä, huolehtivaa apua.
Joskus ihmiset sotkeutuvat synnin tai riippuvuuden seitteihin ja tarvitsevat vapautuakseen jonkun ystävän tai pappeusjohtajan tukea ja Vapahtajan apua.
Me tarvitsemme säännöllistä hengellistä ravintoa voidaksemme kestää lujina, muussa tapauksessa hengelliset voimamme ehtyvät ja me joudumme pahojen vaikutusten valtaan.
Kolibri kesti lujana. Kirjaimellisesti. Sillä oli suuri vaikutus. Toisinaan meidän täytyy yksinkertaisesti kestää lujina uskossa kohdatessamme elämän tuskallisia ja joskus hirveitä haasteita.

Uudessa testamentissa sanotaan, että Mestari huomaa jopa varpusen maahan putoamisen (ks. Matt. 10:29–31). Tiedän nyt, että Hän huomaa myös kolibrin putoamisen. Ja Hän huomaa sinut.