Vapahtajan opetuksia opetuslapseudesta
Luukkaan kertomuksessa Jeesuksen Kristuksen viimeisestä matkasta Jerusalemiin näemme Vapahtajan antavan meille selkeän mallin siitä, kuinka meidän tulee seurata Häntä.
Justin Kunzin maalaus
Vain neljä kuukautta ennen Vapahtajan kuolemaa, ”kun Jeesuksen taivaaseenottamisen aika oli lähenemässä, hän suuntasi kulkunsa Jerusalemia kohti” (Luuk. 9:51).1 Sitä edeltäneinä viikkoina Jeesus Kristus oli huolella valmistanut opetuslapsiaan edessä olevia vaikeuksia ja ylivertaisia hengellisiä kokemuksia varten.
Esimerkiksi heti sen jälkeen kun Pietari oli todistanut Jeesuksen Kristuksen jumalallisuudesta Filippoksen Kesareassa, Vapahtaja puhui opetuslapsilleen lähestyvästä kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan ensimmäistä kertaa suorin ja selkein sanoin (ks. Matt. 16:13–21; Mark. 8:27–31; Luuk. 9:18–22).2 Sen lisäksi Jeesus vei Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ”korkealle vuorelle”, jossa Hänen ”ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä” (Matt. 17:1–2). Siellä Vapahtaja, Mooses ja Elia antoivat pappeuden avaimet Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle. Mooses ja Elia myös lohduttivat ja tukivat Jeesusta ja ”puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa” (Luuk. 9:31).3 Vanhin James E. Talmage (1862–1933) kahdentoista apostolin koorumista kutsui tätä kokemusta vuorella Jeesuksen Kristuksen kuolevaisuudessa tekemän palvelutyön ”lopun alkuvaiheeksi”.4
Nämä tapahtumat osoittavat, että kun Jeesus Kristus ”suuntasi kulkunsa Jerusalemia kohti”, Hän selvästikin tiesi aloittavansa matkan, joka päättyisi Hänen kuolemaansa. Luukkaan evankeliumissa, jossa tätä matkaa kuvaillaan tarkimmin, sanotaan, että Vapahtaja ”vaelsi kohti Jerusalemia. Hän kulki kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja opetti.” (Luuk. 13:22.) Hänen kanssaan kulki joukko opetuslapsia – sekä miehiä että naisia (ks. Luuk. 11:27).5 Kun he kulkivat yhdessä, Jeesus opetti seuraajilleen opetuslapseuden vaatimuksia. Kun tutkimme Vapahtajan tällä matkalla antamia opetuksia, opimme paremmin arvostamaan sitä, kuinka Hän vahvisti opetuksiaan opetuslapseudesta oman esimerkkinsä voimalla.
Kolme vastausta Jeesuksen Kristuksen käskyyn ”Lähtekää minun mukaani”
Vähän ennen kuin Vapahtaja lähti viimeiselle matkalleen Jerusalemiin, Hän julisti: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua” (Luuk. 9:23). Myöhemmin kun Jeesus ja Hänen opetuslapsensa matkasivat kohti Jerusalemia, ”muuan mies sanoi Jeesukselle: ’Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.’” (Luuk. 9:57.) Vapahtaja vastasi: ”Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi” (Luuk. 9:58), tarkoittaen kenties sitä, että ”elämä oli Hänelle hyvin epämukavaa”, kuten vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista kerran huomautti, ja että ”se on sitä usein” niiden kohdalla, jotka päättävät seurata Häntä.6
Sitten ”eräälle toiselle Jeesus sanoi: ’Seuraa minua!’” (Luuk. 9:59), mutta tuo mies pyysi lupaa käydä ensin hautaamassa isänsä. Jeesus vastasi: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.” (Luuk. 9:60.)7 Vapahtajan sanat eivät tarkoita sitä, että olisi väärin surra rakkaan ihmisen menettämistä (ks. OL 42:45). Pikemminkin ne korostavat sitä, että Herralle omistautuminen on opetuslapselle kaikkein tärkeimmällä sijalla.
Kolmas henkilö sanoi: ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni” (Luuk. 9:61). Jeesus vastasi esittämällä vertauksen kyntäjästä, jonka työ edellyttää, että hän keskittyy edessään olevaan eikä siihen, mitä takana on (ks. Luuk. 9:62). Tämän miehen saama opetus tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että hänen tuli ottaa mallia Vapahtajasta, joka ”suuntasi kulkunsa Jerusalemia kohti” (Luuk. 9:51) eikä katsonut taakseen.
Samarian kautta kulkevalla tiellä
Kun Jeesus ja Hänen opetuslapsensa kulkivat matkallaan Jerusalemiin Samarian kautta, jotkut samarialaiset ”kieltäytyivät ottamasta Jeesusta vastaan” (Luuk. 9:53) – ilmeisesti siksi, koska he tunnistivat Jeesuksen ja Hänen opetuslapsensa juutalaisiksi.8 Siksi Jaakob ja Johannes pyysivät lupaa käskeä tulen iskeä taivaasta ja tuhota heitä loukanneet (ks. Luuk. 9:52–54). Tässä räjähdysalttiissa tilanteessa Vapahtaja osoitti kärsivällisyyttä ja malttia ja kehotti opetuslapsiaan tekemään samoin (ks. Luuk. 9:55–56).
Pian tämän tapauksen jälkeen Vapahtaja kertoi vertauksen laupiaasta samarialaisesta (ks. Luuk. 10:25–37). Sen lisäksi, että Vapahtaja vastasi epärehellisen lainopettajan kysymyksiin, tämä vertaus on voinut olla Hänen opetuslapsilleen muistutuksena siitä, ettei ole mitään poikkeuksia käskylle ”rakasta – – lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Luuk. 10:27; ks. myös jakeet 25–29).
Laupiaan samarialaisen tavoin Jeesus siunasi jokaista tapaamaansa haavoitettua sielua.
Yksityiskohta Philip Richard Morrisin teoksesta Laupias samarialainen, © Blackburn Museum and Art Gallery, Lancashire, UK/The Bridgeman Art Library International
Lisäksi Vapahtajan opetuslapset ovat ehkä tunnistaneet yhtäläisyyksiä laupiaan samarialaisen ja Jeesuksen tekojen välillä. Rakkaus, jota laupias samarialainen osoitti juutalaista kohtaan, kuvasti sitä rakkautta, jota Jeesus oli vastikään osoittanut vihamielisiä samarialaisia kohtaan. Matkalla kohti Jerusalemia Vapahtajan opetuslapset saivat seuraavina viikkoina nähdä myös sen, kuinka Jeesus suhtautui moniin haavoitettuihin sieluihin (ks. Luuk. 13:10–17; 14:1–6; 17:11–19; 19:1–10). Samoin kuin laupias samarialainen, joka pysähtyi vaarallisella, rosvoja kuhisevalla tiellä ja asetti toisen ihmisen hyvinvoinnin omansa edelle, Jeesus siunasi jokaista tapaamaansa haavoitettua sielua eikä ajatellut itseään edes kuolemansa lähestyessä.
Vapahtaja opettaa Mariaa ja Marttaa
Jerusalemiin mennessään Jeesus vieraili matkan varrella Martan kotona (ks. Luuk. 10:38). Sillä aikaa kun Martalla ”oli kädet täynnä työtä” (Luuk. 10:40), hänen sisarensa Maria ”asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan” (jae 39). Juutalaisissa yhteisöissä vieraanvaraisuutta pidettiin hyvin tärkeänä, ja näyttää siltä, että Martta yritti emännän roolissaan uutterasti vastata kulttuurin vaatimuksiin.9
Vaikka Martta osoitti ihailtavaa omistautumista ja uskoa Vapahtajaan eräässä toisessa tilanteessa (ks. Joh. 11:19–29), täällä hän valitti: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” (Luuk. 10:40.) Auttaakseen kirkon jäseniä oppimaan tähän tapaukseen liittyvän tärkeän opetuksen vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista lainasi kerran puhetta, jonka professori Catherine Corman Parry piti Brigham Youngin yliopiston hartaustilaisuudessa:
”Herra ei suinkaan mennyt keittiöön ja käskenyt Marttaa lopettamaan ruoanlaiton ja tulemaan kuuntelemaan. Nähtävästi Hän antoi Martan palvella Häntä haluamallaan tavalla, kunnes tämä arvosteli toisen tekemää palvelusta. – – Juuri Martan tärkeily – – sai Herran nuhtelemaan häntä, ei se, että hän hääri ruoanlaitossa.”10
Marian ja Martan tavoin meidän täytyy oppia kadottamaan itsemme palvelemalla ja pyrkiä saamaan selville Herran tahto.
Yksityiskohta Jan (Johannes) Vermeerin teoksesta Kristus Martan ja Marian kotona, © Scottish National Gallery, Edinburgh/Bridgeman Images
Martan suurin virhe tässä tapauksessa näyttää olleen se, että hän keskittyi itseensä – silloinkin, kun hän palveli muita. Vapahtaja auttoi Marttaa ymmärtämään, ettei riitä, että pelkästään palvelee Herraa ja lähimmäistään. Meidän täytyy oppia kadottamaan itsemme palvelemalla ja pyrkiä saamaan selville Herran tahto, niin että Hänen tahtonsa ohjaa meidän halujamme ja vaikuttimiamme samoin kuin tekojamme (ks. Luuk. 9:24; OL 137:9). Opetuslasten tulee voittaa taipumus ajatella ensin itseään. Heidän tulee oppia palvelemaan taivaallista Isää ja Hänen lapsiaan silmämääränään vain Hänen kunniansa (ks. OL 88:67). Myöhemmin, veljensä kuoleman jälkeen, Martta osoitti määrätietoisen uskonsa jättäen ajalliset asiat ja lähtien Vapahtajaa vastaan heti, kun kuuli Hänen tulostaan (ks. Joh. 11:19–20).
Vapahtaja selittää opetuslapseuden vaatimuksia
Myöhemmin Vapahtajan matkatessa kohti Jerusalemia eräs mies pyysi: ”Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon” (Luuk. 12:13). Jeesus vastasi viittaamalla miehen ongelman ytimeen: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.” (Luuk. 12:15.) Sen jälkeen Hän esitti vertauksen hullusta rikkaasta miehestä (ks. Luuk. 12:16–21).
Yksi syy, miksi Jumala piti vertauksen rikasta miestä hulluna, oli ehkä miehen itsekkyys. Kohdassa Luuk. 12:17–19 rikas mies tuntuu rakastavan sanoja minä ja minun ja puhuu koko ajan vain itsestään paljastaen itsekkyytensä.11 Paitsi että mies oli täynnä itseään, hän ei edes tajunnut rikkauksiensa lähdettä. Hän ei millään tavalla tunnustanut, kuten Vapahtaja teki, että juuri maasta hän sai ”hyvän sadon” (Luuk. 12:16), eikä hän kiittänyt Herraa siitä, että Hän oli luonut maan, jossa hänen satonsa kasvoi. Lopulta mies sai tuomionsa, ei ajallisten elintarvikkeidensa viisaasta varastoinnista vaan siitä, ettei hän ollut valmistautunut hengellisesti tulevaa varten. Mies, ”jolla ei ole aarretta Jumalan luona” (Luuk. 12:21), menetti lopulta paitsi aarteen, jonka hän oli väliaikaisesti koonnut maan päällä, myös ”[aarteen taivaassa], joka ei ehdy” (Luuk. 12:33). Hänen elämässään tekemänsä valinnat jättivät hänet rutiköyhäksi iankaikkisuudessa.
Päinvastoin kuin hullu rikas mies, joka haali aineellista omaisuutta ennen odottamatonta kuolemaansa, Jeesus kulki tarkoituksella kohti kuolemaansa antaen tietoisesti Jumalalle kaiken, mitä Hänellä oli ja mikä Hän oli – myös oman henkensä ja tahtonsa viimeistä piirtoa myöten (ks. Luuk. 22:42; Moosia 15:7). Hän julisti: ”Mutta minut on kasteella kastettava – ja missä ahdistuksessa olenkaan, ennen kuin olen sen läpi käynyt!” (Luuk. 12:50.) Koska Jeesus oli jo saanut vesikasteen, Hän viittasi tällä sovitukseensa. Pian Hän laskeutuisi kaiken alapuolelle ja Hänen ruumiinsa peittyisi verestä ja hiestä, kun Hän kärsisi meidän syntiemme tähden ja kokisi meidän tuskamme ja ahdinkomme.12
Myöhemmin, kun jotkut fariseukset varoittivat Jeesusta, että Herodes Antipas halusi surmauttaa Hänet, Vapahtaja vakuutti yksinkertaisesti, että Hän pyrkisi edelleen joka tilanteessa opettamaan, siunaamaan ja parantamaan muita (ks. Luuk. 13:31–33). Hän viettäisi kuolevaisen elämänsä viimeiset päivät – samoin kuin kaikki aiemmatkin päivät – palvelemalla muita.
Lähestyessään Jerusalemia Jeesus opasti opetuslapsiaan laskemaan opetuslapseuden hinnan – harkitsemaan tarkkaan päätöstään seurata Häntä (ks. Luuk. 14:25–28). Hän ei yrittänyt kaunistella sitä vaikeaa todellisuutta, jonka he joutuisivat kohtaamaan, jos he jatkaisivat Hänen opetuslapsinaan. Sen sijaan Hän julisti lujasti: ”Yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on” (Luuk. 14:33). Kuitenkin Vapahtaja on myös luvannut, että kun me kadotamme itsemme opetuslapseuden matkalla, me saamme sen tilalle hyvin paljon muuta (ks. Luuk. 9:24). Niihin siunauksiin, jotka Hän on luvannut opetuslapsilleen, kuuluvat rauha tässä maailmassa ja iankaikkinen elämä tulevassa maailmassa (ks. OL 59:23).
Vaikka meillä ei olekaan tilaisuutta kulkea Jeesuksen Kristuksen rinnalla kohti Jerusalemia, voimme osoittaa halumme jäljitellä tuota matkaa omassa elämässämme. Se, että muistamme Vapahtajan halun tehdä uhrauksia ja palvella taivaallisen Isän halun mukaan, voi antaa meille voimia mennä ja tehdä samoin (ks. Luuk. 10:37).