Tie Palmyraan
Provon lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa 15. helmikuuta 2014 pidetystä puheesta ”The Making of the Book of Mormon, Joseph Smith, and You” [Mormonin kirjan syntyvaiheet, Joseph Smith ja sinä]. Matthew S. Holland on Utah Valley -yliopiston rehtori.
Tie Palmyraan – ensimmäisen näyn tapahtumapaikalle ja kultalevyjen sijaintipaikalle – oli Joseph Smithille ja hänen perheelleen kaikkea muuta kuin ihana ja valoisa tie.
Valokuva George Anderson, kirkon historian museon luvalla
Siitä ei ole epäilystäkään. Olitpa kokoaikainen lähetyssaarnaaja tai et, kaikki myöhempien aikojen pyhät on kutsuttu viemään Herran Jeesuksen Kristuksen sanomaa ”kaikkialle maailmaan” (Matt. 24:14). Meidät on kutsuttu kertomaan muille Hänen evankeliuminsa turmeltumattomista periaatteista ja kirkon järjestämiseen liittyvistä käytännöistä Hänen nimessään. Niin tehdessämme meidän täytyy myös muistaa, että on ehdottoman välttämätöntä opettaa ja todistaa, että Joseph Smith oli Hänen välikappaleensa noiden turmeltumattomien periaatteiden ja kirkon järjestämiseen liittyvien käytäntöjen palauttamisessa maan päälle.
Koska paljon on kyseessä, sinun olisi viisasta kysyä itseltäsi, oletko valmis astumaan esiin ja julistamaan varmalla vakaumuksella ja vetoavan rohkeasti, että tuon ”kauniin, kirkkaan päivän aamuna aikaisin keväällä tuhatkahdeksansataakaksikymmentä”1 Joseph Smith meni suojaisaan metsikköön, polvistui rukoukseen, eikä maailma ollut enää entisensä. Jotta olisit sellainen Jumalan palvelija, jollaiseksi sinut on kutsuttu, sinun täytyy olla valmis tekemään niin.
Päätä nyt perehtyä profeetta Joseph Smithin elämään. Hänen elämässään on enemmän voimaa ja viisautta kuin kenenkään muun elämässä, paitsi itse Vapahtajan. Kun tutustut vilpittömästi ja rukoillen Josephin elämän yksityiskohtiin, lupaan sinulle, että huomaat kiintymyksesi ja ihailusi häntä kohtaan kasvavan. Saat lohtua ja kannustusta elämässäsi ja palvelemisessasi kokemiisi erityisen vaikeisiin päiviin ja ymmärrät paremmin niiden nykypäivän arvostelijoiden pilkkaa, jotka ovat aivan varmoja siitä, että maailmallinen todistusaineisto osoittaa, ettei Joseph voinut olla sitä, mitä hän väitti olevansa. Pidä nuo asiat mielessäsi, kun saat välähdyksiä tuon mitä merkittävimmän miehen elämästä.
Tuskien tie
Voimme hyvinkin uskoa, että ensimmäisen näyn aamu oli yhtä kirkas ja idyllinen kuin millaisena kirkon laulu ”Joseph Smithin ensimmäinen rukous”2 sen esittää. Mutta nauttiessamme tuosta mielikuvasta emme saa unohtaa, mitä vaadittiin, ennen kuin oltiin tuossa aamussa. Tie Palmyraan – tämän pyhän, ainutlaatuisen hetken tapahtumapaikalle – oli tälle poikaprofeetalle ja hänen perheelleen kaikkea muuta kuin ihana ja valoisa tie.
Profeetan vanhemmat Joseph Smith vanhempi ja Lucy Mack Smith solmivat avioliiton vuonna 1796 Tunbridgessä Vermontin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Kun Smithit olivat viljelleet maata kuusi vuotta kohtalaisella menestyksellä, he muuttivat lähellä sijaitsevaan Randolphiin ja ryhtyivät pitämään kauppaa.3
Kauppatavarat, jotka Joseph vanhempi oli hankkinut Bostonista saamiensa lainojen avulla, päätyivät nopeasti innokkaille uusille asiakkaille, jotka eivät maksaneet käteisellä vaan lupasivat maksaa heti kun saisivat satonsa kasvukauden päätyttyä. Odotellessaan luvattuja rahoja, joilla maksaisi velkansa, Joseph vanhempi innostui uudesta sijoitustilaisuudesta.
Noihin aikoihin kiinalaismarkkinoilla oli kova kysyntä tietynlaisesta ginsengjuuresta. Vaikka Joseph vanhempi oli saanut välittäjältä 3 000 dollarin käteistarjouksen keräämästään ginsengjuuresta ja sen valmistelemisesta kuljetusta varten, hän valitsi riskialttiimman mutta mahdollisesti tuottavamman keinon. Hän päätti itse viedä tuotteet New Yorkiin ja tehdä laivan kapteenin kanssa sopimuksen siitä, että tämä myisi ne Kiinassa hänen puolestaan. Ilman muita välikäsiä hän saattaisi ansaita jopa 4 500 dollaria – mikä oli siihen aikaan valtava summa.4
Olipa se huonoa onnea tai ilkeää vehkeilyä, Joseph vanhemman tavaratoimitus päätyi samaan laivaan kuin sen välittäjän poika, jonka tarjouksen hän oli hylännyt. Tämä poika käytti tilaisuutta hyväkseen ja myi Smithien ginsengjuuren Kiinassa ”hyvään hintaan” pitäen rahat itsellään. Hän sepitteli tarinoita hankkeen epäonnistumisesta ja siitä, että oli saanut korvauksena vain laatikollisen teetä.5
Samaan aikaan kun tämä huijaus tuli tietoon, Smithin kaupassa jouduttiin maksamaan lasku suuresta tavaraerästä. Lainanantajien vaatiessa maksua Smithit joutuivat epätoivoiseen tilanteeseen. Maksaakseen velkansa Lucy luopui häälahjaksi saamastaan ja vuosia säästämästään 1 000 dollarista ja Joseph hyväksyi 800 dollarin tarjouksen perheen maatilasta Tunbridgessä.6 Maatila oli ainoa asia, joka olisi taannut edes jonkinlaisen taloudellisen vakauden ja pitkäaikaisen turvapaikan Amerikan rajaseudun alkuaikojen usein karussa maailmassa. Smithit olivat nyt varattomia ja maattomia, ja heidän täytyi 14 vuoden aikana muuttaa kahdeksan kertaa, kun he etsivät jatkuvasti keinoa perheensä elättämiseksi.
Ainakin yksi noista muutoista johtui vuoden 1813 lavantautiepidemian sairauskulujen aiheuttamista maksuvaikeuksista. Tauti iski ankarasti kaikkiin Smithin perheen lapsiin. Joitakin viikkoja sen jälkeen kun Josephin kuume oli laskenut, hän tunsi voimakasta kipua olkapäässään. Paikallinen lääkäri arveli virheellisesti kivun johtuvan venähdyksestä. Kaksi viikkoa myöhemmin, kun kipu oli yltynyt äärimmäisen tuskalliseksi, lääkäri palasi ja huomasi tulehduksen, joka liittyi Josephin pitkään jatkuneeseen kuumeeseen.7
Kipeän kohdan puhkaiseminen tuotti litran verran märkivää nestettä, mutta toimenpide ei ollut riittävä, ja tulehdus siirtyi Josephin vasempaan sääreen. Sen hoitamiseksi paikalle kutsuttiin kirurgi. Hän teki 20 sentin viillon polvesta nilkkaan asti, mikä helpotti kipua jonkin verran. Mutta valitettavasti tulehdus iski luuhun.8
Tässä vaiheessa perhe kysyi uusinta lääketieteellistä neuvoa Dartmouthin lääketieteellisen tiedekunnan johtajilta. Lucy vaati, ettei kaikkein johdonmukaisinta ja tavanomaisinta toimenpidettä, amputaatiota, tehtäisi. Sen sijaan Smithit halusivat kokeilla uutta ja tuskallista toimenpidettä – joka ei taannut onnistumista. Lääkärit leikkaisivat Josephin säären auki ja poraisivat kaksi reikää kummallekin puolelle luuta. Sen jälkeen he hakkaisivat luusta kolme suurta palasta poistaakseen koko tulehtuneen alueen.9
Kaikki tämä tehtäisiin ilman nykyaikaisen nukutuksen suomia etuja. Sen vuoksi perhettä kehotettiin antamaan Josephille alkoholia tai sitomaan hänet vuoteeseen, jottei hän rimpuilisi kivusta vaativan toimenpiteen aikana. Vasta seitsemänvuotias Joseph kieltäytyi kummastakin vaihtoehdosta. Sen sijaan hän pyysi kahta asiaa – että hänen isänsä pitelisi häntä sylissään ja että hänen äitinsä poistuisi huoneesta.10
Yksityiskohta Liz Lemon Swindlen teoksesta Jos isä pitää minua sylissään; valokuva Alan Day, kirkon historian museon LUVALLA
Koska Joseph huusi niin tuskaisesti, ettei äiti enää voinut pysytellä poissa, äiti kävi huoneessa kaksi kertaa pojan vastusteluista huolimatta. Se, mitä hän näki, syöpyi lähtemättömästi hänen muistiinsa. Joseph makasi verisellä vuoteella ”kalpeana kuin ruumis, suurten hikikarpaloiden – – vieriessä poskilla, kasvonpiirteet äärimmäisen tuskan vääristäminä”11. Onneksi leikkaus onnistui, mutta Joseph joutui käyttämään kainalosauvoja seuraavat kolme vuotta.
Tämän koettelemuksen jälkeen perhe toivoi, että uusi alku Norwichissa Vermontissa soisi heille vihdoin heidän niin kovasti kaipaamaansa vakautta ja vaurautta. Mutta jälleen kerran heidän toiveensa raukesivat. Heti ensimmäisenä vuonna, kun he yrittivät viljellä maata vuokraamallaan tilalla, heidän satonsa epäonnistui. Heidän satonsa epäonnistui seuraavanakin vuonna. Kolmantena vuonna, 1816, Joseph Smith vanhempi päätti yrittää vielä kerran vakuuttuneena siitä, että asioiden yksinkertaisesti täytyi sujua paremmin.12
Vuonna 1815 Tamboran tulivuori Indonesiassa toisella puolella maailmaa oli purkautunut ja syössyt tonneittain tuhkaa ilmakehään, mikä sekoitti maapallon ilmastoa. Vuoden 1816 kesäkuusta elokuuhun – aikana, jota myöhemmin alettiin kutsua vuodeksi, ”jolloin ei tullut lainkaan kesää” – neljä tuhoisaa hallaa iski Uuteen-Englantiin pilaten jälleen kesän sadon.13
Tuli nälänhätä, ja tuhansien ihmisten lähtiessä pois Vermontista Joseph vanhempi otti siihen mennessä kaikkein uskaliaimman askeleensa. Hän päätti lähteä alueelta, jossa hänen sukulaisiaan ja ystäviään asui noin 30 kilometrin etäisyydellä, ja jättää viljelymaan, jonka hän oli tuntenut suurimman osan aikuiselämästään. Hän suuntasi liki 500 kilometriä lounaaseen, New Yorkin osavaltion pohjoisosissa sijaitsevaan Palmyran kaupunkiin. Kerrottiin, että siellä maaperä oli viljavaa ja pitkäaikaisia lainoja oli helposti saatavilla. Pakon sanelemana Joseph vanhempi lähti ennen muita jättäen jälkeensä Lucyn ja kahdeksan lasta, jotka pakkaisivat perheen tavarat ja seuraisivat perässä.14
Talvella Lucy ja hänen pieni urhoollinen joukkonsa sitten lastasivat koko omaisuutensa rekeen ja myöhemmin vankkureihin. Kun Lucy sai velat maksetuiksi usealle lainanantajalle, hänelle jäi hyvin vähän matkarahaa. Loppumatkasta hän joutui luopumaan joistakin vaatteista ja lääkkeistä voidakseen maksaa majatalonpitäjille. Hän muisteli saapuneensa Palmyraan omistaen ”rahaa vain pari senttiä”.15
Matkan varrella rekeä ajamaan palkattu mies pakotti nuoren Josephin tekemään tilaa kahdelle sievälle Gatesin tytölle, jotka olivat perheineen menossa samaan suuntaan. Joseph – jonka jalka ei vielä ollut täysin kunnossa – joutui linkuttamaan ”lumen läpi lähes 65 kilometriä päivässä usean päivän ajan”. Hän kutsui kokemaansa ”mitä tuskallisimmaksi uupumukseksi ja kivuksi”.16
Kun Josephin uskolliset vanhemmat veljet Hyrum ja Alvin pyysivät miestä heltymään, tämä löi heidät maahan piiskansa kädensijan voimakkaalla iskulla. Mies jätti perheen Uticassa, kun kävi ilmi, että Lucyn rahat olivat lopussa. Sitä ennen hän kuitenkin yritti varastaa heidän vankkurinsa ja heitti heidän tavaransa maahan.17 Jotenkin perhe onnistui jatkamaan matkaansa, kunnes he kaikki saapuivat turvallisesti Palmyraan lysähtäen kyynelsilmin Joseph Smith vanhemman käsivarsien suojiin.
Ehkä kaikkein sydäntäsärkevin yksityiskohta tästä matkasta löytyy kuitenkin vain vähän huomiota saaneesta jälkikirjoituksesta, jonka Joseph lisäsi myöhemmin perheensä alkuperäiseen matkakertomukseen: ”Matkallamme Uticasta minun piti nousta seurueen viimeisen reen kyytiin, mutta kun reki, jota ajoi yksi Gatesin pojista, tuli kohdalleni, iskeydyin maahan, ja minun täytyi maata verissäni, kunnes eräs muukalainen tuli ja nosti minut ylös ja kantoi minut Palmyran kaupunkiin.”18 Tämän merkitys kannattaa muistaa.
Korvaamattoman arvokas aarre
Yksityiskohta Liz Lemon Swindlen teoksesta Jos isä pitää minua sylissään; valokuva Alan Day, kirkon historian museon LUVALLA
Kolmisen kilometriä etelään Palmyran keskustasta on lehto, jossa saataisiin aikanaan yksi ihmiskunnan historian suurenmoisimmista näyistä. Viitisen kilometriä siitä eteenpäin on Kumorankukkula, siihen aikaan vielä tuntemattomien kultalevyjen sijaintipaikka.
Kun Joseph saapui Palmyraan, Herra oli tuonut ennalta asetetun profeettansa paikkaan, jossa sijaitsi mittaamattoman arvokas aarre. Tämä aarre olisi merkkinä siitä, että vuosisatoja kestäneen yleisen hengellisen pimeyden ja hämmennyksen jälkeen taivaat olivat jälleen avoinna. Tämä aarre osoittaisi, että Jeesuksen palvelutyö oli paljon laajempi sekä opillisesti että maantieteellisesti, kuin sen ajan kristilliset kirkot saattoivat mitenkään tietää. Tämä aarre vakuuttaisi, että Jumala toimii aktiivisesti ihmeellisellä tavalla ihmisten keskuudessa eri aikoina, eri kielten parissa ja eri maanosissa. Ja tämä aarre antaisi lupauksen opetuksista, jotka ovat niin turmeltumattomia ja voimallisia, että niiden kylväminen syvälle sieluun muuttaisi koko ihmisen, sillä hän maistaisi jotakin niin herkullista, että siitä tulisi parhain ja verrattomin juhla-ateria, mitä toivoa saattaa.
Kuolevaisin ajatuksin voisimme tuntea kiusausta kuvitella, että sellaiselle miehelle ja sellaiselle hetkelle olisi voinut sopia paremmin tie, joka olisi ollut helpompi, suorempi ja maineikkaampi. Kun ajatellaan niitä maailmaa muuttavia tapahtumia, jotka alkaisivat pian sen seurauksena, että tuo poika oli tuolloin saapunut tuohon kaupunkiin, niin eikö Herra, joka hyvin huolellisesti järjesti kultalevyjen paikoilleen asettamisen yli tuhat vuotta aiemmin, olisi voinut suoda hänelle suoremman, mukavamman ja maineikkaamman tavan saapua paikalle?
Kyllä, Herra olisi varmasti voinut tehdä niin, mutta Hän ei tehnyt sitä.
Joseph ei saanut merkittävää, profeetallista voitelua lapsuudessaan (ks. 1. Sam. 16:11–13). Ei ollut mitään opastavaa unta, joka olisi osoittanut Josephille luvatun maan (ks. 1. Nefi 5:4–5). Hänen perheellään ei ollut ihmeellistä Liahonaa, joka olisi auttanut heitä välttämään harha-askelia matkan varrella (ks. 1. Nefi 16:10; Alma 37:38). Eikä hän todellakaan saanut ajaa upeassa avoautossa pitkin aurinkoista, hyvin järjestettyä paraatireittiä, jossa ihmisjoukot hurraisivat tienvierustoilla riemuitsevin tervetulotoivotuksin.
Sen sijaan Joseph ja hänen perheensä kulkivat pitkin villisti mutkittelevaa murheiden tietä, jonka varrella oli huonoa onnea, sairauksia, kehnoja valintoja, luonnonkatastrofeja, musertavaa tuskaa, sydämetöntä epäoikeudenmukaisuutta, jatkuvaa vierauden tunnetta ja hellittämätöntä köyhyyttä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Smithin perhe olisi elänyt jatkuvassa äärimmäisen kurjuuden noidankehässä; niin ei ollut. Mutta tie Palmyraan oli kaikkea muuta kuin suora, menestyksekäs ja julkisesti huomattu. Nimettömän muukalaisen täytyi kirjaimellisesti kantaa rampa, ontuva ja verinen profeetta vertaansa vailla olevaan tapaamiseen kohtalonsa kanssa.
Muistakaa tämä ehkä ensimmäisenä opetuksena Josephin elämästä ja Mormonin kirjan esiintulosta. Epäonnistumisista, onnettomuuksista ja katkerasta vastustuksesta huolimatta – ja monessa tapauksessa juuri niiden ansiosta – Joseph Smith päätyi tarkalleen sinne, missä hänen täytyi olla täyttääkseen tehtävänsä. Jos siis nyt tai jonakin päivänä tulevaisuudessa katsot ympärillesi ja huomaat, että jotkut ehkä vähemmän uskolliset tuttavat menestyvät työssään, vaikka sinä olet juuri menettänyt työpaikkasi; jos vaikea sairaus vie sinut vuoteeseen juuri kun sinulla olisi tärkeitä palvelutehtäviä suoritettavana; jos kutsu merkittävään asemaan esitetäänkin jollekulle toiselle; jos lähetystyötoveri näyttää oppivan kielen nopeammin; jos hyvää tarkoittavat teot jotenkin johtavat onnettomaan tilanteeseen toisen seurakunnan jäsenen, naapurin tai tutkijan kanssa; jos kotoa saapuneet viestit kertovat taloudellisesta takaiskusta tai kuolevaisuuden murhenäytelmästä, etkä voi asialle mitään; tai jos päivä toisensa jälkeen sinusta yksinkertaisesti tuntuu siltä kuin olisit mitätön ja nääntynyt taustanäyttelijä evankeliumin näytelmässä, joka näyttää oikeastaan olevan tehty muiden onnea silmällä pitäen, niin tiedä tämä: monia vastaavia asioita koki myös Joseph Smith samalla kun häntä johdatettiin näyttämölle, jossa tapahtui kaikkein ylimaallisin asia maan päällä liki 2 000 vuoteen Golgatan ja puutarhahaudan tapahtumien jälkeen.
Sanot ehkä: ”Mutta minun elämäni ja tehtäväni maan päällä ei koskaan tule olemaan samanlainen kuin profeetta Josephin oli.”
Todennäköisesti se on totta. Mutta sekin on totta, että Jumala välittää sinun elämästäsi. Sinun iankaikkiset mahdollisuutesi samoin kuin jokaisen sielun, jonka tapaat, ovat aivan yhtä tärkeitä ja merkittäviä kuin profeetta Josephinkin. Niinpä et rakkaan Josephimme tavoin saa koskaan luovuttaa, antaa periksi tai luopua, kun elämä yleensä tai lähetystyö etenkin muuttuu äärimmäisen tuskalliseksi, hämmentäväksi tai tylsäksi. Sen sijaan, kuten Paavali opettaa, sinun täytyy ymmärtää, että ”kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen” (Room. 8:28, kursivointi lisätty).
Aivan samoin kuin nuoren Joseph Smithin kohdalla, Jumala muokkaa ja ohjaa sinua joka ainoa päivä loistokkaampaa tarkoitusta varten kuin tiedätkään!
Kolmena vuonna epäonnistuneen sadon jälkeen Joseph Smith vanhempi otti uskaliaan askeleen ja muutti perheineen Vermontista liki 500 kilometriä lounaaseen, New Yorkin osavaltion pohjoisosissa sijaitsevaan Palmyran kaupunkiin.
Kun Joseph Smith saapui Palmyraan, Herra oli tuonut ennalta asetetun profeettansa paikkaan, jossa – läheisellä kukkulalla – sijaitsi mittaamattoman arvokas aarre.
Valokuva Kumorankukkulasta, kirkon historian museon luvalla
Yksityiskohta Liz Lemon Swindlen teoksesta Jos isä pitää minua sylissään; valokuva Alan Day, kirkon historian museon LUVALLA
Vähän matkaa etelään Palmyrasta on lehto, jossa saataisiin aikanaan yksi ihmiskunnan historian suurenmoisimmista näyistä.
Vermont
New York
Tunbridge
Randolph
Norwich
Palmyra
Utica