Kirkko on täällä?
Jon Evans, Kalifornia, USA
Kuvitus Allen Garns
Liityin kirkkoon 36-vuotiaana, ja toisinaan tunsin hengellistä vahvuutta. Muina aikoina toimin vain rutiininomaisesti. Kiireisen työaikatauluni, vaimoni uuden työuran alkamisen, heikon terveyden ja muiden haasteiden keskellä minulla alkoi olla hengellisiä vaikeuksia. Kävin kirkossa ja autoin diakonien koorumin opettamisessa, mutta enempää en jaksanutkaan. En jaksanut avata pyhiä kirjoituksiani tai polvistua rukoukseen.
Minulla oli yhä vaikeuksia, kun lähdin työmatkalle Pohjois-Chileen. Copiapón lentoasemalta ajoimme kahden tunnin matkan päähän aurinkopaneelien asennustyömaalle Atacaman autiomaahan Chilessä. Yllätyin, kuinka syrjäistä tämä seutu oli – vain punaista autiomaata kilometri toisensa jälkeen. Maiseman autius hämmästytti.
Kun olimme olleet siellä noin viikon, ajoimme lähimpään kaupunkiin hankkimaan tarvikkeita. Siellä näin rakennuksen, joka kiinnitti huomioni. Pyysin kuljettajaa ajamaan sivuun. Rakennukseen kuului kaunis tontti, jota ympäröi musta rauta-aita. Rakennuksen edustalla oli tuttu kyltti: ”La Iglesia de Jesucristo de los Santos de los Últimos Días” eli ”Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko”.
”Kirkko on täällä?” ajattelin. Olin ihmeissäni, että kirkko oli onnistunut tulemaan tähän syrjäiseen maailmankolkkaan. Otin kuvan seurakuntakeskuksesta ja lähetin sen vaimolleni. Hänen vastauksellaan oli minuun syvällinen vaikutus: ”Taivaallinen Isä tuntee kansansa kaikkialla.”
Tämä oli suora sanoma minulle taivaalliselta Isältäni. Päivittäisen elämäni kiireessä olin unohtanut ja minua piti muistuttaa, että taivaallinen Isä rakastaa kaikkia lapsiaan. Hän rakastaa niitä pyhiä siinä pienessä ja syrjäisessä kaupungissa keskellä autiomaata, ja Hän rakastaa myös minua.
Sinä iltana polvistuin ja kiitin taivaallista Isää siunauksista, joita Hän oli antanut minulle sinä päivänä. Tieto siitä, että Hän rakastaa minua, on auttanut minua vahvistamaan jälleen hengellisyyttäni, ja se vahvistaa minua edelleen joka päivä.