2020
Kuinka löysin uskon, kun minusta tuntui kuin olisin menettänyt kaiken
Helmikuu 2020


Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille

Kuinka löysin uskon, kun minusta tuntui kuin olisin menettänyt kaiken

Käteni menettäminen ja rakkaiden ihmisten menettäminen olivat vaikeita haasteita, mutta taivaallinen Isä auttoi minua muuttumaan parempaan suuntaan.

Kun yhtenä iltana polvistuin vuoteeni viereen pyytämään taivaalliselta Isältä, että Hän auttaisi minua saamaan vahvemman uskon, muistin Uudesta testamentista kohdan, jossa eräät opetuslapset pyysivät Jeesusta Kristusta antamaan heille vahvemman uskon (ks. Luuk. 17:5). Minulla ei ollut aavistustakaan, että pian tuon rukouksen jälkeen kohtaisin joitakin elämäni vaikeimmista koettelemuksista. Olen hyvin kiitollinen siitä, että olin jo pyrkinyt vahvistamaan uskoani Vapahtajaan, kun nuo koettelemukset tulivat, koska en tiedä, kuinka olisin selviytynyt niistä ilman taivaallisen Isäni apua.

Muutama päivä tuon rukouksen jälkeen jouduin kauheaan onnettomuuteen, jossa olin menettää koko vasemman käteni, ja kaikki sormet siitä kädestä oli amputoitava. Selvästikään elämäni ei olisi koskaan enää entisensä. Vaikka tunsin taivaallisen Isäni, perheeni ja ystävieni rakkautta monien leikkausten ja hoitojen läpikäynnin aikana, minulla oli todella vaikeaa.

Yhtenä päivänä, kun lääkärini oli kertonut, että tarvitsisin fysioterapiaa kuukausien ajan, lähdin kotiin kyynelissä ja kysyin taivaalliselta Isältä: ”Kuinka kauan minun pitää kestää tätä?” Välittömästi olin kuulevinani lempeän ja selkeän äänen sanovan: ”Sinä et voi edistyä ilman koettelemuksia. Sinä tarvitset niitä vieläkin enemmän.”

En saattanut uskoa, että olin saanut heti vastauksen rukoukseeni. Sillä hetkellä päätin kulkea eteenpäin uskossa. Päätin lähettää lähetystyöhakemukseni uudelleen ja palvella Jumalaa haasteistani huolimatta. Muutamaa kuukautta myöhemmin sain lähetystyökutsuni Guatemalan eteläiselle lähetyskentälle Guatemalaan! Mutta siihen vaiheeseen pääseminenkään ei ollut helppoa. Minulta vaadittiin paljon urheutta ja rohkeutta hyväksyä tilanteeni, unohtaa itseni ja kutsua muita seuraamaan Kristusta.

Muistin, että pystyn tekemään vaikeita asioita

Lähetystyöni oli suurenmoinen. Opin arvostamaan evankeliumin periaatteita vieläkin enemmän ja sain itseluottamusta lausua todistukseni ja tuoda toivoa monille ihmisille, jotka eivät tienneet, mistä sitä löytäisi. Tunsin taivaallisen Isän muuttavan sydäntäni. Vasta silloin sain kokea, miltä tuntuu rakastaa täysin vieraita ihmisiä ja olla halukas antamaan epäröimättä kaikkensa heidän hyväkseen – kävelemällä päivä toisensa jälkeen sateessa ja paisteessa jalat väsyneinä ja kipeinä.

Kun lähetystyöni päättyi, kaikki nuo kokemukset auttoivat minua pysymään toiveikkaana kaoottisessa ja pinnallisessa maailmassa, joka odotti kotona. Palasin kotiin perheelleni ja maalleni hyvin vaikeana aikana. Maassa oli monia poliittisia ja taloudellisia ongelmia, ja monet perheet olivat muuttamassa muihin maihin työpaikkojen ja koulutusmahdollisuuksien puutteen vuoksi. En voinut uskoa, että asiat olivat muuttuneet niin paljon niin lyhyessä ajassa jopa oman perheeni keskuudessa. Lisäksi jotkut rakkaistani ja ystävistäni olivat kuolleet. Olin musertua kaikkien minua ympäröivien vaikeuksien vuoksi.

Yhtenä päivänä, kun tunsin itseni lannistuneeksi, otin opiskeluvihkoni ja aloin kirjoittaa sydämeni tunteista. Ajattelin niitä monia kokemuksia, joita minulla oli ollut palvellessani muita lähetystyössä. Noiden erityisten kokemusten muisteleminen oli juuri sitä, mitä tarvitsin kadottaakseni itseni vieläkin täydemmin Hänen työssään, palvellakseni ja jatkaakseni niiden lahjojen kehittämistä, joilla Hän on siunannut minua. Tuona päivänä mieleeni palasi erityisesti eräs hyvin tärkeä ilmaus, jota lähetysjohtajani vaimo oli aina toistanut meille: ”Te pystytte tekemään vaikeita asioita.” Olen yrittänyt muistaa sen jatkuvasti, myös opetellessani käyttämään käsiproteesia ja yrittäessäni elää normaalia elämää.

Muuttumista parempaan suuntaan

Kaikissa kohtaamissani vastoinkäymisissä todistukseni on vahvistunut – etenkin uskoni ihmeisiin. Ihmeitä tapahtuu, jos ryhdymme tekemään jotakin päättäväisinä, johdonmukaisesti ja uskoen. Niillä, jotka uskovat taivaalliseen Isään, voi aina olla toivoa olosuhteista riippumatta.

Tiedän, että koettelemukset maanpäällisessä elämässäni jatkuvat, mutta minun ei pidä pelätä, koska koettelemukset voivat tuoda meitä lähemmäksi taivaallista Isää. Hän voi auttaa meitä tietämään, kuinka edistyä. Onnettomuuteni ja jokainen vaikea haaste, joista olen selviytynyt sen jälkeen, muistuttavat minua kääntymään taivaallisen Isän puoleen saadakseni apua. Ja Hän on auttanut minua muuttumaan parempaan suuntaan. Olen hyvin iloinen siitä, että rukoilin vahvempaa uskoa, ja tiedän koettelemusteni perusteella, että olen pystynyt palvelemaan taivaallista Isää ja pääsemään hyvin paljon lähemmäksi Häntä. Huolimatta siitä, kuinka elämäni on muuttunut koettelemusteni johdosta, olen todella onnellinen ja hyvin kiitollinen siitä, että olen päässyt näin pitkälle taivaallisen Isän avulla. Maltan tuskin odottaa päivää, jolloin nousen kuolleista – kun pystyn näkemään Hänet jälleen ja sanomaan Hänelle: ”Kiitos! Kiitos, että teit minut nöyräksi, kiitos, että muovasit minua, kiitos, että ’vahvistit uskoani!’”