2020
Hän haluaa, että olen onnellinen
Helmikuu 2020


Hän haluaa, että olen onnellinen

Kuva
illustration of lungs

Kuva Getty Images

Kun minua kiidätettiin ensiapuun molempien keuhkojeni painuttua kasaan, ajattelin, että elämäni oli lopussa. En ollut vielä emotionaalisesti tai hengellisesti valmis siihen, mutta kehoni oli pettämässä minut. Perheelleni oli vaikeaa nähdä minut siinä tilassa, mutta he pysyivät vahvoina, ja minua siunattiin niin, että jäin henkiin.

Kamppailuni eivät päättyneet siihen. Siitä asti olen joutunut elämään vain yhden toimivan keuhkon ja kieron selkärangan varassa. Jokainen päivä on tuskallinen ja vaikea. Ajattelin kerran, että minun olisi parempi olla kuollut kuin kärsiä jatkuvasti. Tunsin itseni heikoksi, en vain fyysisesti vaan myös henkisesti ja hengellisesti. Menetin toivon ja luottamuksen. Aloin työntää elämästäni pois ihmisiä, jotka kannustivat minua. Mutta perheeni ei koskaan antanut periksi kohdallani. He rakastivat minua ja huolehtivat minusta, ja ystäväni tukivat minua jatkuvasti. Siitä huolimatta minusta yhä tuntui, ettei tulevaisuuteni olisi niin kirkas kuin olin kuvitellut.

Yhtenä yönä olin todella alamaissa. Päätin, että minun pitää lukea patriarkallinen siunaukseni. Kyyneleet kihosivat silmiini heti, kun luin muutaman ensimmäisen rivin: ”Isämme taivaassa välittää sinusta ja rakastaa sinua. Hän haluaa, että olet onnellinen tässä elämässä.”

Sillä hetkellä tajusin, että taivaallisella Isällä on todellakin hyvin kirkas tulevaisuus varattuna minulle ja ihmeellisiä siunauksia, joita voin odottaa saavani, kunhan seuraan polkua, jota Hän haluaa minun kulkevan.

Isämme taivaassa tiesi, että meillä kaikilla olisi ongelmia, joten Hän lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen kärsimään meidän puolestamme ja lohduttamaan meitä. Niin suuresti He rakastavat meitä. Minulla saattaa edelleenkin olla vaikeaa jokaisena elämäni päivänä täällä maan päällä, mutta minä tiedän, että He rakastavat minua aina ja että kaikki Heidän lupauksensa täyttyvät, jos pidän pintani ja seuraan Heitä.

Tulosta