Temppeli Ítaloa varten
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Hän malttoi tuskin odottaa, että pääsisi jonakin päivänä sinne sisälle!
”Kun kasvan, käydä saanhan Mä kerran temppeliin” (Lasten laulukirja, s. 99).
Ítalo oli innoissaan seurakunnan temppelimatkasta. He olivat menossa Recifen temppeliin Brasiliassa. Sinne oli 15 tunnin matka!
Ítalo, hänen isoveljensä Henrique ja heidän vanhempansa lähtivät kotoa aamuvarhaisella. Heidän matkustaessaan Ítalo ajatteli ajattelemistaan sitä, mitä äiti oli hänelle sanonut. ”Tänä vuonna näet, kuinka kaunis temppeli on ulkopuolelta”, äiti sanoi. ”Ensi vuonna olet riittävän vanha näkemään, kuinka kaunis se on sisäpuolelta.”
Ítalo ei ollut nähnyt aiemmin yhtään temppeliä. Mutta hän oli seurannut, kun uutta temppeliä rakennettiin Fortalezaan, missä hänen perheensä asui. Se oli ihmeellistä!
He pysähtyivät lounaalle. Ítalo sai lempiruokaansa feijoadaa, mustapapupataa, jota tarjotaan riisin ja appelsiinien kanssa. Syödessään hän ajatteli edelleenkin temppeliä. Kun Fortalezan temppeli viimein vihittäisiin, se olisi temppeli, jossa hänen perheensä voisi käydä yhä uudelleen. Heidän ei tarvitsisi ajaa näin pitkää matkaa.
Aurinko oli laskemassa, kun Ítalo ja hänen perheensä saapuivat temppelille Recifessä. ”Que bonito!” Ítalo sanoi. ”Kuinka kaunis!” Hän oli yhtä hymyä.
Seuraavana aamuna äiti vei Ítalon lasten odotustilaan. ”Vaikka et pääsekään vielä sisälle temppeliin”, äiti sanoi, ”niin yritä tuntea erityinen henki, kun olet temppelialueella.” Sitten muut Ítalon perheestä menivät sisälle temppeliin.
Mukavat temppelityöntekijät huolehtivat Ítalosta ja muista lapsista näiden odottaessa temppelillä. He lukivat kertomuksia Livro de Mórmonista (Mormonin kirjasta). ”Pyhien kirjoitusten lukeminen on hyvä tapa valmistautua temppeliin”, Ítalo ajatteli. Hän tunsi olonsa rauhalliseksi ja turvalliseksi. Äiti on oikeassa, hän ajatteli. Täällä on rauhallista.
Sitten temppelityöntekijät veivät Ítalon ja muut lapset kävelylle temppelialueen ympäri. Silloin Ítalo huomasi temppelin sisäänkäynnin yläpuolella olevat sanat: ”Santidade ao Senhor. A casa do Senhor”, siinä sanottiin. ”Herralle pyhitetty, Herran huone.”
Ei ihme, että tunnen oloni täällä niin rauhalliseksi, hän ajatteli. Tämä on Jumalan huone.
Kun temppelimatka oli tehty, Ítalo ja hänen perheensä palasivat kotiin. Ítalo halusi muistaa, miltä hänestä oli tuntunut temppelin luona. Mitä hän voisi tehdä?
Toisinaan Ítalosta tuntui, että hän pystyi piirtämään tunteensa paremmin kuin hän osaisi kirjoittaa niistä. Niinpä hän piirsi kuvan temppelistä. Sitten hän näytti sen äidille ja isälle.
”Tämä muistuttaa minua siitä, minne haluan mennä”, hän sanoi. Hän piti kuvan huoneessaan paikassa, jossa hän voisi katsoa sitä joka päivä.
”Minä haluan olla valmis”, hän sanoi, ”koska haluan jonakin päivänä mennä sinne sisälle!”
Kuvitus Mitch Miller