2020
Minulla oli laiva rakennettavana
Helmikuu 2020


Minulla oli laiva raken‑nettavana

Nefin kokemus auttoi minua näkemään, kuinka minun tulee kohdata haasteita omassa elämässäni.

Kuva
young man looking at an ocean of money

Kuvitus Axel Rangel

Kun kerroin vanhemmilleni, että haluan palvella lähetystyössä, he eivät olleet iloisia. Perheestämme ainoastaan isoveljeni Ivan ja minä kuuluimme Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. Minä olin liittynyt kirkkoon 18-vuotiaana ja nyt, vuotta myöhemmin, olin päättänyt palvella kokoaikaisessa lähetystyössä. Vaikka vanhempani lopulta suostuivat siihen, että lähden, isä varoitti, että kun tulisin takaisin, hän ei voisi taata, että hän jatkaisi korkeakoulun lukukausimaksuni maksamista.

Tiesin kuitenkin, että jos palvelisin, niin Herra auttaisi minua.

Koko lähetystyöni ajan iloitsin siitä, kun näin ihmisten ottavan vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ja edistyvän kohti pelastusta. Kun palasin kotiin, aloitin taas opinnot. Mutta pian isäni sanoi, kuten hän oli varoittanut: ”Minä en pysty enää maksamaan.”

Kuinka se on mahdollista? ajattelin. Olin palvellut lähetystyössä. Olin tehnyt, mitä Herra halusi minun tekevän. Miksi näin tapahtui minulle?

Opiskele ja tee työtä

Sitten muistin, mitä olin lukenut Mormonin kirjasta. Nefi, joka oli pitänyt kaikki käskyt, sai käskyn rakentaa laivan, mitä hän ei ollut koskaan aiemmin tehnyt (ks. 1. Nefi 17:8, 49–51). Minusta tuntui siltä, että minullakin oli ”laiva” rakennettavana. Se oli valtava ongelma, jota en osannut ratkaista, joten rukoilin innoitusta.

Pian Ivan puhui kanssani. ”Juan Pablo, kuulin, ettei isämme aio maksaa lukukausimaksuasi”, hän sanoi.

”Se on totta”, vastasin. ”Kaikki taitaa olla kohdallani lopussa!”

Ivanin vastaus oli yksinkertainen, mutta se innoitti minua. ”Tiedätkö, että voit sekä opiskella että tehdä työtä?” hän sanoi. ”Sillä tavoin pystyt maksamaan lukukausimaksusi.” Se oli ensimmäinen kerta, kun tajusin, että voin tehdä molemmat! Löysin pian osa-aikaisen työn, joka mahdollisti sen, että saatoin jatkaa opintojani.

Ajattelin jälleen Nefiä ja laivaa: ”Nyt minä, Nefi, en – – rakentanut laivaa ihmisten tavan mukaan, vaan minä rakensin sen sillä tavalla, jonka Herra oli näyttänyt minulle” (1. Nefi 18:2).

Jos olisin kuunnellut itseäni, olisin luopunut koulutuksestani. Mutta Herra innoitti minua veljeni sanojen välityksellä jatkamaan. Toisinaan kun meillä on haasteita elämässämme, me ajattelemme, ettei Herra siunaa meitä. Mutta näen nyt selkeästi, kuinka Hän siunasi minua tilaisuudella kehittyä ja kasvaa.

Älä luovuta!

Ollessani opiskelija minä myös menin naimisiin. Sitten kun olin lähestulkoon saanut tutkintoni valmiiksi tajusin, etten oikeastaan pitänyt alasta, jota opiskelin. Halusin luovuttaa. Mutta vaimoni sanoi: ”Sinä et voi lopettaa. Sinä et tiedä, mitä Herra on valmistanut sinua varten, joten sinun täytyy suorittaa tutkinto loppuun.”

Ajattelin jälleen kerran Nefiä. Vaikka hänen vanhemmat veljensä kohtelivat häntä huonosti, hän ei luovuttanut. Sen sijaan Nefi katsoi Jumalaan ja ylisti Häntä. ”Enkä minä nurissut Herraa vastaan ahdinkojeni tähden”, hän sanoi. Viimein hän vapautui, ja ”tapahtui, että minä, Nefi, ohjasin laivaa, niin että me purjehdimme jälleen luvattua maata kohti.

Ja tapahtui, että kun olimme purjehtineet monen päivän ajan, me saavuimme luvattuun maahan.” (1. Nefi 18:16, 22–23.)

Kuuntelin vaimoni neuvoa ja suoritin tutkintoni loppuun. Mutta aloin tehdä työtä eri ammattialalla.

Muutama vuosi myöhemmin sain voimakkaan tunteen, että minun oli parannettava koulutustani, ja minusta tuntui, että minun pitäisi tavoitella maisterintutkintoa. Kun aloitin hakuprosessin, yksi ensimmäisistä asioista, joita minulta kysyttiin, oli se, oliko minulla kandidaatin tutkinto. Sillä hetkellä vaimoni sanat palautuivat nopeasti mieleeni: ”Sinä et tiedä, mitä Herra on valmistanut sinua varten, joten sinun täytyy suorittaa tutkinto loppuun.” Ellen olisi suorittanut kandidaatin tutkintoa, minun ei olisi ollut mahdollista hankkia maisterintutkintoani.

Kuva
man standing with diploma and a canoe

Profeetat ohjaavat meitä

Joka kerta kun luen Mormonin kirjaa, kysyn itseltäni: Mitä tämä profeetta tuhansien vuosien takaa haluaa minun tietävän ja toteuttavan elämässäni ja perheeni elämässä? Nefi esimerkiksi on opettanut minulle, että meidän pitää olla valmistautuneita, kun Herra kutsuu meitä, luottaa Häneen ja palvella Häntä uskollisesti.

Tiedän epäilyksettä, että kun Herra kutsuu sinua, Hän valmistaa keinon, aivan kuten Hän teki Nefin kohdalla (ks. 1. Nefi 3:7).

Tulosta