Kotimme, perheemme
Rakkauden lahja
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Kun aviomieheni siunasi tyttövauvamme, näin pilkahduksen taivaallisen Isän rakkauden lahjan – pappeuden – syvyydestä ja laajuudesta.
Kuvitus ALE + ALE, Morgan Gaynin
Olin tuore kirkon jäsen, tuore vaimo ja nyt tuore äiti. Oli paastosunnuntai, ja pikkuinen tyttäremme oli saamassa nimen ja siunauksen. En ollut koskaan nähnyt lapsen saavan siunausta, koska kuuluimme seurakuntaan, jossa oli vähän nuoria perheitä. En tiennyt, mitä odottaa. Silti tunsin Hengen kautta, että tämä oli jotakin hyvin erityistä ja merkittävää.
Mieheni, jonka ympärillä oli muita kunnioittavia pappeudenhaltijoita, piti varovasti sylissään kallisarvoista pientä tytärtämme. Suloinen Henki täytti minut ilolla. Kyyneleet vierivät poskilleni, ja mieleeni tulvi lukemattomia vaikutelmia. Tiesin, että näin vasta pilkahduksen taivaallisen Isän meille antaman suurenmoisen rakkauden lahjan – pappeuden – syvyydestä ja laajuudesta.
Kun lähetyssaarnaajat olivat opettaneet minulle keskusteluja, olin aistinut sen, että heistä oli suuri kunnia saada olla pappeudenhaltijoita. Olin kuullut sen heidän sanoissaan ja heidän rukouksissaan, kuten silloin kun he siunasivat minua voittaakseni viisauden sanaan liittyvän haasteen. Tunsin heidän käsiensä, jotka he olivat laskeneet kevyesti pääni päälle, alkavan vapista, kun he puhuivat sanat, joiden tiesin tulevan Herralta – rakkauden ja parantamisen sanat.
Pian minut kastettiin, ja jälleen pappeudenhaltijat laskivat kätensä pääni päälle. Minut konfirmoitiin Herran kirkon jäseneksi, ja minulle annettiin Pyhän Hengen lahja. Olin puhdistunut ja uudestisyntynyt. Tunsin pappeuden voiman koko kehossani, ja ensimmäisen kerran elämässäni tiesin, mitä on ilo.
Jonkin aikaa kasteeni jälkeen mieheni ja minut vihittiin. Hänen vanhempansa olivat kirkon jäseniä, ja heidän kotinsa oli evankeliumiin keskittynyt, mutta tiesin, ettei hänen todistuksensa ollut juurtunut syvälle. En kuitenkaan ollut huolissani. Nuori uskoni oli tulvillaan toiveikkuutta. Minä vain rakastaisin häntä ja olisin kärsivällinen ja rukoilisin.
Niinä kuukausina, kun odotin esikoistamme, koin äidillisiä tunteita – että olin hyvin lähellä pikkuistani ja täynnä ihmetystä tästä uudesta elämästä sisälläni. Kun tyttäremme syntyi, siteeni häneen oli muodostunut rakkauden punokseksi, vahvaksi ja suloiseksi.
Mutta olin huolissani miehestäni. Hänellä ei ollut ollut siunausta kokea sitä tiivistä läheisyyttä tyttäreemme, josta minä olin nauttinut. Tietenkin hän rakasti tytärtämme, mutta kannoin huolta siitä, kehittyisikö heidän välilleen vahvaa sidettä. Kannoin asiasta huolta samalla kun aikani kului tyttäremme imettämiseen, kylvettämiseen ja sylissä pitelemiseen, kun taas suurin osa mieheni ajasta kului työssä perheemme elättämiseksi.
Nyt, muutama viikko tyttäremme syntymän jälkeen, olimme seurakuntakeskuksessamme. Silmieni edessä ja sydämessäni oli tapahtumassa ihme. Epävarma mieheni hymyili nöyrästi veljilleen piirissä silmät täynnä valoa ja kyynelten kimallusta. Noista veljistä vuorostaan virtasi hänelle rakkautta ja tukea, kun he asettivat kätensä toistensa olkapäille ja omalta osaltaan kannattelivat vauvaamme muodostaen puhtaassa ja pyhässä rakkaudessa kylpevän pienen piirin. Kun mieheni aloitti siunauksen, kuulin hänen äänensä värisevän ja tiesin, että hän tunsi Herran voiman ja sen, mikä kunnia on olla Herran pappeuden haltija.
Tunsin suuren rakkauden kumpuavan hänessä pientä tyttöämme kohtaan ja tiesin, että hän oli yrittänyt kovasti valmistautua antamaan tyttärellemme sen siunauksen, jonka taivaallinen Isä tyttärellemme tarkoitti. Iloni oli täysi tajutessani, että nyt mieheni tunsi olevansa kiinteästi sidottu tyttäreemme. Se oli side, joka ei koskaan heikkenisi.
Tuosta kokemuksesta on kulunut vuosia. Olen todistanut ja tuntenut pappeuden voiman ja suurenmoisuuden lukemattomia kertoja, kun sitä on käytetty hyvin monin tavoin monissa paikoissa ja taivaallisen Isän monien lasten hyväksi. Olen nähnyt, kuinka ihania pelastavia toimituksia on annettu ja kuinka sydämet ovat täyttyneet. Olen seurannut puhdistumista, parantumista, lohdutusta ja opettamista. Olen nähnyt ja tuntenut, kuinka kuormat ovat keventyneet.
Tiedän, etten vieläkään ymmärrä pappeuden täyttä suurenmoisuutta, mutta jokainen lapselle annettu siunaus, jonka olen nähnyt, on täyttänyt minut samalla ihmetyksellä, jota tunsin esikoiseni siunauksen aikana. Olen ihmeissäni rakkaudesta, jota taivaallinen Isä on osoittanut jakamalla voimansa meidän kanssamme, ja olen täynnä sanoin kuvaamatonta kiitollisuutta todistuksestani Hänestä, Hänen rakkaasta Pojastaan ja suurenmoisesta palautetusta evankeliumistamme.