Onko lapseni, jolla on vamma, valmis menemään kasteelle?
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Poikamme kahdeksas syntymäpäivä lähestyi. Mutta kuinka voisimme olla varmoja siitä, että hän olisi valmis kasteelle?
Valokuva Randy Collier
Poikamme David täyttäisi alle vuoden kuluttua kahdeksan. Aviomieheni ja minä halusimme hänen olevan valmis tekemään pyhän kasteenliiton. Se tarkoitti asioita kuten Mormonin kirjan lukemista, kasteenliiton lupausten tutkimista sekä kastepuhuttelukysymysten läpi käymistä. Olimme tehneet kaikkea tätä Davidin vanhemman siskon kanssa, mutta Davidilla on autismi, joten päätös siitä, pitäisikö hänen mennä kasteelle, ei ollut meille mitenkään yksinkertainen.
Kyllä, me tiesimme, mitä tehdä auttaaksemme häntä valmistautumaan, mutta kaiken tämän valmistautumisen yllä häämöttivät nämä kysymykset: Pitäisikö David kastaa? Oliko hän valmis? Tarvitsiko hän kastetta? Ymmärsikö hän, mihin hän sitoutuisi? Kuinka tietäisimme varmasti tekevämme oikein?
Nämä kysymykset johtivat meidät, kuten monet vanhemmat, joilla on vammainen lapsi, etsimään opillista näkemystä ja henkilökohtaista ilmoitusta.
Vastuullinen ikä vs. vastuullisuus
Jakeessa OL 68:27 sanotaan: ”Ja heidän lapsensa kastettakoon syntiensä anteeksisaamiseksi kahdeksan vuoden iässä ja he saakoot kätten päällepanemisen.”
Jos turvautuisimme yksinomaan tähän pyhien kirjoitusten jakeeseen, päätyisimme siihen, että jokainen kahdeksanvuotias on valmis menemään kasteelle. Pyhissä kirjoituksissa kuitenkin opetetaan:
”Pienet lapset on lunastettu – – minun Ainosyntyiseni kautta;
sen tähden he eivät voi tehdä syntiä, – – ennen kuin he alkavat tulla vastuullisiksi minun edessäni” (OL 29:46–47; ks. myös Moroni 8:7–22).
Kuinka aviomieheni ja minä voisimme ymmärtää, oliko David vastuullinen? Jatkoimme tutkimista.
Opimme kirkon menettelytapojen pohjalta, että yksilön vastuullisuus riippuu sekä hänen toiveistaan että hänen ymmärryksensä tasosta: jos David olisi kelvollinen ja haluaisi mennä kasteelle ja osoittaisi, että häntä voisi pitää vastuullisena, emme saisi pidätellä häntä menemästä kasteelle.
Opimme myös, että jos Davidin vamma rajoitti hänen älyllisen kykynsä pienen lapsen tasolle, häntä ei pidettäisi vastuullisena eikä hän tarvitsisi pelastavia toimituksia (ks. Käsikirja 1: Vaarnanjohtajille ja piispoille, 2010, 16.1.8; jäsenet, joilla on kysymyksiä kirkon menettelytavoista, voivat neuvotella piispansa kanssa).
Davidin älylliset kyvyt olivat itse asiassa varsin tyypilliset. Mietin silti yhä, oliko David saavuttanut asiaankuuluvan vastuullisuuden tason. Jatkoin yhä tutkimista rukoillen ja toivoin ohjausta, joka toisi minulle rauhan.
Vammaisuus ja viattomuus
Tunnen muutamia vanhempia, joilla on vammainen lapsi ja jotka saavat suurta lohtua lukiessaan, että ne, jotka kulkevat läpi kuolevaisuuden tulematta vastuullisiksi, säilyttävät viattomuuden tilan: ”Kaikki pienet lapset ovat eläviä Kristuksessa – –. Sillä lunastuksen voima tulee kaikkien niiden osaksi, joilla ei ole lakia; – – eikä sellaisia kaste hyödytä lainkaan.” (Moroni 8:22.)
Lisäksi profeetta Joseph Smith kuvaili niiden lasten tilaa, jotka kuolevat ennen kuin tulevat vastuullisiksi: ”Ja minä näin myös, että kaikki lapset, jotka kuolevat ennen kuin saavuttavat vastuullisen iän, pelastuvat taivaan selestiseen valtakuntaan” (OL 137:10).
Tiedän, ettei näille yksilöille kaste ole välttämätön tässä elämässä. Tiesin myös, että Jumala auttaisi meitä tietämään, mikä olisi parhaaksi Davidille.
Tavoittelimme jumalallista johdatusta
Niillä, jotka ovat vammaisia, on monenlaisia kykyjä. Monet henkilöt, joilla on jokin vamma, ovat henkiseltä kehitykseltään yli kahdeksanvuotiaan tasolla ja heidät voidaan kastaa ja konfirmoida, jos he tulevat vastuullisiksi (ks. Käsikirja 1, 16.3.5). Toiset eivät tule vastuullisiksi. Tiesin, että aviomieheni ja minä voisimme neuvotella poikamme, Jumalan ja piispamme kanssa, joka on ”tuomarina Israelissa”, jotta meidän olisi helpompi tehdä innoitettu päätös Davidin valmiudesta mennä kasteelle (ks. OL 107:76).
Nämä Alman sanat antoivat minulle suurta rauhaa: ”Ja nyt, koska te haluatte tulla Jumalan lammastarhaan ja tulla nimitetyiksi hänen kansakseen – –, mitä teillä on sitä vastaan, että teidät kastetaan Herran nimeen, todistukseksi hänen edessään, että te olette tehneet hänen kanssaan liiton, että palvelette häntä ja pidätte hänen käskynsä, jotta hän vuodattaisi Henkeään runsaammin teidän päällenne?” (Moosia 18:8, 10.)
Kaiken valmistautumisemme ja kaikkien kotona ja Alkeisyhdistyksessä pidettyjen oppiaiheiden jälkeen aloin esittää Davidille kysymyksiä, joita tiesin, että häneltä kysyttäisiin kastepuhuttelussa.
Toisinaan hänen vastauksensa osoittivat ymmärrystä, mutta toisinaan hän ei osannut vastata. Huomasin miettiväni, olimmeko tekemässä oikein.
Viimein Henki kuiskasi sydämeeni: ”Mitäpä jos kysyisit Davidilta, mitä mieltä hän on?”
Käännyin Davidin puoleen ja kysyin: ”David, haluatko sinä mennä kasteelle?”
Hän katsoi suoraan minuun päin ja sanoi: ”Joo!”
Kun kysyin häneltä, miksi hän halusi mennä kasteelle, hän sanoi: ”Että olen niin kuin Jeesus.”
Rauha valtasi minut, ja tunsin saavani ohjausta. Siinä samassa tiesin, että vaikkei David ymmärtäisikään jokaista kysymystä täysin, hän oli valmis kasteelle ja konfirmointiin. Hän tiesi, mitä hänen piti tietää, ja mikä tärkeintä, hänellä oli tietoinen halu päästä kasteen kautta Jumalan valtakuntaan.
Päivä, jolloin David kastettiin ja konfirmoitiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi, oli täynnä rakkautta, ystävyyttä ja rauhaa. Huone oli täynnä sukulaisia, seurakuntalaisia, koulukavereita ja myös opettajia Davidin koulusta. Esimerkki, jonka David sinä päivänä antoi siitä, että päättää seurata Jeesusta ja mennä kasteelle, vaikutti moniin hyvällä tavalla. Perheemme on vahvempi, koska meillä oli mahdollisuus oppia, kuinka Jumalan teot tulisivat julki poikamme Davidin välityksellä (ks. Joh. 9:3).