Julkaistaan vain sähköisenä
Hän tarvitsi pappeuden siunauksen. Voisinko minä antaa sen?
Olin aina ollut liian peloissani antaakseni pappeuden siunauksia. Kun hetki siihen koittaisi, olisinko valmis?
Olimme äitini kanssa kerran ajamassa kotia kohti, kun eräs mies pyöräili alas pientä kukkulaa. Pyöräilijä väisti äkkiä vastaantulevaa rekkaa, ettei olisi ajanut sitä päin. Silmänräpäyksessä, joka tuntui ikuisuudelta, jyrkkä käännös sai hänet menettämään pyöränsä hallinnan, jolloin hän lensi yli ohjaustangon ja löi päänsä rajusti tiehen. Me ajoimme heti tien sivuun. Hätääntyneenä nousin autosta ja kiiruhdin hänen luokseen. Hän hengitti raskaasti mutta ei ollut tajuissaan.
Tiesin heti, että tämä mies tarvitsi pappeuden siunauksen, mutta en voinut olla miettimättä, pystyisinkö antamaan sen.
Sillä hetkellä muistin seuraavat vanhin Jeffrey R. Hollandin sanat, jotka olin kuullut, kun olin ollut nuori Aaronin pappeuden haltija: ”Nuoret miehet, te tulette tietämään – ellette jo nyt tiedä sitä – että pelottavina, jopa vaarallisina hetkinä teidän uskonne ja teidän pappeutenne tulee vaatimaan teiltä teidän parastanne ja sitä parasta, mitä voitte kutsua alas taivaasta.
– – Voi tulla päivä – tosiaankin, olen varma, että se päivä tulee – jolloin aivan odottamatta tai kriittisellä hetkellä salama kuvaannollisesti iskee ja jonkun elämä voi olla teidän käsissänne. Olkaa valmiina, kun se päivä tulee.” (Ks. ”Pyhittäytykää”, Liahona, tammikuu 2001, s. 47, 49.)
Voitin pelkoni
Kun olin nuori, nämä sanat upposivat syvälle sydämeeni ja auttoivat minua valmistautumaan kelvolliseksi Melkisedekin pappeuden haltijaksi. Mutta saatuani pappeuden en pystynyt vuosikausiin antamaan pappeuden siunauksia muille, ja suurin syy oli pelko.
Pelkäsin, etten ollut kelvollinen tai etten ehkä sanoisi oikeita asioita. Tämä pelko esti minua käyttämästä minulle uskottua pappeuden valtuutta kutsua taivaan voimia siunaamaan muita. Mutta syvällä sydämessäni tiesin, että jos halusin pitää pappeuden kunniassa, tunteideni piti muuttua. Minun piti voittaa pelkoni ja epävarmuuteni, jotka liittyivät Jumalan voiman käyttämiseen muiden siunaamiseksi.
Osoittamalla uskoa Herraan ja toimimalla Hänen palvelijoidensa innoitettujen neuvojen mukaan sovitin elämäni tarkemmin Hänen opetuksiinsa. Käytin aikaa siihen, että rukoilin koko sieluni voimasta joka päivä, ja rukoilin, että minua vahvistettaisiin hengellisesti tutkiessani pyhiä kirjoituksia. Lähetin pyhien kirjoitusten jakeita kaikille, jotka tulivat mieleeni lukiessani. Kuuntelin yleiskonferenssipuheita. Todistin muille evankeliumista. Ja paastosin, kun tarvitsin ylimääräistä voimaa.
Kun noudatin näitä perusohjeita päätöksessäni mukauttaa tahtoni Jumalan tahtoon, saatoin tuntea enemmän Pyhää Henkeä, hengellinen kyvykkyyteni lisääntyi ja yhteyteni taivaan voimiin vahvistui. Lopulta minulla oli rohkeutta antaa lohdun ja johdatuksen siunaus.
Muistan, miten olin alkuun hermostunut ja huolestunut siitä, mitä sanoisin. Mutta kun Henki täytti minut, pelkoni oli poissa ja huoleni korvautuivat juuri niillä sanoilla, jotka minun tuli sanoa! Se tuntui juuri oikealta, aivan kuin osa minusta olisi ollut kadoksissa koko ajan!
Sen jälkeen minua on pyydetty antamaan enemmän siunauksia kuin pystyn laskemaan, ja minusta se on suurenmoista! Joka kerta kun olen antanut Herran siunauksia Hänen lapsilleen, minua on siunattu valtavasti. Pappeuden siunaus tosiaan siunaa jokaista siihen osallista.
Kutsuin avuksi Jumalan voimaa, kun sillä oli todella merkitystä
Aivan kuten vanhin Holland oli profetoinut, salama iski sinä päivänä tiellä pyöräilijän muodossa, joka oli odottamatta loukkaantunut. Ellen olisi tehnyt työtä Herran kanssa edellisinä vuosina voittaakseni pelkoni siunausten antamisesta turvallisemmissa olosuhteissa, me kumpikin olisimme olleet avuttomia tässä mahdollisesti hengenvaarallisessa tilanteessa. Mutta Herran ohjatessa ja vahvistaessa minua polvistuin miehen viereen ja kuiskasin hiljaa sanat, jotka tunsin innoitusta sanoa antaessani hänelle siunauksen.
Kun lopetin, kohotin katseeni ja näin apulaisseriffin seisovan vieressäni. Hän oli sattumalta ollut aivan takanamme koko ajan ja oli soittanut ambulanssin. Loukkaantunut mies tuli kuitenkin pian tajuihinsa, väitti olevansa kunnossa ja lähti paikalta polkupyörällään ohittaen ambulanssin kauempana tiellä. Vaikka ymmärränkin, ettei jokainen pappeuden siunaus saa aikaan näin välittömiä tuloksia, se oli kokemus, jota en koskaan unohda. Olen hyvin kiitollinen siitä, että kun se hetki koitti, minä olin valmis.