Jouluyllätys
Kirjoittaja asuu Coloradossa Yhdysvalloissa.
”Viettäkää hauska perhejoulu! – – Kietokaa sydämenne rakkauteen tänä vuonna” (Children’s Songbook, s. 51).
Annaa harmitti valtavasti, kun hän asteli huoneeseen ja näki joulukuusen. Heidän kotinsa vedenlämmitin oli hajonnut, ja lattia lainehti vedestä. Isä yritti yhä siivota sotkua. Joulukuusen alla olleet lahjat, joita ei ollut montaa, olivat kaikki läpimärkiä.
Anna ja hänen pienet veljensä ottivat pyyhkeitä ja yrittivät kuivata lahjoja. Mutta sillä ei juuri ollut vaikutusta. Ne olivat yhtä läpimärkää myttyä.
Annan perhe eli vaikeaa aikaa. Isä oli sillä hetkellä työttömänä. Äiti saisi pian vauvan, ja hänellä oli usein pahoinvointia. Eikä heillä nyt olisi lainkaan joululahjoja.
Valmistautuessaan nukkumaan sinä iltana Anna kuuli äidin ja isän puhuvan keittiössä.
”Mitä me oikein teemme?” äiti kysyi. Kuulosti siltä, että hän itki. ”Meillä ei ole tarpeeksi rahaa maksaa asuntolainaa, eikä meillä nyt ole edes lahjoja lapsille.” Anna tunsi vatsansa kipristelevän.
”Kyllä me jotakin keksimme”, isä sanoi.
Anna meni keittiöön. Äiti kumartui antamaan hänelle ison halauksen. Pitäessään käsiään äidin vatsan ympärillä Anna tunsi vauvan liikahtavan. Hän hymyili. ”Meille on tulossa uusi vauva. Sinä sanot aina, että vauva on ihme.”
Äiti hymyili takaisin. ”Aivan oikein. Meillä on paljon kiitollisuuden aiheita.”
”Meillä on toinen toisemme”, isä sanoi. Hän antoi suukon Annan päälaelle. ”Kyllä kaikki järjestyy.”
Matkalla huoneeseensa Anna kuuli veljiensä itkevän. Hän istahti Davidin vuoteelle.
”Kaikki ovat niin surullisia”, David sanoi hiljaa.
”Eikä me saada yhtään lahjoja”, Robbie sanoi nyyhkyttäen.
”Kyllä kaikki järjestyy”, Anna sanoi taas. ”Sittenhän näette.”
Ennen nukkumaanmenoa Anna polvistui rukoukseen ja kysyi taivaalliselta Isältä, mitä hän voisi tehdä perheensä puolesta. Hänellä ei ollut yhtään rahaa lahjojen ostamiseen, mutta hänellä oli silti lämmin, lohdullinen tunne sydämessään.
Seuraavana aamuna hän jäi muutamaksi minuutiksi vuoteeseensa miettimään ennen kuin valmistautui lähtemään kouluun. Sitten hänen mieleensä tuli ajatus! Sinä iltapäivänä hän kiirehti kotiin tekemään askareensa ja läksynsä. Sen jälkeen hän löysi paperia ja narua sekä syntymäpäivälahjaksi saamiaan huopakyniä ja tarroja. Hän vei ne kaikki huoneeseensa ja sulki oven.
Anna melkein nauroi ajatellessaan, kuinka yllättynyt hänen perheensä olisi. Ensin hän taitteli paperin ja sitoi sen narulla yhteen tehden neljä pientä kirjasta. Hän valitsi tähtitarran äidin kirjaseen ja planeetan isän omaan. Hän laittoi koiran Davidin kirjaseen ja raketin Robbien omaan.
Sitten Anna alkoi piirtää. Äidille hän piirsi kuvan itsestään lakaisemassa lattiaa. Hän piirsi kuvan, jossa hän laittoi ruokaa isän kanssa, toisen, jossa hän pelasi jalkapalloa Davidin kanssa ja yhden, jossa hän luki kirjaa Robbielle. Kesti useita päiviä ennen kuin kaikki kirjaset olivat täynnä kuvia.
Lopulta oli jouluaatto, ja Anna asetti kirjasensa huolella joulukuusen alle.
Seuraavana aamuna hän antoi jokaiselle perheenjäsenelle oman kirjasen. ”Minä tykkään näistä kuvista”, David sanoi. ”Pidän kovasti jalkapallon pelaamisesta.”
”Ne eivät ole pelkkiä kuvia”, Anna sanoi silmät säkenöiden. ”Ne ovat kuponkeja! Kaikissa kuvissa näkyy asioita, joita aion tehdä teille.”
”Tämä on hienoin lahja, minkä olisit voinut meille antaa”, äiti sanoi selatessaan kirjastaan. Anna oli kiitollinen siitä, että taivaallinen Isä oli auttanut häntä keksimään joulukuponkien tekemisen. Uusi vauva oli tulossa, ja taivaallisen Isän avulla kaikki todella järjestyisi. ●