Rukouksen voima vankilassa
Tulen aina muistamaan tietyn jouluaaton.
Kuvitus Phil Art
Olin vankilassa neljä ja puoli vuotta kiinteistöpetoksesta. Useimmat siellä olevista naisista olivat hiljaisia ja kunnioittavia. Sitten vastapäiseen selliin muutti kymmenen naista.
Heillä oli tapana valvoa pitkälle yöhön ja nauraa ja kuunnella kovaäänistä musiikkia. He eivät näyttäneet välittävän, kuinka heidän käytöksensä vaikutti muihin. Sellikumppanini pyysivät minua puhumaan heidän kanssaan, mutta vankilassa sellaiset keskustelut eivät tavallisesti pääty hyvin. Rukoilin sen sijaan, että nämä naiset muuttaisivat käytöstään ja että rauha palautuisi, mutta tilanne vain paheni.
Eräänä iltana rukoillessani tajusin, etten ollut edes yrittänyt tutustua naapureihini. Menin seuraavana päivänä heidän selliinsä juttelemaan heidän kanssaan. He näyttivät minulle kuvia perheestään ja rakkaistaan. He pyysivät anteeksi kovaäänisyyttään. Siitä lähtien he heilauttivat kättä ja näyttivät iloisilta nähdessään minut.
Muutama viikko ennen joulua he kutsuivat minut nauttimaan jouluaaton aterian kanssaan. Suunnitelmanamme oli myös kertoa toisillemme hengellisistä kokemuksista, joita meillä oli ollut. Jouluaattona kokoonnuimme yhteen ja ripustimme paperikoristeita. Meillä ei ollut joulukuusta, mutta me kaikki tunsimme rauhallisen hengen. Yksinkertaisen tonnikalasta ja perunalastuista koostuneen aterian jälkeen kerroimme kokemuksistamme. Meillä kaikilla oli erilainen uskonnollinen tausta, ja jokaisen kertomukset olivat ainutlaatuisia, mutta tunsimme yhteyden sydämessämme ja Henki oli läsnä.
April kertoi äitinsä kuolleen huumeiden yliannostukseen, kun April oli 14-vuotias. April eli kadulla ja sai vauvan, jonka hän antoi adoptoitavaksi ollessaan itse 15-vuotias. Hän kamppaili oman huumeriippuvuutensa kanssa, alkoi myydä huumeita ja joutui lopulta vankilaan.
”Eräänä päivänä mietin, miksi ylipäänsä olin elossa”, April sanoi. ”Ei olisi mitään väliä, vaikka kuolisin. Kukaan ei tiennyt, että olin vankilassa. Kukaan ei edes tietäisi, jos minua ei enää olisi.” Sitten hän oli rukoillut ja kysynyt Jumalalta, tiesikö Hän, kuka hän on.
Seuraavalla viikolla vankilan neuvoja antoi hänelle kirjeen tytöltä, jonka hän oli antanut adoptoitavaksi.
”Jumala näköjään huolehtii sinusta”, neuvoja oli sanonut.
”Nykyään kirjoitan tyttärelleni, ja hän on kerran vieraillut luonani”, April sanoi. ”En tiedä paljonkaan uskonnosta, mutta tiedän, että Jumala huolehtii minusta, koska Hän vastasi rukoukseeni.”
Aprilin kertomuksen jälkeen istuimme kaikki hiljaa silmät kyynelissä.
Vankilassaoloaikanani vuodatin sydämeni rukouksessa ja pyysin taivaallista Isäämme huolehtimaan perheestäni ja suojelemaan heitä. Mutta kun rukoilin muiden vankien puolesta, aloin ymmärtää heidän jumalallisia mahdollisuuksiaan ja tunsin täydellisemmin Vapahtajamme rakkauden ja armon.
Tuo jouluaatto vankilassa oli kaunis.