2020
Tee sosiaalisesta mediasta myönteinen paikka
Joulukuu 2020


Nuorille aikuisille

Tee sosiaalisesta mediasta myönteinen paikka

Kuva
person holding a smartphone sending text messages

Viisi vuotta sitten mieheni ja minä päätimme perustaa YouTube-kanavan, jossa aloimme kertoa aidosti elämästämme Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseninä. Ideana oli kertoa uskonkäsityksistämme elämäntapamme välityksellä.

Meillä on ollut suuri siunaus saada monilta seuraajiltamme innoittavia viestejä, joissa he kertovat siitä, kuinka he menivät kirkkoon ensimmäisen kerran tai että heidät jopa kastettiin! Nämä viestit ovat täyttäneet meidät suurella ilolla.

Olemme hyvin kiitollisia rikastuttavista kokemuksista, joita sosiaaliset verkot ovat tarjonneet meille levittäessämme palautetun evankeliumin sanomaa yksinkertaisesti kertomalla muille elämästämme. Mutta vaikka sosiaalinen media voi tarjota uskomattomia kokemuksia, auttaa meitä kehittämään merkityksellisiä ihmissuhteita ja antaa tilaisuuksia todistaa muille evankeliumista, se voi antaa meille myös kokemuksia, jotka heikentävät meitä hengellisesti, johdattavat meitä tuomitsemaan muita epävanhurskailla tavoilla ja menettämään näkemyksemme siitä, keitä me todella olemme.

Tämän kuukauden nuorten aikuisten osastossa käsitellään muun muassa näitä aiheita. On helppo verrata itseämme tai elämäämme siihen, mitä näemme sosiaalisessa mediassa. Voimme kuitenkin oppia käyttämään sosiaalista mediaa siihen, että luomme myönteisen paikan, jossa emme tuomitse itseämme emmekä muita, saamme luottamusta omaan jumalalliseen luonteeseemme, ja mikä tärkeintä, välitämme esimerkillämme muille sitä onnea, jota Jeesuksen Kristuksen evankeliumi tuo mukanaan.

Bárbara Rodríguez

Tulosta