Kaikkien palveleminen
Kuinka vanhin Uchtdorfin kutsu palvella luontevasti ja jokapäiväisin keinoin voi mielestäsi muuttaa sitä, kuinka kerromme evankeliumista muille?
Kuvat Getty Images
Osana pyrkimystämme palvella pyhemmällä ja korkeammalla tavalla kirkon johtajat ovat alkaneet puhua jäsenten tekemästä lähetystyöstä kaikkien ihmisten palvelemisena, ”riippumatta siitä, onko heidän nimensä teidän palvelutyösisar- tai palvelutyöveliluettelossanne”1. Tämä erinomaisempi tapa on muutos ajattelutavassa – paranneltu lähestymistapa, joka voi muuttaa kaiken liittyen siihen, kuinka ja miksi me palvelemme muita.
Vanhin Dieter F. Uchtdorf kahdentoista apostolin koorumista on huomauttanut: ”Kertokaa kaikin sellaisin tavoin, jotka tuntuvat teistä luontevilta ja tavallisilta, miksi Jeesus Kristus ja Hänen kirkkonsa ovat tärkeitä teille. Kutsukaa heitä tulemaan ja näkemään. Kannustakaa heitä sitten tulemaan ja auttamaan. Kirkkomme tarjoaa ihmisille lukuisia mahdollisuuksia auttaa.
Rukoilkaa paitsi sitä, että lähetyssaarnaajat löytävät valitut, myös päivittäin koko sydämestänne sitä, että löydätte niitä, jotka tulevat ja näkevät, tulevat ja auttavat ja tulevat ja jäävät.”2
Palveleminen merkitsee sitä, että meistä tulee omistautuneempia ja täydellisemmin kääntyneitä Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia, joilla on samanlainen sydän ja myötätunto kuin Vapahtajalla. Herra on kehottanut meitä kehittymään muiden palvelemisessa niin, että teemme sen luontevasti ja jokapäiväisin keinoin, rakkaudesta. Kyse ei ole palvelutyön tekemisestä. Kyse on Jeesuksen Kristuksen kaltaiseksi palvelijaksi tulemisesta.
Opimme palvelemaan yksittäistä (tässä yhteydessä toimeksiannossa nimettyä) henkilöä
Olemme edelleen opettelemassa palvelutyöveljiksi ja -sisariksi tulemista. Tällainen muutos voi viedä aikaa, ja mitä todennäköisimmin teemme virheitä. Luulen, että yksi noista virheistä on pitää palvelutyötoimeksiantoja pelkästään teeskenneltynä tai väkinäisenä ystävyytenä – tavalla, joka ei ole normaali tai luonteva. Mutta Herra antaa meille palvelutyöveljille ja -sisarille erityisiä toimeksiantoja. Tällä tavoin Hän varmistaa, ettei ketään jätetä ulkopuolelle.
Kun Yhdysvalloissa koetaan luonnonkatastrofeja, Punainen Risti ja kansalliskaarti kutsuvat vapaaehtoistyöntekijänsä töihin ja antavat heille toimeksiannon tietyille alueille, jotta toiminta olisi mahdollisimman kattavaa. Toimeksiannon saaminen ei tee vapaaehtoisten antamasta ajan ja rakkauden lahjasta yhtään vähemmän vapaaehtoista. Kukaan omassa elämässään katastrofin kokenut ei näytä asettavan näitä toimeksiantoja kyseenalaiseksi. Avunsaajat ovat kiitollisia siitä, että joku on tullut auttamaan!
Aivan kuten kansalliskaartin tai Punaisen Ristin vapaaehtoiset, kun meistä tulee pyhiä liittoja tekemällä Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia, niin mekin ilmoittaudumme vapaaehtoisiksi suorittamaan tiettyjä toimeksiantoja muita auttaaksemme.
Nämä toimeksiannot antavat meille mahdollisuuksia oppia ja kasvaa kyvyissämme palvella, usein epäonnistumistemme kautta. Pian kuitenkin palvelemisesta tulee meille ”toinen luonto” – aivan kuten olemme oppineet kävelemään, puhumaan, ajamaan pyörällä, soittamaan jotakin instrumenttia tai harrastamaan jotakin urheilulajia.
Kuvat Getty Images
Mitä tarkoittaa kaikkien palveleminen luontevasti ja jokapäiväisin keinoin?
Meidän henkilökohtaiset palvelutyötoimeksiantomme valmistavat meitä palvelemaan kaikkia luontevasti ja jokapäiväisin keinoin. Kaikkien palveleminen edellyttää altista sydäntä ja silmiä, joilla näemme ympärillämme olevat – ne ihmiset, jotka Herra on asettanut polullemme. ”Palveleminen” voi silloin olla niinkin yksinkertaista kuin se, että pyydämme heitä – luontevasti ja jokapäiväisin keinoin – tulemaan ja näkemään tai tulemaan ja auttamaan.
Vapahtaja antoi tästä esimerkin. Kun Jeesus ilmestyi kansalle temppelin luona Runsaudenmaassa, Hän sanoi heille: ”Mutta nyt minä menen Isän luokse ja myös näyttäytymään Israelin kadonneille heimoille” (3. Nefi 17:4).
Meidän tavoin Vapahtajallakin oli muita menoja. Kertomus jatkuu:
”Ja tapahtui, että kun Jeesus oli näin puhunut, hän loi jälleen katseensa ympärilleen väkijoukkoon ja näki sen olevan kyynelissä ja katsovan herkeämättä häneen, ikään kuin pyytääkseen häntä viipymään vähän kauemmin heidän luonaan.
Ja hän sanoi heille: Katso, minun sisimpäni on täynnä myötätuntoa teitä kohtaan.” (3. Nefi 17:5–6, kursivointi lisätty.)3
Vaikka Vapahtaja oli suunnitellut menevänsä muualle, Hänellä oli silmät, joilla nähdä, ja tunteva sydän, joten Hän pysähtyi palvelemaan ihmisiä:
”Onko teillä keskuudessanne sairaita? Tuokaa heidät tänne. Onko teillä rampoja tai sokeita tai ontuvia tai raajarikkoja tai spitaalisia tai surkastuneita tai kuuroja tai millään tavalla vaivaisia? Tuokaa heidät tänne, niin minä parannan heidät, sillä tunnen myötätuntoa teitä kohtaan; sisimpäni on täynnä armoa.” (3. Nefi 17:7.)
Vapahtajan tuntien oli luonnollista, että Hän käytti aikaa parantaakseen sairaat ennen kuin Hän lähti seuraavaan tapaamiseensa. Meille kaikkien palveleminen luontevasti ja jokapäiväisin keinoin voisi olla sitä, että yksinkertaisesti kutsumme jonkun mukaan tekemään jotakin, mitä olimme muutenkin aikoneet tehdä, tai lähtemään kanssamme tapahtumaan, johon olimme muutenkin aikoneet mennä.
Jos osallistut omavaraisuuskurssille, pyydä naapuriasi tulemaan mukaan. Jos olet menossa seurakunnan tapahtumaan, pyydä työtoveriasi lähtemään sinne kanssasi. Jos jo tutkitte pyhiä kirjoituksia perheenä tai vietätte koti-iltaa, pyydä ystävääsi mukaan. Sitähän ”tulkaa ja nähkää” tarkoittaa. Se ei vaadi ainoankaan uuden toiminnan lisäämistä kiireiseen aikatauluumme. Ja sellaisina aikoina, kun tapaaminen henkilökohtaisesti ei ole mahdollista, palvelutyötä voidaan tehdä tekstiviestein, sähköpostiviestein tai puhelinsoitoin.
Meihin luotetaan palvelijoina
Kun presidentti M. Russell Ballard erotti minut tehtävääni uutena vaarnanjohtajana nuorten naimattomien aikuisten ensimmäisessä vaarnassa Provossa Utahissa, hän antoi minulle yksinkertaisen ja täsmällisen tehtävän: ”Mene tapaamaan vaarnasi johtohenkilöitä ja jäseniä heidän koteihinsa ja asuntoihinsa!” Se oli siinä; mitään muuta koulutusta tai toimeksiantoa hän ei antanut.
Koordinoimme ponnistelumme piispojemme kanssa ja aloitimme tiistaina, kaksi päivää vaarnakonferenssimme jälkeen. Kun palvelimme vaarnassamme, teimme virheitä ja jätimme tilaisuuksia käyttämättä. Ajattelin usein, että ”olisin voinut sanoa sen asian paremmin” tai ”olisimmepa esittäneet paremman kysymyksen”.
Brigham Youngin yliopiston rehtori Kevin J Worthen on huomauttanut, että ”epäonnistuminen on erittäin tärkeä osa iankaikkista edistymistämme – pyrkimystämme kohti täydellisyyttä. Sovituksen ansiosta me voimme – jos suhtaudumme epäonnistumisiin oikealla tavalla – tulla siunatuiksi uudenlaisella oppimisella, joka tekee epäonnistumisistamme osan täydelliseksi tulemisen tapahtumasarjaa.”4
Tämä oli omakin kokemuksemme, kun opimme palvelemaan vaarnan johtohenkilöitä ja jäseniä sekä muita tapaamiamme ihmisiä. Kun jatkoimme palvelemista, Herra alkoi asettaa yhä enemmän ihmisiä polullemme.
Kerran toinen neuvonantajistani J. B. Haws ja minä kävelimme kerrostalojen välissä, kun kohtasimme parkkipaikalla olevan nuoren miehen. Pysähdyimme tervehtimään ja kuulimme, että hän oli muuttamassa pois vaarnastamme. Keskustelimme hetken ja meille selvisi, että hän oli kotiin palannut lähetyssaarnaaja, jolla oli uskoa koskevia kysymyksiä. Neuvonantajani on mestariopettaja, joka saa helposti yhteyden ihmisiin. J. B:lle sellaisiin kysymyksiin vastaaminen oli luontevaa ja tavallista. Heidän jutellessaan näin tämän nuorukaisen silmiin syttyvän sellaisen valon, joka oli saattanut olla poissa jo jonkin aikaa.
Oli ilmiselvää, että J. B. oli kiinnostunut hänestä sekä hänen kysymyksistään ja huolenaiheistaan. Nuorukainen avautui J. B:lle, koska tämä osoitti myötätuntoa. Neuvonantajani sisin oli täynnä rakkautta, ja hän halusi ymmärtää tätä nuorta miestä tuomitsematta häntä. J. B. kysyi, voisimmeko käydä hänen luonaan sitten, kun hän oli asettunut uuteen asuntoonsa. Nuorukainen nyökkäsi, vaihdoimme puhelinnumeroita ja lupasimme palata asiaan.
Ennen lähtöämme kysyimme, voisimmeko olla jotenkin avuksi. Hän sanoi: ”Se, että pysähdyitte tervehtimään, on tärkeimpiä asioita, mitä olisitte voineet tehdä tänään hyväkseni.” Myöhemmin sinä iltana ajattelin itsekseni: ”Jos J. B. ja minä emme olisi olleet palvelemassa, emme ehkä olisi koskaan tavanneet tätä nuorta miestä.”
Vaikuttaa siltä, että Herra tiesi meidän olevan palvelutyössä sinä iltana, joten Hän asetti tuon nuorukaisen polullemme – luottaen siihen, että huomaisimme hänet ja palvelisimme häntä.
Kun haluamme palvella kaikkia ihmisiä päivittäisen elämämme varrella, Herra asettaa ihmisiä polullemme, koska Hän luottaa siihen, että nostamme katseemme mobiililaitteestamme, väläytämme hymyn ventovieraalle tai kysymme jotakin henkilöltä, jonka olemme tavanneet kaupassa tai missä sitten olemmekin – koulussa, työpaikalla tai kirkossa.
Kuvat Getty Images
Palvelutyön ihmeellisiä seurauksia
Ajatellessani Vapahtajan esimerkkiä 3. Nefin kirjassa huomasin erään tärkeän periaatteen palvelemisesta. Muistattehan:
”Ja tapahtui, että kun hän oli näin puhunut, koko väkijoukko meni sinne yhdessä sairaidensa ja vaivaistensa ja rampojensa ja sokeidensa ja mykkiensä ja kaikkien niiden kanssa, jotka olivat jollakin tavalla vaivaisia, ja hän paransi heidät joka ainoan, kun heidät tuotiin hänen luoksensa.
Ja he kaikki, sekä parannetut että terveet, kumartuivat hänen jalkoihinsa ja palvelivat häntä; ja kaikki, jotka väkijoukolta pääsivät tulemaan, suutelivat hänen jalkojaan, niin että he kastelivat hänen jalkansa kyynelillään.” (3. Nefi 17:9–10, kursivointi lisätty.)
Huomatkaa, että kaikki nuo palvelevat veljet ja sisaret, jotka auttoivat tuomaan tuntemiaan ja rakastamiaan ihmisiä lähemmäksi Jeesusta Kristusta, huomasivat itsekin päässeensä Vapahtajan jalkojen juureen kumartamaan ja palvelemaan – sekä suutelemaan Hänen jalkojaan ja pesemään niitä kyynelillään.
Kun palvelemme kaikkia, näemme Kristuksen parantavan emotionaalisia, hengellisiä ja fyysisiä haavoja. Ja kun kutsumme muita tulemaan ja näkemään sekä tulemaan ja auttamaan, luontevasti ja jokapäiväisin keinoin, huomaamme omien haavojemmekin parantuvan.