Jouluperinteen tuoma siunaus
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Uudessa kodissa vietetyssä joulussa ei ollut mitään erityistä, mutta yksi pappeuden siunaus muutti kaiken.
Kuvitus Tracy Walker
Olin 14-vuotias, kun koin ensimmäisen lumettoman jouluni. Perheeni oli juuri muuttanut Yhdysvalloissa Utahin vuorilta Teksasiin. Teksas tuntui minusta liian tasaiselta ja kuumalta. Oli vaikea tuntea joulun henkeä, kun minulla ei uudessa koulussani ollut ystäviä, ja etenkin siksi, ettei maassa ollut lainkaan lunta. Minusta tuntui, etten kuulunut joukkoon missään, joten olin usein yksinäinen ja surullinen.
Alakulostani huolimatta jouluun oli vain viikko aikaa, ja luotin siihen, että perheeni jouluperinteet kohottaisivat mielialaani. Hauskat toiminnat, joita perheemme oli aiempina vuosina tehnyt yhdessä, saivat minut aina todella iloiseksi. Perinteet olivat suuri osa joulunviettoamme, joten luulin, ettei minun tarvitsisi olla huolissani. Niistä oli tullut perinteitä hyvästä syystä, joten tiesin, että niistä pidettäisiin kiinni.
Joulun hengen ylläpitäminen
Joulua kohti aika tuntui matelevan. Perheemme ei ollut tehnyt mitään jouluista yhdessä, joten olin melko lannistunut. Kun jouluaatto vihdoin koitti, odotin koko päivän jotakin tapahtuvaksi – mitä tahansa, mikä osoittaisi minulle, että voisimme uudessa kodissamme yhä jatkaa rakkaita perheen perinteitä. Olen varma, että olisin voinut noudattaa näitä rakkaita perinteitä itseksenikin, mutten halunnut tehdä sitä. Eräässä mielessä odotin merkkiä, joka osoittaisi minulle, että joulun henki eli yhä.
Päivä kääntyi iltaan, ja oloni kävi yhä harmistuneemmaksi. Silmäni täyttyivät kyynelistä, kun perheemme kokoontui yhteen iltarukousta varten. Koko koti tuntui kylmältä ja tyhjältä, vaikka olimme kaikki kotona. Yhtäkkiä isä rikkoi hiljaisuuden yhdellä kysymyksellä.
”Haluaisiko joku saada pappeuden siunauksen?”
Sydämeni jätti yhden lyönnin väliin. Olin huolehtinut niin paljon siitä, laittaisimmeko jouluvalot paikoilleen tai leipoisimmeko joulupipareita, että olin unohtanut yhden erityisen perinteen, jota noudatimme joka jouluaattoilta – me kaikki saimme pappeuden siunauksen. Siunauksen saaminen isältä oli aina tuonut minulle rauhan, mutta kaikki perheestäni eivät olleet yhtä mielissään siunauksen saamisesta. Joskus sisarukseni ja äitikin sanoivat, etteivät he tunteneet tarvitsevansa sitä. En halunnut jälleen herätellä turhia toiveita, jos kerran kukaan muu ei haluaisi siunausta.
Mutta tällä kertaa tilanne oli toinen. Äiti nousi ylös ja istuutui tuoliin, jonka isä oli tuonut meitä varten.
”Minä haluaisin”, hän sanoi hiljaa.
Yllätyimme kaikki kovasti, mutta isä ei lainkaan epäröinyt. Hän pani kätensä äidin pään päälle ja alkoi puhua. Aistin, kuinka hyvin isä ymmärsi äidin tunteita ja henkilökohtaisia kamppailuja. Hän puhui äidille lohdun ja rauhan sanoja tänä muutosten aikana.
Yhtäkkiä tunsin palavan tunteen rinnassani – ihan kuin joku olisi sytyttänyt tulitikun sisälläni. Tiesin tuntevani Pyhän Hengen läsnäolon, vaikka palava tunne rinnassani ei ollut sitä, kuinka olin aina ennen tuntenut Hengen. Oli kuin taivaallinen Isä olisi puhunut suoraan minulle, eikä se edes ollut minun pappeuden siunaukseni!
Kun isäni sanoi hiljaa ”aamen” ja avasin kyynelien kostuttamat silmäni, huomasin koko perheeni itkevän. Olimme kaikki kuulleet Hengen puhuvan meille hellästi ja rakastavasti, että kaikki kyllä järjestyisi. Äiti ja isä halasivat, ja minusta tuntui ikään kuin pääni päällä pitkään pysytellyt sadepilvi olisi viimeinkin väistynyt auringonpaisteen tieltä.
Me kaikki saimme siunauksemme, minäkin. Omassa siunauksessani Herra vakuutti minulle, että Hän välittää minusta aina ja haluaa minun olevan onnellinen. Koin sellaista rauhaa ja lämpöä, mitä en ollut kokenut Teksasiin muuton jälkeen.
Pappeuden voima on todellinen
Emme ehkä noudattaneet jokaista perinnettä sinä vuonna, mutta muistamme aina, miltä tuntui todistaa Jumalan voiman virtaavan isän antaman pappeuden siunauksen välityksellä. Tulen aina muistamaan, kuinka se muutti surullisen oloni rauhalliseksi ja iloiseksi. Sain myös arvokkaan opetuksen pappeuden voimasta. Kun kaikki ympärillämme tuntuu menevän väärin, pappeuden siunaus voi muistuttaa meitä Herran valvovasta ja rakastavasta läsnäolosta elämässämme.