2020
Vanhurskaasta tuomitsemisesta (myös sosiaalisessa mediassa)
Joulukuu 2020


Nuorille aikuisille

Vanhurskaasta tuomitsemisesta (myös sosiaalisessa mediassa)

Vapahtajan avulla voimme oppia tuomitsemaan niin kuin Hän haluaisi meidän tekevän.

Kuva
four young adults holding their phones

”Älä tuomitse.”

Tämän päivän maailmassa tätä kuulee usein, samoin kuin viestejä siitä, ettei meillä ole oikeutta tuomita muita. Jo sana tuomio kuulostaa hyvin kielteiseltä. Mutta me Vapahtajan kirkon jäsenet tiedämme, että Hän on neuvonut meitä tuomitsemaan – kunhan vain teemme sen Hänen tavallaan.

Kun Jeesus paransi miehen sapatinpäivänä, Hänet tuomittiin ankarasti, koska Mooseksen laki asetti rajoituksia sille, mitä sapattina sai tehdä – eikä Hän ihmisten mielestä noudattanut näitä ohjeita. Mutta Vapahtaja moitti heitä siitä, että he olivat kärkkäitä löytämään virheitä muista. Sen jälkeen Hän neuvoi heitä: ”Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein” (Joh. 7:24; ks. myös JSR Matt. 7:1–2).

Kuinka usein me Vapahtajan tuominneiden lailla tuomitsemme muita epävanhurskaasti? Ehkä useammin kuin luulemmekaan! Koska muiden tuomitseminen on niin helppoa, etenkin sosiaalisen median maailmassa, meidän on ehkä tarpeen oppia soveltamaan Vapahtajan neuvoa tuomita vanhurskaasti nykymaailmassa.

Vanhurskaan ja epävanhurskaan tuomitsemisen erottaminen

Tuomitseminen on osa tahdonvapauttamme. Elämässä on monia asioita, joissa meidän on harjoitettava tuomitsemista tai harkintaa, kuten työuran valitseminen, sen päättäminen, kenen kanssa haluamme viettää aikaa ja kuinka me vietämme aikaamme, sen päättäminen, millaista mediaa käytämme ja niin edelleen. Mutta kuinka voimme harjoittaa tätä tuomitsemista – ja viime kädessä kaikkea tuomitsemista tai harkintaa – vanhurskaasti?

Presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on antanut kuusi ohjetta siitä, kuinka tuomita oikein. Voimme tietää tuomioidemme olevan vanhurskaita, jos

  1. ne pidättyvät julistamasta, että joku on saanut varmuuden korotuksesta tai on peruuttamattomasti päätymässä helvetin tuleen

  2. niitä ohjaa Herran Henki, ei viha, kosto, kateus tai oman edun tavoittelu

  3. ne kuuluvat taloudenhoitomme piiriin

  4. niissä on riittävästi tietoa tosiasioista

  5. niissä ei ole kyse ihmisistä vaan tilanteista

  6. ne toteuttavat vanhurskaita mittapuita.1

Myös profeetta Moroni antoi ohjeet vanhurskaalle tuomitsemiselle: ”Kaikki, mikä on hyvää, tulee Jumalasta, ja se, mikä on pahaa, tulee Perkeleestä, sillä Perkele – – kutsuu ja houkuttelee syntiin ja tekemään sitä, mikä on pahaa, jatkuvasti” (Moroni 7:12).

Kun liikumme sosiaalisessa mediassa, mietimme ystävyyssuhteita tai päätämme, kuinka käyttää aikaamme, voimme ennen tuomitsemista kysyä itseltämme: Onko tämä julkaisu tai henkilö tai toiminta sellainen, joka

  • saa minut tuntemaan oloni rauhalliseksi ja hyväksi?

  • kehottaa minua tekemään hyvää?

  • auttaa minua rakastamaan Jumalaa ja palvelemaan Häntä?

Kun ymmärrämme, että kaikki hyvä tulee Jumalalta, voimme käyttää tahdonvapauttamme ja tehdä viisaita ja vanhurskaita tuomioita ja arviointeja muista, itsestämme ja siitä, millä täytämme elämämme.

Epävanhurskaan tuomitsemisen kierteen katkaisemisesta

Nyt kun olemme määritelleet, mitä vanhurskas tuomitseminen on, mitä voimme tehdä, kun huomaamme juuttuneemme kielteisen tuomitsemisen kierteeseen? Tässä on muutamia ideoita:

  • Pidä sosiaalisen median paasto. Se voi antaa sinulle tilaisuuden hiljentää tahtia, koota itsesi ja ottaa muihin yhteyttä aidoilla tavoilla. Kun tapaat ihmisiä enemmän sosiaalisen median ulkopuolella, huomaat, että he ovat todellisia ihmisiä todellisine vaikeuksineen ja koet vähemmän tarvetta tuomita heitä.

  • Sen sijaan, että julkaisisit jotakin itsestäsi, julkaise jotakin rakastamastasi henkilöstä, joka on innoittanut sinua. Kerro muille, miksi ihailet häntä. Se antaa sinulle tilaisuuden suuntautua poispäin itsestäsi ja siunata muita sen sijaan, että pyrkisit tekemään vaikutuksen muihin.

  • Päätä antaa päivittäin yksi aito, sydämestä tuleva vastaus sosiaalisessa mediassa, olipa sitten kyseessä onnittelut syntymäpäivänä tai muu onnittelu, tai vain ystävällinen viesti.

  • Sosiaalisessa mediassa tulee aina olemaan ihmisiä, jotka kertovat liikaa asioistaan, esittelevät ainoastaan uskomattomia lomiaan, vaikuttavat perheineen täydellisiltä tai haastavat usein riitaa. Ennen kuin tuomitsemme, voimme kysyä itseltämme: ”Mitä Herra tietää tästä henkilöstä ja mitä minä voin hänestä oppia?” Rukoile apua, jotta näkisit hänet sellaisena kuin Herra hänet näkee. Ja jos hänen julkaisunsa aiheuttavat sinussa jatkuvasti kielteisiä tunteita, voit aina lakata seuraamasta häntä.

Se, että näemme kaikki sellaisina kuin he todellisuudessa ovat – taivaallisten vanhempien lapsina, muuttaa pinnallisen vaikutelmamme heistä iankaikkiseksi näkökulmaksi. Jokaisen ihmisen todellisen identiteetin ja tarkoituksen ymmärtämisessä on voimaa. Kuten sisar Michelle Craig, ensimmäinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa, on muistuttanut meitä:

”Teillä on jumalallinen luonne ja päämäärä, jotka ovat ainutlaatuisen sopivia teitä varten. – –

On helppoa verrata itseämme muihin. Tulee aina olemaan niitä, joka näyttävät siltä, että heillä menee aina hienosti tai että he ovat meitä tärkeämpiä. Mutta unohdamme usein, että heidän tarkoituksensa on erilainen kuin meidän tarkoituksemme. Kun yritämme elää uskollisina sille, keitä me todella olemme – kun ymmärrämme ja arvostamme Jumalan lahjoja ja kykyjä, jotka ovat ainutlaatuisia meille yksilöinä – silloin voimme kokea todellista iloa.”2

Perimmiltään se, että pääsemme eroon tuomitsemisen kierteestä sosiaalisessa mediassa, vaatii meiltä toimintaa. Se vaatii sitä, että suuntaudumme poispäin itsestämme ja kosketamme jonkun toisen elämää. Se vaatii sitä, että kohotamme muita ja jaamme Kristuksen valoa. Kun teemme niin, emme ainoastaan palvele muita, vaan voimme myös tuntea oman olomme paremmaksi.

Kuva
young couple

Itsemme tuomitsemisen ja myrkyllisten vertailujen voittaminen

Yksi Saatanan voimallisista keinoista on yrittää estää meitä saamasta oikeaa ymmärrystä todellisesta identiteetistämme. Kun kadotamme käsityksen todellisesta identiteetistämme, itsemyötätunnon ja rakkauden tunteet voivat korvautua tuomitsevilla ajatuksilla ja itsekritiikillä. Eristäydymme muista, itsestämme ja jopa Pyhästä Hengestä.

Tosiasiassa vertailemisessa ei aina ole kyse niistä, keihin vertaamme itseämme; kyse on usein itsestämme ja omista epävarmuuden tunteistamme. Vertaileminen voi itse asiassa olla itsemme epävanhurskasta tuomitsemista.

Siinä missä vertaileminen voi varastaa ilon,3 eräänä avaimena iloon on se, että tiedämme oman arvomme, vahvuutemme, kykymme ja taivaallisen Isän tarkoituksen meitä varten sekä sen, keitä meistä voi tulla.

Vapahtaja eli koko elämänsä tehden hyvää (ks. Ap. t. 10:38). Hän eli elämänsä muita varten, ilman pienintäkään virhettä. Silti Häntä nuhdeltiin ja Hänet tuomittiin. Mutta koska Hän tiesi, kuka Hän todella oli ja mikä Hänen tarkoituksensa oli, Hän kesti ihmisten tuomion tyynesti eikä antanut sen häiritä sitä, mitä Hänen oli määrä tehdä.

Kun noudatamme Hänen esimerkkiään, me voimme tehdä samoin! Maailma aiheuttaa helposti sen, että kadotamme itsemme vertailuun ja tuomitsemiseen ja unohdamme, keitä me olemme, mutta me voimme ottaa oppia Alkeisyhdistyksen ylijohtajan, sisar Joy D. Jonesin sanoista: ”Jos rakkaus, jota tunnemme Vapahtajaa ja sitä kohtaan, mitä Hän on tehnyt meidän hyväksemme, on suurempaa kuin se aika ja huomio, jota annamme heikkouksille, itseluottamuksen puutteelle tai huonoille tottumuksille, niin Hän auttaa meitä voittamaan ne asiat, jotka aiheuttavat kärsimystä elämässämme. Hän pelastaa meidät itseltämme.”4

Kuten tiedämme, ”sielujen arvo on suuri Jumalan silmissä” (OL 18:10). Korvaa nyt sana sielujen omalla nimelläsi. Mieti sitä vähän aikaa. Taivaallinen Isä tietää sinun nimesi, Hän tietää sinun arvosi, ja Hänen Ainosyntyinen Poikansa kuoli sinun vuoksesi, koska sinä olet niin arvokas Hänelle.

Joten kun maailma tuntuu raskaalta ja alat vertailla itseäsi muihin, lähesty Heitä, niin tunnet, kuinka itseluottamuksen puute ja itsesi tuomitseminen sulavat pois ja tunnet todellista luottamusta, joka tulee oman mittaamattoman arvosi tietämisestä.

Katso Vapahtajaan

Voimme aina katsoa Vapahtajaan saadaksemme johdatusta kaikkeen, mitä teemme. Osana sitä, mitä Hän tarjoaa meille sovituksensa avulla, on kaiken mahdollistava voima muuttua ja ymmärtää, kuinka tehdä kaikki se, mitä Hän on pyytänyt meitä tekemään. Ja kun päätämme seurata ja lähestyä Häntä, Hän auttaa meitä oppimaan eroon epävanhurskaasta tuomitsemisesta ja näkemään muut – ja itsemme – Kristuksen silmin.

Viitteet

  1. Ks. Dallin H. Oaks, ”’Judge Not’ and Judging”, Ensign, elokuu 1999, s. 9–12.

  2. Michelle Craig, ”How Do You Feel Joy in the Lord?”, 22. marraskuuta 2019, blog.churchofjesuschrist.org.

  3. ”Vertaileminen varastaa ilon”, pidetään Theodore Rooseveltin sanomana.

  4. Joy D. Jones, ”Mittaamattoman arvokkaita”, Liahona, marraskuu 2017, s. 15.

Tulosta