Osoita hyveellisyyttä alati

Vanhin Lynn G. Robbins

täysinpalvellut johtavana auktoriteettina toiminut seitsenkymmen

Pyrkiessämme tulemaan Jeesuksen Kristuksen kaltaisiksi meidän tulee muistaa seuraavat kuusi keskeistä ajatusta, kun omaksumme Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia.

Suurin ja kunnioitusta herättävin saarna, mitä Vapahtaja on koskaan pitänyt, on Hänen synnitön elämänsä – elämän pituinen saarna. Sen myötä tuli tämä innoittava kutsu: ”Millaisia miehiä [ja naisia] teidän siis tulee olla? Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.” (3. Nefi 27:27.)

”Teidän täytyy osoittaa hyveellisyyttä – – alati” (OL 46:33)

Hyveellisyys on ”rehellisyyttä ja moraalista erinomaisuutta”¹. Hyveellisyyden osoittaminen vaatii jatkuvasti vakaata ponnistelua sekä innoitettua tehtäväluetteloa. Verbit olla ja tehdä ovat opillinen pari. Oleminen ilman tekemistä – kuten usko ilman tekoja tai rakkaus ilman palvelemista – ”yksinään – – on kuollut” (Jaak. 2:17). Samalla tavoin tekeminen ilman olemista kuvailee niitä, jotka ”[kunnioittavat] minua huulillaan, mutta [heidän sydämensä] on kaukana minusta” (Mark. 7:6). Vapahtaja tuomitsee tekemisen ilman olemista teeskentelynä (ks. Matt. 23:23) ja tekopyhyytenä (ks. Mark. 7:6).

Ihmisillä on usein tehtäväluetteloja, ja he antavat itselleen tarkistusmerkin suoritettuaan jonkin luettelossa olevan tehtävän. Mutta olemiseen ei voi ansaita tarkistusmerkkejä. Esimerkiksi milloin voit merkitä luettelossasi vanhemmuuden tehdyksi? Et voi koskaan lakata olemasta äiti tai isä, sillä se on elinikäinen tehtävä.

Me harjoittelemme kutakin hyvettä (olemista) hyödyntämällä sitä vastaavien tekojen innoitettua tehtäväluetteloa. Jos haluan tulla rakastavammaksi, mitä sellaista palvelemista voin tehdä tänään, joka auttaa minua tulemaan rakastavammaksi? Jos haluan tulla kärsivällisemmäksi, mitä voin tehdä tänään kehittyäkseni?

Kun olemme elämässämme moraalisessa tienhaarassa, kysymme usein itseltämme: Mitä Jeesus tekisi? Kun teemme sen, mitä Hän tekisi, me osoitamme hyveellisyyttä ja vähitellen meistä tulee Hänen kaltaisiaan. Jos ”teemme hyvää” (ks. Ap. t. 10:38), kuten Hän teki, niin jokaisen hyvän teon myötä me kasvamme rakkaudessa ja myötätunnossa ja niistä tulee osa luonnettamme.

Tulikärpäsvaikutus

Tulikärpäsen ihme näkyy vain öisin. Tämä lumoava pieni luonnonihme on päiväsaikaan näkymätön. Tulikärpäsen valon näkyminen vaatii pimeän taustan. Juuri vastakohtaisuus paljastaa sen valon.

Tulikärpänen ja tähdet ovat luonnon esimerkkejä siitä, kuinka pimeyttä tarvitaan paljastamaan valoa, joka muutoin on piilossa eikä selkeästi nähtävissä. Koska Kristuksen valo on aina läsnä, monet kirkon jäsenet eivät tunnista sen päivittäisiä ilmenemisiä, jotka innoittavat heitä osoittamaan hyveellisyyttä.

Todistus Kristuksen kaltaisista ominaisuuksista saadaan suurelta osin vastakohtien avulla eli ”[maistamalla] karvaan, jotta [tietäisimme] antaa arvon hyvälle” (Moos. 6:55). Elleivät Aadam ja Eeva olisi langenneet, he eivät olisi kokeneet ”iloa, sillä he eivät tunteneet kurjuutta” (2. Nefi 2:23). Presidentti Brigham Young opetti: ”Kaikki tosiasiat on osoitettu ja ilmaistu niiden vastakohtien avulla.”²

Lapset oppivat vastakohtien avulla: kyllä/ei, ylös/alas, yhäällä/alhaalla, iso/pieni, kuuma/kylmä, nopea/hidas ja niin edelleen. Juuri vastakohtaisuus antaa selkeämpää ymmärrystä. Samalla tavoin hyveen ymmärtäminen edellyttää sen vastakohdan tutkimista.

Esimerkiksi me kaikki haluamme olla terveitä, mutta kiitollisuus terveydestä ja halu säilyttää se tulee usein vasta sitten kun on kärsinyt terveyden vastakohdasta: sairaudesta, taudista, vammasta. Myös Vapahtaja ”joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus” (Hepr. 5:8).

Toisinaan hyveellisyyttä kuvataan parhaiten sen vastakohdan avulla, kuten ”vailla teeskentelyä” ja ”vailla vilppiä” (OL 121:42), ”ei vihastu helposti ” (Moroni 7:45).

Hyveellisyyden osoittaminen ei ole vain elinikäistä pyrkimystä omaksua Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia. Se on myös pyrkimystä ”hylätä jumalattomuus ja maailmalliset himot” (ks. Tit. 2:12; ks. myös JSR Matt. 16:26; Moroni 10:32). Kun pyrimme omaksumaan Kristuksen kaltaista hyveellisyyttä, se voimistuu poistaessamme sen vastakohdan: me riisumme päältämme luonnollisen ihmisen ja ”[tulemme] pyhäksi Kristuksen sovituksen kautta” (Moosia 3:19).

Tulikärpäsvaikutuksen soveltaminen ominaisuuksien otantaan paljastaa niiden kunkin totuuden, voiman ja todistuksen:

rakastava verrattuna vihamieliseen, torjuvaan, epäystävälliseen
rehellinen verrattuna epärehelliseen, petolliseen, tekopyhään
anteeksiantava verrattuna kostonhaluiseen, loukkaantuneeseen, katkeraan
ystävällinen verrattuna ilkeään, vihaiseen, ankaraan
kärsivällinen verrattuna äkkipikaiseen, tuittupäiseen, suvaitsemattomaan
sävyisä verrattuna ylimieliseen, omahyväiseen, alentuvaan
rauhantekijä verrattuna riitaisaan, eripuraiseen, provosoivaan.

Vastakohtaisuus auttaa meitä näkemään, kuinka vahva on todistuksemme kustakin hyveestä ja kuinka monia hengellisiä kokemuksia huomaamme meillä olevan joka päivä. Vastakohtaisuus paljastaa Kristuksen valon selkeästi näkyviimme.

Liiallisena jokaisesta hyveestä tulee heikkous

Liialliset mielihalut turmelevat, ja niitä pitää ”[käyttää] harkiten, ei kohtuuttomasti” (OL 59:20). Intohimoista voi tulla pakonomaisia; sen tähden ”[hillitse] kaikki intohimosi” (Alma 38:12). Haluista voi tulla arvaamattomia ja fanaattisia, joten olkaa ”itsenne hillitseviä kaikessa” (Alma 7:23; ks. myös Alma 38:10; OL 12:8).

Havainnollistan asiaa lisää muutamilla hyveillä, jotka on viety äärimmäisyyksiin:

Liiallisesta rohkeudesta tulee määräilevää (ks. Alma 38:12).
Uutteruudesta tulee loppuun palamista tai juoksemista nopeammin kuin kykenee (ks. Moosia 4:27).
Liiallisesta rehellisyydestä tulee karkeaa ja tahditonta. Lasten kohdalla tämä on puolusteltavissa, mutta ei aikuisten, kun heiltä puuttuu huomaavaisuuden, ystävällisuuden ja empaattisuuden hyveitä.
Liiallinen säästäväisyys muuttuu itsekkyydeksi, saituudeksi, pihiydeksi.
Liiallisesta suvaitsevuudesta tulee sallivaa, löyhää, välinpitämätöntä.
Liiallisesta rakkaudesta tulee hemmottelevaa, tukahduttavaa, rampauttavaa, kaiken oikeuttavaa.

Jokainen hyve tarvitsee toisen, täydentävän hyveen tai hyveitä sekä jumalallista hillintää ja tasapainoa, jottei siitä tule kohtuuton. Aivan kuten oikeudenmukaisuuden vaakakupit ovat vertauskuva tasapainon tarpeesta oikeudenmukaisuuden ja armon välillä, kaikki hyveet tarvitsevat viisaan tasapainon toisiaan täydentävien hyveiden kanssa.

Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) kertoi Vapahtajasta seuraavan näkemyksen: ”Hänen elämässään kaikkia hyveitä noudatettiin ja säilytettiin täydellisessä tasapainossa.”³

Kun ihmiset kokevat, että heidän elämänsä on epätasapainossa tai että he käyttäytyvät fanaattisella tai kohtuuttomalla tavalla, olisi viisasta miettiä, mitä hyveitä puuttuu ja tarvitaan tasapainon palauttamiseksi heidän elämäänsä. Muutoin hyve voi vääristyä ja vahvuus ”voi kukistaa meidät”, kuten presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut.⁴

Hyve ilman sitä täydentävää hyvettä on puolitotuus

Puolitotuus on harhaanjohtava, koska se on totta vain osittain tai voi olla täysin totta mutta vain osa koko totuudesta. Esimerkkejä hyveitä koskevista puolitotuuksista:

Korihor opetti tahdonvapautta ilman vastuuta: ”Jokainen voitti voimiensa mukaisesti eikä mikään, mitä ihminen teki, ollut rikos” (Alma 30:17).
Usko ilman tekoja ja armo ilman oikeudenmukaisuutta ovat esimerkkejä siitä, mitä Nehor opetti: ”Koko ihmissuku pelastuu – –; sillä Herra oli luonut kaikki ihmiset ja oli myös lunastanut kaikki ihmiset; ja lopulta kaikilla ihmisillä on iankaikkinen elämä” (Alma 1:4).
Oikeudenmukaisuutta ilman armoa kuvataan liikuttavasti Victor Hugon mestariteoksessa Kurjat Javertin hahmossa. Oikeudenmukaisuus on hyve vain silloin, kun sitä hillitsee armo. Muutoin siitä tulee vääryyttä, sen vastakohta.
Rakkaus ja myötätunto ilman omatoimisuutta näkyvät Helen Kellerin elämässä.⁵ Hänen vanhemmillaan oli vain vähän tai ei lainkaan odotuksia sokeasta ja kuurosta tyttärestään. Vasta Anne Sullivan, sokeiden ja kuurojen opettaja, esitteli Helenille omatoimisuuden täydentävän hyveen ja auttoi Heleniä kohoamaan todellisiin mahdollisuuksiinsa.
Suvaitsevaisuus ilman totuutta ja rakkaus ilman lakia halventavat, vaarantavat ja turmelevat Herran mittapuut ja johtavat itsepetoksen myötä luopumukseen (ks. 4. Nefi 1:27).
Toisaalta fariseukset olivat täydellinen esimerkki laista ilman rakkautta ja totuudesta ilman suvaitsevaisuutta, ja se johti ylpeyden myötä luopumukseen.
Vanhurskaus ilman muiden mukaan ottamista (ks. Luuk. 15:1–7) voi johtaa omahyväisyyteen, ennakkoluuloihin ja tekopyhyyteen.
Usko ja toivo ilman kärsivällisyyttä (Herra ”siunaa teitä heti” [Moosia 2:24], mutta ”hän koettelee [heidän kärsivällisyyttään] [Moosia 23:21]) voi johtaa itseluottamuksen puutteeseen ja uskon menettämiseen.

Jokainen hyve on puolitotuus, ellei sitä tasapainoteta sitä täydentävillä hyveillä, jotka ovat välttämättömiä opilliselle tasapainolle.

Ja-lisäyksen voima ja tärkeys

”Kiistelyn isänä” (ks. 3. Nefi 11:29) Saatana yllyttää ovelasti vihaan asettamalla hyveitä toisiaan vastaan, kuten oikeudenmukaisuus vastaan armo. Mutta Herra ”neuvoo – – oikeudenmukaisesti ja sangen armollisesti” (MK Jaak. 4:10, korostus lisätty). Nämä kaksi hyvettä eivät ole vastakohtia vaan toisiaan täydentäviä. Täydellisen tasapainon saavuttamiseksi on opillisesti täsmällisempää ja viisaampaa sanoa:

oikeudenmukaisuus ja armo (eikä oikeudenmukaisuus vastaan epäoikeudenmukaisuus)
tahdonvapaus ja vastuu
usko ja teot
uskonnollisuus / liittojen pitäminen (ulkonaisesti) ja hengellisyys/opetuslapseus (sisäisesti)
yhdenmukaisuus ja joustavuus
ykseys ja moninaisuus
lain kirjain ja lain henki
kunnioitus/hartaus ja ilo/sosiaalisuus
rohkeus ja sävyisyys
urheus ja hienovaraisuus
kuri ja hyväntahtoisuus
reiluus kaikkia kohtaan ja tinkimättömyys
lempeys ja lujuus
”näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille” (Matt. 5:16) ja älkää pyrkikö ”saamaan ihmisten kunnianosoituksia” (OL 121:35)
ja niin edelleen.

Kristillinen rakkaus – yleismaailmallinen hyve

Kahden suuren käskyn ytimessä – rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäistämme – on kristillisen rakkauden hyve. ”Näiden kahden käskyn varassa”, Jeesus sanoi, ”ovat laki ja profeetat” (Matt. 22:40). Vanhin James E. Talmage (1862–1933) kahdentoista apostolin koorumista sanoi, että rakkaus on ”ensimmäinen ja suurin ja kaikkikäsittävä käsky”, ja hän huomautti, että se on suurin, koska se perustuu ”siihen yksinkertaiseen ja matemaattiseen totuuteen, että kokonaisuus on suurempi kuin mikään sen osa”.⁶

Kaikki muut käskyt ”voidaan koota tähän sanaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.” (Room. 13:9–10.) Rakkaus on hyve, joka siirtää ihmiskunnan Mooseksen laista evankeliumin lakiin.

Rakkauden kaikenkattavan luonteen vuoksi kaikkien muiden hyveiden voidaan sanoa olevan sen osatekijöitä, sillä se ”on kärsivällinen”, se ”on lempeä”, se ”ei kadehdi” eikä ”pöyhkeile” (ks. 1. Kor. 13:4–8; Moroni 7:45).

Pieni tyttö heittää lusikan — Kun äiti antaa lusikan pienelle lapselleen, se on oivallinen malliesimerkki rakkaudesta. Äiti osoittaa luottamusta, rakkautta, toivoa, suvaitsevuutta (sotkulle), kärsivällisyyttä, tyyneyttä, taivuttelua jne.

Mieti tätä esimerkkiä: Kun äiti antaa lusikan pienelle lapselleen, se on oivallinen malliesimerkki rakkaudesta, Kristuksen kaltaisesta rakkaudesta. Ajattele tässä tilanteessa ilmeneviä monia hyveitä: luottavaisuus, rakkaus, toivo, omatoimisuus, suvaitsevuus (sotkua ja uhmakkuutta kohtaan), lempeys, ystävällisyys, kärsivällisyys, tyyneys, lujuus, taivuttelu jne. Äiti ”ei katkeroidu – –, kaiken – – kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken – – kärsii. [Hänen rakkautensa] ei koskaan katoa.” (1. Kor. 13:5, 7–8.)

Kuinka kiitollisia olemmekaan rakastavasta taivaallisesta Isästä, jonka rakkaus on kärsivällistä ja pitkämielistä niiden sotkujen suhteen, joita me teemme elämässämme!

Onko siis mikään ihme, miksi pyhät kirjoitukset sanovat, että rakkaus ”suurin” (1. Kor. 13:13; Moroni 7:46), ”[tie], joka on verrattomasti muita parempi” (1. Kor. 12:31), ja katsovat sen olevan ennen kaikkea muuta (ks. 1. Piet. 4:8)? Pohjimmiltaan kutsu ”[rukoilla] Isää koko sydämen voimalla, että täyttyisitte tällä rakkaudella” (Moroni 7:48), on kutsu rukoilla kaikkia hyveitä ja pyrkiä niissä täydelliseen tasapainoon. Ilman tasapainoa jopa rakkaus voidaan viedä äärimmäisyyksiin, kuten Helen Kellerin rakastavien mutta sallivien ja hemmottelevien vanhempien kohdalla.

Hyveet ovat Hengen lahjoja

Saarnatkaa minun evankeliumiani -oppaan luvussa 6 ”Kuinka kehitän itsessäni Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia?” lähetyssaarnaajille opetetaan, että ”Kristuksen kaltaiset ominaisuudet ovat lahjoja Jumalalta. Sinä saat niitä käyttäessäsi tahdonvapauttasi vanhurskaasti. Pyydä taivaallista Isääsi siunaamaan sinua näillä ominaisuuksilla; et voi kehittää niitä itsessäsi ilman Hänen apuaan.”⁷

Hyveellisyyden noudattaminen menestyksekkäästi edellyttää sitä, että pidämme uskon Jeesukseen Kristukseen ja rukouksen tasapainossa ja teemme ”iloisin mielin [kaiken], mikä on meidän vallassamme” (OL 123:17).

Moroni opetti meille, että meidän toivomme Jeesuksen Kristuksen kaltaiseksi tulemisesta keskittyy Häneen: ”Tulkaa Kristuksen luokse ja tulkaa täydellisiksi hänessä ja kieltäkää itseltänne kaikki jumalattomuus; ja jos te – – rakastatte Jumalaa koko väkevyydestänne, mielestänne ja voimastanne, silloin hänen armonsa riittää teille, niin että te hänen armostaan voitte olla täydellisiä Kristuksessa” (Moroni 10:32).

Tulkoon Herran elämän pituisesta saarnasta meidän rukouksemme ja pyrkimyksemme. Kun me ”[osoitamme] hyveellisyyttä – – alati” (OL 46:33, korostus lisätty), hyve kaunistaa ajatuksiamme lakkaamatta ja silloin luottamuksemme vahvistuu Jumalan edessä; ja pappeuden oppi laskeutuu sieluumme kuin kaste taivaasta (ks. OL 121:45).