2023
Rakastakaa toisianne: Uuden testamentin opetuksia perhe-elämästä
Lokakuu 2023


Uuden testamentin taustaa

Rakastakaa toisianne: Uuden testamentin opetuksia perhe-elämästä

Uuden testamentin perhekunnan käsitteen ymmärtäminen voi auttaa meitä vahvistamaan ”Jumalan perhekuntaa” tänä aikana.

Jeesus Kristus opettamassa

Kuulkaa Häntä, Simon Dewey

Perheet muodostavat tärkeän taustan Uudelle testamentille. Kristillinen jumalanpalvelus kehittyi perhekuntien kehyksessä (kreikankielinen oikos tai oikia, ”talo” tai ”perhekunta”, viitaten sekä fyysiseen rakennukseen että sen asukkaisiin).1 Kristityt kuvailivat itseään perhekeskeisillä kielikuvilla ja termeillä – uskovat olivat ”veljiä” ja ”sisaria”, ja kirkko oli Jumalan perhekunta (oikos theou) eli Jumalan perhe (ks. 1. Tim. 3:15; 5:1–2).

Monet varhaisen kirkon toiminnat ja Uuden testamentin opetukset keskittyivät perhekuntaan. Perhe-elämän ymmärtäminen Uudessa testamentissa voi auttaa meitä vahvistamaan yksilöitä, aviopareja ja perheitä sekä vaalimaan mukaan ottamista kaikkien erilaisten jäsenten muodostamaan myöhempien aikojen ”Jumalan perhekuntaan”.

Uuden testamentin perhekunta

Muinaiset Välimeren alueen perhekunnat koostuivat tavallisesti vanhempien ja lasten lisäksi myös sukulaisista, kuten serkuista, iäkkäistä sukulaisista tai vanhempien aikuisista sisaruksista ja heidän puolisoistaan. Galilean kylissä perheisiin kuului näitä sukulaisia, jotka asuivat ja työskentelivät yhdessä (ks. Mark. 10:29). Vauraisiin perhekuntiin kaikkialla roomalaisessa maailmassa kuului muita huollettavia, kuten työntekijöitä, orjia, vapautettuja orjia ja suojatteja.

Kristilliset muutokset tyypillisiin perhekuntasääntöihin

Useissa Uuden testamentin kirjoissa annetaan ohjeita varhaiskristillisten perhekuntien jäsenille (ks. Kol. 3:18–4:1; 1. Piet. 2:13–3:12; Ef. 5:21–6:9; 1. Tim. 2:8–15; 5:1–22; 6:1–10; Tit. 2:1–10). Nämä ”perhekuntasäännöt”, kuten tutkijat niitä kutsuvat, ovat samankaltaisia kuin kreikankielisen ja hellenistisen juutalaisen kirjallisuuden kohdat, jotka tukevat sosiaalista vakautta ylistämällä järjestäytyneitä, hyvin hoidettuja koteja, joissa perheenjäsenet täyttävät kulttuuriin liittyvät tehtävänsä asianmukaisessa suhteessa toisiinsa.

Näissä Uuden testamentin kohdissa opetetaan sen ajan perinteisiä arvoja, jotka ylläpitävät olemassa olleita yhteiskunnallisia rakenteita, kuten neuvossa olla alamainen hallitsijoille, välttää kiistoja ja olla kohtelias jokaiselle (ks. 1. Piet. 2:17; 1. Tim. 2:1–2; Tit. 3:1–2).

Uuden testamentin perhekunnan säännöissä on kuitenkin myös joitakin tärkeitä muutoksia. Ne esimerkiksi tähdentävät keskinäistä kunnioitusta toisia kohtaan ja ohjaavat sisällyttämään ihmissuhteisiin Jumalan:

  • Lasten oli määrä totella vanhempiaan Herran edessä (ks. Ef. 6:1–3; Kol. 3:20).

  • Isän ei ollut määrä herättää lapsissaan vihaa vaan kasvattaa heitä Herran tahdon ja ohjeiden mukaan (ks. Ef. 6:4; Kol. 3:21).

  • Aviomies ei saanut kohdella vaimoa tylysti vaan hänen tuli olla huomaavainen häntä kohtaan, kunnioittaa häntä ja rakastaa häntä niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta (ks. Ef. 5:25–33; Kol. 3:19; 1. Piet. 3:7).

  • Jakeen Ef. 5:22 ohje siitä, että vaimot suostuisivat aviomiehensä tahtoon niin kuin Herran tahtoon, tulee esiin vasta sen jälkeen kun jakeessa Ef. 5:21 on alustava maininta, että kaikkien perhekunnan jäsenten – niin aviomiesten kuin vaimojenkin – tulee ”alistua [toistensa] tahtoon niin kuin Herran tahtoon” (ks. Ef. 5:21).2 Kuten Paavali neuvoi: ”Olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne” (Fil. 2:3).

Näemme toisenkin kristillisen muutoksen tavassa, jolla kunkin parin perinteisesti alisteisia jäseniä – vaimoja, lapsia ja orjia3 – puhutellaan ensin ”henkilöinä, joilla muista riippumatta on oma arvonsa”, mikä osoittaa, että heillä ”on myös merkittävä rooli”4.

Ja jakeissa 1. Piet. 3:1–6 olevat neuvot vaimoille ovat suoraan vastoin muinaista tapaa, jonka mukaan vaimon tulee pelätä aviomiestään ja palvella tämän jumalia. Sen sijaan uskovan naisen usko saattaisi voittaa hänen Jumalaan uskomattoman aviomiehensä puolelleen.

Vaikka muinaiset perhekunnat olivat patriarkaalisia ja hierarkkisia sen ajan tapojen mukaisesti, nämä muutokset kannustivat kristittyjä perhekuntia kohti suurempaa tasa-arvoa ja kunnioitusta jokaista yksilöä kohtaan muistuttaen heitä rakastamaan toisiaan (ks. Joh. 13:34), kuten Vapahtaja rakasti.

Katsokaa Jeesukseen Kristukseen

Uuden testamentin perheitä koskevissa ohjeissa opetetaan periaatteita, jotka siunaavat kaikkia perheitä ja yksilöitä, jotka pyrkivät olemaan Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia nykymaailmassa. Keskeinen opetus silloin ja nyt on katsoa Jeesukseen Kristukseen ja noudattaa kaikissa ihmissuhteissamme Hänen esimerkkiään epäitsekkäästä, anteliaasta palvelemisesta (ks. Fil. 2:3–11). Kuten vanhin Dieter F. Uchtdorf kahdentoista apostolin koorumista on muistuttanut meille: ”Rakkaus on Kristuksen opetuslasta määrittävä ominaisuus.”5

Viitteet

  1. Tämä artikkeli perustuu Mark D. Ellisonin artikkeliin ”Family, Marriage, and Celibacy in the New Testament”, julkaisussa New Testament History, Culture, and Society: A Background to the Texts of the New Testament, toim. Lincoln Blumell, 2019, s. 532–554.

  2. Verbi, joka on suomeksi käännetty sanoilla ”alistua” tai ”suostua”, ei näy jakeessa 22, mutta se on lainattu jakeesta 21. Näiden kahden jakeen ajatus on: ”[21] Alistukaa toistenne tahtoon, [22] vaimot, suostukaa miehenne tahtoon” ja niin edelleen perhekunnassa, ja niissä annetaan erityisiä ohjeita siitä, millä tavoin kukin jäsen voi ilmaista tuon keskinäisen suostumuksen.

  3. Orjuus oli yleinen käytäntö muinaisissa yhteiskunnissa, eikä se perustunut rotuun tai kansallisuuteen. Rooman valtakunnassa Uuden testamentin aikoina monilla perhekunnilla oli orjia, myös kristityillä perhekunnilla. Orjuus ei ollut aina elinikäistä. Meidän taloudenhoitokaudellamme Herra julisti, ettei ”ole oikein, että kukaan olisi toisen orjuudessa” (OL 101:79).

  4. Carolyn Osiek, ”Family Matters”, julkaisussa Christian Origins: A People’s History of Christianity, osa 1, toim. Richard A. Horsley, 2005, s. 216.

  5. Dieter F. Uchtdorf, ”Jumalan rakkaus”, Liahona, marraskuu 2009, s. 22; ks. myös Joh. 13:35.