Moosia 18–24

Johdanto

Ihmiset, jotka seurasivat Almaa erämaahan, nöyrtyivät uskomalla Jumalan sanaan, tekemällä parannuksen ja ottamalla vastaan kasteen liiton. Silti he joutuivat lamanilaisten vangiksi joksikin aikaa. Samana historian aikakautena Limhin kansa eli edelleen lamanilaisten vallan alla. Kun he eivät onnistuneet vapautumaan omin voimin, he lopulta nöyrtyivät, ja Jumala vapautti heidät. Sekä Alman kansa että Limhin kansa kokivat vankeuden ja sorron, ja kumpikin ryhmä sai osakseen siunauksen tulla vapautetuksi Herran käden voimalla. Pane merkille, kuinka Herra tarjoaa vapautuksen kuolevaisuuden vaikeuksista vahvistamalla meitä ja auttamalla meitä ongelmissamme. Vertaamalla näiden kahden ihmisryhmän olosuhteita voimme oppia periaatteita, jotka auttavat meitä käsittelemään haasteitamme.

Selityksiä

Moosia 18:8. Tulla kasteen kautta Herran kansaksi

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on esittänyt pääpiirteittäin, mitä odotetaan niiltä, jotka ottavat vastaan kasteen:

”Alma alkoi kastaa kaikkia niitä, jotka halusivat tehdä liiton Kristuksen kanssa. Hän pyysi, että he palvelevat Jumalaa ja pitävät Hänen käskynsä, ’jotta hän vuodattaisi Henkeään runsaammin’ heidän päällensä. Lisäksi nämä uudet opetuslapset osoittaisivat uskonsa

tulemalla Jumalan lammastarhaan

tulemalla nimitetyiksi Hänen kansakseen

kantamalla toistensa kuormia

suremalla surevien kanssa

lohduttamalla niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa

olemalla Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla

tekemällä liiton palvella Jumalaa ja pitää Hänen käskynsä.

Tämä Alman julistus Mormonin vesien luona on yhä täydellisin muistiin merkitty pyhien kirjoitusten lausunto siitä, mitä vasta kastetut sitoutuvat tekemään ja olemaan.” (Christ and the New Covenant, 1997, s. 106.)

Vanhin Joseph B. Wirthlin (1917–2008) kahdentoista apostolin koorumista on kuvannut siunauksia, jotka tulevat kasteen liiton vastaanottamisesta: ”Olen huomannut läpi elämäni, että kun ihmiset alkavat täysin ymmärtää kasteenliittonsa siunauksia ja voimaa, olivatpa he uusia käännynnäisiä tai elinikäisiä kirkon jäseniä, heidän elämäänsä tulee suurta iloa ja he suhtautuvat tarttuvalla innokkuudella velvollisuuksiinsa valtakunnassa” (”Alma the Elder: A Role Model for Today”, julkaisussa Heroes from the Book of Mormon, 1995, s. 84).

Moosia 18:9. ”Olemaan Jumalan todistajina kaikkina aikoina”

Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on julistanut, että meidän kasteenliittomme edellyttää vanhurskautta riippumatta siitä, kuinka vaikeita olosuhteemme ovat: ”Kun me teemme kasteen vesissä liiton olla ’Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla’, emme puhu yksinomaan paasto- ja todistuskokouksista. Ei ehkä ole aina helppoa, mukavaa eikä sosiaalisesti hyväksyttävää puolustaa totuutta ja oikeutta, mutta se on aina oikein – aina.” (”Totuuden ja oikeuden puolustaminen”, Valkeus, tammikuu 1998, s. 39.)

Moosia 18:10. ”Te olette tehneet hänen kanssaan liiton”

Ollessaan Apuyhdistyksen ylijohtaja sisar Bonnie D. Parkin selitti, kuinka taivaallinen Isä opettaa meitä, kun me solmimme liittoja ja pidämme ne: ”Liitot – eli sitovat lupaukset meidän ja taivaallisen Isän välillä – ovat välttämättömiä iankaikkiselle edistymisellemme. Askel askeleelta Hän opettaa meitä tulemaan kaltaisekseen kutsumalla meidät mukaan työhönsä. Kasteessa me teemme liiton rakastaa Häntä koko sydämestämme ja rakastaa sisariamme ja veljiämme niin kuin itseämme. Temppelissä me lupaamme edelleen olla kuuliaisia, epäitsekkäitä, uskollisia, kunniallisia, laupiaita. Me lupaamme tehdä uhrauksia ja pyhittää kaiken, mitä meillä on. Kun me pidämme pappeuden valtuudella solmimamme liitot, ne tuovat meille siunauksia, niin että maljamme on ylitsevuotavainen. Kuinka usein ajattelette sitä, että liittonne ulottuvat kuolevaisuutta edemmäs ja yhdistävät teidät siihen, mikä on jumalallista? Liittojen solmiminen on osoitus alttiista sydämestä, liittojen pitäminen on osoitus uskollisesta sydämestä.” (”Sydämen pyhyydessä”, Liahona, marraskuu 2002, s. 103.)

Moosia 18:10. Hänen Henkensä läsnäolo

Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista on sanonut, että Pyhän Hengen läsnäolo vaikuttaa meidän käyttäytymiseemme ja vahvistaa meidän todistustamme:

”Pyhä Henki antaa meille voimaa ja rohkeutta elää Jumalan valtakuntaan soveliaalla tavalla, ja se on lähteenä todistuksellemme Isästä ja Pojasta. – –

Päättäessämme olla Hänen valtakunnassaan me erotumme – emme eristäydy – maailmasta. Asumme on säädyllinen, ajatuksemme ovat puhtaita, kielemme on siistiä. Elokuvat ja televisio-ohjelmat, joita katselemme, musiikki, jota kuuntelemme, kirjat, aikakausjulkaisut ja sanomalehdet, joita luemme, ovat kohottavia. Valitsemme ystäviä, jotka edistävät iankaikkisia tavoitteitamme, ja kohtelemme toisia ystävällisesti. Kartamme moraalittomuuden, uhkapelin, tupakan, alkoholin ja huumeiden paheita. Sunnuntain vietostamme kuvastuu Jumalan käsky muistaa pyhittää lepopäivä. Noudatamme Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä siinä, kuinka kohtelemme toisia. Elämme kelvollisina astumaan Herran huoneeseen.” (Ks. ”Kasteenliitto: Olla Jumalan valtakunnassa ja kuulua siihen”, Liahona, tammikuu 2001, s. 8, 9.)

Moosia 18:12–18. Almalla oli pappeus

Presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972) on selittänyt, että Almalla oli valtuus kastaa:

”Voimme päätellä, että Almalla oli pappeus, ennen kuin kuningas Nooa herätti hänessä ja muissa levottomuutta. Sillä, onko näin vai ei, ei ole väliä, koska Moosian kirjassa sanotaan täsmällisesti, että hänellä oli valtuus [ks. Moosia 18:13].

Jos hänellä oli valtuus kastaa, se on todiste siitä, että hänet oli kastettu. Sen vuoksi siinä, kun Alma kastoi itsensä Helamin kanssa, ei ollut kyse siitä, että Alma olisi kastanut itsensä, vaan se oli osoituksena Herralle hänen nöyryydestään ja täydellisestä parannuksestaan.” (Answers to Gospel Questions, toim. Joseph Fielding Smith jr., 5 osaa, 1957–1966, osa 3, s. 203.)

Moosia 18:21–29

Mitä Alma opetti kansaansa tekemään, jotta se vaeltaisi ”oikeamielisesti Jumalan edessä”? (Jae 29.)

Moosia 18:21. ”Heidän sydäntensä tulee olla yhteen liittyneinä ykseydessä”

Nykyajan ilmoituksessa Herra on neuvonut: ”Olkaa yhtä; ja ellette te ole yhtä, te ette ole minun” (OL 38:27). Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on kommentoinut sitä hajaannusta, joka on levinnyt laajalle langenneessa maailmassamme, sekä sitä, kuinka käskyjen pitäminen tuo ykseyttä:

”Mutta lankeemuksen myötä kävi selväksi, ettei eläminen ykseydessä olisi helppoa. – –

Me tarvitsemme toivoa siitä, että me voimme kokea ykseyttä tässä elämässä ja olla kelvollisia nauttimaan siitä ikuisesti tulevassa maailmassa. – –

Jotta me olisimme yhtä, on olemassa tunteisiimme liittyviä käskyjä, joita meidän on noudatettava. Meidän on annettava anteeksi emmekä saa kantaa kaunaa niitä kohtaan, jotka loukkaavat meitä.” (Ks. ”Että me yhtä olisimme”, Valkeus, heinäkuu 1998, s. 74, 77.)
Ykseys ja rakkaus tulivat, kun Alman kansa sitoutui uudelleen elämään Jumalan käskyjen mukaan. Palvellessaan seitsemänkymmenen koorumissa vanhin C. Max Caldwell kuvaili tämän rakkauden lisääntymistä olotilana, jota tulee kehittää:

”Jeesuksen rakkaus liittyi erottamattomasti Hänen elämäänsä ja oli seurausta siitä, että Hän eli palvellen, uhrautuen ja antaen muiden hyväksi. Me emme voi saada Kristuksen kaltaista rakkautta muutoin kuin tekemällä sen, mitä Mestari on käskenyt. – –

Rakkaus ei ole pelkästään sääntö tai periaate eikä vain sana, joka kuvaa toimintaa tai asennetta. Se on ennemminkin sisäinen tila, jota täytyy kehittää ja joka täytyy kokea, jotta sen voi ymmärtää. Meillä on rakkautta silloin, kun siitä on tullut osa luonnettamme. Ihmiset, joilla on rakkautta, rakastavat Vapahtajaa, ovat saaneet osakseen Hänen rakkauttaan ja rakastavat toisia samoin kuin Hän.” (”Kristuksen rakkaus”, Valkeus, tammikuu 1993, s. 30.)

Moosia 18:23. ”Viettämään sapatinpäivää ja pitämään sen pyhänä”

”Koska lepopäivä on pyhä päivä, se tulisi varata kelvolliselle ja pyhälle toiminnalle. – – Itse asiassa, jos me vain vetelehdimme tekemättä lepopäivänä mitään, me emme pyhitä lepopäivää.” (Lujana uskossa – evankeliumiaiheinen hakuteos, 2005, s. 91.)

Vanhin L. Tom Perry kahdentoista apostolin koorumista puhui siitä, kuinka lepopäivä on erityinen ajankohta perheen yhdessäoloon, ja hän kertasi 10 muuta toimintaa niistä monista, jotka sopivat lepopäivään: ”Se on aikaa, jolloin meidän on määrä yhdessä käydä säännöllisissä kokouksissamme, tutkia Vapahtajan ja profeettojen elämää ja opetuksia. Muita sopivia sunnuntaipuuhia ovat: 1) oman ja perheen päiväkirjan kirjoittaminen, 2) perheneuvoston kokousten pitäminen, 3) ydinperhettä ja sukua koskevien organisaatioiden perustaminen ja ylläpitäminen, 4) vanhempien ja lasten väliset kahdenkeskiset puhuttelut, 5) kirjoittaminen sukulaisille ja lähetyssaarnaajille, 6) sukututkimus, 7) vierailut sukulaisten ja sairaiden tai yksinäisten luona, 8) lähetystyö, 9) kertomusten lukeminen lapsille ja 10) kirkon laulujen laulaminen. [Ks. ”Suggestions for Individual and Family Sabbath-Day Activities”, Ensign, maaliskuu 1980, s. 76.]” (”Perheen tärkeys”, Liahona, toukokuu 2003, s. 42.)
Vanhin Mark E. Petersen (1900–1984) kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että meidän lepopäivän pyhittämisemme kuvastaa sitä, kuinka kiitollisia olemme Jeesuksen Kristuksen sovituksesta:

”Voimme helposti huomata, että lepopäivän pyhittäminen on osoitus kääntymyksemme syvyydestä.

Se, miten me pyhitämme lepopäivän tai olemme pyhittämättä sitä, on selkeä osoitus siitä, miten me henkilökohtaisesti suhtaudumme Herraan ja Hänen kärsimiseensä Getsemanessa, Hänen ristinkuolemaansa ja Hänen ylösnousemukseensa. Se on merkki siitä, olemmeko todella kristittyjä teoissamme vai onko meidän kääntymyksemme niin pinnallinen, että Hänen sovitusuhrinsa muistaminen merkitsee meille vain hyvin vähän tai ei mitään.” (”The Sabbath Day”, Ensign, toukokuu 1975, s. 49.)

Moosia 18:28. ”Heidän tuli antaa omaisuudestaan omasta vapaasta tahdostaan”

Presidentti Marion G. Romney (1897–1988) ensimmäisestä presidenttikunnasta on neuvonut meitä osoittamaan Kristuksen kaltaista rakkautta antautumalla täydemmin Herran työhön: ”Jotkut saattavat kysyä: ’Kuinka omaksun näitä antamisen vanhurskaita tunteita? Kuinka pääsen siitä, että annan nuristen? Kuinka omaksun ”Kristuksen puhdasta rakkautta”?’ Heille haluan sanoa: Eläkää uskollisesti kaikkien käskyjen mukaan, uhratkaa aikaanne muiden hyväksi, huolehtikaa perheestänne, palvelkaa kirkon tehtävissä, tehkää lähetystyötä, maksakaa kymmenykset ja uhrit, tutkikaa pyhiä kirjoituksia – ja luettelo voisi jatkua. Kun kadotatte itsenne tässä palvelutyössä, Herra on koskettava sydäntänne ja pehmittävä sen.” (Ks. ”Huoltotyön elävät periaatteet”, Valkeus, huhtikuu 1982, s. 171.)

Moosia 19–24. Limhin kansaa verrataan Alman kansaan

Kun profeetta Abinadi meni ensimmäisen kerran kuningas Nooan jumalattoman kansan luo, hän kertoi heille, että elleivät he tekisi parannusta, he joutuisivat orjuuteen (ks. Moosia 11:21). Kun Herra kaksi vuotta myöhemmin käski Abinadin palata heidän luokseen, he eivät olleet vieläkään tehneet parannusta (ks. Moosia 12:1). Sen vuoksi he joutuisivat kaikki väistämättä Herran sanan mukaisesti orjuuteen. Lisäksi kun Abinadi saarnasi kuningas Nooan kansalle toisen kerran, Herran varoitus heille oli vieläkin voimakkaampi. Orjuuteen joutumisen lisäksi monet surmattaisiin. Toiset joutuisivat kokemaan nälkää ja ruttotauteja, ja jos he yhä kieltäytyisivät tekemästä parannusta, heidät hävitettäisiin (ks. Moosia 12:2–8).

Abinadin toisen käynnin jälkeen kansan keskuudessa tapahtui jakautuminen. Alma uskoi Abinadia, ja ryhmä ihmisiä kuunteli Almaa, teki parannuksen ja heistä tuli vanhurskaita. Suurin osa kansasta – hallitsijanaan kuningas Nooa ja myöhemmin tämän poika Limhi – ei kuitenkaan tehnyt parannusta ennen kuin vasta paljon myöhemmin. Vaikka kumpikin ryhmä joutui lopulta orjuuteen, koska he kieltäytyivät tekemästä parannusta Herran ensimmäisen varoituksen jälkeen, vertaa, kuinka se, mitä tapahtui Alman ryhmälle, joka teki parannuksen vapaaehtoisesti, eroaa siitä, mitä tapahtui Limhin ryhmälle, joka pakotettiin parannukseen.

Ajankohta	Limhin kansa	Alman kansa
Abinadin toinen käynti	Nooan kansa hylkäsi ja surmasi Abinadin (Moosia 17). He pysyivät jumalattomuudessaan.	Alma uskoi Abinadia (Moosia 17:2–4). Alma joutui pakenemaan.
Abinadin toisen käynnin seuraukset	Nooan/Limhin kansa pysyi jumalattomuudessa (Moosia 19:2–20). He jakaantuivat (jae 2). Heillä oli kiistoja (jae 3). Lamanilaiset hyökkäsivät heidän kimppuunsa (jakeet 6–7). Kuningas Nooan surmasi hänen oma kansansa (jae 20). Kansa vietiin lamanilaisten orjiksi, ja heidän piti maksaa 50 prosentin pakkoveroa lamanilaisille (jae 15).	Pieni ryhmä uskoi Almaa (Moosia 18:3–21). He menivät kuulemaan Alman saarnaamista (jae 4). Heitä opetettiin tekemään parannus ja uskomaan (jae 7). He tekivät liiton Jumalan kanssa (jakeet 8–11). He välttyivät kuningas Nooan pyrkimyksiltä tuhota heidät (jakeet 33–34).
Kaksi vuotta Abinadin kuoleman jälkeen (Moosia 19:29)	Limhin kansa kärsi orjuudessa (Moosia 19:22–20:22). He kestivät orjuutta ja 50 prosentin pakkoveroa (19:22). Lamanilaiset hyökkäsivät (20:7). He taistelivat vastaan (20:8–11). He hyväksyivät orjuuden (20:22).	Alman kansa menestyi (Moosia 23:2–5). Herra vahvisti heitä (jae 2). He rakensivat kaupungin (jae 5).
Ajanjakso kahden ensimmäisen vuoden jälkeen (Moosia 19:29)	Oloja orjuudessa kovennettiin (Moosia 21:3–6). Lamanilaiset löivät heitä poskelle ja käyttivät valtaa heihin (jae 3). Lamanilaiset antoivat Limhin kansalle raskaita kuormia ja ajoivat heitä kuin eläimiä (jae 3). Kansa nurisi koettelemustensa tähden (jae 6). Limhin kansa lähti kolme kertaa sotaan vapautuakseen, ja joka kerta heidät lyötiin. Monet surmattiin, ja kansan keskuudessa oli suuri suru (jakeet 7–12).	Alman kansan keskuudessa vallitsi edelleen rauha ja menestys (Moosia 23:19–20). He elivät vanhurskaudessa (jakeet 14–15). He menestyivät tavattomasti (jakeet 19–20).
Jatkoa ajanjaksolle kahden ensimmäisen vuoden jälkeen	Limhin kansa teki parannuksen ja kääntyi Herran puoleen (Moosia 21:7–14, 25–26). Heidät pakotettiin olemaan nöyriä (jakeet 13–14). He hyväksyivät sen, että he olivat orjia ja että heitä pahoinpideltiin (jae 13). He huusivat voimallisesti Herran puoleen (jae 14). He lähettivät miehiä Sarahemlaan hakemaan apua (jakeet 25–26).	Alman kansan keskuudessa vallitsi edelleen rauha ja menestys.
Jatkoa ajanjaksolle kahden ensimmäisen vuoden jälkeen	Lopulta Herra vapautti heidät lamanilaisten orjuudesta (Moosia 21:15–22:16). Herra oli hidas kuulemaan heitä, mutta Hän pehmitti heidän vihollistensa sydämen, niin että nämä helpottivat heidän taakkojaan (21:15). Heitä ei ensin vapautettu (21:15). He menestyivät vähitellen (21:16). He auttoivat toisia (21:17). He tekivät liiton palvella Jumalaa (21:31). He antoivat viiniä lamanilaisille vartijoille, jotka sitten vaipuivat uneen (22:7, 10). He pääsivät pakoon (22:11).	Alman kansan keskuudessa vallitsi edelleen rauha ja menestys.
noin 120–121 eKr. (Moosia 22; 24, luvun tiivistelmä)	Limhin kansa saapui Sarahemlan maahan (Moosia 22:13). Lamanilaisten sotajoukko ajoi takaa Limhin kansaa (jakeet 15–16).	Alman kansa koki orjuuden ja Herran suoman vapautuksen (Moosia 23–24). Limhin kansan perään lähetetty lamanilaisten sotajoukko löysi Alman kansan Helamin maasta (Moosia 23:25). Alman kansa joutui orjuuteen (Moosia 24:8–10). He pysyivät uskollisina ja kestivät kärsivällisesti (jakeet 10–16). Herra kevensi heidän kuormiaan ja vahvisti heitä (jakeet 14–15). Herra vapautti heidät orjuudesta ja johdatti heidät Sarahemlan maahan (jae 20).

Limhin kansa pakotettiin lamanilaisten orjuudessa ollessaan muistamaan Herraa. Alman kansa teki Abinadin toisen varoituksen jälkeen vapaaehtoisesti parannuksen. Tämän seurauksena Limhin ryhmä kärsi enemmän ja pidempään. Joitakin vuosia myöhemmin Alma nuorempi selitti periaatteen, joka auttaa meitä ymmärtämään eri seurauksia, joita nämä kaksi ryhmää kokivat: Joidenkin ”on pakko olla nöyriä, – – sillä toisinaan, jos ihmisen on pakko olla nöyrä, hän tavoittelee parannusta” (Alma 32:13), ja ”siunattuja ovat ne, jotka nöyrtyvät ilman, että heidän on pakko olla nöyriä” (jae 16).

Moosia 21:13–14. Nöyryys vahvistaa meidän riippuvuuttamme Herrasta

Kun Limhin siirtokunta oli kolmannen kerran epäonnistunut pääsemään vapaaksi orjuudesta sotimalla, he kääntyivät vihdoin Jumalan puoleen nöyrinä ja rukouksessa ja etsivät vapautusta Hänen kädestään. Heidän kokemuksensa pakottivat heidät etsimään Herraa ja olemaan enää turvaamatta lihan käsivarteen (ks. Alma 32:13–16; ks. myös 2. Nefi 4:34).

Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) on opettanut, että nöyryys vahvistaa meidän riippuvuuttamme Herrasta: ”Nöyryys ei tietenkään ole heikkouden merkki. Nöyryys ei tarkoita pelokkuutta. Ihminen voi olla nöyrä, voimakas ja rohkea. Profeetta Joseph on hyvä esimerkki. Nöyryys on sen tunnustamista, että olemme riippuvaisia korkeammasta voimasta.” (The Teachings of Ezra Taft Benson, 1988, s. 369.)

Moosia 21:15–22

Millä tavoin Limhin kansa alkoi ”vähitellen menestyä maassa”? (Jae 16.) Kuinka me voimme saada samanlaista apua?

Moosia 21:15. ”Herra kuuli heidän huutonsa”

Vaikka monet Limhin siirtokunnan ihmisistä saattoivat itse ahdingon päälleen, Herra oli armollinen ja vastasi heidän rukouksiinsa. Profeetta Joseph Smith (1805–1844) on kuvannut Herran armoa vastauksena siihen suruun, jota profeetta tunsi omien virheidensä seurauksena: ”Olen palauttanut mieleeni kaikki elämäni menneet hetket ja olen murehtinut ja vuodattanut murheen kyyneliä typeryydestäni kärsien siitä, että sielunvihollisellani on niin paljon valtaa minuun kuin hänellä on ollut menneinä aikoina. Mutta Jumala on armollinen ja on antanut anteeksi syntini, ja minä riemuitsen siitä, että Hän lähettää Lohduttajan jokaisen luo, joka uskoo ja nöyrtyy Hänen edessään.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 254.)

Moosia 23:21. ”Hän koettelee sen kärsivällisyyttä ja uskoa”

Vaikka Almaa seuranneet ihmiset olivat tehneet parannuksen ja olleet uskollisia, Herra salli lamanilaisten tilapäisesti sortaa heitä, jotta Abinadin profetia täyttyisi (ks. Moosia 12:1–5) ja jotta heidän kärsivällisyyttään ja uskoaan koeteltaisiin. Vanhin Orson F. Whitney (1855–1931) kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että kaikki, mitä koemme, opettaa meille arvokkaita asioita: ”Mikään kärsimämme tuska, mikään kokemamme koettelemus ei mene hukkaan. Se on meille kasvatukseksi, kehittää sellaisia ominaisuuksia kuin kärsivällisyys, usko, mielenlujuus ja nöyryys. Kaikki, mitä kärsimme, ja kaikki, mitä kestämme, etenkin kun kestämme sen kärsivällisesti, vahvistaa luonnettamme, puhdistaa sydäntämme, avartaa sieluamme ja tekee meistä lempeämpiä ja armeliaampia, kelvollisempia tulemaan kutsutuiksi Jumalan lapsiksi – – ja juuri surun ja kärsimyksen, vaivan ja koettelemusten kautta me saamme sen koulutuksen, jota tulimme tänne hankkimaan ja joka tekee meistä enemmän taivaallisen Isämme ja Äitimme kaltaisia.” (Lainattu julkaisussa Spencer W. Kimball, Faith Precedes the Miracle, 1972, s. 98.)

Jerry Thompson, © IRI

Moosia 23–24. Alman kansan historia

Moosian luvut 23–24 on takauma takauman sisällä (katso kohdan Moosia 9–22 selityksiä, s. 151–152). Alman historia siitä ajasta lähtien, jolloin kuningas Nooan kansa ajoi heidät erämaahan, siihen asti, kunnes he saapuivat Sarahemlaan, lisättiin aikakirjaan. Tämä pieni takauma kattaa suunnilleen 20 vuotta. Kun lukija pääsee lukujen 23–24 loppuun, sekä Senifin kansa että Alman kansa ovat palanneet Sarahemlaan ja kuningas Moosian luo (katso liitteenä olevaa kaaviota ”Takaumia Omnista Moosiaan”, s. ).

Moosia 24:13–15. ”He alistuivat iloiten ja kärsivällisesti kaikkeen Herran tahtoon”

Jos olemme täysin riippuvaisia Jumalasta, silloin Hän voi ottaa meidän rajoituksemme ja meidän heikkoutemme ja tehdä niistä vahvuuksia, jotka hyödyttävät Hänen jumalallisia tarkoituksiaan. Vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista on kannustanut meitä luottamaan iloiten Herraan, kun kohtaamme kuolevaisuuden haasteita:

”Elämämme koettelemuksia tai vaikeuksia pitäisi tarkastella pyhien kirjoitusten opin tarjoamasta näkökulmasta. Muutoin ne saattavat helposti hämärtää näköalamme, imeä voimamme ja riistää meiltä sen ilon ja kauneuden, jonka Herra on meille tarkoittanut täällä maan päällä. Jotkut ihmiset ovat kuin kiviä, jotka on heitetty vaikeuksien mereen. Vaikeudet hukuttavat heidät. Olkaa korkkeja. Kun uppoatte vaikeuksiin, taistelkaa itsenne vapaiksi, jotta voitte ponnahtaa pintaan ja palvella taas iloisin mielin. – –

Herra on hyvin kiinnostunut teidän henkilökohtaisesta kasvustanne ja kehityksestänne. Teidän kehityksenne kiihtyy, kun auliisti annatte Hänen johtaa teidät kaikkien kohtaamienne kasvukokemusten läpi, halusittepa alun perin niitä kokemuksia tai ette. Kun luotatte Herraan, kun olette halukkaita keskittämään sydämenne ja mielenne Hänen tahtoonsa ja kun pyydätte Henkeä johtamaan teitä tekemään Hänen tahtonsa, teille taataan suurin mahdollinen onni elämän aikana ja antoisimmat saavutukset tässä kuolevaisuuden kokemuksessa. Jos teillä on epäilyksiä kaikesta, mitä teitä pyydetään tekemään, ja itsepäisesti vastustatte jokaista epämiellyttävää haastetta, vaikeutatte Herran mahdollisuuksia siunata teitä [ks. 1. Nefi 3:7].” (Ks. ”Löydä elämästäsi iloa”, Valkeus, heinäkuu 1996, s. 25–26.)

Pohdittavia seikkoja

Pohdi kasteenliittoja, jotka on merkitty kohtaan Moosia 18:8–10. Mitä voit tehdä tällä viikolla, jotta eläisit täydellisemmin liittojesi mukaan?
Millä tavoin koettelemukset ovat vahvistaneet uskoasi?
Kuinka Alman ja hänen seuraajiensa esimerkki voi auttaa sinua luottamaan Vapahtajan sovitukseen ja voimaan?

Ehdotettuja tehtäviä

Kohdassa Moosia 18:2 kuvataan Vapahtajamme sovituksen kautta tapahtuvaa lunastustamme. Etsi pyhien kirjoitusten kohta vastaamaan kutakin lunastuksen osatekijää, kuten Hänen voimaansa, kärsimystään, kuolemaansa, ylösnousemustaan ja taivaaseennousemistaan. Voit halutessasi kirjoittaa löytämiesi kohtien viitteet pyhiin kirjoituksiisi kohdan Moosia 18:2 marginaaliin.
Tutki kasteenliittoa, kuten Alma kuvaa sitä kohdassa Moosia 18:8–10, ja esitä se pääpiirteittäin.
Soita tai kirjoita kirje jollekulle kirkon pappeusjohtajalle, opettajalle tai neuvojalle, joka on ravinnut sinua ”sillä, mikä kuuluu vanhurskauteen” (Moosia 23:18), tai mene tapaamaan häntä. Ilmaise hänelle kiitoksesi ja todistuksesi.