Luku 56
Moroni 10
Johdanto
Moroni päätti kirjoituksensa kertomalla lukijoilleen kolmesta tärkeästä periaatteesta. Ensimmäinen keskittyy siihen, että meidän on opittava tässä pyhässä aikakirjassa olevat totuudet ja saatava niistä todistus. Toisena on kehotus ymmärtää ja päästä osallisiksi meille tarjolla olevista hengellisistä lahjoista. Lopuksi Moroni pyytää meitä jokaista tulemaan Kristuksen luokse ja tulemaan täydelliseksi Hänessä.
Kun lopettelet tämänkertaista Mormonin kirjan tutkimistasi, pane merkille nämä periaatteet. Hanki omakohtainen tieto kirjan totuudellisuudesta noudattamalla Moronin lupausta (ks. Moroni 10:3–5). Opi lisää Hengen lahjoista ja pyri kehittämään niitä, joita Herra on antanut sinulle. Pyri lopuksi osoittamaan teoillasi, että yrität kovasti päivittäin tulla Kristuksen luo.
Muista, mitä profeetta Joseph Smith (1805–1844) on julistanut: ”Sanoin veljille, että Mormonin kirja on virheettömin kaikista kirjoista maan päällä ja uskontomme lakikivi ja että ihminen pääsee lähemmäksi Jumalaa noudattamalla sen opetuksia kuin minkään muun kirjan avulla” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 66–67; Mormonin kirjan johdanto).
Selityksiä
Moroni 10:3. ”Näitä asioita lukiessanne”
-
Palvellessaan seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä vanhin Gene R. Cook puhui siitä, kuinka tärkeää on pohtia Jumalan armoa keinona saavuttaa suurempi usko ja nöyryys:
”[Kohdan Moroni 10:3] kolme viimeistä sanaa tarjoavat tärkeän kehotuksen – ’pohdiskelemaan sitä sydämessänne’. Mihin pronomini ’sitä’ viittaa – mikä on se, mitä meidän tulee pohtia? Se on tämä: ’Kuinka armollinen Herra on ollut ihmislapsille Aadamin luomisesta aina siihen aikaan asti, kun te saatte nämä asiat.’ Meidän tulee muistaa, kuinka rakastava, kuinka huolehtivainen, kuinka hyvä, kuinka anteeksiantava meidän taivaallinen Isämme on ollut meitä kohtaan.
Mitä tavallisesti tapahtuu, kun alamme pohdiskella sitä, kuinka armollinen Herra on ollut ihmiskunnalle? Meille henkilökohtaisesti? Mitä tapahtuu, kun laskemme siunauksiamme tai kenties syntejämme, joista meidän on pyydettävä Hänen anteeksiantoaan, ja tunnistamme Hänen kätensä henkilökohtaisessa elämässämme? Eikö ole totta, että meidän sydämemme kääntyy Herraan rakkautta ja kiitollisuutta tuntien? Lisääntyykö uskomme ja nöyryytemme? Kyllä, ja se on minun mielestäni jakeen 3 vaikutus – siinä olevan neuvon noudattaminen auttaa meitä tulemaan nöyremmiksi, halukkaammiksi ja valmiimmiksi saamaan avoimin mielin uutta tietoa ja tietämystä.” (”Moroni’s Promise”, Ensign, huhtikuu 1994, s. 12.)
Moroni 10:4–5 . Todistuksen saaminen Mormonin kirjasta
-
Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on kertonut siitä prosessista, jonka kautta hän sai hengellisen todistuksen Mormonin kirjasta:
”Kun luin Mormonin kirjan ensimmäisen kerran kannesta kanteen, luin lupauksen, että jos kysyisin ’Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö [lukemani] asiat ole totta; ja jos [kysyisin] vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän [ilmoittaisi] niistä [minulle] totuuden Pyhän Hengen voimalla’ (Moroni 10:4). Yritin noudattaa noita ohjeita sellaisina kuin ne ymmärsin.
Jos olin odottanut, että saisin heti valtavana kokemuksena loistavan ilmestyksen, sitä ei tapahtunut. Mutta se tuntui hyvältä, ja minä aloin uskoa. – –
Opin, että kuka tahansa missä tahansa voisi lukea Mormonin kirjaa ja saada innoitusta. – –
Kokemukseni on ollut, että todistus ei puhkea yhtäkkiä. Pikemminkin se kasvaa. – –
Älkää olko pettyneitä, jos olette lukeneet ja lukeneet uudelleen ettekä ole vielä saaneet voimallista todistusta. Saatatte olla jossakin määrin niiden Mormonin kirjassa mainittujen opetuslasten kaltaisia, jotka olivat täynnä Jumalan voimaa suuressa kirkkaudessa ’eivätkä he sitä tienneet’ (3. Nefi 9:20).
Tehkää parhaanne.” (Ks. ”Mormonin kirja – toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta”, Liahona, toukokuu 2005, s. 6–7, 8.)
-
Vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista on antanut lisänäkemystä siihen, kuinka voi saada todistuksen Mormonin kirjasta pohdiskelemalla lukiessa jotakin kysymystä:
”On olemassa toinen ja yksinkertaisempi koe, jonka voi tehdä jokainen, joka haluaa tietää totuuden. Meidän täytyy vain lukea, mietiskellä ja rukoilla ja tehdä tämä kaikki uskon hengessä ja avoimin mielin. Jotta lukiessamme, mietiskellessämme ja rukoillessamme muistaisimme pysyä valppaina, meidän tulee kysyä itseltämme tuhat kertaa: ’Olisiko ihminen voinut kirjoittaa tämän kirjan?’
Ja on aivan varmaa, että joskus ensimmäisen ja tuhannennen kysymyksen välillä jokainen vilpitön ja todellinen totuudenetsijä tulee Hengen voimasta tietämään, että Mormonin kirja on totta ja että se on Herran mieli ja tahto ja sana koko maailmalle meidän aikanamme.” (”Mitä mieltä te olette Mormonin Kirjasta?”, Valkeus, huhtikuu 1984, s. 137.)
-
Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on antanut seuraavan haasteen ja lupauksen Mormonin kirjan lukijoille:
”Esitän – – kirkon jäsenille kautta maailman ja ystävillemme kaikkialla haasteen lukea Mormonin kirja tai lukea se uudelleen. – –
Lupaan teille varauksetta, että jos te kaikki noudatatte tätä yksinkertaista ohjelmaa, riippumatta siitä, kuinka monta kertaa olette kenties aikaisemmin lukeneet Mormonin kirjan, saatte elämäänne ja koteihinne enemmän Herran Henkeä, voimakkaamman päättäväisyyden vaeltaa kuuliaisina Hänen käskyilleen ja lujemman todistuksen Jumalan Pojan elävästä todellisuudesta.” (”Elävä ja tosi todistus”, Liahona, elokuu 2005, s. 5–6.)
Moroni 10:4. ”Vakain aikein”
-
Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on kommentoinut ”vakain aikein” kysymiseen liittyvää Moronin lupausta: ”Moroni ei luvannut Pyhän Hengen ilmenemistä niille, jotka pyrkivät teoreettisista tai akateemisista syistä tuntemaan totuuden Mormonin kirjasta, vaikka he kysyisivätkin ’vilpittömin sydämin’. Moronin lupaus on niille, jotka ovat sydämessään sitoutuneet toimimaan mahdollisesti saamansa ilmoituksen pohjalta. Minkään muun syyn pohjalta lausuttuihin rukouksiin ei liity mitään lupausta, koska niitä ei lausuta ’vakain aikein’.” (Pure in Heart, 1988, s. 19–20.)
Moroni 10:8–18. Hengen lahjat
-
Vanhin Bruce R. McConkie on kuvannut hengellisten lahjojen saamisen tarkoituksia ja syitä:
”[Hengellisten lahjojen tarkoituksena] on valistaa, rohkaista ja ylentää uskollisia niin, että he perivät rauhan tässä elämässä ja että heitä johdatetaan kohti iankaikkista elämää tulevassa maailmassa. Hengellisten lahjojen läsnäolo todistaa Herran työn jumalallisuudesta; missä niitä ei ole, siellä ei myöskään ole kirkkoa ja Jumalan valtakuntaa. Meille on luvattu, että hengelliset lahjat eivät koskaan lakkaa, niin kauan kuin maa pysyy nykyisessä olotilassaan, paitsi epäuskon tähden (ks. Moroni 10:19), mutta täyden päivän koittaessa ja pyhien saadessa korotuksen niitä ei enää tarvita. Kuten Paavali ilmaisi asian: ’Mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa’ (1. Kor. 13.)
Uskollisten odotetaan etsivän Hengen lahjoja koko sydämestään. Heidän on määrä tavoitella ’kaikkein arvokkaimpia armolahjoja’ (1. Kor. 12:31; OL 46:8), tavoitella ’henkilahjoja’ (1. Kor. 14:1), pyytää ’Jumalalta, joka antaa auliisti’ (OL 46:7; Matt. 7:7–8). Toisille annetaan yksi lahja, toisille toinen, ja ’joillekuille voidaan antaa kaikki nuo lahjat, jotta voi olla päämies, niin että jokainen jäsen voisi siten hyötyä’ (OL 46:29).” (Mormon Doctrine, 2. laitos, 1966, s. 314.)
-
Vanhin Marvin J. Ashton (1915–1994) kahdentoista apostolin koorumista on maininnut muita Hengen lahjoja, ”jotka eivät aina ole ilmeisiä tai huomattavia mutta ovat hyvin tärkeitä. Sinunkin lahjasi saattavat olla tällaisia – eivät kovinkaan ilmeisiä mutta silti todellisia ja arvokkaita.
Tarkastelkaamme joitakin näitä vähemmän näkyviä lahjoja: pyytämisen lahja, kuuntelemisen lahja, hiljaisen, vienon äänen kuulemisen ja hyödyntämisen lahja, itkemisen kyvyn lahja, riidan välttämisen lahja, sopuisuuden lahja, lahja välttää tyhjää hokemista, lahja etsiä vanhurskautta, lahja olla tuomitsematta, lahja etsiä opastusta Jumalalta, opetuslapseuden lahja, muista välittämisen lahja, lahja osata pohdiskella, rukoilemisen lahja, voimallisen todistamisen lahja ja Pyhän Hengen vastaanottamisen lahja.” (Ks. ”Lahjat ovat moninaiset”, Valkeus, tammikuu 1988, s. 17.)
-
Presidentti Boyd K. Packer on antanut neuvon hengellisten lahjojen saamisesta:
”Minun on tähdennettävä, että sana ’lahja’ on hyvin merkittävä, sillä lahjaa ei voi vaatia tai se lakkaa olemasta lahja. Se voidaan vain ottaa vastaan, kun sitä tarjotaan.
Koska hengelliset lahjat ovat lahjoja, niin olosuhteet, joissa me voimme niitä saada, määrittää Hän, joka niitä meille tarjoaa. Hengellisiä lahjoja ei voi ottaa väkisin, sillä lahja on lahja. Toistan, niitä ei voi ottaa väkisin eikä ostaa eikä ’ansaita’ siinä mielessä, että teemme jonkin maksuun viittaavan eleen ja odotamme, että ne suodaan meille automaattisesti meidän omilla ehdoillamme.
On niitä, jotka tavoittelevat näitä lahjoja sellaisella sinnikkyydellä, että jokainen teko siirtää heitä kauemmaksi niistä. Ja siinä sinnikkyydessä ja päättäväisyydessä he saattavat itsensä hengelliseen vaaraan. Meidän tulee sen sijaan elää niiden lahjojen arvoisina, ja ne tulevat Herran tahdon mukaisesti.
Brigham Young on sanonut omana aikanaan jotakin, mikä varmasti pätee meihin:
’Jos ihminen elää niiden ilmoitusten mukaisesti, jotka on annettu Jumalan kansalle, ei ole epäilystäkään siitä, etteikö hän voi saada Herran Henkeä, joka ilmaisee hänelle Hänen tahtonsa, joka opastaa häntä hänen velvollisuuksissaan hänen ajallisissa samoin kuin hengellisissä toimissaan. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, ettemme tässä suhteessa elä läheskään etuoikeuksiemme tasolla.’ (Discourses of Brigham Young, s. 32.)
Hengelliset lahjat kuuluvat kirkkoon, ja niiden olemassaolo on yksi suurista ja kestävistä todistuksista evankeliumin totuudesta. Kirkossa ne eivät todellakaan ole valinnaisia. Moroni on opettanut, että jos niitä ei olisi, silloin ’kauhea on ihmisen tila’. – –
Meidän tulee pyrkiä olemaan kelvollisia saadaksemme näitä lahjoja Herran määräämällä tavalla.
Sanon sen uudelleen – meidän on määrä tavoitella hengellisiä lahjoja Herran tavalla.” (”Gifts of the Spirit”, julkaisematon puhe 16 vaarnan takkavalkeaillassa Brigham Youngin yliopistossa 4. tammikuuta 1987, s. 5–6.)
Moroni 10:17–18. Kuinka voimme kokea Hengen lahjoja?
-
Vanhin Gene R. Cook on puhunut voimasta, jota saamme huomatessamme ja käyttäessämme niitä hengellisiä lahjoja, joita kullekin ihmiselle on annettu: ”Yksi suuri prosessi, jonka läpi ihminen kulkee elämässään, on itsensä löytäminen, niiden lahjojen ja kykyjen huomaaminen, joita Jumala on antanut itse kullekin. Hän on antanut teille suurenmoisia lahjoja, joista vasta pienintä osaa olette alkaneet hyödyntää. Luottakaa siihen, että Herra auttaa teitä pääsemään käsiksi niihin lahjoihin. Jotkut meistä ovat luoneet mieleensä kuvitteelliset rajat. Meidän jokaisen sisälle on lukittu kirjaimellinen nero. Älkää koskaan salliko kenenkään saada teitä vakuuttuneeksi muusta.” (”Trust in the Lord”, julkaisussa Hope, 1988, s. 90–91.)
-
Vanhin Parley P. Pratt (1807–1857) kahdentoista apostolin koorumista on puhunut useista tavoista, joilla Hengen lahjojen saaminen vaikuttaa meidän elämäämme: ”Pyhän Hengen lahja mukautuu kaikkiin näihin elimiin ja ominaisuuksiin. Se tekee eläväksi kaikki älylliset kyvyt, lisää, laajentaa, avartaa ja puhdistaa kaikkia luonnollisia tunteita ja taipumuksia sekä mukauttaa ne viisauden lahjan avulla niiden lainmukaiseen käyttöön. Se innoittaa, kehittää, jalostaa ja kypsyttää luonteemme kaikkia puhtaita myötätunnon tunteita, iloja, mieltymyksiä sekä senkaltaisia tunteita ja taipumuksia. Se innoittaa hyveeseen, lempeyteen, hyvyyteen, hellyyteen, hyväntahtoisuuteen ja rakkauteen. Se muovaa olemuksen ja piirteiden kauneutta ihmisessä. Se edistää terveyttä ja elinvoimaa, eloisuutta ja yhteisymmärrystä. Se antaa elinvoimaa ihmisen kaikille fyysisille ja älyllisille kyvyille. Se vahvistaa ja antaa elinvoimaa hermoille. Lyhyesti sanottuna, se on kuin ydintä luille, iloa sydämelle, valoa silmille, musiikkia korville ja elämää koko olemukselle.” (Key to the Science of Theology, 1979, s. 61.)
Moroni 10:20–21. Usko, toivo ja rakkaus
-
Vanhin Joseph B. Wirthlin (1917–2008) kahdentoista apostolin koorumista on puhunut siitä, että uskon, toivon ja rakkauden kehittäminen on vähittäinen prosessi:
”Kun me pidämme Herran käskyt, usko, toivo ja rakkaus pysyvät meissä. Nämä hyveet laskeutuvat sieluumme ’kuin kaste taivaasta’ [OL 121:45], ja me valmistaudumme seisomaan luottavaisin mielin Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen edessä virheettöminä ja tahrattomina [ks. 1. Piet. 1:19]. – –
Nämä ovat niitä hyveellisiä, rakastettavia, hyvältä kuuluvia luonteenpiirteitä, joita me etsimme. Me kaikki tunnemme Paavalin opetuksen: ’Rakkaus ei koskaan katoa’ [1. Kor. 13:8]. Tarvitsemme varmasti ehtymätöntä hengellistä voimaa elämässämme. Moroni merkitsi muistiin ilmoituksen, ’että usko, toivo ja rakkaus tuovat [Herran tykö] – kaiken vanhurskauden lähteelle’ [Et. 12:28].
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, Herran palautettu kirkko maan päällä tänä aikana, opastaa meitä Vapahtajan luo ja auttaa meitä kehittämään, vaalimaan ja vahvistamaan näitä jumalallisia ominaisuuksia.” (Ks. ”Jumalallisten ominaisuuksien jalostaminen”, Liahona, tammikuu 1999, s. 29.)
Moroni 10:22. ”Epätoivo tulee pahuuden tähden”
-
Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) on esittänyt tämän näkemyksen siitä, että meidän tulee tehdä hyvää välttääksemme epätoivon: ”Mormonin kirjassa sanotaan, että ’epätoivo tulee pahuuden tähden’ (Moroni 10:22). Abraham Lincoln sanoi: ’Kun teen hyvää, minusta tuntuu hyvältä, ja kun teen pahaa, minusta tuntuu pahalta.’ Synti vetää ihmistä alaspäin toivottomuuteen ja epätoivoon. Vaikka ihminen saattaakin saada synnistä hetkellistä nautintoa, lopputuloksena on murhe. ’Jumalattomuus ei ole koskaan ollut onnea’ (Alma 41:10). Synti luo ristiriitaa Jumalan kanssa ja masentaa henkeä. Sen tähden ihmisen olisi hyvä tutkistella itseään nähdäkseen, onko hän sopusoinnussa kaikkien Jumalan lakien kanssa. Jokainen laki, jonka me täytämme, tuo meille jonkin tietyn siunauksen. Jokainen laki, jota vastaan rikomme, aiheuttaa jonkin tietyn menetyksen. Niiden, jotka ovat epätoivon kuormien uuvuttamia, pitäisi tulla Herran luokse, sillä Hänen ikeensä on hyvä kantaa ja Hänen kuormansa on kevyt (ks. Matt. 11:28–30).” (Ks. ”Älkää vaipuko epätoivoon”, Valkeus, maaliskuu 1987, s. 2.)
Moroni 10:27. ”Te tulette näkemään minut Jumalan tuomioistuimen edessä”
-
Useat profeetat tunsivat innoitusta todistaa Mormonin kirjan lukijoille, että he tulevat näkemään meidät tuomiopäivänä, kun Herra on todistava meille heidän sanojensa totuudenmukaisuudesta. Muita, jotka Mormonin kirjassa ovat esittäneet vastaavanlaisia kommentteja, ovat muun muassa Nefi (ks. 2. Nefi 33:10–14), Jaakob (ks. MK Jaak. 6:12–13) ja Mormon (ks. Morm. 3:20–22).
Moroni 10:31–32. ”Tulkaa Kristuksen luokse ja tulkaa täydellisiksi hänessä”
-
Palvellessaan seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä vanhin William R. Bradford kuvaili sitä, miksi meidän tulee noudattaa Moronin viimeistä neuvoa:
”Siinä, että pyrimme elämään vanhurskaasti, on suuri ilo ja onni. Yksinkertaisesti sanottuna Jumalan suunnitelma lapsiaan varten on, että he tulevat tämän maan päälle ja tekevät kaiken voitavansa oppiakseen ja elääkseen kuuliaisina laeille. Sitten heidän tehtyään parhaansa Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen lunastustyö riittää tekemään kaiken, mitä he eivät voineet itse tehdä. – –
Pyrkimys elää vanhurskaasti merkitsee sitä, että yritämme kuuliaisina tehdä kaiken voitavamme. Tämän myötä tulevat sisäinen rauha ja lohdutus siitä, että kun teemme kaiken voitavamme, Jumalamme suunnitelma toteutuu meidän kohdallamme. Mikään muu ihmissielun tunne ei voi tuoda sellaista iloa ja onnea kuin tuo tieto siitä, että tekee kaiken voitavansa tullakseen vanhurskaaksi.” (Ks. ”Vanhurskaus”, Liahona, tammikuu 2000, s. 103, 104.)
-
Yleiskonferenssin päättyessä presidentti Gordon B. Hinckley viittasi tarpeeseemme tulla Vapahtajan luokse elämällä siten, että voimme siunata toisia: ”Rukoilen, että sillä, mitä olette kuulleet ja nähneet, olisi vaikutusta elämässänne. Rukoilen, että jokainen meistä on vähän ystävällisempi, vähän huomaavaisempi, vähän kohteliaampi. Rukoilen, että pidämme kielemme kurissa emmekä anna suuttumuksen saada aikaan sanoja, joita katuisimme myöhemmin. Rukoilen, että meillä on voimaa ja tahtoa kääntää toinenkin poski, kulkea toinenkin virsta oikaistaksemme hädässä olevien uupuneet polvet.” (”Eläkäämme entistä täydellisemmin evankeliumin mukaan”, Liahona, marraskuu 2003, s. 103.)
Moroni 10:32–33. ”Jumalan armosta”
-
Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, että hyvien tekojen lisäksi täytyy olla Kristuksen armo: ”Vain Jeesuksen Kristuksen äärettömän sovituksen avulla ihmiset voivat voittaa huonojen valintojensa seuraukset. – – Vaikka tekisimme kuinka kovasti työtä, vaikka tottelisimme kuinka paljon, vaikka tekisimme kuinka paljon hyvää tässä elämässä, se ei riittäisi ilman Jeesusta Kristusta ja Hänen rakastavaa armoaan. Omin neuvoin me emme pysty ansaitsemaan Jumalan valtakuntaa – teimmepä mitä tahansa. Valitettavasti kirkossa on joitakuita, jotka ovat niin syventyneitä tekemään hyviä tekoja, että he unohtavat, että ne teot – niin hyviä kuin ne voivat ollakin – ovat sisällyksettömiä, ellei niihin liity täydellinen riippuvuus Kristuksesta.” (”Building Bridges of Understanding”, Ensign, kesäkuu 1998, s. 65.)
Moroni 10:34. Toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta
-
Mormonin kirjan nimisivulla sanotaan, että yksi Mormonin kirjan tarkoituksista on saada juutalaiset ja pakanat ”vakuuttuneiksi siitä, että Jeesus on Kristus”. Pohdi seuraavaa tosiseikkaa lopullisena todisteena tästä tavoitteesta: Mormonin kirjan kaikista 6 607 jakeesta 3 925:ssä viitataan Jeesuksen Kristuksen nimeen. Tämä tarkoittaa sitä, että Kristuksen nimen jokin muoto mainitaan keskimäärin joka 1,7 jakeen välein. (Ks. Susan Ward Easton, ”Names of Christ in the Book of Mormon”, Ensign, heinäkuu 1978, s. 60–61.)
Pohdittavia seikkoja
-
Mitä Hengen lahjoja tunnet tarvitsevasi eniten tässä vaiheessa elämääsi? Mitä voit tehdä kehittääksesi tai saadaksesi näitä taivaallisen Isäsi lupaamia lahjoja?
-
Millä tavoin luku Moroni 10 auttaa sinua ymmärtämään, mitä tarkoittaa tulla Kristuksen luokse? (Ks. Moroni 10:30.)
-
Millä tavoin Mormonin kirjan lukeminen on tuonut sinua lähemmäksi Jumalaa? (Ks. Mormonin kirjan johdanto.) Laadi luettelo joistakin kohdista, jotka ovat olleet sinulle merkityksellisimpiä.
-
Kuinka Kristuksen armo ja meidän täydellisyyden päämäärämme liittyvät toisiinsa?
Ehdotettuja tehtäviä
-
Laadi ohjelma, jonka mukaan tutkit Mormonin kirjaa joka päivä tiettyyn aikaan joko aiheittain tai järjestyksessä.
-
Lue uudelleen patriarkallinen siunauksesi. Keskustele sitten niiden kanssa, jotka tuntevat sinut parhaiten, kuten perheesi, ja ota selvää, mitä hengellisiä lahjoja he näkevät taivaallisen Isän antaneen sinulle. Suunnittele, kuinka voit kehittää niitä ja muita haluamiasi lahjoja. (Huom. Patriarkallinen siunauksesi on henkilökohtainen ja pyhä eikä sitä tavallisesti jaeta ystävien kanssa.)