Mormon 1–6

Johdanto

Esitettyään pääpiirteittäin kertomukset Herran käynnistä nefiläisten luona ja sitä seuranneesta kahdensadan vuoden pituisesta rauhan ajasta Mormon kertoi, että vuodesta 201 lähtien ylpeys, erimielisyys ja jumalattomuus alkoivat saada jalansijaa (ks. 4. Nefi 24–47). Mormonin kirjassa meille kerrotaan tapahtumista, jotka Mormon näki omin silmin. Näihin tapahtumiin kuuluu myös nefiläisten sivilisaation tuhoutuminen. Lukiessamme lukuja Morm. 1–6 voimme tuntea empatiaa Mormonia kohtaan tämän tuntiessa surua kansansa tuhoutumisen vuoksi sen hyljättyä Herran ja Hänen evankeliuminsa. Voimme myös päättää välttää saman onnettomuuden omassa elämässämme.

Selityksiä

Morm. 1:1. ”Minä, Mormon”

Profeetta Joseph Smith (1805–1844) on opettanut: ”Sana Mormon tarkoittaa kirjaimellisesti ’enemmän hyvää’” (History of the Church, osa 5, s. 400).
Luodessaan katsauksen Mormonin elämään presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) viittasi merkitykseen, joka liitetään Mormonin nimeen – nimeen, jolla on alettu viitata Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon:

”Saanen palauttaa mieleenne hetkeksi tämän miehen, Mormonin, suuruuden ja hyvyyden. Hän eli tällä Amerikan mantereella neljännellä vuosisadalla Kristuksen jälkeen. Kun Mormon oli kymmenvuotias poikanen, kansan historioitsija nimeltä Ammaron kuvasi hänen olevan ’vakavamielinen lapsi ja – – nopea havaitsemaan’ (Morm. 1:2). Ammaron antoi hänelle tehtävän, että kun hän saavuttaisi kahdenkymmenenneljän vuoden iän, hänen oli määrä ottaa huostaansa häntä edeltäneiden sukupolvien aikakirjat.

Mormonin lapsuusvuosia seuranneet vuodet olivat kauhistuttavan verenvuodatuksen vuosia hänen kansalleen. Se johtui pitkällisestä, ankarasta ja kauhistuttavasta sodasta nefiläisiksi kutsutun kansan ja lamanilaisiksi kutsutun kansan välillä.

Myöhemmin Mormonista tuli nefiläisten sotajoukkojen johtaja ja hän näki omin silmin kansansa verilöylyn. Mormon teki selväksi kansalle, että heidän jatkuvat tappionsa johtuivat siitä, että he hylkäsivät Herran, joka sitten vuorostaan hylkäsi heidät. – –

Hän kirjoitti meidän sukupolvellemme käyttäen varoituksen ja kehotuksen sanoja julistaessaan kaunopuheisesti todistuksensa ylösnousseesta Kristuksesta. Hän varoitti tulevista koettelemuksista, jos me luopuisimme Herran teistä, kuten hänen oma kansansa oli tehnyt.

Hän tiesi, että hänen elämänsä päättyisi pian, koska hänen vihollisensa etsiskelivät henkiin jääneitä, ja niinpä hän kehotti meidän sukupolveamme vaeltamaan uskossa, toivossa ja rakkaudessa sanoen: ’Aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta, ja se kestää ikuisesti; ja kenellä sitä havaitaan olevan viimeisenä päivänä, hänen käy hyvin’ (Moroni 7:47).

Sellainen oli profeetta-johtaja Mormonin hyvyys, voima, väkevyys, usko ja profeetallinen sydän.” (Ks. ”Sanan mormoni tulisi merkitä ’enemmän hyvää’”, Valkeus, tammikuu 1991, s. 53–54.)

Morm. 1:16. Tieten tahtoen kapinoida Jumalaa vastaan

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on verrannut Mormonin hengellistä kypsyyttä Mormonin kansan synnilliseen tilaan. Mormonin omasta vanhurskaasta toiveesta huolimatta häntä kiellettiin saarnaamasta, koska hänen kansansa oli kapinallisessa tilassa: ”Varttuva Mormon, siinä vaiheessa viisitoistavuotias, seisoi ympärillään vallitsevan synnillisyyden ulottumattomissa ja kohosi aikansa epätoivon yläpuolelle. Niinpä Herra tuli hänen luokseen ja hän sai ’maistaa ja tuntea Jeesuksen hyvyyttä’, ja hän yritti uskollisesti saarnata kansalleen. Mutta kuten Jumala toisinaan tekee, kun ne, jotka ovat saaneet paljon valoa, hylkäävät sen, Mormoninkin suu kirjaimellisesti suljettiin. Häntä kiellettiin saarnaamasta kansakunnalle, joka oli tieten tahtoen kapinoinut Jumalaansa vastaan. Nämä ihmiset olivat hylänneet ihmeteot ja sanomat, joita kolme muutettua nefiläistä opetuslasta olivat heille esittäneet, ja nyt nämä opetuslapsetkin oli vaiennettu heidän palvelutehtävässään ja otettu pois siitä kansakunnasta, jonka keskuuteen heidät oli lähetetty.” (Christ and the New Covenant, 1997, s. 318.)
Palvellessaan seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä vanhin Dean L. Larsen selitti, että Jumalaa vastaan kapinoimisen juuret ovat yksittäisissä ihmisissä ja – ellei niitä oikaista – ne levittäytyvät tuhoisin seurauksin:

”Historian aikana on tapahtunut ajautumista pois Herran viitoittamasta elämän kurssista, kun yksilöt alkavat tehdä myönnytyksiä Herran tasovaatimuksiin. Tämä on erityisen totta, kun rikkominen on harkittua eikä siitä tehdä parannusta. Muistakaa, kuinka Mormon kuvasi niitä, jotka hänen aikanaan kääntyivät pois tosi polulta. He eivät tehneet syntiä tietämättömyydessä. He kapinoivat tieten tahtoen Jumalaa vastaan. Se ei tapahtunut yleisenä suuntauksena. Se alkoi, kun yksittäiset kirkon jäsenet alkoivat tietoisesti tehdä myönnytyksiä Herran tasovaatimuksiin. He hakivat poikkeamiselleen oikeutusta siitä tiedosta, että muutkin tekivät myönnytyksiä. Ne, jotka tieten tahtoen tekevät syntiä, pyrkivät pian luomaan omat mittapuunsa, jotka tuntuvat heistä miellyttävämmiltä ja jotka oikeuttavat heidän rikkomuksensa. He myös hakeutuvat niiden seuraan, jotka ovat halukkaita ajelehtimaan heidän kanssaan tällä itsepetoksen polulla.

Kun ajelehtivien yksilöiden lukumäärä kasvaa, heidän vaikutuksestaan tulee voimakkaampi. Sitä voitaisiin kuvata suuren ja avaran rakennuksen syndroomaksi. Ajelehtiminen on vaarallisempaa, kun sen kannattajat samastuvat ja osallistuvat edelleen avoimesti siihen ryhmään, joka mukautuu Herran tapaan. Arvoista ja mittapuista, jotka kerran olivat selkeitä, tulee hämäriä ja epäselviä. Tämä tosi periaatteiden hämärtyminen alkaa kuvastua käyttäytymisnormissa. Käytös, joka joskus olisi aiheuttanut vastenmielisyyttä ja levottomuutta, muodostuu jokseenkin arkipäiväiseksi.” (”Likening the Scriptures unto Us”, julkaisussa Alma, the Testimony of the Word, toim. Monte S. Nyman ja Charles D. Tate jr., 1992, s. 8.)

Morm. 1:19. Taikuutta, noituutta ja magiaa

Presidentti James E. Faust (1920–2007) ensimmäisestä presidenttikunnasta on varoittanut Saatanan mysteerien kiehtovuudesta: ”Ei ole hyvä kiinnostua liikaa Saatanasta ja hänen mysteereistään. Mitään hyvää ei voi seurata siitä, että menee lähelle pahaa. Niin kuin tulella leikittäessä siinäkin polttaa itsensä liian helposti – –. Ainoa turvallinen tie on pysyä kaukana hänestä ja kaikista hänen jumalattomista puuhistaan tai rikollisista tavoistaan. Sellaisia pahan muotoja kuten saatananpalvontaa, taikuutta, loitsuja, noituutta, voodoota, mustaa magiaa ja kaikkia muita paholaisuskon muotoja tulee välttää kuin ruttoa.” (Ks. ”Suuri jäljittelijä”, Valkeus, tammikuu 1988, s. 30.)

Morm. 2:13. ”Tuomittujen murehtimista”

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka Jumalan mielen mukainen murhe ja tuomittujen murehtiminen eroavat toisistaan: ”Tuon käsittämisen jälkeen sielun täyttää todellinen katumus. Se on ’Jumalan mielen mukaista murhetta’, ei pelkästään ’maallista murhetta’ eikä ’tuomittujen murehtimista’, kun emme enää voi ’saada onnea synnistä’ (ks. 2. Kor. 7:10; Morm. 2:13). Vääränlainen katumus on sen sijaan kuin epäonnistumistemme hellimistä. Rituaalista katumista on se, että murehdimme virheitämme mutta emme korjaa niitä.” (Ks. ”Parannus”, Valkeus, tammikuu 1992, s. 35.)

Vastakohtana tuomittujen murehtimiselle presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) on selittänyt Jumalan mielen mukaisen murheen luonnetta, jotta voisimme ymmärtää sitä murhetta, joka johtaa puhdistavaan parannukseen: ”Jumalan mielen mukainen murhe on Hengen lahja. Se on syvällinen ymmärrys siitä, että meidän tekomme ovat loukanneet Isäämme ja Jumalaamme. Se on pistävä ja terävä tietoisuus siitä, että käytöksemme aiheutti Vapahtajallemme, joka ei syntiä tehnyt, suurimmalle kaikista, tuskia ja kärsimystä. Meidän syntiemme vuoksi Hän vuoti verta joka huokosestaan. Tähän hyvin todelliseen henkiseen ja hengelliseen ahdistukseen viitataan pyhissä kirjoituksissa ilmauksella ’särkynyt sydän ja murtunut mieli’ (ks. OL 20:37). Sellainen henki on ehdoton todellisen parannuksen edellytys.” (Ks. ”Voimallinen sydämen muutos”, Valkeus, maaliskuu 1990, s. 5.)

Morm. 2:15. ”Armonaika oli heiltä ohitse”

Vanhin Jeffrey R. Holland on kiinnittänyt huomiota Mormonin selostuksessa siihen hyytävään kohtaan, jonka mukaan hänen kansansa pelastumisen aika oli huvennut loppuun: ”Juuri tässä vaiheessa nefiläisten historiaa – vain vähän alle 950 vuotta sen alkamisen jälkeen ja vain vähän yli 300 vuotta sen jälkeen kun itse Jumalan Poika oli käynyt heidän luonaan – Mormon käsitti kertomuksen päättyneen. Kohdassa, joka on Mormonin koskaan kirjoittamista kenties hyytävin, hän vahvisti yksinkertaisesti: ’Minä näin, että armonaika oli heiltä ohitse sekä ajallisesti että hengellisesti.’ Hänen kansansa oli saanut tuon kaikkein kohtalokkaimman opetuksen – että Jumalan Henki ei ainaisesti kiistele ihmisen kanssa, että aika saattaa huveta loppuun niin yksilön kuin yhteisönkin kohdalla. Parannuksenteon päivä voi mennä ohi, ja nefiläisten kohdalla niin oli käynyt. Heitä lyötiin ’maahan avoimessa kapinassa Jumalaansa vastaan’, ja kuvaannollisesti ilmaistuna – mikä ilmaus moraalisine kommentteineen on miltei liiankin värikäs – heitä kasattiin ’kuin lantaa maan päälle’.” (Christ and the New Covenant, s. 319.)
Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on kuvannut, kuinka me nykyäänkin saattaisimme sulkea itsemme parannuksenteon puhdistavan armon ulkopuolelle: ”On totta, että parannuksen suurenmoinen periaate on aina tarjolla, mutta jumalattomille ja niskuroiville tämä toteamus sisältää vakavia varauksia. Synti esimerkiksi muodostuu tavattoman helposti tavaksi ja kuljettaa toisinaan ihmiset siihen traagiseen vaiheeseen, josta ei ole paluuta. – – Kun rikkomuksentekijä vaipuu yhä syvemmälle synnissään, kun erhe kaivautuu yhä syvemmälle ja kun tahto saada aikaan muutos heikkenee, hän on lähes toivoa vailla ja liukuu yhä alaspäin, kunnes hän ei joko halua nousta enää ylös tai on menettänyt voimansa siihen.” (Ks. Anteeksiantamuksen ihme, 1978, s. 113.)

Morm. 2:19

Mitä me opimme tästä jakeesta, joka antoi Mormonille toivoa hänen murehtiessaan kansansa jumalattomuutta?

Morm. 2:26. ”Me jäimme yksin”

Emme ehkä ymmärrä emmekä arvosta sitä, kuinka paljon taivaallinen Isä auttaa meitä päivittäisessä elämässämme, kun pyrimme elämään uskollisina. Mormon kirjoitti, että kun hänen kansansa muuttui jumalattomaksi, he menettivät Herran voiman, joka oli aikaisemmin suojellut heitä. Palvellessaan seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä vanhin Ray H. Wood selitti: ”Kun ihminen rikkoo mitä tahansa Jumalan käskyä eikä tee parannusta, Herra vetää pois suojaavan ja ylläpitävän vaikutuksensa. Kun me menetämme Jumalan voiman, tiedämme varmasti, että vika on meissä eikä Jumalassa. ’Minä, Herra, olen sidottu, kun te teette, mitä minä sanon; mutta kun te ette tee, mitä minä sanon, teillä ei ole mitään lupausta’ (OL 82:10). Väärät tekomme aiheuttavat epätoivoa. Ne tekevät murheelliseksi ja sammuttavat täydellisen toivon kirkkauden (ks. 2. Nefi 31:20), jonka Kristus tarjoaa. Vailla Jumalan apua me jäämme oman onnemme nojaan.” (”Hänet on kuvattu Jumalan Pojan kaltaiseksi”, Liahona, heinäkuu 1999, s. 48.)

Morm. 3:8–11. Mormon kieltäytyi olemasta komentajana

Vaikka Mormon oli johtanut kansaansa suunnilleen 35 vuoden ajan, tässä vaiheessa hän kieltäytyi johtamasta heitä. Mormonin kirjan lyhentämistyö on varmasti vaikuttanut Mormoniin. Hän näki sotapäällikkö Moronin ja Helamanin oikeutetut syyt käydä sotaa (ks. Alma 43:9–58:12) – puolustaa maitaan, kotiaan, vaimoaan, lapsiaan, oikeuksiaan, etuoikeuksiaan, vapauttaan ja mahdollisuuttaan palvella Jumalaa. Hän opetti ihmisille näitä sodan tarkoituksia (ks. Morm. 2:23–24). Kun hän näki oman aikansa nefiläisten vaikuttimen taistella lamanilaisia vastaan – he aikoivat kostaa, ja he alkoivat ”kerskua omasta voimastaan”, ja he syyllistyivät suureen jumalattomuuteen ja iljetykseen – hän kieltäytyi tilapäisesti johtamasta heidän sotajoukkojaan (Morm. 3:9–14).

Morm. 3:9; 4:8. Kerskuminen

Vanhin Neal A. Maxwell on kehottanut meitä oman voimamme sijaan tunnustamaan taivaallisen Isän voiman: ”Ennen kuin nautimme vanhurskaiden pyrkimysten sadosta, tunnustakaamme sen vuoksi ensin Jumalan käsi. Muutoin ilmenee seuraavanlaisia järkeilyjä: ’Olemme omin voimin ja omilla kyvyillämme hankkineet itsellemme tämän vaurauden’ (ks. 5. Moos. 8:17). Eli ’otamme kaiken kunnian’ itsellemme, kuten muinainen Israel olisi tehnyt (ilman Gideonin tahallisen pientä sotajoukkoa) kerskuen, että ’me saavutimme voiton omin voimin’ (Tuom. 7:2). Omalla voimallamme ylvästeleminen tekee kaksin verroin vaikeammaksi tunnustaa Jumalan voima kaikessa (ks. Alma 14:11; OL 59:21).” (”Pyhittämään sinulle sinun työsi”, Liahona, heinäkuu 2002, s. 41.)

Morm. 3:12. ”Jumalan rakkauden mukaisesti, joka oli minussa”

Kun piispa Glenn L. Pace oli johtavassa piispakunnassa, hän kehotti meitä yrittämään kaikkemme noudattaaksemme Mormonin esimerkkiä siinä, kuinka hän osoitti rakkautta: ”Tällä profeetalla oli Kristuksen kaltaista rakkautta langennutta kansaa kohtaan. Voimmeko me tyytyä rakastamaan vähemmän? Meidän pitää ponnistella eteenpäin Kristuksen puhtaassa rakkaudessa levittäen evankeliumin ilosanomaa. Kun teemme niin ja käymme hyvän taistelua pahaa vastaan, valon taistelua pimeyttä vastaan ja totuuden taistelua erhettä vastaan, me emme saa laiminlyödä vastuutamme sitoa niiden haavoja, jotka ovat haavoittuneet taistelussa. Valtakunnassa ei ole sijaa kohtalouskolle.” (Ks. ”Tuhat kertaa”, Valkeus, tammikuu 1991, s. 7.)

Morm. 3:18–22. Meidän tuomitsemisemme

Vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, että meidän tuomitsemiseemme osallistuisi muitakin: ”Tuomareita tulee todellisuudessa olemaan kokonainen hierarkia. Kristuksen alaisuudessa he tuomitsevat vanhurskaat. Hän yksin antaa kirouksen tuomiot jumalattomille.” (The Millennial Messiah, 1982, s. 520.)

Pyhissä kirjoituksissa opetetaan, että tuomiopäivänä tuomitsemiseen osallistuu ainakin viisi tahoa:
1. me itse (ks. Alma 41:7; History of the Church, osa 6, s. 314)
2. meidän piispamme (ks. OL 41:9; 58:14, 17–20; 64:40; 72:17)
3. pyhät kirjoitukset (ks. Ilm. 20:12; 2. Nefi 25:18; 29:11; 33:14; 3. Nefi 27:25–26)
4. apostolit (ks. Matt. 19:27–30; 1. Nefi 12:9; 3. Nefi 27:27; Morm. 3:18; OL 29:12)
5. Jeesus Kristus (ks. Joh. 5:22; 3. Nefi 27:14).
Presidentti John Taylor (1808–1887) on tarkastellut yksityiskohtaisemmin apostolien roolia meidän tuomitsemisessamme: ”Kristus on johdossa. – – Tuntuisi varsin perustellulta, että jos kahdentoista apostolin Jerusalemissa on määrä olla kahdentoista heimon tuomareita ja tämän mantereen kahdentoista opetuslapsen on määrä olla Nefin jälkeläisten tuomareita, että Jeredin veljen ja Jeredin on määrä olla jerediläisten eli heidän jälkeläistensä tuomareita, ja edelleen että sen ensimmäisen presidenttikunnan ja niiden kahdentoista, jotka ovat palvelleet meidän aikanamme, tulee toimia, mitä tulee ihmiskuntaan tänä taloudenhoitokautena.” (The Gospel Kingdom, toim. G. Homer Durham, 1987, s. 138.)

Morm. 3:20–22; 5:12–14. Kehotus uskoa Kristukseen

Del Parson, © 1983 IRI

Presidentti Gordon B. Hinckley on todistanut, että Mormonin kirja on toinen todistus Kristuksesta: ”Tämä uuden maailman pyhä kirjoitus on edessämme lisätodisteena Herran Jeesuksen Kristuksen jumalallisuudesta ja todellisuudesta – todisteena siitä, että Hänen sovituksensa koskee kaikkia ja että Hän tuli esiin haudan pimeydestä. Näitten kansien sisältä löytyy varma profetian sana, joka koskee Häntä, kaikkivaltiaan Jumalan Poikaa, jonka piti syntymän neitsyestä. Siellä kerrotaan ennalta Hänen työstään ihmisten keskuudessa elävänä kuolevaisena. Siellä on julistus Hänen kuolemastaan, tahrattomasta karitsasta, joka oli määrä uhrata maailman syntien edestä. Ja siellä on liikuttava, innoittava ja tosi kertomus ylösnousseen Kristuksen käynnistä läntisellä pallonpuoliskolla asuneiden ihmisten keskuudessa. Tämä todistus on täällä käsiteltävissä, se on täällä luettavissa, se on täällä pohdittavissa, se on täällä, jotta siitä voi rukoilla, ja siihen kuuluu lupaus, että se, joka rukoilee, saa tietää Pyhän Hengen voimalla sen totuuden ja paikkansapitävyyden (ks. Moroni 10:3–5).” (Ks. ”Ihmiskunnan historian suurin ihme”, Valkeus, heinäkuu 1994, s. 69.)

Morm. 4:23. Lyhyt katsaus levyjen siirtämisiin

Ammaron käski Mormonia ottamaan Nefin isot levyt Siminkukkulasta ja kirjoittamaan niihin lisää. Mormonin oli määrä jättää loput levyt (pronssilevyt, Nefin pienet levyt ja Eterin levyt) Siminkukkulaan. (Ks. Morm. 1:2–4.) Mormon otti esiin isot levyt, kirjoitti niihin täydellisen kertomuksen kansansa toimista ja käytti valikoituja osia niistä laatiessaan oman tiivistetyn ja lyhennetyn historiansa kansastaan (ks. Morm. 2:18). Myöhemmin Mormon palasi Siminkukkulalle ja otti sieltä esiin kaikki levyt (pronssilevyt, Nefin pienet levyt, Eterin levyt ja kaikki muutkin levyt) (ks. Morm. 4:23). Koska Mormon pelkäsi, että lamanilaiset ehkä tuhoaisivat aikakirjat, hän kätki levyt uudelleen – lukuun ottamatta laatimaansa lyhennelmää ja Nefin pieniä levyjä (kultalevyt) – Kumorankukkulaan (ks. Morm. 6:6). Nämä kultalevyt Mormon antoi pojalleen Moronille (ks. Morm. 6:6; Morm. s. 1–7).

Morm. 5:16. Henki on ”lakannut kiistelemästä heidän isiensä kanssa”

Presidentti Harold B. Lee (1899–1973) on selittänyt, että Mormonin ajan jumalaton kansa oli menettänyt elämästään paitsi Pyhän Hengen myös Kristuksen Hengen: ”Mormon kuvasi erästä kansaa, omaa kansaansa, jonka luota Herran Henki oli lähtenyt, ja kun luen siitä, – – minusta tuntuu selvältä, ettei hän puhunut pelkästään kyvyttömyydestä saada Pyhän Hengen kumppanuus eli lahja, vaan hän puhui siitä totuuden valosta, johon jokainen maailmaan syntyvä on oikeutettu ja joka ei koskaan lakkaa kiistelemästä ihmisen kanssa, ellei tämä menetä sitä oman synnintekonsa vuoksi” (julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1956, s. 108).

Morm. 5:17. ”Kerran ihastuttava kansa”

Mormon murehti kansansa turmeltunutta tilaa – kansan, joka sitä vastoin kerran oli ollut ihastuttava. Presidentti Gordon B. Hinckley on pohtinut joitakin siunauksia, jotka liittyvät ihastuttavana olemiseen, sekä edellytyksiä sellaisen tilan saavuttamiseen: ”On olemassa suuri viisauden, tiedon, vieläpä tiedon salattujen aarteiden siunaus. Meille luvataan, että meillä on ihastuttava maa, jos me vaellamme kuuliaisina tälle laille. Voin tulkita sanan maa kansaksi, niin että ne, jotka vaeltavat kuuliaisina, ovat ihastuttava kansa. Kuinka ihanaa onkaan olla ihastuttava kansa, jota muut sanovat siunatuksi!” (Ks. ”Kymmenykset: mahdollisuus kelvollisuuden osoittamiseen”, Valkeus, lokakuu 1982, s. 80.)

Morm. 5:23. ”Jumalan käsissä”

Mormon kirjoitti meille myöhempinä aikoina eläville kehottaen meitä tunnustamaan Jumalan ja Hänen voimansa. Me olemme Hänen käsissään. Vanhin W. Craig Zwick seitsemänkymmenen koorumista on selittänyt sitä vertauskuvallisuutta ja niitä siunauksia, joihin viitataan ilmauksella olla Jumalan käsissä:

”Kädet ovat yksi niistä kehon osista, joilla on vertauskuvallista ilmaisuvoimaa. Hepreassa sanaa jad, joka on yleisin kättä merkitsevä sana, käytetään myös kielikuvana tarkoittamaan valtaa, voimaa ja väkevyyttä (ks. William Wilson, Old Testament Word Studies, 1978, s. 205). Kädet merkitsevät siis valtaa ja voimaa. – –

Jumalan käsissä oleminen viittaisi siihen, ettemme ole ainoastaan Hänen tarkkaavaisessa huolenpidossaan, vaan että Hänen ihmeellinen voimansa myös varjelee ja suojelee meitä.

Pyhissä kirjoituksissa viitataan kauttaaltaan Herran käteen. Hänen jumalallinen apunsa ilmenee yhä uudelleen. Hänen voimalliset kätensä loivat maailmoja, ja silti ne olivat kyllin lempeät siunaamaan pieniä lapsia. – –

Meidän jokaisen on tarpeen tietää, että voimme jatkaa eteenpäin Herran voimassa. Me voimme tarttua Hänen käteensä, ja me tunnemme Hänen kannustavan läsnäolonsa nostavan meidät korkeuksiin, joihin emme yltäisi yksin. – –

Kuinka me opimme ojentamaan kätemme ja olemaan yhteydessä Herran suomaan lohtuun? – –

Tässä on neljä avainta:

ota vastaan oppia

kuuntele

etsi Henkeä

rukoile aina.

Herra antaa voimaa ja tukea, jos me olemme halukkaita avaamaan oven ja ottamaan vastaan Hänen jumalallisen apunsa käden. – –

Kuvitelkaa Hänen käsissään olevia haavoja. Hänen karaistuneet kätensä, niin, Hänen kätensä, joista liha oli repeytynyt ja jotka antoivat fyysisen uhrin, antavat omille käsillemme suurempaa voimaa ja ohjausta.

Juuri haavoittunut Kristus johtaa meidät läpi vaikeiden hetkiemme. Juuri Hän tukee meitä, kun me tarvitsemme enemmän ilmaa hengittääksemme, ohjausta seurataksemme tai jopa lisää rohkeutta jatkaaksemme.

Jos pidämme Jumalan käskyt ja vaellamme käsi kädessä Hänen kanssaan Hänen polkujaan, me kuljemme eteenpäin uskossa emmekä koskaan tunne olevamme yksin.” (Ks. ”Herra, sinun Jumalasi, tarttuu sinun käteesi”, Liahona, marraskuu 2003, s. 34, 35, 36.)

Morm. 6:16–20

Millaisen näkemyksen nämä jakeet antavat sinulle Mormonista? Kuinka me voimme omaksua näitä ominaisuuksia omaan elämäämme?

Morm. 6:16–22. Älkää hylätkö Kristuksen avointa syliä

Mormon murehti parannusta tekemättömän kansansa kuolemaa ja suri sitä, etteivät nämä muuttaneet tapojaan ennen kuin heidän elämänsä päättyi. Mormon opetti, että jos he olisivat siirtäneet syrjään ylpeytensä ja tehneet parannuksen synneistään, heidän jälleennäkemisensä Vapahtajan kanssa olisi ollut riemukas (ks. Morm. 6:17).

Meidänkin täytyy valmistautua seisomaan tuomittavina Herran edessä. Presidentti James E. Faust on selittänyt:

Harry Anderson, © IRI

”Me kaipaamme sovituksen äärimmäistä siunausta – sitä, että meistä tulee yhtä Hänen kanssaan, että saamme olla Hänen jumalallisten kasvojensa edessä, että Hän kutsuu meitä henkilökohtaisesti nimeltä toivottaessaan meidät lämpimästi tervetulleiksi kotiin säteilevästi hymyillen, viittoen kädet ojennettuina meitä saapumaan rajattoman rakkautensa syleilyyn. Kuinka loisteliaan ylevä tästä kokemuksesta tuleekaan, jos tunnemme itsemme kyllin kelvollisiksi olemaan Hänen kasvojensa edessä! Hänen antamansa suuren sovitusuhrin ilmainen lahja meille jokaiselle on ainoa keino, jolla voimme ylentyä kylliksi seistäksemme Hänen edessään ja nähdäksemme Hänet kasvoista kasvoihin. Sovituksen ylitsevuotavana sanomana on se täydellinen rakkaus, jota Vapahtaja tuntee meitä kaikkia ja itse kutakin kohtaan. Se rakkaus on täynnä sääliä, kärsivällisyyttä, armoa, oikeudenmukaisuutta, pitkämielisyyttä ja ennen kaikkea anteeksiantoa.

Saatanan paha vaikutus haluaisi tuhota kaiken toivomme virheidemme voittamisesta. Hän haluaisi meidän tuntevan, että me olemme hukassa ja ettei ole toivoa. Sen sijaan Jeesus kumartuu alas nostaakseen meidät ylös. Parannuksemme ja sovituksen lahjan avulla voimme valmistautua olemaan kelvollisia seisomaan Hänen kasvojensa edessä.” (Ks. ”Sovitus – suurin toivomme”, Liahona, tammikuu 2002, s. 22.)

Pohdittavia seikkoja

Mitä mielestäsi tarkoittaa olla ”vakavamielinen”? (Morm. 1:15.)
Kuinka voit tunnistaa Herran vaikutuksen elämässäsi? (Ks. Morm. 3:3.)
Mitä mielestäsi tarkoittaa olla ”Jumalan käsissä”? (Morm. 5:23.) Mitä voit tehdä, jotta olisit kelvollinen hyötymään enemmän Jumalan käsissä olemisesta?

Ehdotettuja tehtäviä

Kirjoita jaekohtainen erittely kohdasta Morm. 3:17–22. Selitä sitten ystävälle tai perheenjäsenelle näiden jakeiden sisältämät tärkeät kohdat.