Alma 23–29

Johdanto

Antinefilehiläisissä ilmeni selkeästi se voimallinen muutos, joka tapahtuu niissä, jotka ottavat vastaan evankeliumin ja tekevät liiton seurata Jeesusta Kristusta. He ovat esimerkkinä syvällisestä, täydellisestä kääntymyksestä, joka tulee, kun vilpittömästi pyrkii jäljittelemään Vapahtajaa elämän joka osa-alueella. Kääntyneiden lamanilaisten lisäksi myös Moosian pojissa ja Almassa ilmeni se hengellinen voima, joka tulee jatkuvasta halusta tehdä parannusta, pitää liitot ja palvella Herraa tekemällä lähetystyötä ja elämällä vanhurskaasti. Kun tutkit lukuja Alma 23–29, pane merkille nimenomaisia toimia ja asenteita, jotka auttavat sinua syventämään henkilökohtaisen kääntymyksesi voimaa. Tarkastele myös niitä lukuisia kuvauksia ilosta ja riemusta, jotka tulevat siitä, että on mukana jakamassa evankeliumia toisille.

Selityksiä

Alma 23:1–5. ”Jottei Jumalan sanalle olisi mitään estettä”

Lamanilaisten kuningas poisti rajoitukset, jotka olivat estäneet evankeliumin opettamisen hänen kansansa keskuudessa, ja lähetyssaarnaajat lähtivät saarnaamaan kaikkialle maahan. Presidentti Thomas S. Monson on kertonut vastaavasta tapahtumasta kuvatessaan olosuhteita, jotka liittyivät Saksan demokraattisen tasavallan johdon tekemään päätökseen sallia lähetyssaarnaajien saarnata siinä maassa vuosien rajoitetun kirkon toiminnan jälkeen:

”Tavoitteenamme oli pyytää lupaa aloittaa lähetystyötoiminta. Vanhin Russell M. Nelson, vanhin Hans B. Ringger ja minä tapasimme Saksan demokraattisessa tasavallassa toimivien paikallisten johtajiemme Henry Burkhardtin, Frank Apelin ja Manfred Schutzen johdolla uskontoasioiden valtiosihteerin Kurt Löfflerin hänen toimiessaan isäntänä meidän kunniaksemme järjestetyllä vaikuttavalla lounaalla. Hän puhui ryhmällemme ja sanoi: ’Me haluamme auttaa teitä. Olemme tarkkailleet teitä ja kirkkonne jäseniä kahdenkymmenen vuoden ajan. Me tiedämme teidän olevan sitä, mitä julistatte olevanne: rehellisiä miehiä ja naisia.’

Valtion edustajat puolisoineen osallistuivat Dresdenin vaarnakeskuksen ja Zwickaun seurakuntakeskuksen vihkiäisiin. Kun pyhät lauloivat ’Herra olkoon tiellä kanssasi’ – ’Auf Wiedersehen, Auf Wiedersehen’ – me muistimme Häntä, Rauhan Ruhtinasta, joka kuoli Golgatan ristillä. Ajattelin meidän Herraamme ja Vapahtajaamme, kun Hän kulki tuskien tietä, kyynelten kujaa, vanhurskauden väylää. Mieleeni tuli Hänen läpitunkeva julistuksensa: ’Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.’ (Joh. 14:27.)

Sitten takaisin Berliiniin ratkaiseviin tapaamisiin kansakunnan päämiehen puheenjohtaja Erich Honeckerin kanssa.

– – Meidät kuljetettiin valtion ylimmän johdon hallintorakennukselle.

Heti astuttuamme komeasta sisäänkäynnistä sisään meitä tervehti puheenjohtaja Honecker. Me lahjoitimme hänelle pienoisveistoksen Ensimmäinen askel, joka kuvaa äitiä auttamassa lastaan ottamaan ensimmäistä askeltaan kohti isää. Hän oli hyvin tyytyväinen lahjaan. Hän ohjasi meidät sitten virkahuoneeseensa, jossa me istuuduimme suuren pyöreän pöydän ääreen. Pöydän ääressä oli puheenjohtaja Honeckerin lisäksi muita hallituksen virkamiehiä.

Puheenjohtaja Honecker aloitti: ’Me tiedämme, että teidän kirkkonne jäsenet uskovat työntekoon; te olette osoittaneet sen. Me tiedämme, että uskotte perheeseen; olette osoittaneet senkin. Me tiedämme, että olette hyviä kansalaisia asuittepa te sitten missä maassa tahansa; me olemme huomanneet sen. Teillä on nyt puheenvuoro. Kertokaa, mitä te toivoisitte.’

Aloitin: ’Herra puheenjohtaja, Freibergin temppelin avoimien ovien päivinä ja vihkimisen yhteydessä 89 890 maanmiestänne seisoi jonossa – neljäkin tuntia ja monesti sateessa, jotta he voisivat nähdä Jumalan huoneen. Leipzigin vaarnakeskuksen vihkimistilaisuuden yhteydessä järjestettyjen avointen ovien päivinä rakennusta kävi katsomassa 12 000 ihmistä. Dresdenissä heitä oli 29 000 ja Zwickaussa 5 300. Joka viikko Freibergin temppelialueella vierailee 1 500–1 800 ihmistä. He haluavat tietää, mihin me uskomme. Me haluaisimme kertoa heille, että me uskomme maan lakien kunnioittamiseen, noudattamiseen ja ylläpitämiseen. Me haluaisimme kertoa heille siitä, että tavoitteenamme ovat vahvat perheet. Nämä ovat vain kaksi niistä asioista, joihin uskomme. Me emme voi vastata kysymyksiin emmekä voi kertoa tuntemuksistamme, koska meillä ei ole lähetystyöntekijöitä täällä, kuten meillä on muissa maissa. Ne nuoret miehet ja naiset, joiden haluaisimme tulevan maahanne lähetystyöntekijöinä, rakastaisivat kansaanne ja maatanne. Aivan erityisesti he vaikuttaisivat kansalaisiinne jalostavalla tavalla. Haluaisimme myös nähdä tähän kirkkoon kuuluvia nuoria miehiänne ja naisianne palvelemassa lähetystyöntekijöinä monien kansakuntien keskuudessa – Amerikassa, Kanadassa ja monessa muussa maassa. Kun he palaisivat, he olisivat paremmin valmistautuneita astumaan vastuullisiin tehtäviin maassanne.’

Puheenjohtaja Honecker puhui sen jälkeen ehkä puolen tunnin ajan ja kuvaili tavoitteitaan ja näkemyksiään ja mainitsi kansakuntansa saavutuksia. Lopulta hän hymyili ja sanoi minulle ja ryhmällemme: ’Me tunnemme teidät. Me luotamme teihin. Meillä on yhteisiä kokemuksia kanssanne. Teidän lähetystyöntekijöitä koskeva pyyntönne on hyväksytty.’

Henkeni kirjaimellisesti kohosi korkeuksiin huoneesta. Kokous oli päättynyt. Kun teimme lähtöä kauniista hallituspalatsista, vanhin Russell Nelson kääntyi puoleeni ja sanoi: ’Huomaatko, kuinka aurinko paistaa sisälle tänne saliin? Ikään kuin taivaallinen Isämme sanoisi: ”Olen tyytyväinen.”’

Yön musta pimeys oli hälvennyt. Päivän kirkas valo oli sarastanut. Jeesuksen Kristuksen evankeliumia saarnattaisiin nyt tuon kansakunnan miljoonille asukkaille. Heidän evankeliumia koskeviin kysymyksiinsä vastataan, ja Jumalan valtakunta menee eteenpäin.

Kun ajattelen näitä tapahtumia, ajatukseni kääntyvät Mestarin sanoihin: ’Eikä ihminen loukkaa Jumalaa millään tavalla, eikä hänen vihansa ole syttynyt keitään muita vastaan kuin niitä, jotka eivät tunnusta hänen kättänsä kaikessa’ (OL 59:21). Minä tunnustan Hänen kätensä noissa ihmeenomaisissa kirkkoa koskevissa tapahtumissa Saksan demokraattisessa tasavallassa.” (Ks. ”Kiitos olkoon Jumalalle”, Valkeus, heinäkuu 1989, s. 48–49.)

Alma 23:6. Kääntyivät Herraan eivätkä koskaan luopuneet

On merkittävää, ettei yksikään antinefilehiläisistä koskaan jättänyt kirkkoa tai jäänyt vähemmän aktiiviseksi (ks. Alma 27:27). Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on toistuvasti painottanut sitä, kuinka tärkeää on pitää uudet käännynnäiset aktiivisina. Hän on sanonut, ettei hyödytä tehdä lähetystyötä, elleivät kääntyneet pysy aktiivisina:

Del Parson, © 1982 IRI

”Kun lähetystyö kasvaa kautta maailman, meidän on vastaavasti ponnisteltava enemmän, jotta jokainen käännynnäinen tuntee olonsa kotoisaksi seurakunnassaan. Kirkkoon tulee tänä vuonna ihmisiä niin paljon, että heistä muodostuisi yli sata uutta keskikokoista vaarnaa. Mutta valitettavasti tämän kääntymysten vauhdin kiihtyessä me lyömme laimin joitakuita näistä uusista jäsenistä. Toivon, että suuri työ etenee kaikkialla kirkossa kautta maailman, niin että jokainen kirkkoon tuleva käännynnäinen pysyisi kirkossa.

Tämä on vakava asia. Ei hyödytä mitään tehdä lähetystyötä, ellemme säilytä tuon työn hedelmiä. Näiden kahden työn täytyy kuulua erottamattomasti yhteen.” (Ks. ”Ajatuksia temppeleistä, käännynnäisten kirkossa pysymisestä ja lähetystyöstä”, Valkeus, tammikuu 1998, s. 55.)

Alma 23:17. Mitä nimi Anti-Nefi-Lehi tarkoittaa?

Nimi Anti-Nefi-Lehi voisi viitata Nefin jälkeläisten ja muiden häntä seuranneiden Lehin jälkeläisten yhteen liittymiseen: ”’Anti-Nefi-Lehi’-nimen osa ’Anti’ saattaa vastata egyptiläistä sanaa nty, ’kuulua johonkin, olla osa jotakin’. Siten sen merkityksenä ei niinkään olisi ’Nefiä ja Lehiä vastaan’ kuin ’Nefiin ja Lehiin kuuluva’.” (Stephen D. Ricks, ”Anti-Nephi-Lehi”, julkaisussa Book of Mormon Reference Companion , toim. Dennis L. Largey, 2003, s. 67.)

Alma 24:10. Syyllisyys otettu pois sovituksen ansiosta

Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on todistanut, että Jeesuksen Kristuksen sovituksen avulla meiltä voidaan poistaa meidän syyllisyytemme:

”Jostakin syystä me ajattelemme, että Kristuksen sovitus koskee ainoastaan lunastusta lankeemuksesta, hengellisestä kuolemasta kuolevaisen elämän lopussa. Se on paljon muutakin. Se on alati läsnä oleva voima käytettäväksi arkielämässä. Kun syyllisyys vaivaa tai raastaa tai kun murhe painaa meitä, Hän voi parantaa meidät. Vaikka emme täysin ymmärräkään, kuinka Kristuksen sovitus saatiin aikaan, voimme tuntea Jumalan rauhaa, ’joka ylittää kaiken ymmärryksen’ [Fil. 4:7]. – –

Me kaikki teemme virheitä. Joskus aiheutamme itsellemme vahinkoa ja vahingoitamme vakavasti toisia tavalla, jota emme yksin voi korjata. Rikomme sellaista, mitä emme yksin saa ehjäksi. Silloin luontomme mukaista on tuntea syyllisyyttä ja nöyryytystä ja kärsimystä, jota emme voi yksin parantaa. Silloin auttaa sovituksen parantava voima.

Herra on sanonut: ’Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen’ [OL 19:16]. – –

Sovituksella on käytännöllistä, henkilökohtaista, jokapäiväistä arvoa; käyttäkää sitä elämässänne. Se voidaan aktivoida niinkin vaatimattomalla alulla kuin rukouksella. Ette ole senkään jälkeen vapaita ongelmista ja virheistä, mutta voitte pyyhkiä syyllisyyden pois parannuksen kautta ja olla rauhassa.” (Ks. ”Mestarin käden kosketus”, Liahona, heinäkuu 2001, s. 26, 27.)

Alma 24:11. Teimme kaiken voitavamme parannuksen eteen

Antinefilehiläiset tekivät parannuksen eteen kaiken voitavansa (ks. Alma 24:11). Kohdassa 2. Nefi 25:23 Nefi on selittänyt: ”Armosta me pelastumme kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä.” Antinefilehiläisten kuninkaalta opimme, että kaiken voitavamme tekemiseen kuuluu se, että teemme parannuksen kaikista synneistämme.

Alma 24:17–19. Hautasimme aseemme syvälle

Hautaamalla aseensa syvälle maahan antinefilehiläiset lupasivat Herralle, etteivät he enää koskaan käyttäisi niitä. Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan: ”He olivat vahvoja ja olivat valmiit mieluummin kärsimään vaikka kuoleman kuin tekemään syntiä” (Alma 24:19). Heidän tekonsa ovat osoituksena synnin täydellisestä hylkäämisestä vilpittömän parannuksen jälkeen.

Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on opettanut, että syntien hylkääminen edellyttää usein muutosta elämäntavassamme: ”Hylätessään synnin ei riitä, että ihminen vain toivoo parempia olosuhteita. Hänen on luotava ne. Hänen pitää ehkä alkaa vihata tahraantuneita vaatteita ja inhota syntiä. Hänen tulee olla varma paitsi siitä, että hän on hylännyt synnin, myös siitä, että hän on muuttanut syntiin liittyneet olosuhteet. Hänen tulisi välttää sellaisia paikkoja ja tilanteita ja olosuhteita, joissa hän teki syntiä, sillä ne voisivat helpostikin saada hänet tekemään sitä uudestaan. Hänen täytyy jättää ihmiset, joiden kanssa syntiä tehtiin. Hänen ei tarvitse vihata siihen osallistuneita ihmisiä, mutta hänen täytyy välttää heitä ja kaikkea, mikä liittyy tuohon syntiin. – – Hänen täytyy poistaa kaikki, mikä herättäisi eloon vanhat muistot.” (Ks. Anteeksiantamuksen ihme, 1978, s. 160–161.)

Alma 24:22–27. Vanhurskaiden esimerkki johti monien kääntymiseen

Vanhin L. Tom Perry kahdentoista apostolin koorumista on huomauttanut, että meidän päätöksemme pitää liittomme saattaa johtaa muiden kääntymiseen:

”Antinefilehiläisten kuningas käski kansaansa hautaamaan aseensa syvälle maahan, jottei heille tulisi kiusausta käyttää niitä, kun heidän lamanilaiset veljensä tulisivat taistelemaan heitä vastaan. Kansa noudatti kuninkaansa käskyjä, ja he pitivät tekojaan todistuksena ’Jumalalle ja myös ihmisille, etteivät he enää koskaan käyttäisi aseita ihmisveren vuodattamiseen’ (Alma 24:18). Kun lamanilaiset hyökkäsivät, antinefilehiläiset ’menivät kohtaamaan heitä ja heittäytyivät maahan pitkälleen’ hyökkääjiensä eteen (Alma 24:21). Lamanilaiset surmasivat antinefilehiläisistä tuhat viisi, ennen kuin teurastus päättyi. Miksi teurastus päättyi, ja mitä tapahtui sen jälkeen? Alman kertomuksessa meille kerrotaan vastaukset näihin kysymyksiin: – –

’Nyt, kun lamanilaiset näkivät tämän, he lakkasivat surmaamasta heitä; ja oli monia, joiden sydän oli paisunut – –, sillä he katuivat sitä, mitä olivat tehneet. – –

Jumalan kansaan liittyi sinä päivänä useampia kuin oli niiden määrä, jotka oli surmattu; ja ne, jotka oli surmattu, olivat vanhurskaita ihmisiä; sen tähden meillä ei ole mitään syytä epäillä heidän pelastumistaan.’ (Alma 24:24–26.) – –

Vaikka kertomuksen viestinä ei olekaan vaatia maailmanlaajuista pasifismia, me kuitenkin opimme, että meillä voi olla syvällinen vaikutus muihin, kun emme vastaa heidän osoittamaansa vihamielisyyteen. Me voimme kirjaimellisesti muuttaa heidän sydäntään, kun noudatamme Kristuksen esimerkkiä ja käännämme toisen posken. Meidän esimerkkimme rauhaisina Kristuksen seuraajina innoittaa muita seuraamaan Häntä.” (Living with Enthusiasm, 1996, s. 127–128.)

Alma 24:30. Puolueettoman maaperän jättäminen

Ihminen, joka jää pois kirkosta oltuaan jäsen, on yleensä pahemmassa tilanteessa ”kuin jos he eivät olisi koskaan tienneet näitä asioita” (Alma 24:30). Profeetta Joseph Smith selitti tätä tilannetta keskustellessaan erään toisen jäsenen kanssa. Veli Isaac Behunin sanoi kerran profeetta Joseph Smithille: ”’Jos minä jättäisin tämän kirkon, minä en tekisi niinkuin nuo ihmiset ovat tehneet. Minä menisin johonkin syrjäiseen paikkaan, jossa ei ole koskaan kuultukaan mormonismista, ja asettuisin sinne asumaan, eikä kukaan saisi koskaan tietää, että olen tiennytkään siitä mitään.’

Suuri näkijä vastasi heti: ’Veli Behunin, sinä et tiedä, mitä tekisit. Epäilemättä nämäkin ihmiset ajattelivat joskus niin kuin sinä ajattelet. Ennen kuin liityit tähän kirkkoon, seisoit puolueettomalla maaperällä. Kun evankeliumia saarnattiin, eteesi asetettiin hyvä ja paha. Saatoit valita jommankumman niistä tai jättää valitsematta kumpaakaan. Oli kaksi toisilleen vastakkaista mestaria pyytämässä sinua palvelemaan heitä. Kun liityit tähän kirkkoon, sinä pestauduit palvelemaan Jumalaa. Kun teit niin, jätit puolueettoman maaperän, etkä voi koskaan palata sinne. Jos hylkäisit Mestarin, jonka palvelukseen pestauduit, se tapahtuisi Paholaisen yllytyksestä ja sinä noudattaisit hänen käskyjään ja olisit hänen palvelijansa.” (Ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 338.)

Alma 25:1–12. Täyttynyt profetia

Kohdassa Alma 25:1–12 kerrotaan, kuinka Abinadin profetia koskien kuningas Nooan jumalattomia pappeja täyttyi (ks. Moosia 17:15–20). Huomaa, kuinka Mormon vahvisti lukijalle Abinadin profetioiden täyttymisen. Mieti, mitä seuraa niille, jotka hylkäävät Abinadin kaltaiset profeetat ja väittävät, että profeetta on tehnyt syntiä. Myös nykypäivän ilmoituksessa varoitetaan niitä, jotka ”nostavat kantapäänsä minun voideltujani vastaan” (ks. OL 121:16–22).

Alma 25:17. Herra oli ”antanut sanansa käydä heille toteen jokaista yksityiskohtaa myöten”

Yksi Alman kirjan tämän osuuden suurenmoisista opetuksista on se, että Jumala pitää aina lupauksensa. Herra oli sanonut kuningas Moosialle, että monet uskoisivat hänen poikiensa opetuksia ja että Hän pelastaisi heidät lamanilaisten käsistä (ks. Moosia 28:7). Katso näiden lupausten täyttymistä kohdista Alma 17:4, 35–39; 19:22–23; 26:1–4. Tämä on vain yksi lukuisista pyhien kirjoitusten esimerkeistä, jotka vahvistavat sen opillisen totuuden, että Jumala on sidottu, kun me teemme, mitä Hän sanoo (ks. OL 82:10 ).

Alma 26:5–7. Mitä ovat lyhteet?

Sana lyhteet tarkoittaa kimppuun sidottuja viljan korsia tähkineen. Ammonin maininta lyhteistä kohdassa Alma 26:5 viittaa käännynnäisiin, joita sirppinsä työhön panneet uskolliset lähetyssaarnaajat olivat tuoneet kirkkoon.

Alma 26:11–14

Mitä todisteita löydät siitä, että Ammon pikemminkin riemuitsi Vapahtajan voimasta ja armosta kuin kerskaili itsestään?

Alma 26:15–16. ”Kuka voi liikaa Herrasta iloita?”

Aivan kuten Ammon tunsi halua riemuita Herrassa ja laulaa Hänelle ylistystä, samoin meidänkin tulisi. Palvellessaan neuvonantajana Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa sisar Sheri L. Dew opetti meille, mikä rooli Jeesuksella Kristuksella on päivittäisessä elämässämme:

”Onko mahdollista olla onnellinen, kun elämä on vaikeaa? Tuntea rauhaa keskellä epävarmuutta ja toivoa keskellä kyynisyyttä? Onko mahdollista muuttua, vapautua vanhoista tavoista ja tulla uudeksi jälleen? Onko mahdollista elää rehellisenä ja puhtaana maailmassa, joka ei enää pidä arvossa niitä hyveitä, jotka erottavat Kristuksen seuraajat muista?

Kyllä. Jeesuksen Kristuksen ansiosta vastaus on kyllä. Hänen sovituksensa takaa sen, että meidän ei tarvitse yksin kantaa kuolevaisuuden taakkoja. – –

Vuosien kuluessa olen samoin kuin tekin kokenut paineita ja pettymyksiä, jotka olisivat murtaneet minut, ellen olisi voinut turvautua siihen viisauden ja voiman lähteeseen, joka on paljon suurempi kuin oma voimani. Hän ei ole koskaan unohtanut tai hylännyt minua, ja olen omasta puolestani tullut tietämään, että Jeesus on Kristus ja että tämä on Hänen kirkkonsa. Ammonin tavoin sanon: ’[Sillä] kuka voi liikaa Herrasta iloita? Niin, kuka voi sanoa liikaa hänen suuresta voimastaan ja hänen armostaan – –? Katso – –: En voi sanoa pienintäkään osaa siitä, mitä tunnen.’ (Alma 26:16.) Todistan, että tänä aikojen täyttymisen taloudenhoitokauden ehtoona, jolloin Lusifer tekee ylitöitä vaarantaakseen meidän kotimatkamme ja erottaakseen meidät Vapahtajan sovittavasta voimasta, ainoa vastaus meille jokaiselle on Jeesus Kristus.” (Ks. ”Ainoa mahdollisuutemme”, Liahona, heinäkuu 1999, s. 78, 79.)

Alma 26:27. Sinnikkyys johtaa menestykseen

Menestys, jota Moosian pojat kokivat lamanilaisten keskuudessa, ylitti heidän odotuksensa (ks. Alma 26:30–31). Kun he aloittivat lähetystyönsä, Herra lupasi: ”Minä teen teidät välineeksi käsissäni monien sielujen pelastukseksi” (Alma 17:11). Tämän lupauksen turvin he rohkaistuivat ”menemään lamanilaisten luokse julistamaan heille Jumalan sanaa” (Alma 17:12). Menestys heidän pyrkimyksissään ei tullut automaattisesti, vaikka Herra olikin luvannut sitä. Neljätoista vuotta kestäneen lähetystyönsä aikana he kokivat ”kaikenlaisia ahdinkoja” (Alma 26:30). Lisäksi aikakirja ilmaisee, että heidän sydämensä masentui ja että he aikoivat kääntyä takaisin (ks. Alma 26:27). Luottaen Herran lupauksiin he kuitenkin jatkoivat pyrkimyksiään. Sitten – kuten aina – Herra kunnioitti lupauksiaan ja palkitsi heidän sinnikkyytensä.

Jerry Thompson, © IRI

Alma 26:27–30. Lähetystyöpalvelun todellisuus

Vanhin F. Burton Howard seitsemänkymmenen koorumista on kertonut, kuinka luvun Alma 26 lukeminen nuorena lähetyssaarnaajana vaikutti hänen todistukseensa Mormonin kirjan totuudesta:

”Olin jälleen lukemassa Alman kirjan lukua 26 ja kertomusta Ammonin lähetystyötehtävästä. Luin ääneen, kuten toisinaan teen, yrittäen asettaa itseni kirjan henkilöiden asemaan, kuvitellen, että itse sanoisin tai kuulisin sanat, että itse olisin siellä. Jälleen kerran kävin läpi tuon selonteon, ja Henki puhui sielulleni sellaisella selkeydellä, jota en osaa kuvata ja jota sellaisen on vaikea käsittää, joka ei ole sitä itse kokenut, sanoen: Huomasitko? Kaikki, mitä tapahtui Ammonille, on tapahtunut sinulle.

Se oli täysin odottamaton tunne. Se oli ulottuvuudeltaan hätkähdyttävä. Se oli ajatus, joka ei ollut koskaan aiemmin juolahtanut mieleeni. Luin kertomuksen nopeasti uudelleen. Kyllä, oli ollut aikoja, jolloin sydämeni oli ollut masentunut ja olin miettinyt kotiin lähtemistä. Minäkin olin mennyt vieraaseen maahan opettamaan evankeliumia lamanilaisille. Olin mennyt heidän keskuuteensa, kärsinyt vastoinkäymisiä, nukkunut lattialla, kestänyt kylmää, ollut syömättä. Minäkin olin kulkenut talosta taloon, koputtanut oviin kuukausi toisensa jälkeen tulematta kutsutuksi sisään, luottaen Herran armeliaisuuteen.

Oli ollut niitäkin aikoja, jolloin olimme päässeet sisään taloihin ja puhuneet ihmisille. Olimme opettaneet heitä heidän kaduillaan ja heidän kukkuloillaan. Olimme saarnanneet jopa muissa kirkoissa. Muistin ajan, jolloin päälleni oli syljetty. Muistin ajan, jolloin lähetysjohtaja oli antanut minulle tehtävän avata uusi kaupunki, jossa ei ollut aiemmin ollut lähetyssaarnaajia, ja menin nuorena piirijohtajana kolmen muun vanhimman kanssa tuon kaupungin pääaukiolle. Menimme puistoon, lauloimme erään kirkon laulun ja ympärille kerääntyi väkeä.

Sitten tuli minun vuoroni piirijohtajana saarnata. Nousin seisomaan kivipenkille ja puhumaan ihmisille. Esitin kertomuksen evankeliumin palautuksesta, Joseph-pojasta, joka meni lehtoon, sekä Isän ja Pojan ilmestymisestä hänelle. Muistin hyvin erään ryhmän teini-ikäisiä poikia, jotka illan hämärässä heittelivät meitä kivillä. Muistin, kuinka kannoin huolta siitä, etteivät ne, jotka eivät halunneet kuulla sanomaa, vain osuisi minuun tai vahingoittaisi minua.

Muistin, kuinka vietin aikaa vankilassa sillä aikaa kun poliisiviranomaiset päättivät lainmukaisesta oikeudestani olla lähetyssaarnaajana tietyssä maassa. En ollut vankilassa niin pitkään, että voisin verrata itseäni Ammoniin, mutta muistan yhä sen tunteen, joka minulla oli, kun ovi suljettiin ja olin kaukana kotoa, yksin, ja saatoin vapautumisen suhteen luottaa vain Herran armeliaisuuteen. Muistin kestäneeni sen kaiken toivoen, että voisin ’kenties olla keinona jonkun sielun pelastamiseen’ (Alma 26:30).

Ja sitten sinä päivänä lukiessani Henki todisti minulle jälleen, ja muistan vielä tänäkin päivänä nuo sanat: Kukaan muu kuin lähetyssaarnaaja ei olisi voinut kirjoittaa tätä kertomusta. Joseph Smith ei olisi voinut tietää, millaista oli olla lähetyssaarnaajana lamanilaisille, sillä yksikään hänen tuntemistaan ei ollut koskaan aiemmin tehnyt sellaista.” (”Ammon: Reflections on Faith and Testimony”, julkaisussa Heroes from the Book of Mormon, 1995, s. 124–125.)

Alma 27:21–24. Vihollisillemme anteeksi antaminen

Alma oli aikaisemmin kutsunut Sarahemlan asukkaita muuttamaan sydämensä (ks. Alma 5:6, 12–14, 26). Hän oli myös julistanut, että Herra lähettäisi ”kutsun kaikille ihmisille” (Alma 5:33). Tätä voi verrata vastaavaan kutsuun, jonka Herra esitti Nefin välityksellä ja jonka mukaan Jumala ei ”torju ketään niistä, jotka tulevat hänen luoksensa, mustia eikä valkoisia, orjia eikä vapaita, miehiä eikä naisia; – – kaikki ovat Jumalalle yhdenvertaisia” (2. Nefi 26:33). Sarahemlan asukkaat ottivat Alman sanoman vastaan, ja kun kävi tarpeelliseksi antaa anteeksi heidän vihollisilleen, he tarjosivat maata ja suojelua Ammonin kansalle.

Presidentti Howard W. Hunter (1907–1995) on kehottanut meitä jokaista samalla tavoin antamaan anteeksi vihollisillemme:

”Miettikää esimerkiksi tätä Kristuksen ohjetta opetuslapsilleen. Hän sanoi: ’Rakastakaa vihamiehiänne, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vahingoittavat teitä ja vainoavat teitä’ (3. Nefi 12:44; ks. myös Matt. 5:44).

Ajatelkaa, mitä tämä kehotus yksin saisi aikaan teidän naapureidenne tai minun naapurieni keskuudessa, teidän ja lastenne asuinpaikkakunnilla, kansakunnissa, jotka muodostavat suuren maailmanlaajuisen perheemme. Käsitän, että tämä oppi sisältää huomattavan haasteen, mutta se haaste on varmasti miellyttävämpi kuin ne hirvittävät tehtävät, joita sota ja köyhyys ja tuska maailmassa tuovat jatkuvasti eteemme. – –

Meillä kaikilla on merkittävät mahdollisuudet harjoittaa kristillisyyttä, ja meidän tulisi pyrkiä siihen joka tilanteessa. Voimme kaikki esimerkiksi olla hieman anteeksiantavaisempia.” (”Majakka rauhan satamassa”, Liahona, huhtikuu 2002, s. 24.)

Alma 28:1–12. Vanhurskaiden kuolemaa seuraa toivo

Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista on kertonut seuraavan kokemuksen, joka hänellä oli erään vanhurskaan pappeusjohtajan kanssa, joka oli parantumattoman sairauden vuoksi kuolemaisillaan:

”Ystäväni oppi hyväksymään sanat ’toteutukoon sinun tahtosi’, kun hän kohtasi omat kipeät koettelemuksensa ja kärsimyksensä. Uskollisena kirkon jäsenenä hän kohtasi nyt eräitä vakavia huolia. Erityisen koskettavia olivat hänen kysymyksensä: ’Olenko tehnyt kaiken, mitä minun pitää tehdä, pysyäkseni vahvana loppuun asti? Millainen kuolema tulee olemaan? Onko perheeni valmis pysymään uskollisena ja omavaraisena, kun minä olen poissa?’

Meillä oli tilaisuus keskustella kaikista kolmesta kysymyksestä. Meille on annettu selkeä vastaus niihin Vapahtajamme opetuksissa. Me keskustelimme siitä, kuinka hän oli viettänyt elämänsä pyrkien olemaan uskollinen, tekemään sitä, mitä Jumala oli käskenyt hänen tehdä, olemaan rehellinen kanssakäymisissään muiden kanssa ja huolehtimaan perheestänsä ja rakastamaan sitä. Eikö vahvana loppuun asti pysyminen tarkoita juuri tätä? Puhuimme siitä, mitä tapahtuu välittömästi kuoleman jälkeen, siitä mitä Jumala on opettanut meille henkimaailmasta. Se on paratiisi ja onnellinen paikka niille, jotka ovat eläneet vanhurskaasti. Sitä ei pidä pelätä.

Keskustelumme jälkeen hän kutsui koolle vaimonsa ja muut perheensä jäsenet – lapsensa ja lapsenlapsensa – opettaaksensa heille jälleen sovituksen oppia, että kaikki nousevat ylös. Kaikki ymmärsivät, että aivan kuten Herra on sanonut, että vaikka väliaikainen ero tuokin surua, niin niille, jotka kuolevat Herrassa, ei ole murhetta (ks. Ilm. 14:13; OL 42:46). Hänen saamansa siunaus lupasi hänelle lohtua ja varmuutta siitä, että kaikki olisi hyvin, että hänellä ei tulisi olemaan kipuja ja että hänellä olisi lisää aikaa valmistaa perhettänsä lähtöönsä – vieläpä että hän saisi tietää lähtönsä hetken. Hänen perheensä kertoi minulle, että kuolemaansa edeltäneenä iltana hän sanoi kuolevansa seuraavana päivänä. Hän kuoli seuraavana iltapäivänä rauhaisin mielin koko perheen ollessa hänen vierellään. Tämä on se rauha ja lohtu, joka tulee osaksemme, kun ymmärrämme evankeliumin suunnitelman ja tiedämme, että perheet ovat ikuisia.

Verratkaa näitä tapahtumia siihen, mitä minulle tapahtui ollessani noin 20-vuotias nuori mies. Palvellessani ilmavoimissa yksi lentolaivueeni lentäjistä syöksyi maahan koulutuslennolla ja kuoli. Minut määrättiin saattamaan pudonnutta toveriani hänen viimeisellä matkallaan kotiin Brooklyniin haudattavaksi. Minulla oli kunnia seistä hänen perheensä rinnalla omaisten ja ystävien jättäessä hänelle jäähyväisiä avoimen arkun äärellä ja hautajaistilaisuudessa sekä haudan äärellä edustaa maatani ojentamalla lippu hänen surevalle leskelleen. Hautajaiset olivat synkkä ja lohduton tilaisuus. Vainajan hyvyyttä ja ansioita ei edes mainittu. Hänen nimeään ei lausuttu kertaakaan. Tilaisuuden jälkeen hänen leskensä kääntyi puoleeni ja kysyi: ’Bob, mitä Donille todella tapahtuu?’

Minä sain silloin esittää hänelle suloisen opin ylösnousemuksesta ja siitä tosiasiasta, että jos heidät kastetaan ja sinetöidään ajaksi ja iankaikkisuudeksi temppelissä, he voivat olla yhdessä iankaikkisesti. Hänen vieressään seisova pappi sanoi: ’Tuo on kaunein oppi, minkä olen koskaan kuullut.’” (Ks. ”Iankaikkinen perhe”, Valkeus, tammikuu 1997, s. 63.)

Alma 29:4–5. Jumala suo ihmisille heidän halunsa mukaisesti

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että meidän halumme vaikuttavat henkilökohtaiseen kehitykseemme ja määräävät lopulta meidän iankaikkiset siunauksemme:

”Haluista tulee – – todellisia määrääviä tekijöitä silloinkin, kun me säälittävässä naiiviudessamme emme todella halua halujemme seurauksia. – –

Niinpä meistä tulee lopulta sellaisia ja me saamme iankaikkisuudessa sitä, mitä me hellittämättä pitkään haluamme. – –

Vanhurskaiden halujen on oltava hellittämättömiä, koska, kuten presidentti Brigham Young sanoi, ’miehet ja naiset, jotka halajavat saada sijan selestisessä valtakunnassa, havaitsevat, että heidän on kilvoiteltava joka päivä’ (Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, 1997, s. 294). Siksi todelliset kristityt sotilaat ovat aivan muuta kuin viikonloppusotureita. – –

Muistakaa, veljet ja sisaret, että meidän omat halumme määräävät eri kiusausten koon ja houkuttelevuuden. Me säädämme kiusaustemme termostaatin.

Siten halujemme kouliminen ja harjaannuttaminen vaatii selkeästi evankeliumin totuuksien ymmärtämistä, mutta siihen liittyy muutakin. Presidentti Brigham Young on vahvistanut: ’On ilmeistä, että monet, jotka ymmärtävät totuuden, eivät hallitse itseään sen mukaan, joten olipa totuus miten totta ja kaunista tahansa, ihmisten intohimot on muovattava Jumalan lakien mukaisiksi’ (julkaisussa Journal of Discourses, osa 7, s. 55).

– – Siksi presidentti Joseph F. Smith sanoi: ’Toiveittemme ohjaamisella on siis kauaskantoista merkitystä onnellemme elämässä’ (Evankeliumin oppi, 1980, s. 285). Sellainen harjoitus voi johtaa pyhittymiseen, kunnes, presidentti Brigham Youngin mukaan, ’pyhät halut tuottavat vastaavia ulkoisia tekoja’ (julkaisussa Journal of Discourses, osa 6, s. 170). Vain sivistämällä ja koulimalla halujamme niistä voi tulla meidän liittolaisiamme eikä vihollisiamme!” (Ks. ”Sydämemme halajamisen mukaan”, Valkeus, tammikuu 1997, s. 20, 21.)

Pohdittavia seikkoja

Kuinka antinefilehiläisten esimerkki voi auttaa sinua syventämään oman kääntymyksesi voimaa?
Samoin kuin antinefilehiläiset hautasivat aseensa tehdessään liiton Jumalan kanssa (ks. Alma 24:17–18), mitä sinä teet säännöllisesti osoittaaksesi Herralle, että sinäkin olet kokenut täydellisen kääntymyksen?
Kuinka Alman lähetystyöpyrkimykset nefiläisten keskuudessa (ks. Alma 4–15) ovat ehkä valmistaneet häntä vastaanottamaan kääntyneet lamanilaiset, joita Moosian pojat olivat opettaneet?

Ehdotettuja tehtäviä

Samoin kuin lamanilaiset hautasivat sota-aseensa niin etteivät he enää koskaan käyttäisi niitä, meidän täytyy luopua synneistämme tai heikkouksistamme, jotka estävät meitä tulemasta Jumalan luo. Mieti, minkä synnin tai heikkouden haluaisit poistaa omasta elämästäsi. Laadi suunnitelma, jonka avulla voit voittaa sen, ja toteuta suunnitelmasi.
Lue luvut Alma 26 ja 28 ja pane merkille syitä, miksi Ammon ja Alma riemuitsivat. Laadi luettelo näistä syistä ja valitse yksi tai useampia ja sisällytä ne paremmin elämääsi.