Tässä nefiläisten historian ratkaisevassa vaiheessa jumalattomia oli enemmän kuin vanhurskaita. Heidän lakinsa muuttuivat niin turmeltuneiksi, ettei niillä ollut juuri mitään hyvää vaikutusta. Isoisänsä isän Alman tavoin Nefi luopui asemastaan ylituomarina ja omistautui kokoaikaisesti Herran työhön (ks. Alma 4:15–20). Tänä hengellisen pimeyden ajanjaksona ihmiset olivat ”kypsymässä tuhoon” (Hel. 5:2). Nefi ja hänen veljensä Lehi työskentelivät uutterasti pysäyttääkseen pahuuden tulvan, ja he käännyttivät monia takaisin Herran luo.
Kun kansa 62 vuotta aikaisemmin halusi kuninkaan, Moosia neuvoi, että hallituksen tulee toimia ”kansan äänen mukaan” (Moosia 29:26), ja hän selitti, että tavallisesti kansan enemmistö ei halua vääryyttä. Hallitsemista kansan äänellä pidettiin parempana kuin monarkiaa, jossa yksi väärämielinen kuningas saattaisi johtaa heidät tuhoon. Kuitenkin tänä aikana ennen Vapahtajan tuloa nefiläisiä, ”jotka valitsivat pahan, oli lukuisammin kuin niitä, jotka valitsivat hyvän” (Hel. 5:2). Tämä turmeltuneisuus osoitti todeksi Moosian varoituksen, että jos joskus niin tapahtuisi, ”silloin Jumalan tuomioiden on aika kohdata teitä; niin, silloin hän rankaisee teitä suurella tuholla” (Moosia 29:27). Tämä varoitus kävi toteen sen tuhon myötä, joka edelsi Vapahtajan ilmestymistä (ks. 3. Nefi 8–11).
Herra on julistanut tämän periaatteen olevan totta myös meidän aikanamme: ”Kun jumalattomat hallitsevat, kansa huokaa” (OL 98:9).
Helamanilla oli erityinen tapa siirtää perintöään pojilleen – hän antoi pojilleen nimet ylevien esivanhempiensa mukaan auttaakseen heitä muistamaan näiden vanhurskaat teot. Seuraava näkemys, jonka seitsemänkymmenen johtokunnan jäsen vanhin Carlos E. Asay (1926–1999) on esittänyt, auttaa meitä ymmärtämään, mitä tämä merkitsi Nefille ja Lehille:
”Vaikka kaikki Aadamin lapset eivät ehkä olekaan saaneet merkittäviä nimiä, niin monet ovat, ja sillä on ollut vaikutusta. Sillä oli vaikutusta Helamanin poikien Nefin ja Lehin elämässä. – – [Ks. Hel. 5:5–7.]
Aikakirja vahvistaa, että Nefi ja Lehi muovasivat elämänsä esivanhempiensa eli niiden mukaan, joiden mukaan he olivat saaneet nimensä, ja toivat kunniaa heille annetuille nimille.” (Family Pecan Trees: Planting a Legacy of Faith at Home, 1992, s. 66–67.)
Presidentti George Albert Smith (1870–1951) on antanut nykypäivän esimerkin siitä syvällisestä vaikutuksesta, joka hyvällä nimellä voi olla ihmiseen:
”Eräänä päivänä – – menetin tajuntani ja ajattelin, että olin siirtynyt rajan toiselle puolelle. Huomasin seisovani selkä kohti suurta ja kaunista järveä, ja edessäni oli suuri metsä. – –
Aloin tutkia ympäristöäni ja pian löysin polun, joka johti metsän halki, ja näytti siltä, kuin sitä olisi käytetty hyvin vähän, ja se oli miltei ruohottunut. Seurasin tuota polkua, ja kun olin kulkenut jonkin aikaa ja huomattavan matkan metsän halki, näin miehen tulevan minua kohti. Huomasin, että hän oli hyvin kookas, ja kiirehdin askeleitani tavoittaakseni hänet, sillä tunnistin hänet isoisäkseni. Kuolevaisuudessa hän painoi yli 300 naulaa [136 kg], joten arvaatte, että hän oli kookas mies. Muistan, kuinka onnellinen olin nähdessäni hänen tulevan. Minulle oli annettu nimi hänen mukaansa, ja olin aina ollut ylpeä siitä.
Kun isoisä tuli muutaman jalan päähän minusta, hän seisahtui. Hänen seisahtumisensa oli merkki minunkin pysähtyä. Sitten – ja tätä en soisi poikien ja tyttöjen ja nuorten koskaan unohtavan – hän katsoi minua hyvin vakavasti ja sanoi:
’Haluaisin tietää, miten olet kantanut minun nimeäni.’
Kaikki, mitä olin milloinkaan tehnyt, kulki ohitseni ikään kuin lentävä kuva seinällä – kaikki, mitä olin tehnyt. Pian tämä elävä muistelu palasi hetkeen, jona seisoin siellä. Koko elämäni oli mennyt ohitseni. Hymyilin ja katsoin isoisääni ja sanoin:
’En ole koskaan tehnyt nimellesi mitään, mikä olisi tuottanut sinulle häpeää.’
Hän astui eteenpäin ja otti minut syleilyynsä, ja kun hän teki niin, tulin taas tietoiseksi maanpäällisestä ympäristöstäni. Tyynyni oli yhtä märkä kuin jos sille olisi kaadettu vettä – märkä kiitollisuuden kyynelistä, että saatoin vastata tuntematta häpeää.
Olen ajatellut tätä monta kertaa ja haluan kertoa teille, että olen koettanut sen jälkeen entistä enemmän pitää huolta tuosta nimestä. Niinpä haluan sanoa pojille ja tytöille, nuorille miehille ja naisille, kirkon ja koko maailman nuorille: Kunnioittakaa isäänne ja äitiänne. Kunnioittakaa nimeä, jonka olette saaneet, sillä jonakin päivänä teillä on mahdollisuus ja velvollisuus kertoa heille (ja taivaalliselle Isällenne), mitä olette tehneet heidän nimellään.” (Ks. O. Leslie Stonen lainaamana artikkelissa ”Hyvän maineen tärkeys”, Valkeus, huhtikuu 1976, s. 33.)
Hel. 5:9. ”Ettei ole mitään muuta keinoa eikä tapaa, jolla ihminen voi pelastua”
Vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista on käyttänyt kohtaa Hel. 5:9 opettaakseen, että vain ihmeenomainen sovitus mahdollistaa pelastuksen:
”Täysi parannus on ehdottomasti välttämätön, jotta sovitus aikaansaisi täydellisen ihmeensä teidän elämässänne. Ymmärtämällä sovitusta te tulette näkemään, että Jumala ei ole kateellinen olento, joka iloitsee niiden vainoamisesta, jotka astuvat harhaan. Hän on ehdottoman täydellinen, myötätuntoinen, ymmärtäväinen, kärsivällinen ja anteeksiantava Isä. Hän on halukas pyytämään hartaasti, neuvomaan, vahvistamaan, kohottamaan ja tukemaan. Hän rakastaa meitä jokaista niin paljon, että Hän oli halukas sallimaan täydellisen, synnittömän, ehdottoman kuuliaisen, täysin vanhurskaan Poikansa kokea sanoin kuvaamattoman tuskan ja piinan ja antaa itsensä uhriksi kaikkien puolesta [ks. Hel. 5:9]. Tuon sovituksen kautta me voimme elää maailmassa, jossa vallitsee ehdoton oikeudenmukaisuus, niin että maailmassa on järjestys. Mutta tuota oikeudenmukaisuutta lieventää armo, joka on saatavilla kuuliaisuuden kautta Jeesuksen Kristuksen opetuksille.
Kukapa meistä ei tarvitse parannuksen ihmettä? Olipa elämässänne erehdysten seurauksena pieniä virheitä tai vaikeita vammoja, parannuksen periaatteet ovat samat. Hoidon pituus ja tehokkuus määräytyvät olosuhteiden mukaan. Anteeksiannon täytyy olla meidän päämääränämme. Ainoa mahdollinen tie tuohon päämäärään on parannus. Sillä on kirjoitettu,
’ettei ole mitään muuta keinoa eikä tapaa, jolla ihminen voi pelastua, kuin vain – – Jeesuksen Kristuksen sovitusveren kautta’.” (Ks. ”Anteeksisaaminen”, Valkeus, heinäkuu 1995, s. 76–77.)
Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on opettanut, kuinka suuri merkitys muistilla on meidän hengellisyydellemme: ”Kun etsitte sanakirjasta kaikkein tärkeintä sanaa, mikähän se olisi? Se voisi olla muistaa. Koska te kaikki olette tehneet liittoja – te tiedätte, mitä tehdä ja kuinka tehdä se – meidän suurin tarpeemme on muistaa. Tästä syystä jokainen menee sakramenttikokoukseen joka sunnuntai – nauttiakseen sakramentin ja kuunnellakseen pappien rukoilevan: ’Muistamaan hänet aina ja pitämään hänen käskynsä, jotka hän on antanut heille.’ Kenenkään ei pitäisi koskaan unohtaa mennä sakramenttikokoukseen. Muistaa on se sana. Muistaa on se ohjelma.” (Ks. ”Korotuksen ympyrät”, Uskonnollisten kasvattajien vastuullinen tehtävä, 1978, s. 28.)
Vanhin Bruce C. Hafen seitsemänkymmenen koorumista on elävästi havainnollistanut sitä, kuinka välttämätön vahva perusta on pitkäaikaisen turvallisuuden ja selviytymisen kannalta:
Kuva
Suolajärven temppeli rakenteilla
”Joku on joskus sanonut, ettei hämähäkinverkon seittiä ja vahvan kaapelin säiettä pysty päältä päin erottamaan toisistaan – ennen kuin niihin kohdistetaan kuormitus. Samoin on laita meidän todistuksemme, ja useimpien meidän kohdalla meidän todistuksemme kuormituksen päivät ovat jo alkaneet. Kyse ei ehkä ole jonkun rakkaan kuolemasta. Meitä ei ehkä vielä ole pyydetty luopumaan jostakin meille todella kallisarvoisesta, vaikka sellaisen koetuksen aika saattaa hyvinkin tulla osaksemme ennen pitkää. Tämänhetkinen kuormituksemme tulee todennäköisemmin suunnattomien kiusausten muodossa, jotka osoittavat meille, ettei evankeliumin pinnallinen hyväksyminen anna voimaa selviytyä pimeyden voimien täydestä mahdista. Kenties saamme lähetystyökutsun paikkaan, jossa on sairautta ja pettymystä, kun olimme suunnitelleet menevämme lähetystyöhön rajattomien mahdollisuuksien keskelle. Tai kenties on liian monia kysymyksiä, joihin meidän rajallinen tietämyksemme ei yksinkertaisesti osaa vastata; ja ne, jotka väittävät tietävänsä meitä enemmän, pilkkaavat meitä sillä, mikä tuntuu vakuuttavalta varmuudelta.
Kun ne ajat koittavat, meidän todistuksemme on oltava enemmän kuin näennäisen uskon seittiä. Sen on oltava kaapelin säikeiden kaltainen – kyllin voimakas vastustamaan hänen nuoliaan, joka haluaisi tuhota meidät. Kuormituksen ja huolien päivinämme meidän on rakennettava ’meidän Lunastajamme kalliolle, hänen, joka on Kristus, Jumalan Poika, niin että kun Perkele lähettää väkevät tuulensa, niin, nuolensa pyörretuulessa, – – ja hänen väkevä myrskynsä [pieksee] teitä, sillä ei ole valtaa teihin – – sen kallion tähden, jolle teidät on rakennettu’ (Hel. 5:12).” (The Believing Heart, 1990, s. 21–22.)
Presidentti Spencer W. Kimball on kuvannut nykypäivän myrskyjä, joita Saatana lähettää taivaallisen Isän lasten ylle nykyään:
”Meitäkin uhkaavat vastustajan irti päästämät mahtavat ja tuhoisat voimat. Synnin, jumalattomuuden, siveettömyyden, rappion, hirmuvallan, petollisuuden, juonittelujen ja epärehellisyyden aallot uhkaavat meitä kaikkia. Ne tulevat suurella voimalla ja nopeasti ja tuhoavat meidät, ellemme ole varuillamme.
Mutta meitä on varoitettu. Meidän velvollisuutemme on olla valppaana ja kuunnella ja paeta pahaa iankaikkisen henkemme edestä. Ilman apua me emme voi sitä vastustaa. Meidän on paettava korkeammalle maaperälle tai tarrauduttava siihen, mikä voi estää meitä huuhtoutumasta mukaan. Se, mihin meidän on tarrauduttava pysyäksemme turvassa, on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Se on suojamme kaikkia niitä voimia vastaan, mitä paholainen voi koota. Eräs Mormonin kirjan innoitusta saanut profeetta neuvoi kansaansa: ’Muistakaa, että teidän on rakennettava perustuksenne meidän Lunastajamme kalliolle, hänen, joka on Kristus, Jumalan Poika, niin että kun Perkele lähettää väkevät tuulensa, niin, nuolensa pyörretuulessa, niin, kun kaikki hänen rakeensa ja hänen väkevä myrskynsä pieksevät teitä, sillä ei ole valtaa teihin vetääkseen teidät alas kurjuuden ja loputtoman onnettomuuden kuiluun’ (Hel. 5:12).” (Ks. ”Tartu lujasti rautakaiteeseen”, Valkeus, huhtikuu 1979, s. 8–9.)
Aikakirjassa meille kerrotaan, että Amminadab ”oli syntyjään nefiläinen, joka oli kerran kuulunut Jumalan kirkkoon mutta oli luopunut siitä” (Hel. 5:35). Hänen suhtautumisensa, josta kerrotaan kohdassa Hel. 5:35, osoittaa, että hänellä oli yhä jonkin verran tietoa siitä, mitä ihmisen on tehtävä parannuksen eteen ja kääntyäkseen Herran puoleen. Vanhin F. Burton Howard seitsemänkymmenen koorumista on antanut seuraavan selityksen:
”Löytääkseen tien takaisin ihmisen on, kuten Amminadab [muisti], tehtävä parannus ja rukoiltava, kunnes epäilykset ja pimeys hälvenevät ja ihminen voi jälleen nähdä tärkeitä asioita. – –
On mahdollista palata. Niiden, jotka ovat lakanneet rukoilemasta, on mahdollista alkaa jälleen rukoilla. Niiden, jotka ovat eksyksissä, on mahdollista löytää jälleen tie halki pimeän ja tulla kotiin.
Ja kun he sen tekevät, he tietävät niin kuin minä tiedän, että Herra on kiinnostuneempi siitä, mitä ihminen on, kuin siitä, mitä hän on ollut, ja siitä, missä hän on, kuin siitä, missä hän on ollut.” (Ks. ”Palatkaa Herran luokse”, Valkeus, tammikuu 1987, s. 66.)
Nefin ja Lehin lamanilaisten keskuudessa tekemän lähetystyön voima ja vaikutus olivat dramaattiset. Huomaa seuraavat kokemukset, jotka Nefin ja Lehin menestyksekkään lähetystyön jälkeen tapahtuivat ensimmäisen kerran lamanilaisten enemmistön historiassa:
Suurin osa lamanilaisista kääntyi evankeliumiin (ks. Hel. 5:50).
Lamanilaiset luopuivat sota-aseistaan ja vihastaan ja vääristä perinteistä (ks. Hel. 5:51).
He luovuttivat auliisti nefiläisille näille kuuluvan maan (ks. Hel. 5:52).
Suurimmasta osasta lamanilaisia tuli vanhurskaampia kuin nefiläisistä (ks. Hel. 6:1).
Lamanilaiset alkoivat saarnata evankeliumia nefiläisille (ks. Hel. 6:4).
Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut, että maailmallisuus on esteenä innoitukselle ja hengellisyydelle: ”Jumala unohdetaan turhamaisuuden vuoksi. Hiukkanen menestystä ja rauhaa tai edes vähäinen käänne parempaan voi antaa meille itseriittoisuuden tunteita. Voimme nopeasti tuntea, että hallitsemme omaa elämäämme, että muutos parempaan on omaa ansiotamme eikä Jumalan, joka on yhteydessä meihin Hengen hiljaisen, vienon äänen kautta. Ylpeys luo sisällemme melua, jonka vuoksi meidän on vaikea kuulla Hengen hiljaista ääntä. Ja pian emme turhamaisuudessamme enää edes koeta kuunnella sitä. Saatamme nopeasti alkaa ajatella, ettemme tarvitse sitä.” (Ks. ”Rukous”, Liahona, tammikuu 2002, s. 17.)
Helamanin kirjan luku 6 antaa useita näkemyksiä salaliittoihin, kuten siihen, kuinka ne toimivat, mikä on niiden motiivina ja kuinka ne pääsevät valtaan:
Niiden kahtena päämääränä on tavoitella etua ja valtaa; sitten ne ylpeilevät siitä (ks. Hel. 6:17; Et. 8:22; Moos. 5:31).
Salaliitot edellyttävät yleistä jumalattomuutta pysyäkseen toiminnassa (ks. Hel. 6:21, 31, 38).
Salaliitot menestyvät salassapidon ansiosta, ja salassapidon rikkominen on kuolemalla rangaistava teko (ks. Hel. 5:22; 6:22; Moos. 5:29, 50).
Ne käyttävät murhaa, väkivaltaa, väkivallalla uhkailua, rosvoamista, paheellisuutta, haureutta ja mielistelyä edun ja vallan tavoitteluun (ks. Hel. 2:4–5; 6:17, 23).
Salaliitot toimivat sellaisten lakien mukaan, jotka ovat vastoin maan lakeja (ks. Hel. 6:23).
Saatana on suuri vehkeilijä ja alkuunpanija (ks. Hel. 6:26–30).
Osallistujilla on oikeudenkäyntejä omille jäsenilleen – niitä ei pidetä maan lakien mukaisesti vaan heidän omien lakiensa mukaisesti (ks. Hel. 6:23–24).
Ne pyrkivät anastamaan hallitusvallan mahdollisimman nopeasti (ks. Hel. 2:5; 6:39).
Osallistujat pyrkivät kumoamaan muiden vapauden mutta tavoittelevat oman vapautensa säilyttämistä (ks. Et. 8:25; Moos. 5:28–33).
Todistuksena jumalattomuutta vastaan ja todistuksena Kristuksesta Nefi viittasi erääseen Vanhan testamentin tapahtumaan, jolloin Israelin lasten vitsauksena olivat tuliset lentävät käärmeet (ks. 1. Nefi 17:41; 4. Moos. 21:6–9). Israelilaisten vaikeuksien alkusoittona oli pahan puhuminen Jumalasta ja Hänen profeetastaan (ks. 4. Moos. 21:5) – samaa tekivät Nefin ajan turmeltuneet tuomarit. Se, että Mooses kohotti pronssisen käärmeen, oli vertauskuvana Kristuksen ristiinnaulitsemisesta. Kun ihmiset katsoivat pronssista käärmettä, he paranivat.
Tämän kertomuksen avulla Nefi tähdensi, että meidän tulee katsoa ”Jumalan Poikaan uskoen” ja elää (Hel. 8:15; ks. myös Joh. 3:14–15). Kristuksen sovitusuhrin ansiosta Saatanan turmiollinen myrkky on voitettu kaikkien niiden osalta, jotka tekisivät parannuksen. Sitten Nefi muistutti kansalle, että kaikki profeetat olivat todistaneet Kristuksesta (ks. Hel. 8:16–23).
Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on selventänyt edelleen sen pronssisen käärmeen vertauskuvallisuutta, josta kerrotaan myös Mormonin kirjassa:
”Tähän liittyy Jumalan tarkoituksellista ja vakavaa vertauskuvallisuutta. Ilman tätä kaivattua tarkennusta Vanhan testamentin tulisten käärmeiden välikohtaus ei anna meille sitä hengellisen näkemyksen täydellisyyttä, joka voi selkeästi olla ’meille hyödyksi ja opiksi’ (1. Nefi 19:23). Tässä tapahtumassa painotetaan vertauskuvallisesti sekä Herran Jeesuksen tien välttämättömyyttä että yksinkertaisuutta. Oli kohtalon ivaa, että Mooseksen aikana monet silti tuhoutuivat. Tulevaisuutta koskeva lupaus on seuraava: ’Ja samoin kuin kaikki, jotka katsoivat tuohon käärmeeseen, saivat elää, samoin kaikki, jotka katsovat Jumalan Poikaan uskoen, murtunein mielin, saavat elää ja saavat sen elämän, joka on iankaikkinen.’ (Hel. 8:15. Ks. myös 1. Nefi 17:41; Alma 37:46.)
Näin meillä on vahvistettu ja laajennettu vertaus niiden kallisarvoisten ja selkeiden asioiden ansiosta, jotka meille on annettu näissä viimeisissä aikakirjoissa.
Koko tapahtuma viittaa siihen, kuinka välttämätöntä on katsoa Jeesukseen Kristukseen meidän Herranamme, mikä sekin on yksinkertainen mutta tinkimätön vaatimus. Kuinka selkeitä ja kallisarvoisia asioita minä tahansa aikana!” (Plain and Precious Things, 1983, s. 22.)
Huomattuaan Nefin tietävän salaisia ja kätkettyjä asioita osa ihmisistä halusi julistaa hänen olevan Jumala. Tämä on ymmärrettävää, kun ottaa huomioon sen, että tietyt Jumalan ominaispiirteet tunnustetaan yleismaailmallisesti. Vanhin Neal A. Maxwell on opettanut, että yksi Jumalan ominaispiirteistä on kaikkitietävyys:
”Herra puhui ilmoituksessa John Whitmerille siitä, mitä tämän sydämessä oli ja mistä vain Herra ja John Whitmer tiesivät, todistaen näin, että Jumalalla oli kaikki tieto kyseisen henkilön tarpeista (OL 15:3).
Paavali sanoi Korintin pyhille: ’Herra tietää viisaiden ajatukset, hän näkee ne turhanpäiväisiksi’ (1. Kor. 3:20). Aikana juuri ennen vedenpaisumusta Jumala näki paitsi maan päällä elävien ihmisten pahuuden myös ihmisten sydämen ajatukset ja pyrkimykset kauttaaltaan (ks. 1. Moos. 6:5). Hän tietää, ’mitä teidän mielessänne liikkuu’ (Hes. 11:5). Jeesus itse sanoi, että ennen kuin rukoilemme, ’teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette’ (Matt. 6:8). Todellakin, kuten Nefi sanoi, Jumala ’tietää kaiken, eikä ole mitään, mitä hän ei tietäisi’ (2. Nefi 9:20).
Sen tähden kaikkitietävyys on yksi elävän Jumalan ominaispiirteistä. Kuten kohdassa Hel. 9:41 sanotaan: ’Ellei hän olisi jumala, hän ei voisi tietää kaikkea.’ ’Ja nyt, katso, sinä olet saanut todistuksen, sillä koska minä olen kertonut sinulle asioista, joita kukaan ihminen ei tunne, etkö ole saanut todistusta?’ (OL 6:24.)” (Things As They Really Are, 1978, s. 22.)
Pohdittavia seikkoja
Helaman käytti esi-isiensä Lehin ja Nefin esimerkkiä vahvistaakseen poikiaan Nefiä ja Lehiä. Ketkä sinun suvussasi ovat jättäneet sinuun pysyvän vaikutuksen? Mikä heissä on vaikuttanut sinuun?
Millaisen kuvan sinä olet antanut oman perheesi nimestä muille tähänastisella elämälläsi?
Minkä asioiden varaan sinä rakennat elämäsi perustuksen? Onko sinun tarpeen tehdä mitään tarkistuksia? Mikä perusta on sinulle tärkein?
Mitkä Nefin ajan hengellisyyden esteistä ovat samanlaisia kuin ne, joita kohtaat nykyään?
Ehdotettuja tehtäviä
Kuva
Naisia tietokoneen ääressä tekemässä sukututkimusta
Tutki sukuasi ja ota selville, ketkä olivat sinun suvussasi ensimmäisen polven käännynnäisiä. Puhu sukulaistesi kanssa ja kerää omaan henkilöhistoriaasi kertomuksia heidän uskostaan ja kääntymyksestään.
Keskustele ystävän tai perheenjäsenen kanssa siitä, kuinka voisit paremmin pitää käskyt, elää evankeliumin periaatteiden mukaan ja pysyä lähellä taivaallista Isääsi maailmassa, joka on yhä enenevässä määrin täynnä jumalattomuutta.