Alma 43–51

Johdanto

Riidat, erimielisyydet ja sota olivat uhkana nefiläisten kansakunnan selviytymiselle. Konfliktitilanteen aiheuttajana eivät olleet yksin lamanilaiset. Valtaa tavoittelevat nefiläisluopiot saivat aikaan monia vakavia vaikeuksia. Nefiläiset voittivat vihollisensa osoittamalla uskoa Jeesukseen Kristukseen ja seuraamalla Hänen profeettojaan samoin kuin muita vanhurskaita sotilasjohtajia.

Vertaa sotapäällikkö Moronin vaikuttimia ja tarkoituksia Amalikkian vastaaviin. Profeetta Mormon kirjoitti sotapäällikkö Moronista: ”Jos kaikki ihmiset olisivat olleet ja olisivat ja tulisivat aina olemaan Moronin kaltaisia, katso, itse helvetin voimat olisivat iäksi järkkyneet; niin, Perkeleellä ei olisi koskaan valtaa ihmislasten sydämiin” (Alma 48:17). Moronin tavoin sinäkin voit pysyä lujana Kristuksen uskossa (ks. Alma 48:13) myös vaikeissa ja koettelevissa olosuhteissa.

Selityksiä

Alma 43:2–3. Nefiläisten ja lamanilaisten väliset sodat

Tässä vaiheessa Alman kirjaa – luvut 43–62 – Mormon varoitti lukijaa, että hän palaisi kertomukseen sodista (ks. Alma 43:3). Jotkut ihmettelevät, miksi Mormonin kirja sisältää niin paljon kertomuksia sodista. Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) on sanonut, että ”Mormonin kirjasta näemme, kuinka Kristuksen seuraajat elävät sodan aikoina” (”Mormonin kirja – uskontomme lakikivi”, Liahona, lokakuu 2011, s. 56).

Koska Mormon näki meidän päivämme ja tiesi, että me eläisimme aikana, jolloin on sotia ja sotahuhuja (ks. OL 45:26; ks. myös Ilm. 9), hän otti mukaan sen, kuinka elää vanhurskaasti näinä aikoina. Monet myöhempien aikojen pyhät ovat olleet ja tulevat olemaan mukana sotilaallisissa selkkauksissa. Etsi evankeliumin periaatteita, jotka Mormon sisällytti näihin sodista kertoviin lukuihin. Mormon paljasti ne valtavat kärsimykset, joita konfliktit aiheuttavat, ja lisäksi hän selitti, miksi sota saattaa olla välttämätön hengen ja vapauden puolustamiseksi. Sekä Mormon että nykypäivän profeetat ovat kuvanneet olosuhteita, jolloin sota on perusteltua (katso selityksiä kohtiin Alma 43:45–47, s. 256–257, ja Alma 51:13, s. 261).

Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on kuvannut taivaallista murhetta, joka liittyy sellaisiin tapahtumiin silloinkin, kun sodat ovat perusteltuja: ”Luulen, että Isämme taivaassa on varmasti itkenyt katsoessaan vuosisatojen ajan lapsiaan, jotka ovat tuhlanneet jumalallisen syntymäoikeutensa tuhoamalla raa’asti toisiaan” (”Sota ja rauha”, Liahona, toukokuu 2003, s. 79). Nefiläiset ja sotapäällikkö Moroni näyttivät, mikä on oikea asenne sotaan ja verenvuodatukseen (katso kohtien Alma 43:54; 44:1–2; 48:11, 22–23 selityksiä, s. 257).
Toisen maailmansodan aikana ensimmäinen presidenttikunta antoi seuraavan lausunnon selventäen sitä, mikä on kirkon kanta sotaan:

”Jäsenten tulee olla kuuliaisia maansa valtiovallalle ja palvella sitä uskollisesti, kun heitä kutsutaan niin tekemään. [Tähän sisältyy sotapalvelus.] Mutta itse kirkko sinällään ei kanna mitään vastuuta näistä menettelytavoista, joiden suhteen se ei voi tehdä enempää kuin kehottaa jäseniään osoittamaan sitä täyttä uskollisuutta maataan ja vapaita instituutioita kohtaan, jota ylevin isänmaallisuus edellyttää.

– – On eräs velvollisuus, joka jokaisella kansalaisella tai alamaisella on valtiota kohtaan. Tämä velvollisuus tuodaan julki siinä uskonkappaleessa, jossa julistetaan:

’Me uskomme, että kuninkaille, presidenteille, hallitsijoille ja hallitusmiehille tulee olla alamainen ja että tulee noudattaa, kunnioittaa ja ylläpitää lakia.’ – –

Kuuliaisina näille periaatteille kirkon jäsenet ovat aina tunteneet olevansa velvollisia puolustamaan maataan, kun on esitetty kutsu tarttua aseisiin. – –

Kirkko siis on ja sen täytyy olla sotaa vastaan. – – Se ei voi pitää sotaa vanhurskaana keinona selvittää kansainvälisiä kiistoja; ne tulisi ja ne voitaisiin ratkaista – kansakuntien ollessa yksimielisiä – rauhanomaisin neuvotteluin ja sovitteluin.

Mutta kirkon jäsenet ovat sellaisten valtakuntien kansalaisia eli alamaisia, joihin kirkolla ei ole mitään määräysvaltaa. – –

Kun siis perustuslaki sopusoinnussa näiden periaatteiden kanssa kutsuu kirkon miehet sen maan asepalvelukseen, jolle he ovat velvollisia osoittamaan uskollisuutta, heidän korkein kansalaisvelvollisuutensa vaatii, että he ottavat sen kutsun vastaan. Mikäli he siihen kutsuun vastatessaan ja heihin nähden määräysvallassa olevia totellessaan surmaavat niitä, jotka taistelevat heitä vastaan, se ei tee heistä murhaajia.” (Heber J. Grant, J. Reuben Clark jr. ja David O. McKay, julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1942, s. 92–94; myös Boyd K. Packerin lainaamana julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1968, s. 34–35.)

Alma 43:4–8. Nefiläisluopioita nimitetään lamanilaisten sotajoukkojen ylimmiksi päälliköiksi

Soramilaiset kuuluivat kerran nefiläisten kansakuntaan. Mutta ylpeyden vuoksi ”soramilaisista tuli lamanilaisia” (Alma 43:4). Ennen tätä soramilaisten loikkausta nefiläisjohtajat pelkäsivät aiheellisesti, että soramilaiset voisivat liittoutua lamanilaisten kanssa saattaen siten nefiläisten kansakunnan uhan alaiseksi (ks. Alma 31:4). Estääkseen tämän mittavan loikkauksen Alma johti lähetystyöhanketta voittaakseen takaisin soramilaisia, joista monet olivat jo hylänneet tosi uskon. Vaikka jotkut soramilaisista palasivat uskoon, niin suurin osa heistä oli vihaisia ja ”he alkoivat sekoittua lamanilaisiin ja yllyttää näitäkin” varustautumaan sotaan (Alma 35:10–11). Lamanilaisten sodan johdossa olevat nimittivät verenhimoisempia soramilaisia ja amalekilaisia ylimmiksi päälliköiksi pyrkien saamaan etulyöntiaseman nefiläisiin nähden.

”Soramilaiset – – kutsuivat lamanilaisjoukot tulemaan maahansa asumaan, mikä oli ensimmäinen tärkeä toimi nefiläisiä vastaan (ks. Alma 43:5). He tulivat johtajanaan lamanilaisten ylipäällikkö, amalekilainen Serahemna. Amalekilaiset olivat aikaisempia nefiläisluopioita, ja useimpien luopioiden tavoin he olivat katkerampia nefiläisiä kohtaan ja ’taipuvaisempia jumalattomuuteen ja murhanhimoisuuteen kuin lamanilaiset itsestään olivat’ (Alma 43:6). Serahemna oli pitänyt huolen siitä, että sotajoukkojen kaikki ratkaiseva käskyvalta oli annettu amalekilaisille, kuten hän itse, tai yhtä raivokkaille soramilaisille (ks. Alma 43:6).” (Hugh Nibley, Since Cumorah, 1988, s. 296.)

Alma 43:13–14. Alivoimaisia ja pakotettuja vastustamaan vihollisiaan

Niiden nefiläisluopioiden lukumäärä, joista tuli lamanilaisia, oli lähes yhtä suuri kuin niiden nefiläisten lukumäärä, jotka pysyivät uskollisina (ks. Alma 43:14). Tämä suuri määrä yhdistettynä lamanilaisten sotajoukkoihin asetti nefiläiset huomattavan epäedulliseen asemaan lukumäärällisesti (ks. Alma 43:51; ks. myös Moosia 25:3; Alma 2:27, 35). Turvautuen uskoonsa nefiläiset kuitenkin luottivat siihen, että Jumala vahvistaisi heitä heidän taistelujensa aikana suunnatonta ylivoimaa vastaan, aivan kuten Hän oli tehnyt Gideonin sotajoukon (ks. Tuom. 7–9), Elisan (ks. 2. Kun. 6:15–23), kuningas Benjaminin (ks. Morm. s. 14) ja Alman (ks. Alma 2:27–35) kohdalla.

Alma 43:15–54. Sotapäällikkö Moroni käytti uskoa ja taistelusuunnitelmaa puolustaakseen nefiläisiä

Palvellessaan ylimpänä päällikkönä Moroni turvautui vahvuuksiinsa ja Herran voimaan puolustaakseen nefiläisiä. Luku Alma 43 on esimerkki siitä, kuinka sotapäällikkö Moroni yhdisti hyvän arvostelukykynsä sekä kuuliaisuutensa Jumalan neuvoa kohtaan. Hän varusti jokaisen sotilaan parannelluin taisteluvarustuksin (ks. jakeet 19–21), ja hän pyysi profeetan neuvoa ennen ryhtymistä taisteluun (ks. jakeet 23–24).

”Lamanilaisten sotatoimia johtivat amalekilaiset ja soramilaiset upseerit, joiden tietämys nefiläisten sotasalaisuuksista ja -menetelmistä olisi antanut heille valtavan etulyöntiaseman kehen tahansa muuhun päällikköön paitsi Moroniin nähden. Aivan alusta lähtien Moronin ennakkoaavistus oli vienyt lamanilaisilta heidän ensimmäisen ja loogisen tavoitteensa – Jersonin maan suoja-alueen (ks. Alma 43:22). Moroni oli asettanut sinne pääpuolustusasemansa, mutta kun sanansaattajat palasivat neuvoteltuaan profeetan kanssa, hän sai kuulla, että lamanilaiset aikoivat yllättää kohdistamalla hyökkäyksensä vaikeampikulkuista mutta heikompaa Mantin maata vastaan, johon heitä ei odotettaisi (ks. Alma 43:24). Moroni siirsi heti sotajoukkonsa pääosan Mantiin ja saattoi siellä olevat ihmiset valmiuteen (ks. Alma 43:25–26).

Koska Moroni sai vakoojiltaan ja tiedustelijoiltaan tiedon jokaisesta lamanilaisten liikkeestä, hän pystyi asettamaan viholliselle ansan yllättäen heidät heidän ollessaan kahlaamassa Sidonvirran yli (ks. Alma 43:28–35).” (Hugh Nibley, Since Cumorah, s. 297–298.)

Sotapäällikkö Moroni odotti Herran siunauksia, koska hän oli itse tehnyt parhaansa. Hän oli kenties oman aikansa nerokkain sotasuunnittelija, ja kuitenkin hän osoitti nöyryyttä noudattamalla profeetan neuvoa. Tämä teki sotapäällikkö Moronista voimallisen välineen Jumalan kädessä.

Alma 43:18–22, 37–38. Mikä suojaava taisteluvarustus meillä on nykyään?

Sotapäällikkö Moroni varusti sotajoukkonsa suojaavin taisteluvarustuksin, joilla oli merkittävä vaikutus taisteluissa heidän vihollisiaan vastaan (ks. Alma 43:37–38). Presidentti Harold B. Lee (1899–1973) on selittänyt yhden tavan, jolla voisimme soveltaa näitä jakeita elämäämme tänä päivänä:

”Meillä on ne neljä ruumiinosaa, joiden apostoli Paavali sanoi tai näki olevan kaikkein haavoittuvimpia pimeyden voimille. Kupeet, kuvaten hyveellisyyttä, siveyttä. Sydän, kuvaten meidän käytöstämme. Meidän jalkamme, meidän tavoitteemme ja päämäärämme elämässä, ja lopuksi meidän päämme, meidän ajatuksemme.

– – Meidän kupeidemme tulee olla totuudella vyötettyinä. Mitä on totuus? Herra on sanonut, että totuus on tieto asioista sellaisina kuin ne ovat ja kuin ne ovat olleet ja kuin ne tulevat olemaan [OL 93:24]. – – ’Kupeidemme tulee olla totuudella vyötettyinä’, profeetta sanoi.

Entä sydän, millainen rintakilpi suojaa käytöstämme elämässä? Meillä on oltava sydämemme suojana vanhurskauden rintakilpi. Niin, opittuamme totuutta meillä on mittapuu, jonka mukaan voimme arvostella oikean ja väärän välillä, ja niinpä meidän käytöstämme arvioidaan aina sen mukaan, minkä tiedämme olevan totta. Meidän rintakilpenämme, joka suojaa käytöstämme, on vanhurskauden rintakilpi.

Millä me suojaamme jalkojamme eli millä me arvioimme tavoitteitamme ja päämääriämme elämässä? – – ’Sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia’ (Ef. 6:15). – –

Ja lopuksi pelastuksen kypärä. – – Mitä on pelastus? Pelastus on sitä, että tulee pelastetuksi. Pelastetuksi miltä? Pelastetuksi kuolemalta ja pelastetuksi synniltä. – –

Ja vielä apostoli Paavali – – pani varustetun miehensä pitelemään kädessään kilpeä ja toisessa kädessään miekkaa, jotka olivat sen ajan aseet. Tuo kilpi oli uskon kilpi ja miekka oli Hengen miekka, joka on Jumalan sana. En osaa ajatella mitään voimallisempia aseita kuin usko ja se tietämys, joka koskee pyhiä kirjoituksia, jotka sisältävät Jumalan sanan. Henkilö, joka on varustettu ja valmistautunut niillä aseilla, on valmis lähtemään vihollista vastaan.” (”Feet Shod with the Preparation of the Gospel of Peace”, Brigham Young University Speeches of the Year, 9. marraskuuta 1954, s. 2–3, 6–7; ks. myös Ef. 6:13–17; OL 27:15–18.)

Alma 43:23–25. Profeetan totteleminen tuo siunauksia

Sotapäällikkö Moronin halu tavoitella ja noudattaa profeetan neuvoa johti moniin voittoihin. Elämän taistelut voitetaan nykyäänkin seuraamalla profeettaa.

Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on tähdentänyt sitä, miksi meidän tulee seurata profeettoja: ”Kuulkaamme niitä, jotka hyväksymme profeetoiksi ja näkijöiksi, samoin kuin muita johtavia veljiä, ikään kuin iankaikkinen elämämme riippuisi siitä, sillä se riippuukin!” (Ks. ”Kuunnelkaa profeettoja”, Valkeus, lokakuu 1978, s. 144.)

Alma 43:45–47. ”Jopa verenvuodatukseen asti”

Ihmiselämä on pyhää. Viattoman hengen riistäminen on ”iljetystä Herran silmissä” (Alma 39:5). Toisen voi kuitenkin perustellusti surmata, kun puolustaa itseään, perhettä, vapautta, uskontoa tai maata. Presidentti Gordon B. Hinckley on auttanut selittämään sodan ja verenvuodatuksen käsitettä:

”Kun nefiläisten ja lamanilaisten välillä vallitsi sota, muistiinpanojen mukaan ’nefiläisiä innoitti parempi asia, sillä he eivät taistelleet – – vallan puolesta, vaan he taistelivat kotiensa ja vapauksiensa, vaimojensa ja lastensa ja kaikkiensa puolesta, niin, jumalanpalvelusmenojensa ja kirkkonsa puolesta.

Ja he tekivät sen, minkä he tunsivat velvollisuudekseen, jonka he olivat velkaa Jumalalleen.’ (Alma 43:45–46.)

Herra neuvoi heitä, että heidän piti puolustaa perheitään jopa verenvuodatukseen asti (ks. Alma 43:47). – –

Näistä ja muista olemassa olevista kirjoituksista käy ilmi, että on aikoja ja olosuhteita, jolloin kansakunnat ovat oikeutettuja taistelemaan – itse asiassa niillä on velvollisuus taistella – perheen ja vapauden puolesta sekä tyranniaa, uhkaa ja sortoa vastaan.

– – Olemme vapautta rakastava kansa, joka on sitoutunut vapauden puolustamiseen, olipa se vaarassa missä tahansa. Uskon, ettei Jumala pidä vastuullisina univormussa olevia miehiä ja naisia, kun he toimivat valtiovallan edustajina tehdessään sitä, mitä heidän on lain mukaan pakko tehdä. Voi jopa olla, että Hän pitää meitä vastuullisina, jos yritämme estää tai ehkäistä niitä, jotka ovat osallisina taistelussa pahuuden ja sorron voimia vastaan.” (Ks. ”Sota ja rauha”, Liahona, toukokuu 2003, s. 80.)

Jerry Thompson, © IRI

Alma 43:54; 44:1–2; 48:11, 22–23. Moroni ”ei nauttinut verenvuodatuksesta”

Sotapäällikkö Moroni ”ei nauttinut verenvuodatuksesta” (Alma 48:11), vaikka hänen olikin perusteltua surmata toisia puolustaessaan maataan. Hän taisteli vastahakoisesti lamanilaisia vastaan monia vuosia (ks. Alma 48:22). Kun hän taisteli, hän säilytti rakkauden kaikkia kohtaan, myös vastapuolellaan olevia kohtaan. Aikakirja kertoo, että sotapäällikkö Moroni keskeytti taistelun useammin kuin kerran säästääkseen mahdollisimman monia henkiä (ks. Alma 43:54–44:2; 55:19). Ihmisiä surmattiin vastahakoisesti ja tuntien murhetta siitä, että veljiä lähetettiin tästä maailmasta ”valmistautumattomina kohtaamaan Jumalansa” (Alma 48:23). Sotapäällikkö Moroni uskoi lujasti siihen, että ne, jotka pitivät liittonsa Jumalan kanssa ja kohtasivat kuoleman, tulisivat Herran Jeesuksen Kristuksen lunastamiksi ja lähtisivät tästä maailmasta riemuiten (ks. Alma 46:39).

Jotkut lukijat saattavat ihmetellä, kuinka mies, joka huolehtii Herran liittojen pitämisestä, saattoi olla niin paljon mukana sotatoimissa. Tämä huoli saattoi olla syynä siihen, miksi Mormon kirjoitti, että Moroni ”ei nauttinut verenvuodatuksesta” ja miksi häntä opetettiin ”olemaan koskaan kohottamatta miekkaa muita kuin vihollista vastaan, paitsi henkensä varjelemiseksi” (Alma 48:11, 14).

Alma 45, lisäys. ”Kertomus Nefin kansasta”

Lisäys, joka on ennen luvun Alma 45 tiivistelmää, kuuluu alkuperäiseen aikakirjaan (yksityiskohtaisempi selvitys on selityksissä kohtaan Ensimmäinen Nefin kirja: hänen hallituskautensa ja palvelutyönsä, s. ). Ilmaus ”Käsittää luvut 45–62” lisättiin, kun Mormonin kirja julkaistiin vuonna 1879 jaettuna lukuihin.

Alma 45:17–19. Alma lähti eikä ”hänestä kuultu enää koskaan”

Vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, että ilmaus ”Henki otti hänet ylös tai Herran käsi hautasi hänet” (Alma 45:19) viittaa siihen, että Alma muutettiin: ”Mooses, Elia ja Alma nuorempi muutettiin. Vanhan testamentin kertomus siitä, että Mooses kuoli ja että Herran käsi hautasi hänet tuntemattomaan hautaan, on virhe (5. Moos. 34:5–7). On totta, että mahdollisesti ’Herran käsi hautasi hänet’, jos se ilmaus on kuvaannollinen tarkoittaen, että hänet muutettiin. Mutta Mormonin kirjan kertomuksessa, johon on merkitty, että ’Henki otti [Alman] ylös’, sanotaan: ’Kirjoitukset sanovat, että Herra otti Mooseksen luoksensa, ja me arvelemme, että hän on ottanut myös Alman hengessä luoksensa’ (Alma 45:18–19). Meidän tulee muistaa, että nefiläisillä oli pronssilevyt ja että ne olivat ne ’kirjoitukset’, joissa kerrottiin, että Mooses otettiin pois muuttamalla. Mitä tulee Eliaan, kertomus siitä, kuinka hänet otettiin tulisissa vaunuissa ’tuulenpyörteessä taivaaseen’, on majesteettisesti esitetty Vanhassa testamentissa (ks. 2. Kun. 2).” (Mormon Doctrine, 2. laitos, 1966, s. 805.)

Alma 46–50. Ero jumalattoman ja vanhurskaan johtamisen välillä

Mormon paljasti selkeästi ilmiselvät erot Amalikkian ja sotapäällikkö Moronin välillä (ks. Alma 48:7; 49:25–28). Amalikkia halusi hävittää ”vapauden perustusta, jonka Jumala oli [nefiläisille] suonut”, kun taas sotapäällikkö Moroni halusi säilyttää sen (Alma 46:10).

Jumalattomat ihmiset kuten Amalikkia, jotka tunkeutuvat valtaan, saattavat menestyä jonkin aikaa maailman mittapuiden mukaan, mutta lopulta he syöksevät turmioon itsensä ja seuraajansa. Sen sijaan sotapäällikkö Moronin kaltaiset johtajat innoittavat ihmisiä ylevillä päämäärillä, jotka lopulta nujertavat pahan suunnitelmat. Seuraavassa kaaviossa verrataan Moronia ja Amalikkiaa:

Sotapäällikkö Moroni	Amalikkia
Nimitettiin kansan ja tuomarien äänellä ylimmäksi päälliköksi (ks. Alma 46:34; ks. myös 43:16).	Hankki valtaa petoksella ja vilpillä (ks. Alma 47:1–35; 48:7).
Kannusti ihmisiä vanhurskauteen ja opetti heitä olemaan uskollisia Jumalalle ja liitoilleen (ks. Alma 46:12–21; 48:7).	Yllytti ihmisiä vihan ja propagandan keinoin (ks. Alma 48:1–3).
Iloitsi maansa ja kansan vapaudesta ja riippumattomuudesta (ks. Alma 48:11).	Yritti hävittää kansan vapauden (ks. Alma 46:10).
Rakasti veljiään ja ”teki tavattomasti työtä kansansa parhaaksi ja turvallisuudeksi” (Alma 48:12).	”Ei välittänyt kansansa verestä” vaan teki työtä edistääkseen omia pyyteitään (Alma 49:10).
Mies, jota ohjasivat vanhurskauden periaatteet ja joka opetti nefiläisiä olemaan koskaan kohottamatta miekkaa paitsi puolustaakseen perhettään, henkeään tai vapauksiaan (ks. Alma 48:10, 14).	Mies, jota ohjasi kiihko ja joka opetti ihmisiä aggressiivisesti valloittamaan ja vannomaan valoja kuoleman kylvämiseksi (ks. Alma 49:13, 26–27).
Tavoitteli nöyränä Jumalan apua ihmishenkien pelastamiseksi (ks. Alma 48:16).	Kirosi Jumalan ja vannoi tappavansa (ks. Alma 49:27).
Pyrki tekemään lopun kiistoista ja erimielisyyksistä (ks. Alma 51:16).	Pyrki synnyttämään kiistoja ja erimielisyyksiä (ks. Alma 46:6, 10).

Alma 46:12–15, 36. Vapauden tunnus

© Clark Kelley Price

Toisten kannustaminen vanhurskaan asian hyväksi vaatii rohkeutta. Presidentti Ezra Taft Benson opetti usein sitä, kuinka tärkeitä sotapäällikkö Moronin toimet olivat vapauden tunnuksen kohottamiseksi. Hän tähdensi usein sitä, kuinka meidän tulee olla aktiivisia kansalaisia ja edistää vapautta ja riippumattomuutta: ”Kehittäkää asuinyhteisöänne aktiivisen osallistumisen ja palvelemisen kautta. Muistakaa yhteiskunnallisissa tehtävissänne, että ’pahuuden voittoon ei tarvita muuta kuin se, että hyvät ihmiset eivät tee mitään’ (Edmund Burke). – – Tehkää jotakin merkityksellistä puolustaaksenne Jumalalta saamaanne vapautta.” (”Kirkon yksinäisille aikuisille miehille”, Valkeus, heinäkuu 1988, s. 47.)

Presidentti Benson opetti edelleen:

”Siinä pyhässä kirjassa, Mormonin kirjassa, me huomaamme suuren ja pitkittyneen taistelun vapaudesta. Huomaamme myös ihmisten tyytyväisyyden ja heidän yleisen halukkuutensa luopua vapaudestaan valtaan pyrkivien lupausten vuoksi. – –

Moroni, kuten ne profeetat, joiden sanat on kirjoitettu muistiin Mormonin kirjaan, nimitti Amerikan mannerta valituksi maaksi – vapauden maaksi. Hän johti taisteluun ihmisiä, jotka olivat halukkaita taistelemaan säilyttääkseen vapautensa.

Ja aikakirja kertoo: ’Hän käski kohottaa vapauden tunnuksen jokaiseen torniin koko – – maassa; ja näin Moroni pystytti vapauden viirin nefiläisten keskuudessa’ [Alma 46:36].

Tämä meidän tulee tehdä nykyään – pystyttää vapauden tunnus kansamme keskuuteen eri puolilla Amerikan mannerta.

Vaikka tämä tapahtui suunnilleen 70 vuotta eKr., kamppailu jatkui niiden tuhannen vuoden ajan, jotka tämä pyhä Mormonin kirjan aikakirja kattaa. Itse asiassa kamppailu vapauden puolesta on jatkuvaa – sitä käydään meidän keskuudessamme hyvin todellisessa mielessä nykyään.” (Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1962, s. 14–15.)

Alma 46:23–27. Joosefin pukua koskeva profetia

© 1994 Robert Barrett

Moronin revitty vaate – vapauden tunnus – oli muistuttamassa Egyptin Joosefin puvun säilyneestä jäännöksestä. Moroni julisti, että nefiläiset olivat Joosefin jälkeläisten jäännös ja heidät säästettäisiin edelleen vain niin kauan kuin he palvelisivat Jumalaa (ks. Alma 46:22–24). Presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972) on kommentoinut Joosefin puvun säilynyttä osaa koskevaa vertauskuvallisuutta ja profetiaa, joka täyttyy meidän aikanamme:

”Meille kerrotaan, että Joosefin käyttämän värikkään puvun tuhoutumiseen liittyi profetia. Osa puvusta säilyi, ja ennen kuolemaansa Jaakob profetoi, että aivan kuten puvun jäännös oli säilynyt, samoin säilyisi Joosefin jälkeläisten jäännös [ks. Alma 46:24].

Se jäännös, joka nykyään on lamanilaisten keskuudessa, pääsee lopulta osalliseksi evankeliumin siunauksista. He yhdistyvät siihen jäännökseen, joka kootaan kansakuntien keskeltä, ja Herra on siunaava heitä ikuisesti.” (The Way to Perfection, 1970, s. 121.)

Alma 47:36. Luopuminen ja kiistely

Mormonin kirja varoittaa toistuvasti, että niistä, jotka kuuluvat kirkkoon ja sitten luopuvat, tulee kovasydämisiä ja taipuvaisia unohtamaan kokonaan Herran Jumalansa (ks. Alma 47:36).

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on varoittanut, että nykyään on samoja ongelmia, kun luopiot ryhtyvät oman ylpeytensä vuoksi arvostelemaan kirkkoa: ”On olemassa luopioita, jotka joko virallisesti tai epävirallisesti jättävät kirkon mutta jotka eivät pysty jättämään sitä rauhaan. Tavallisesti innokkaina miellyttämään maailmallista kuulijakuntaa he arvostelevat johtavia veljiä tai vähintään suhtautuvat alentuvasti heitä kohtaan. He pyrkivät paitsi tukemaan arkkua myös toisinaan tönäisemään sitä kunnolla! Heille on usein opetettu samat tosi opit kuin uskollisille, ja silti he ovat siirtyneet luopumisen suuntaan (ks. Alma 47:36). Ylpeys on paaduttanut heidän mielensä (ks. Dan. 5:20).” (Men and Women of Christ, 1991, s. 4.)
Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista on kuvannut kiistelyn ja luopumisen seurauksia:

”’Se, jossa on kiistelyn henki, ei ole minusta [sanoo Herra]’ – – (3. Nefi 11:29–30). – –

Kaikkialla maailmassa Herran pyhät – – ovat oppineet, että luopumisen polku vie todellisiin vaaroihin. Mormonin kirjassa on tämä varoitus:

’– – Pian luopumisensa jälkeen [heistä tuli] paatuneempia ja katumattomampia ja villimpiä, jumalattomampia ja julmempia – –, [he] antautuivat velttouteen ja kaikenlaiseen irstauteen; niin, unohtivat kokonaan Herran Jumalansa’ (Alma 47:36).

Kuinka hajottava onkaan luopumuksen voima! Pienet teot voivat johtaa sangen suuriin seurauksiin. Asemasta tai tilanteesta riippumatta kukaan ei voi turvallisesti kuvitella, ettei hänen tarvitsisi maksaa kiistelyn hirveää hintaa. – –

Kiistely edistää hajaannusta.” (Ks. ”Riidan syöpä”, Valkeus, heinäkuu 1989, s. 61, 62–63.)

Alma 48:1–10. Puolustaa kristillisiä periaatteita

Joskus Kristuksen tosi seuraajien on puolustauduttava kuten Moronin kansa puolusti ”vapauttaan, maitaan, vaimojaan ja lapsiaan ja – – rauhaansa” (Alma 48:10). Moronin tarkoituksena oli auttaa kansaansa säilyttämään sen, ”mitä heidän vihollisensa nimittivät kristittyjen asiaksi” (Alma 48:10).

Jumalattomuuden lisääntyessä nykypäivän maailmassa presidentti Gordon B. Hinckley on kannustanut: ”On aikoja, jolloin meidän täytyy puolustaa oikeutta ja soveliaisuutta, vapautta ja sivistystä, aivan kuten Moroni aikanaan kutsui koolle kansansa sen vaimojen, lasten ja vapauden asian puolustamiseksi (ks. Alma 48:10)” (”Aika, jota elämme”, Liahona, tammikuu 2002, s. 84).

Alma 48:19. Ei yhtään vähemmän hyödyksi

Mitä tarkoittaa, ettei Helaman ollut ”yhtään vähemmän hyödyksi”? Presidentti Howard W. Hunter (1907–1995) on opettanut, että kaikki vanhurskas palvelutyö on yhtä otollista Jumalalle, vaikka kaikki eivät palvelisikaan huomattavissa tehtävissä:

”Vaikka Helaman ei ollut yhtä merkittävä tai huomiota herättävä kuin Moroni, hän oli yhtä altis palvelemaan, eli hän oli yhtä avulias tai hyödyllinen kuin Moroni. – –

Ei meistä kaikista tule Moronin kaltaisia – sellaisia, jotka saavat kaiken aikaa toveriemme ylistystä. Useimmat meistä ovat hiljaista, suhteellisen tuntematonta väkeä, joka tulee ja menee ja hoitaa työnsä kaikessa hiljaisuudessa. Niille teistä, joiden mielestä se tuntuu yksinäiseltä tai pelottavalta tai vain vähäpätöiseltä, sanon, että te ette ole ’yhtään vähemmän hyödyksi’ kuin huomattavimmat työtoverinne. Tekin kuulutte Jumalan sotajoukkoon.

Ajatelkaapa esimerkiksi sitä syvällistä palvelutyötä, jota äiti tai isä tekee kenenkään tietämättä kelvollisessa myöhempien aikojen pyhien kodissa. Ajatelkaa Evankeliumin oppi -luokkien opettajia ja Alkeisyhdistyksen laulunjohtajia ja partiojohtajia ja Apuyhdistyksen kotikäyntiopettajia, jotka palvelevat ja siunaavat miljoonia mutta joiden nimiä ei koskaan ylistetä julkisesti tai esitellä valtakunnallisissa tiedotusvälineissä.

Kymmenet tuhannet huomaamattomat ihmiset tekevät meidän mahdollisuuksistamme ja onnestamme totta joka päivä. Kuten pyhissä kirjoituksissa sanotaan, he eivät ole ’yhtään vähemmän hyödyksi’ kuin ne, joiden elämästä kerrotaan sanomalehtien etusivuilla.

Historian ja nykypäivän huomion parrasvalot kohdistetaan hyvin usein pikemminkin yhteen kuin moneen.” (”No Less Serviceable”, Ensign, huhtikuu 1992, s. 64.)

Alma 49–50. Nefiläiskaupunkien linnoitukset

Moronin innoitus ja kaukokatseisuus kaupunkien linnoittamiseksi osoittautui käännekohdaksi sodassa. Tuhannet nefiläiset säästyivät, koska heidän kaupunkinsa oli varustettu. Me voimme soveltaa tätä opetusta vahvistamalla omaa elämäämme vanhurskailla ajatuksilla ja teoilla vastustaaksemme pahan hyökkäyksiä tai vastustajan palavia nuolia (ks. 1. Nefi 15:24; ks. myös Hel. 5:12). Herra on luvannut, että jos me etsimme Häntä nöyrinä, niin Hän näyttää meille meidän heikkoutemme ja tekee ”sen, mikä on heikkoa, – – vahvaksi” (Et. 12:27). Seuraavassa kaaviossa luetellaan esimerkkejä siitä, kuinka nefiläisten linnoitusten vahvistaminen voisi soveltua meihin:

Kuinka nefiläiset vahvistivat linnoituksia	Kuinka me voimme vahvistaa itseämme
Heikompia linnoituksia vahvistettiin (ks. Alma 48:9).	Meidän on vahvistettava heikkoja kohtia elämässämme.
Nefiläiset valmistautuivat vihollisen varalle tavalla, jollaista ei ollut koskaan tunnettu (ks. Alma 49:8).	Meidän täytyy valmistautua paremmin kuin koskaan aikaisemmin puolustautuaksemme perkeleen juonia vastaan.
Nefiläiset tekivät heikommista kaupungeistaan linnakkeita (ks. Alma 49:14).	Jos tulemme Kristuksen luokse, Hän voi tehdä sen, mikä on heikkoa, meissä vahvaksi (ks. Et. 12:27).
Nefiläisille annettiin valta vihollisiinsa (ks. Alma 49:23).	Jos olemme uskollisia ja turvaudumme Herraan, Hän antaa meille vallan vihollisiimme.
Kun nefiläiset olivat voittaneet joitakin taisteluja, he eivät lopettaneet varustautumistaan (ks. Alma 50:1).	Kun olemme onnistuneesti voittaneet jonkin kiusauksen tai koetuksen, emme saa hellittää valppauttamme vaan meidän tulee pysyä kestävinä ja valvoa ja rukoilla alati, jottei meitä nujerrettaisi (ks. Alma 13:28).
Nefiläiset rakensivat turvatorneja, jotta he pystyisivät näkemään vihollisen kaukaa (ks. Alma 50:4).	Kun me luotamme profeettoihin, jotka ovat nykypäivän vartijoita tornissa ja näkevät kauaksi, olemme paremmin valmistautuneita tulevaisuuden varalle.

Alma 51:13. Tarttua aseisiin puolustaakseen maataan

Kansalaisina me olemme maassamme vallitsevien lakien alaisia. Vanhin Russell M. Nelson on antanut seuraavan neuvon koskien sitä, kun eteen tulee velvollisuus tarttua aseisiin maansa puolustamiseksi:

”Ihmiset ovat todella veljiä keskenään, koska Jumala on todella meidän Isämme. Pyhät kirjoitukset ovat kuitenkin täynnään kertomuksia kiistoista ja taisteluista. Pyhät kirjoitukset tuomitsevat jyrkästi hyökkäyssodat mutta hyväksyvät kansalaisten velvollisuudet puolustaa perhettään ja vapauttaan [ks. Alma 43:45–47; 46:11–12, 19–20; 48:11–16]. – – Tämän kirkon jäseniä kutsutaan sotapalvelukseen monien kansakuntien keskuudessa. ’Me uskomme, että Jumala on asettanut hallitusvallat ihmisen hyväksi ja että hän pitää ihmisiä tilivelvollisina heidän toimistaan niihin nähden, sekä lakien säätämisessä että niiden soveltamisessa yhteiskunnan hyväksi ja turvaksi’ [OL 134:1].

Toisen maailmansodan aikana, kun kirkon jäsenten oli pakko taistella vastakkaisilla puolilla, ensimmäinen presidenttikunta vahvisti: ’Valtio on vastuussa kansalaistensa tai alamaistensa siviilihallinnosta, heidän yhteiskunnallisesta hyvinvoinnistaan sekä niin sisä- kuin ulkopolitiikankin harjoittamisesta. – – Mutta kirkko sinällään ei kanna mitään vastuuta näistä menettelytavoista, [paitsi] kehottaa jäseniään osoittamaan – – täyttä – – uskollisuutta maataan – – kohtaan.’ [Julkaisussa Messages of the First Presidency of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints, toim. James R. Clark, 6 osaa, 1965–1975, osa 6, s. 155–156.]” (Ks. ”Autuaita rauhantekijät”, Liahona, marraskuu 2002, s. 40.)

Pohdittavia seikkoja

Mitä sisällyttäisit luetteloon tärkeimmistä hengellisistä vahvistuksista, joita tarvitset ollaksesi turvassa viholliselta, joka pyrkii tuhoamaan sinut?
Millä tavoin myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat sotilaat voivat palvella sota-aikana sotapäällikkö Moronin tavoin?
Mikä vaikutus uskollisella johtajalla voi olla maalle, yhteiskunnalle tai perheelle?

Ehdotettuja tehtäviä

Koska meistä kaikista ei tule ylivoimaisia kuten Moronista, kuvaile sitä arvokasta palvelutyötä, jota äidit ja isät tekevät. Kuvaile lisäksi sitä, kuinka tärkeä on pyhäkoulun opettaja, Alkeisyhdistyksen musiikinohjaaja, Nuorten Miesten johtohenkilö, Apuyhdistyksen kotikäyntiopettaja tai jokin valitsemasi kirkon tehtävä.
Kirjoita muistiin joitakin heikkoja alueita elämässäsi sekä suunnitelmiasi sen suhteen, kuinka aiot vahvistaa niitä jumalattomuutta vastaan.