Omavaraisuus
Avustajille


”Avustajille”, Saa voimaa Herralta – Emotionaalinen kestävyys, 2020

”Avustajille”, Saa voimaa Herralta – Emotionaalinen kestävyys

Avustajille

Kiitos halukkuudestasi palvella avustajana. Tässä tehtävässä tulet olemaan osa jotakin suurenmoista. Pyrkimyksesi ohjaavat pientä ryhmää ihmisiä tulemaan emotionaalisesti kestävämmiksi, kun he elävät evankeliumin periaatteiden mukaisesti ja oppivat käytännön taitoja. Sinun ei tarvitse olla asiantuntija, etkä ole vastuussa siitä, mitä muut tuovat esiin. Noudata vain aineistoa ja luota innoitukseen, jota saat Hengeltä ja ryhmältä.

Tämän ryhmän avustaminen on erilaista kuin muilla omavaraisuuskursseilla. Vaikka tämä kurssi soveltuu erikokoisille ryhmille, kokemus on osoittanut, että ihanteellinen ryhmäkoko tälle kurssille on 8–10 osallistujaa. Tämän oppikirjan aiheet ovat arkoja, joten jotkut osallistujista voivat joutua tunnekuohun valtaan. Jos näin tapahtuu, ole mahdollisimman ymmärtäväinen. Useimmat ryhmän osallistujat ovat myös valmiita tukemaan muita.

Jos tätä aineistoa käytetään nuorten ryhmien kanssa, on suositeltavaa, että osallistujat ovat vähintään 16-vuotiaita ja että läsnä on kaksi aikuista. Jos sinulla on huolia jonkun nuoren turvallisuudesta jonkin seikan vuoksi, jonka hän kertoo tapaamisessa, kerro siitä hänen vanhemmalleen tai huoltajalle.

Seuraavassa on tilanteita, joita saatat kohdata, ja mahdollisia suhtautumistapoja.

Tilanne

Mahdollinen suhtautumistapa

Tilanne

Kertominen kestää yli sovitun ajan.

Mahdollinen suhtautumistapa

Valitse yksi ryhmän jäsenistä seuraamaan, että ryhmä pysyy ehdotetussa aikataulussa.

”Ymmärrän, miten tärkeää tämä on sinulle, mutta meidän on jatkettava eteenpäin, jotta pysymme aikataulussa.”

Tilanne

Osallistuja kertoo liikaa tai hallitsee ryhmäkeskustelua.

Mahdollinen suhtautumistapa

”Kiitos siitä, mitä olet kertonut. Meidän pitää antaa muillekin tilaisuuksia kertoa.”

Tilanne

Osallistuja kuvailee hyvin yksityiskohtaisesti tilannetta tai haastetta.

Mahdollinen suhtautumistapa

”Tuo kuulostaa vaikealta tilanteelta. Haluaisin muistuttaa sinulle ja meille kaikille, ettei meillä oikeastaan ole aikaa tai koulutusta käsitellä sitä ongelmaa.”

Suhtautuminen haasteellisiin tilanteisiin

Jos tunteet kiihtyvät tapaamisen aikana, voisit ehdottaa lyhyttä taukoa. Vedä tämä osallistuja syrjään. Voisit kysyä häneltä: ”Oletko kunnossa? Vaikutat todella järkyttyneeltä. Onko jotakin, mitä voin tehdä auttaakseni?” Avustajan tulee tarkistaa, että kaikki osallistujat ovat kunnossa ennen kuin he lähtevät tapaamisesta. Jos osallistuja käy uhkaavaksi tai vahingoittaa jotakuta, pyydä henkilöä poistumaan, soita poliisille ja ilmoita asiasta välittömästi pappeusjohtajille. Tutustu asiakirjaan Seurakuntakeskusten turvaohjeet, jonka saat piispaltasi.

Lue:

Tämä ryhmä on tarkoitettu vain opetustarkoituksiin. Se ei ole ryhmäterapiaa eikä mielenterveysongelmien ammattimaista hoitoa. Jos olet huolissasi jonkun ryhmässä olevan turvallisuudesta, yritä puhua hänen kanssaan varmistaaksesi, että hän on turvassa. Mikäli et pysty tekemään niin, sinun pitää ehkä ottaa yhteys paikallisiin viranomaisiin varmistaaksesi, että ryhmäsi jäsen on turvassa.

TEE

TEE

ENNEN KUNKIN TAPAAMISEN ALKUA

  • Lataa videot. (Ks. ”Manuals and Videos” sivustolla srs.churchofjesuschrist.org.)

  • Tarkista videolaitteiston toimivuus.

  • Lukaise läpi käsiteltävä luku.

  • Valmistaudu hengellisesti.

KUNKIN TAPAAMISEN AIKANA

  • Aloita ja päätä tapaaminen ajallaan.

  • Aloita ja päätä kukin tapaaminen rukouksella.

  • Kannusta jokaista halutessaan kertomaan ajatuksistaan ja kokemuksistaan.

  • Anna jollekulle tehtäväksi seurata, että ryhmä pysyy ehdotetussa aikataulussa.

  • Kannusta jokaista osallistumaan.

  • Toimi ryhmän jäsenenä. Tee omia sitoumuksia, pidä ne ja raportoi niistä.

  • Pidä hauskaa ja iloitse saavutuksista.

  • Luota työkirjaan ja noudata sitä.

KUNKIN TAPAAMISEN JÄLKEEN

  • Arvioi itsesi käyttämällä taulukkoa ”Avustajan itsearviointi” (tämän osion jälkeen).

  • Pidä jäseniin yhteyttä ja kannusta heitä viikon varrella.

  • Kerro vaarnan omavaraisuusasiantuntijalle ryhmän edistymisestä.

ÄLÄ TEE

ÄLÄ TEE

ENNEN KUNKIN TAPAAMISEN ALKUA

  • Älä valmistaudu pitämään oppiaihetta.

KUNKIN TAPAAMISEN AIKANA

  • Älä opeta tai esitä asiantuntijaa.

  • Älä puhu muita enemmän.

  • Älä vastaa jokaiseen kysymykseen.

  • Älä ole huomion keskipisteenä.

  • Älä istu pöydän päädyssä.

  • Älä nouse seisomaan avustaessasi muita.

  • Älä jätä väliin ”Pohdi”-osiota.

  • Älä esitä mielipidettäsi jokaisen kommentin jälkeen.

  • Älä muuta tai tehosta toimintoja.

Avustajan itsearviointi

Käy läpi seuraavat kohdat jokaisen ryhmätapaamisen jälkeen. Kuinka hyvin pärjäät?

Kuinka pärjään avustajana?

En koskaan

Joskus

Usein

Aina

Kuinka pärjään avustajana?

1. Jokainen osallistuu tasavertaisesti.

En koskaan

Joskus

Usein

Aina

Kuinka pärjään avustajana?

2. Annan ryhmän jäsenten vastata kysymyksiin sen sijaan että itse vastaisin niihin. Puhun vähemmän kuin muut ryhmän jäsenet.

En koskaan

Joskus

Usein

Aina

Kuinka pärjään avustajana?

3. Noudatan tarkasti työkirjaa ja suoritan kaikki osiot ja toiminnat.

En koskaan

Joskus

Usein

Aina

Kuinka pärjään avustajana?

4. Pidän ryhmän jäseniin yhteyttä viikon varrella.

En koskaan

Joskus

Usein

Aina

Kuinka pärjään avustajana?

5. Ilmaisen omaa innostusta ja rakkautta jokaista ryhmän jäsentä kohtaan.

En koskaan

Joskus

Usein

Aina

Kuinka pärjään avustajana?

6. Käytän jokaiseen osioon ja toimintaan sille suositellun ajan.

En koskaan

Joskus

Usein

Aina

Kuinka pärjään avustajana?

7. Varaan aikaa ”Pohdi”-osiota varten, jotta Pyhä Henki voi johdattaa ryhmän jäseniä.

En koskaan

Joskus

Usein

Aina

Kuinka pärjään avustajana?

8. Huolehdin osaltani siitä, että jokainen ryhmän jäsen voi halutessaan raportoida omista sitoumuksistaan.

En koskaan

Joskus

Usein

Aina

Kuinka ryhmäni pärjää?

Ei koskaan

Joskus

Usein

Aina

Kuinka ryhmäni pärjää?

1. Ryhmän jäsenet kannustavat toisiaan ja osoittavat tukea toisilleen.

Ei koskaan

Joskus

Usein

Aina

Kuinka ryhmäni pärjää?

2. Ryhmän jäsenet pitävät kiinni sitoumuksistaan.

Ei koskaan

Joskus

Usein

Aina

Kuinka ryhmäni pärjää?

3. Ryhmän jäsenet saavuttavat sekä ajallisia että hengellisiä tuloksia.

Ei koskaan

Joskus

Usein

Aina

Kuinka ryhmäni pärjää?

4. Toimintaparit ovat säännöllisesti yhteydessä toisiinsa ja kannustavat toinen toistaan viikon aikana.

Ei koskaan

Joskus

Usein

Aina

Tulosta