Luku 16

Vanhemmuuden jalo kutsumus

Varjelkaa lapsianne. Opastakaa heitä – – hyvän isän ja rakastavan äidin esimerkin avulla.¹

Johdanto

Presidentti David O. McKay ilmaisi usein arvonantonsa omia vanhempiaan kohtaan siitä vaikutuksesta, joka heillä oli ollut hänen elämäänsä: ”[Isältäni] opin tekemään työtä ja palvelemaan Jumalaa niin moraalisissa kuin hengellisissäkin asioissa sekä välittömissä, ajallisissa asioissa. Otimmepa suorittaaksemme millaisen velvollisuuden, millaisen tehtävän hyvänsä, meidän on tehtävä se ja annettava sille parhaamme.

Äitini kaunis esimerkki on myös aina säilynyt mielessäni – hänen lempeytensä ja kärsivällisyytensä ja vilpittömyytensä.”²

Presidentti McKaylla taas oli vuorostaan voimallinen vaikutus rakastavana isänä. Kun yksi hänen pojistaan, David Lawrence, oli pikkupoika, hän matkusti isänsä mukana hevosrattailla. ”Ylitimme tulvivaa jokea ukkosmyrskyssä”, David Lawrence muisteli myöhemmin, ”ja jouduimme joen ja vuorilta tulevan vuolaan virran väliin. Luulin maailmanlopun tulleen ja aloin itkeä. Isä piti minua sylissään kädet ympärilläni koko yön, kunnes meidät aamulla pelastettiin. On vaikeaa olla tottelematta miestä, joka rakastaa sinua ja pitää sinua käsivarsiensa suojissa.”³

David Lawrence muisteli, että David O. ja Emma Ray McKay tekivät selväksi odotuksensa lapsiaan kohtaan ja että he vanhempina ”noudattivat itsekuria niin, ettemme koskaan hämmentyneet siitä, että olisimme nähneet heidän käyttäytyvän toisin kuin meidän odotettiin käyttäytyvän. – – Vanhempiemme odotukset tarjosivat meille polun, jota seurata, ja rakkautemme heitä kohtaan antoi meille vastustamattoman halun kulkea tuota polkua. Me opimme rakastamaan heitä, koska he rakastivat ensin suuresti toisiaan ja meitä.”⁴

Presidentti McKayn esimerkki ja neuvot myöhempien aikojen pyhien vanhemmille osoittavat hänen ymmärtävän heidän tärkeän merkityksensä ja kuvaavat hänen vakaumustaan siitä, että ”mikään muu menestys ei voi korvata kodissa tapahtunutta epäonnistumista”.⁵

David O. McKayn opetuksia

Vanhemmilla on jumalallinen velvollisuus huolehtia lapsistaan ja opastaa heitä.

Vastasyntynyt lapsi on avuttomin olento maailmassa. Vanhempien suojeleva huolenpito on välttämätöntä vastasyntyneen henkiin jäämiselle sekä kasvulle. – – Kallisarvoisin omaisuutemme, iankaikkisuuden aarteemme, ovat lapsemme. He ansaitsevat suurimman ja jatkuvimman huolenpitomme ja opastuksemme, ja heidän pitää se saada. – –

Lasten saattaminen maailmaan tuo mukanaan suuria velvollisuuksia ja avaa näkymän elämän jaloimpaan tarkoitukseen, nimittäin kumppanuuteen Jumalan kanssa ”ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttamisessa” (ks. Moos. 1:39).⁶

Koko ihmiskunnan Isä odottaa vanhempien Hänen edustajinaan auttavan ihmiselämän ja kuolemattomien sielujen muovaamisessa ja opastamisessa. Se on korkein tehtävä, minkä Herra voi antaa ihmiselle.⁷

Vanhemmuutta – – tulee pitää pyhänä velvollisuutena. Ihmissielun syvyyksissä on jotakin, mikä herättää vastenmielisyyttä vanhemmuuden laiminlyömistä vastaan. Jumala on istuttanut syvälle vanhempien sydämeen totuuden, että he eivät voi rangaistuksetta välttää lapsien ja nuorten varjelemisen vastuuta.

Näyttää yhä enemmän esiintyvän taipumusta siirtää tämä vastuu kodilta ulkopuolisille vaikuttajille kuten koululle ja kirkolle. Niin tärkeitä kuin nämä ulkopuoliset tahot ovatkin, ne eivät voi koskaan korvata äidin ja isän vaikutusta. Jatkuva opetus, jatkuva valppaus, toveruus ja omien lastemme valvonta ovat välttämättömiä tekijöitä voidaksemme pitää kotimme eheinä.⁸

Jumalan innoitus näkyy siinä, että myöhempien aikojen pyhiä vaaditaan pitämään kotinsa eheinä ja opettamaan lapsilleen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin periaatteita. ”Ja heidän tulee myös opettaa lapsiaan rukoilemaan ja vaeltamaan oikeamielisesti Herran edessä.” Tämä Herralta tullut käsky, joka meille annetaan Opin ja liittojen luvun 68 jakeessa 28 ei jätä mitään kysymystä vanhempien vastuusta opettaa lapsiaan – velvollisuudesta, joka liian usein siirretään kirkon, koulujen ja viranomaisten harteille.⁹

Vastuu lasten kouluttamisesta on kolmella ryhmällä: ensiksi perheellä, toiseksi kirkolla ja kolmanneksi valtiolla. Tärkein näistä on perhe. Jumalallisella säädöksellä Herra on antanut vanhemmille vastuun opettaa ensiksi oppia parannuksesta, toiseksi uskoa Kristukseen, elävän Jumalan Poikaan, kolmanneksi kastetta ja konfirmointia, neljänneksi opettaa lapsia rukoilemaan ja viidenneksi opettaa lapsia vaeltamaan oikeamielisesti Herran edessä [ks. OL 68:25–28]. Vanhempien, jotka välttävät tämän velvollisuuden, on vastattava laiminlyönnin synnistä.¹⁰

Suurin luottamus, joka voi tulla miehen ja naisen osaksi, on saada hoiviinsa pienen lapsen elämä. Jos ihminen lyö laimin sitoumuksensa hoitaa toisten ihmisten rahoja, olipa hän sitten pankin, kunnan tai valtion virkamies, hänet otetaan kiinni ja lähetetään luultavasti vankilaan. Jos ihminen, jolle uskotaan valtio-salaisuus, paljastaa tuon salaisuuden ja pettää maansa, häntä sanotaan maanpetturiksi. Mitähän Herra siis mahtaa ajatella vanhemmista, jotka välinpitämättömyyttään tai itsepäisestä halustaan rypeä itsekkyydessään jättävät lapsensa ilman kunnon kasvatusta ja osoittautuvat siten arvottomiksi suurimpaan luottamukseen, joka ihmisille on koskaan annettu? Vastauksena Herra on sanonut: ”Synti on vanhempien päällä” (OL 68:25).¹¹

Myöhempien aikojen pyhien kodissa ei ole mitään väliaikaista. Perhesuhteissa ei ole mitään hetkellistä. Myöhempien aikojen pyhille koti on todellakin yhteiskunnan perusyksikkö, ja vanhemmuus on lähinnä jumaluutta. Hyvän kansalaisuuden salaisuus piilee kodissa. Salaisuus uskon juurruttamisessa Jumalaan, Hänen Poikaansa, maailman Lunastajaan ja kirkon organisaatioihin kätkeytyy kotiin. Sinne se on keskittynyt. Jumala on antanut vanhemmille vastuun juurruttaa nämä periaatteet lasten mieliin. Koulumme, kirkon järjestömme ja muutamat kelvolliset yhteiskunnalliset instituutiot ovat kaikki apuna nuorten kasvattamisessa ja opastamisessa, mutta yksikään niistä – niin suuria ja tärkeitä kuin ne ovatkin nuortemme elämässä – ei voi korvata vanhempien pysyvyyttä ja vaikutusta kotona.¹²

Äideillä voi olla voimallinen hyvää edistävä vaikutus lapsiinsa.

Yksi suurimmista nykyajan maailmassa tarvittavista asioista on älykäs, tunnollinen äitiys. – –

Äitiydellä on suurimmat mahdollisuudet vaikuttaa joko hyvään tai pahaan ihmiselämässä. Äidin kuva on ensimmäinen, mikä painuu pienen lapsen mielen kirjoittamattomalle sivulle. Juuri hänen hyväilynsä herättää ensimmäisenä turvallisuuden tunteen; hänen suudelmansa ensimmäisen oivalluksen kiintymyksestä; hänen myötätuntonsa ja hellyytensä ensimmäisen varmuuden siitä, että maailmassa on rakkautta.¹³

Jaloin kutsumus maailmassa on äitiys. Todellinen äitiys on kaunein kaikista taiteista, suurin kaikista ammateista. Nainen, joka maalaa mestariteoksen tai kirjoittaa kirjan, joka vaikuttaa miljooniin, ansaitsee ihailumme ja ihmiskunnan suosionosoitukset, mutta nainen, joka kasvattaa menestyksekkäästi terveiden ja kauniiden poikien ja tyttärien perheen, joiden kuolemattomat sielut vaikuttavat kautta aikojen kauan sen jälkeen, kun maalaukset ovat haalistuneet ja kirjat ja patsaat rappeutuneet tai ne on tuhottu, ansaitsee korkeimman kunnian, jonka ihminen voi antaa, ja Jumalan parhaimmat siunaukset.¹⁴

Äidit kylvävät lapsuudessa siemenet, jotka vaikuttavat suuressa määrin aikuisuudessa korjattavaan elämän satoon. Äiti, joka juurruttaa lastensa sydämiin kunnioituksen toisiaan kohtaan ja rakkauden äitiyteen ja isyyteen, tekee suuren palveluksen kirkolle ja ihmiskunnalle yleensä. Sellaisista kodeista tulevat lapset lähtevät maailmaan hyvinä kansalaisina – kansalaisina, jotka palvelevat siten kuin heidän vanhempansa ovat palvelleet, taistelevat taistelut, joita heidän isänsä ja äitinsä ovat taistelleet. – –

Äitiys on maailman paras esimerkki sellaisista Jumalan suomista hyveistä kuten luominen ja uhraaminen. Vaikka äitiys vie naisen lähelle kuoleman rajaa, se johtaa hänet myös itse elämän lähteiden valtakuntaan ja tekee hänestä Luojan kumppanin kuolevaisen elämän suomisessa iankaikkisille sieluille.

Kautta vauvavuosien, lapsuuden ja nuoruuden, niin, jopa senkin jälkeen, kun hänen tytöistään on tullut äitejä ja pojistaan isiä, äiti hellästi ja rakastaen uhraa heidän hyväkseen aikaansa, lohdutustaan, ilojaan, tarvitsemaansa lepoa ja virkistystä ja – jos tarpeen – terveytensä ja jopa elämänsä. Mikään kieli ei voi ilmaista äidinrakkauden voimaa ja kauneutta ja sankaruutta. – –

– – Sieluni kalleimpien aarteiden joukossa on muisto äidin rukouksista vuoteeni vierellä, hänen lempeästä kosketuksestaan hänen peitellessään veljeni ja minut ja antaessa meille kummallekin hellän hyvänyönsuukon. Olimme liian nuoria ja veijarimaisia silloin arvostamaan täysin sellaista omistautumista mutta emme liian nuoria tietämään, että äiti rakasti meitä.

Juuri tämä ymmärrys äidin rakkaudesta ja uskollisuus esimerkillisen isän opetuksille olivat ne tekijät, jotka useammin kuin kerran kiihkeässä nuoruudessa käänsivät askeleeni pois kiusauksen partaalta.¹⁵

Yksikään äiti ei voi tehdä tässä maailmassa jalompaa työtä kuin kasvattaa ja rakastaa lapsia, joilla Jumala on häntä siunannut. Se on hänen velvollisuutensa.¹⁶

Isien tulee osallistua aktiivisesti lastensa kasvattamiseen.

Eräänä iltana noin viiden aikaan neljä veljeä matkusti autolla pitkin Main Streetiä [Salt Lake Cityssä Utahissa]. Juuri kun he ohittivat First South Streetin, he kuulivat vaimean hätäisen huudon: ”Isi! Isi! Isi! Odota.” Isä oli kuljettajana, ja hänen valpas korvansa tunnisti hänen poikansa äänen. Hän pysäytti heti auton. Miesten katsoessa ulos he näkivät, kuinka tuosta kiireisten ihmisten toisiaan tönivästä joukosta tuli esiin pieni 9-vuotias poika, joka itki hengästyneesti huohottaen yrittäessään saavuttaa auton. – –

Isä kysyi: ”Missä olet ollut, poikani?”

”Olen etsinyt sinua.”

”Lähditkö paikasta, jossa sovimme tapaavamme?”

”Lähdin. Tulin katsomaan, missä sinä olet.”

Poika oli ymmärtänyt, että heidän oli määrä tavata tabernaakkelin edessä. Isä oli ilmeisesti tarkoittanut, että he tapaisivat kauempana kadun varressa. Tämän väärinkäsityksen vuoksi poika oli joutunut erilleen isästään, ja pieni lapsi oli joutunut turvattomana tuohon suureen väkijoukkoon.

Uskon, että tämä havainnollistaa sitä tärkeää varoitusta, joka on toistettu usein. Isät, onko teidän ja poikienne välillä väärinymmärrystä? Vaeltaako joku heistä elämän väentungoksessa kaikenlaisten kiusausten ympäröimänä ja odotatteko tapaavanne hänet sovitussa paikassa, jota hän ei tunne? Hän ei ehkä tule tuosta väkijoukosta huutaen ”Isä, Isä!”, ja vaikka tulisikin, niin korvanne olisivat ehkä kuurot tuolle huudolle, koska mielenne on keskittynyt elämän asioihin. Voitte siis ajaa hänen ohitseen ja jättää hänet pahuuden keskelle etsimään omaa tietään kotiin. Ottakaa poikanne mukaan tälle elämän tielle, niin että he olisivat kanssanne siinä iankaikkisessa kodissa, jossa on ikuinen rauha ja ilo.¹⁷

Isä, joka liikeasioitten ja poliittisten tai yhteiskunnallisten velvollisuuksien tähden ei jaa vaimonsa kanssa vastuuta poikiensa ja tyttäriensä kasvattamisesta, on uskoton avioliittoon kuuluville velvollisuuksille ja kielteisenä vaikutuksena kodin ilmapiirissä, jonka tulisi olla ja joka saattaisi olla iloinen, ja mahdollisesti edistää hajaannusta ja rikollisuutta.¹⁸

Vanhempien tulee opettaa rakastavasti kuuliaisuutta ja kunnioitusta.

Lain kunnioituksen ja lainkuuliaisuuden tulee alkaa kotoa. Ei todellakaan voida korostaa liiaksi vanhempien vastuuta opettaa lapsiaan kunnioittamaan Jumalaa kaikessa, mikä on pyhää, ja kunnioittamaan ja ylläpitämään lakia.¹⁹

Kuuliaisuus on taivaan ensimmäinen laki, ja se on kodin laki. Kodissa ei voi olla todellista onnea ilman kuuliaisuutta – kuuliaisuutta, jota ei ole saavutettu fyysisellä voimalla vaan rakkauden jumalallisen elementin avulla. Ilman rakkautta ei ole kotia. Teillä voi olla palatsi mutta ei siltikään kotia, ja voitte asua hirsimökissä, jossa on maakatto ja maalattia, ja se voi olla suurenmoisin koti koko maailmassa, jos noiden neljän hirsiseinän sisällä vallitsee rakkauden jumalallinen periaate, [joka luo] tuota siunattua kuuliaisuutta ja myötämielisyyttä, joka tekee elämästä elämisen arvoista.²⁰

Laajalti on ollut esillä joitakin hurjia teorioita lasten itsemääräämisoikeudesta ja heidän yksilöllisyytensä säilyttämisestä. Jotkut näistä teoreetikoista uskovat, että lasten pitää antaa ratkaista omat ongelmansa ilman vanhempien opastusta. Siinä on jotain hyvääkin mutta vielä enemmän erhettä. – –

– – Lapsen tulee oppia, että hänen teoillaan on rajat, että on olemassa tiettyjä rajoja, joita hän ei voi rangaistuksetta ylittää. Tämä mukautuminen kodin sääntöihin voidaan helposti saada aikaan ystävällisyydellä ja lujuudella. ”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siitä poikkea” [Sananl. 22:6].²¹

Nuoret [tarvitsevat] opastusta, ohjausta ja asianmukaisia rajoitteita. ”Olkoon lapsesi ensimmäinen opetus kuuliaisuus, niin toinen on sitä, mitä haluat”, Benjamin Franklin sanoi. – – Lapsen tulee oppia varhain, ettei maailmaa ole luotu vain häntä varten; että hänellä on velvollisuuksia muita kohtaan. – –

Vanhemmilla on tässä koulutuksessa myös velvollisuus olla herättämättä lapsissaan vihaa [ks. Ef. 6:4]. Heidän tulee olla harkitsevaisia, niin etteivät he ärsytä raivostuttavilla käskyillä tai syytä aiheettomasti. Heidän tulee aina kun vain mahdollista rohkaista mieluummin kuin nuhdella tai moittia.²²

Vanhempien esimerkki on voimallinen mahti lasten elämässä.

Kaikkien ja etenkin isien ja äitien vastuulla on näyttää lapsille ja nuorille jäljittelyn arvoista esimerkkiä. Vanhempien tulee olla vilpittömiä noudattaessaan lakia ja tukiessaan pappeutta kodissaan, jotta lapset voivat nähdä asianmukaisen esimerkin.²³

Vanhempien ja kirkon velvollisuutena ei ole vain opettaa vaan myös osoittaa nuorille, että eläminen totuudessa ja moraalisesti siveellisenä tuo iloa ja onnea, kun taas moraalisten ja yhteiskunnallisten lakien rikkominen johtaa vain tyytymättömyyteen, suruun ja äärimmilleen vietynä rappioon.²⁴

Meidän velvollisuutemme aikuisina ja [lastemme] vanhempina on näyttää heille asianmukaista esimerkkiä kotona ja yhteiskunnassa. Meidän vastuullinen tehtävämme on saada lapsemme vakuuttuneiksi uskomme vilpittömyydestä Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Vanhempien ei pidä koskaan opettaa evankeliumista yhtä ja tehdä toista. Lapset aistivat hyvin helposti vilpillisyyden.²⁵

Perhe antaa lapselle nimen ja aseman yhteisössä. Lapsi haluaa perheensä olevan yhtä hyvä kuin ystäviensä perheet. Hän haluaa, että hän voi ylpeänä osoittaa isäänsä ja tuntea innoitusta aina, kun hän ajattelee äitiään.²⁶

Jumala auttakoon meitä puolustamaan totuutta – ja vielä enemmän, elämään sen mukaan, olemaan siitä esimerkkejä kodeissamme. – – Jumala antakoon teille voimaa, niin että teillä olisi sellaista arvovaltaa, että lapsenne olisivat uskollisia viimeiseen, tarvittaessa jopa kuolemaankin, asti Jeesuksen Kristuksen evankeliumin totuudelle.²⁷

Olkaamme päättäväisempiä luomaan [vanhurskaita] koteja, olemaan ystävällisempiä aviomiehiä, huomaavaisempia vaimoja, parempia esimerkkejä lapsillemme, päättämään, että kodeissamme me aiomme kokea pienen aavistuksen taivaasta täällä maan päällä.²⁸

Opiskelu- ja keskusteluehdotuksia

Mikä on vanhempien rooli Jumalan suunnitelmassa Hänen lastensa kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttamiseksi? (Ks. s. 166–168.) Kuinka isät ja äidit jakavat vastuun lastensa kasvattamisesta vanhurskaudessa? (Ks. s. 168–170.)
Miksi vanhempien pitäisi asettaa lapsensa ja kotinsa tärkeimmäksi asiaksi elämässään? Millaiset vaikutukset tai toiminta kilpailevat perheen yhteisestä ajasta? Kuinka vanhemmat voivat pitää kodin ulkopuolisen toiminnan oikeissa mittasuhteissa? Miksi on tärkeää ottaa kaikki perheenjäsenet mukaan näihin päätöksiin?
Millaisen erityisen suhteen pitäisi vallita äidin ja hänen lastensa välillä? (Ks. s. 168–169.) Millä ainutlaatuisilla tavoilla äidit voivat vaikuttaa lapsiinsa myönteisesti?
Miten isät voivat osallistua aktiivisesti lastensa kasvattamiseen? (Ks. s. 169–170.) Mitä siunauksia isät ja lapset saavat viettäessään aikaa yhdessä?
Millaisia vaikuttavia tapoja vanhemmilla on opettaa lapsilleen kuuliaisuutta ja kunnioitusta? (Ks. s. 170–171.) Miksi rakkaudella on niin tärkeä osa tässä pyrkimyksessä? Mitä vanhemmat voivat tehdä, kun lapset valitsevat tottelemattomuuden ja joutuvat harhaan?
Mikä vaikutus lapsiin on sillä, että vanhemmat ”opettavat evankeliumista yhtä ja tekevät toista”? Kuinka olet nähnyt vanhempien esimerkin vaikuttavan myönteisellä tavalla lapsiin? (Ks. s. 171–172.)
Millä tavoin voimme auttaa yksinhuoltajia, jotka ponnistelevat kasvattaakseen lapsensa vanhurskaudessa?
Mistähän syystä Herra pitää vanhemmuuteen liittyviä velvollisuuksia kaikista velvollisuuksista tärkeimpinä? Miksi on tärkeää ymmärtää, että koti on kirkon perusyksikkö? Mitä yhtäläisyyksiä näet presidentti McKayn perhettä koskevien opetusten ja perhejulistuksen välillä?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Kol. 3:20–21; 1. Nefi 1:1; 8:35–38; En. 1–3; Alma 56:41–48.